Päivän positiivinen

  • 2 074 355
  • 10 053

emz1

Jäsen
Oli viihdyttävä peli tänään paikanpäällä.
Omasta mielestäni tänään oli aistittavissa että se porukka oli vaivautunut paikalle jotka näkevät sen pienen valon pitkän tunnelin päässä ja ne tuskastuneimmat ”Vitun Maalahti” huutelijat olivat jääneet kotiin. Harmi toki seuran talouden kannalta että lukumäärällisesti moni odottelee kotisohvalla parempia aikoja.

Oli muuten upea tuo Okuliarin suoritus tuossa voittomaalissa. Jotenkin tuntuu, että tuossa on kanssa kaveri jolta voi odottaa koviakin tehoja ensi kaudella.
Mietin tänään pitkään, että ketä Okuliar muistuttaa etäisesti ulkonäöltään kunnes keksin että tietysti Shayne Toporowski. Pelisuorituksissa on vielä vähän matkaa mutta siinä on ihan kelpo tähtäintä.
 
Viimeksi muokattu:

emz1

Jäsen
Kaikki eväät tulla liigatason monipuolihyökkääjäksi. Kunhan vain askelmerkit osuu Pexin kanssa yhteen. Vikalla kaudella 20+20.
Viimeiset 25 ottelua 5+8=13 (PPG 0,52) jos ei olemattomalla, niin ainakin hyvin minimaalisella ylivoima-ajalla. Ylipäänsä koko kauden pisteistä on vain kaksi syöttöä tullut ylivoimalla. Samaan kovan työn osastoon voi nostaa Tino Metsävainion joka on hiukan enemmän saanut ylivoimavastuuta, mutta tehopisteistä vain 0+3 (2+16=18) on tullut ylivoimalla.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Hietala on vielä toistaiseksi raakile, mutta potentiaali haisee pitkälle. Iso mies liikkuu hyvin, hieman ruista ranteeseen ja pelejä alle, niin meillä voi olla tähän liigaan törkeän kova iso pakki. 2 vuoden sopimukselle todella iso peukku!
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Sain ilmaislipun ensi viikon HIFK-SaiPa matsiin eräältä palstan ringissä viihtyvältä hifkifanilta.
 

Housley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Ketterä, NY Rangers
Hietala on kyllä hyvä poika. Aina hieromassa vastustajia maalin edessä. Joko omasta tai vastustajan tahdosta. Tykkään.
Sain ilmaislipun ensi viikon HIFK-SaiPa matsiin eräältä palstan ringissä viihtyvältä hifkifanilta.
Nyt olisi Hietalalla mahdollisuus antaa runtua Otto Karviselle. Ei muuta kun nyrkkeilysäkin ja taistelulajivalmentajan kanssa treenit pystyyn.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tänään tuli Vantaalle postissa juliste joukkueen allekirjoituksilla kiitoksena tukemisesta SaiPa vs Pelicans 30.12. peliin liittyen. Olin kieltämättä ehtinyt jo unohtaa tämän tukipelin kun yleisöä ei voitu ottaa. Ehdottomasti kuitenkin positiivinen muisto ja asia muuten SaiPan vaikean kauden aikana.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Valtteri Lipiäinen on näemmä nostanut tänään itsensä Liigan nopeimmat luistelijat -rankingissa sijalle neljä. Podium-paikoillakin on Meidän poikia.
 

Liitteet

  • nopeimmatluistelijat.PNG
    nopeimmatluistelijat.PNG
    89,6 KB · kertaa luettu: 117

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
+++ Juusolalle 10 maalia täyteen
++ Voitto
++ Hajurakoa JYPiin
++ Voitto tuntuu paremmalta Miettisen itkujen jälkeen.
+ Onnistumisia laajalla rintamalla
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Koitin vähän tuota loppua kattella uusintana. Oikein kyllä silmää miellyttää, kun siellä SaiPan maalilla ei ilmasiks huiskata, vaan kaverit korjataan pois. Vainikainenkin ojensi junnua ja näytti hetken että lähteekö ihan mylly siitä. Tämä on myös sitä mikä Lakatoksesta jäi kaipaamaan. Sitä kaveria ei tökitty ilmasiks kummallakaan maalilla.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Koitin vähän tuota loppua kattella uusintana. Oikein kyllä silmää miellyttää, kun siellä SaiPan maalilla ei ilmasiks huiskata, vaan kaverit korjataan pois. Vainikainenkin ojensi junnua ja näytti hetken että lähteekö ihan mylly siitä. Tämä on myös sitä mikä Lakatoksesta jäi kaipaamaan. Sitä kaveria ei tökitty ilmasiks kummallakaan maalilla.
Oli kyllä hyvää turpaanvetouhkaa nyt siellä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HIFK vs KalPa
  • 3.50
  • 4.25
  • 1.88
Jukurit vs JYP
  • 2.46
  • 4.00
  • 2.54
SaiPa vs Pelicans
  • 2.22
  • 4.10
  • 2.80
Sport vs Ilves
  • 2.88
  • 4.00
  • 2.20
Tappara vs K-Espoo
  • 1.72
  • 4.60
  • 3.95
KooKoo vs Kärpät
  • 2.64
  • 4.15
  • 2.50
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös