Oma lähtökohtani on, että kun ollaan tekemässä päätöksiä jotka vaikuttavat suoraan muiden ihmisten elämään ja sen laatuun, tulee olla perusteissa oikeasti jotain konkreettista, eikä liibalaabaa siitä, miten musta henkilökohtaisesti tuntuu tai mitä joku antiikkinen teos asiasta sanoo. Ja tätähän se nimenomaan on, kun fundamentalistit lyövät lusikkansa politiikkaan.
Lähtökohtasi on mielestäni ihan hyvä yksittäinen peruselementti, mutta jää aika yksiulotteiseksi pitkässä juoksussa. Jos asioita tarkastellaan ainoastaan rationaalisista lähtökohdista, seuraa siitä se, että päätökset tehdään vain tietyn joukon tai yksilöiden elämänfilosofiaa kunnioittaen. En usko, että tuo on yhteiskunnallisesti kovin kestävä tapa tehdä päätöksiä ja pelkään sen johtavan pitkässä juoksussa yhteiskunnanjakautumiseen entistä voimakkaammin. Joten kyllä myös kansan tuntoja kokonaisuudessaan mielestäni on hyvä kunnioittaa. Sitten, kun jonkun asian aika on muuttua, niin se tapahtuu. Se, että jonkun mielipide ei ole kovin looginen tai rationaalinen, niin ei tee siitä kuitenkaan mielestäni suoraan arvotonta tai ohittamisen arvoista.
Fundamentalismi voi olla vaarallista, tai sitten ei, riippuu mielestäni enemmän sen ilmenemismuodoista, kun historiaa katsoo.