Päivän positiivinen

  • 1 838 360
  • 8 796

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Tammikuussa lähtee ruletti pyörimään kun kinkunsulatukset on tehty. Ei varmaan pudotuspelejä nähdä, mutta pohjaa seuraavalle kaudelle sitten onkin. Kyllä tässä yhden vuoden vielä malttaa, johan niin on odotettu viimeiset 30 vuotta eli kaksi elinkautista. Vuosi ei tunnu enään missään.

Tänään Malax painaa 1+1 ja SaiPa voittaa! Olisi taas aika käydä voittojen XO-pullolla!
 

ahal

Jäsen
Kuluneen vuorokauden erinäiset purkaukset, aiheesta riippumatta, voi nähdä myös positiivisesti. SaiPa kiinnostaa jälleen ihan oikeasti. Kiinnostus vain tahtoo helposti vaihtua liiaksi innostukseksi ja pettymyksen kohdatessa haetaan jo köyttä tai muuta kättä pitempää avuksi. Onneksi vain kuvaannollisesti. Joukkue kuitenkin herättää tunteita, ja se on nykykiekolle a ja o. HMV-meininki on yleensä lopun alkua.

HIFK:n toimari Valtanen painotti aamun Hesarissa, että jääkiekon yhteisöllisyys luodaan tänä päivänä verkossa. Tarpeeksi vahvana se kulminoituu myös peleissä käymiseen ja live-kannatukseen. Tietysti joukkue tekemisineen on siinäkin avainasemassa, mutta jos "me (Pekka Virran avulla) onnistutaan" tällä kaudella leipomaan jostain Petmaneista, Lipiäisistä ja Ojantakasista kiinnostavia urheilijoita, ollaan hyvällä tiellä. Olkaamme siis yhä nöyriä ja kärsivällisiä, mutta avoimin mielin.
 

emz1

Jäsen
Roni Karviselle vain lisää peliaikaa jatkossa. Tällä hetkellä yksi niistä harvoista joilla on riittävästi taitoa ja asennetta haastaa pakkeja ja pyrkiä maalia kohti.
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Tervaa ja höyheniä, kun menetin jo uskon. Vähintään 1 piste plakkarissa, yhtään ei ansaittu, mutta paljon tarvittiin. Onneksi välillä se menee näinkin päin.
 
Suosikkijoukkue
Liigan Häpeäpilkku
No perkele!
Itteltäkin meni usko ja valmiiks näpyttelin vitutusketjuun viestin, joka vahingossa vielä lähti ennenaikaisesti käsistä.
En nähnyt miltä peli näytti, mutta toki pisteet maistuu aina!
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jatkoajan ratkaisussa kentällä Juusola, Lantta ja Viitasalo. Ja toki Markkanen maalissa. Kolme neljästä pelasi viime kaudella Mestistä, neljä neljästä pelannut kahden viime kauden aikana.
 

Yks hahmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Green Bay Packers
Hieno taisteluvoitto. Sankareita koko sakki. Jos joku pitää mainita niin Ville Vainikainen. Todellinen soturi. Pikku-markka veti loisto matsin myös. ✊
 

Yks hahmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Green Bay Packers
Pyrochta ja Juusola myös. ✊
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös