Paavi Benedictus XVI

  • 11 580
  • 87

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jeesuksen Kristuksen sijainen, paavi Benedictus 16. julisti tässä kesähelteillä sanomaa, jonka pitäisi keikkua kaikkien kristittyjen mielissä. Julistuksen mukaan muut kristilliset kirkot kuin katolinen kirkko ovat vajavaisia, koska ne eivät tunnusta paavin asemaa kristillisen kirkon johtajana. Vatikaanin mukaan katolinen kirkko on "ainoa oikea Kristuksen kirkko".Vatikaanin mukaan erityisesti uskonpuhdistuksen myötä syntyneet protestanttiset ja anglikaaniset kirkot ovat siinä määrin vajavaisia, että niistä ei voida käyttää ollenkaan kirkko-nimitystä. Sen sijaan protestanttiset ja anglikaaniset kirkot ovat "seurakunnallisia yhteisöjä".

Kyllähän katolinen kirkko tietenkin alkuperäisenä ja pisimpään eläneenä kirkollisena yhteisönä tietää parhaiten sen, mitä on puhdas ja oikeaoppinen kristillisyys. Sitä eivät myöhemmät tästä yhteydestä protestina eronneet yhteisöt tahdo muistaa tai sulattaa. Tuossa uutisoinnissa ei tarkemmin eritelty millaisia korjaavia toimenpiteitä paavi erityisesti odottaa näiltä muilta seurakunnallisilta yhteisöiltä, kuten evluteilta, helluntailaisilta tai mormoneilta. Olisi mielenkiintoista nähdä lista niistä asioista joita esim. suomalaisen evlutkirkon pitäisi muuttaa opeistaan, jotta se pääsisi taas Kristuksen oikean sanoman äärelle. Aika erikoista on myös, että niin varmalla äänellä evlut-yhteisö on ripittänyt esimerkiksi tätä kuolleistaherättäjä-parantaja Koivistoa (Nokia-missio), jotta olisi luullut heillä olevan varmaa oikeaa tietoa puhtaasta opista. Vaan ei olekaan. Ihan väärässä ovat ja johtavat uskovaisia harhaan, kenties suoraan sarvipää-Saatanan lämpimään syliin.

Samanlaista postia ovat jo saaneet juutalaiset, joiden puolesta paavi on rukoillut (että löytäisivät Jeesuksen) ja muslimit, jotka paavi onnistui suututtamalla viittauksellaan islamin väkivaltaiseen luonteeseen.

Brasilian vierailunsa aluksi paavi muistutti katolisen kirkon abortin vastaisesta kannasta. Paavi sanoi Saõ Paulossa, että katolisen lain mukaan aborttien laillistamista kannattavat poliitikot suljetaan kirkon ulkopuolelle.Vastaus saatiin lehdistön kysymykseen, tukeeko hän Meksikon kirkon johtajien uhkausta erottaa kirkosta vasemmistolaiset kansanedustajat, jotka huhtikuussa hyväksyivät vapaan abortin maan pääkaupungissa Méxicossa.

"Vatikaanin tiedottaja yritti myöhemmin vähätellä paavin kommenttia sanoen, ettei tämä henkilökohtaisesti määrännyt erottamaan kirkosta aborttilain säätäneitä meksikolaispoliitikkoja. Brasiliassa raskaudenkeskeytykset ovat laittomia paitsi raiskaustapauksissa tai äidin hengen ollessa uhattuna. Valtaenemmistö brasilialaisista ei kannata aborttilain lieventämistä.

Brasilian vasemmistolainen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva on kuitenkin korostanut, että aborttikysymys on hänen hallituksensa asialistalla, koska monet brasilialaiset naiset kuolevat laittomiin abortteihin. Presidentti Lula sa Silva huomauttaa tosin, ettei aio ottaa aborttiasiaa puheeksi paavin kanssa." (Reuters, AFP, AP)

Näillä eväillään paavi jatkaa loogista kansanmurhaa lähentelevää linjaansa, jolla tapatetaan tuhansia ellei miljoonia köyhiä pimeiden aborttien uhreina. Siksi listamenestys Jatkoajan "Maailmanhistorian "verisin" hallitsija?"-ketjussa pitää olla jatkossakin Top 10:n joukossa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olisi kiva kuulla syvästi katolisen Timo Soinin reaktio näihin kommentteihin.

Paavi on pahasti kassalla jälleen kerran, taitaa se vaalea savu Vatikaanin tornista tulla jostain ihan muusta kuin poltetuista äänestyslapuista.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jouluyön messussa Paavi Benedictus XVI ajeltiin aika rumasti keskialueella kun hän oli tulossa areenalle. Taklaus tuli niin sanotusti puun takaa ja tuomarit ovat tilanteessa pahasti myöhässä. Asia menee taatusti Vatikaanin kurinpitäjälle ja penaltia lienee luvassa.

Amatöörikuvaajan video tapahtuneesta.
 

Padis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika likainen niitti. Ennen taklausta tapahtui selkeä hyppy. Täytyy sanoa, että osoite oli kuitenkin oikea.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika likainen niitti. Ennen taklausta tapahtui selkeä hyppy. Täytyy sanoa, että osoite oli kuitenkin oikea.
Kyseessä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut päähän kohdistuva taklaus ja Paavilla oli asianmukainen kypäräkin päässä. Ja kun videota tarpeeksi kelailin niin kyllähän siihen linjurit aika nopeasti kuitenkin väliin ehtivät. Aika nopeasti peli tuon jälkeen pääsi jatkumaan. Ja mikä tärkeintä, Paavi selvisi pelkällä säikähdyksellä.
 

J.Petke

Jäsen
Kyseessä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut päähän kohdistuva taklaus ja Paavilla oli asianmukainen kypäräkin päässä. Ja kun videota tarpeeksi kelailin niin kyllähän siihen linjurit aika nopeasti kuitenkin väliin ehtivät. Aika nopeasti peli tuon jälkeen pääsi jatkumaan. Ja mikä tärkeintä, Paavi selvisi pelkällä säikähdyksellä.

Sanoisin, että oma vika. Ei ollut kypärän hihna kiinni ja ei ollut varautunut yhtään tilanteeseen vaikka tiesi, että tuossa paikassa voi tulla osumaa.

Hyvin oli kyllä turvamies hereillä heti mutta naikkonen pääsi nappasemaan paavin takista kiinni. Mikäköhän pointti tällä koko teolla oikein edes oli?
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoista nähdä tuleeko penalttia teosta vai seuraamuksista. Vaikka taklaus ei ihan osunut joukkuetoveri kuitenkin klenkkaa aika pitkään teon jäljiltä.
 
Viimeksi muokattu:

Hockey Story

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
todella noloa

Kyllähän Paavin kaatuminen kesken messukeikan ottaa varmasti pattiin turvallisuusosastoa, kun äijä ajelee panssarilasiautolla muuten ympäri roomaa.
Ei tuollaista pitäisi päästä tapahtumaan työmaalla vanhalle staralle, että mitä piispat ja muutkin samassa liikelaitoksessa hengailevat nyt ajattelevat omasta turvallisuudestaan Kyseessä on siis kirjaimellisesti turvaosaston kardinaalimunaus!
 
Viimeksi muokattu:

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Selvästi käytti jalkojaan ikään kuin pumppuina. Pää ylhäällä Paavi Benedictus XVI, koko messun tulee!
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän Paavin kaatuminen kesken messukeikan ottaa varmasti pattiin turvallisuusosastoa, kun äijä ajelee panssarilasiautolla muuten ympäri roomaa.
Ei tuollaista pitäisi päästä tapahtumaan työmaalla vanhalle staralle, että mitä piispat ja muutkin samassa liikelaitoksessa hengailevat nyt ajattelevat omasta turvallisuudestaan Kyseessä on siis kirjaimellisesti turvaosaston kardinaalimunaus!
Viimeisimpien tietojen mukaan tilanteessa mukana ollut kardinaali loukkaantui ja häneltä murtui reisiluu. Ja häirikkönainen on toimitettu sairaalaan, sillä hän ilmeisesti kärsii pahoista mielenterveyden ongelmista. YLEn uutisten mukaan naisen ei ollut tarkoitus vahingoittaa Paavia, vaan mennä halaamaan tätä.

Aika traaginen tapaus, mutta ei sentään niin paha kuin joskus taannoin, kun Paavi Johannes Paavali (numeroa en muista) yritettiin ampua jossain kulkueessa. Sen jälkeen hänelle tehtiinkin se panssarilasi autoon suojaksi.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Aika traaginen tapaus, mutta ei sentään niin paha kuin joskus taannoin, kun Paavi Johannes Paavali (numeroa en muista) yritettiin ampua jossain kulkueessa. Sen jälkeen hänelle tehtiinkin se panssarilasi autoon suojaksi.

Tarkoittanet varmaan edellistä paavia eli Paavi Johannes Paavali II. Hänet yritettiin tappaa useammankin kerran mutta ainakin yhden kerran teko yritettiin tehdä ampumalla. Tuolloin turkkilainen (nimeä en muista) mies yritti ampua hänet messussa Pietarinaukiolla. Kyseinen murhayritys suoritettiin aivan 80-luvun alussa.

vlad.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ei millään meinaa jäädä aivoihini, että nyt on se uusi paavi. Joka siis on kohta jo vuoden ollut paavina. Kun se entinen jätti virkansa ennen kuin kuoli. Olen joutunut jo kahdesti tarkistamaan Wikipediasta, että kuka se nykyinen paavi onkaan. Hemmetti, pysyisivät siinä toimessaan kuolemaansa saakka, ei tähän tämänlaiseen touhuun mieli totu.

Ja kyllä voisivat muutkin olla töissä sinne saakka, kunnes kuolema erottaa.

Missien kuuluisi saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös