Päivän positiivinen

  • 2 074 418
  • 10 053

ahal

Jäsen
Kuluneen vuorokauden erinäiset purkaukset, aiheesta riippumatta, voi nähdä myös positiivisesti. SaiPa kiinnostaa jälleen ihan oikeasti. Kiinnostus vain tahtoo helposti vaihtua liiaksi innostukseksi ja pettymyksen kohdatessa haetaan jo köyttä tai muuta kättä pitempää avuksi. Onneksi vain kuvaannollisesti. Joukkue kuitenkin herättää tunteita, ja se on nykykiekolle a ja o. HMV-meininki on yleensä lopun alkua.

HIFK:n toimari Valtanen painotti aamun Hesarissa, että jääkiekon yhteisöllisyys luodaan tänä päivänä verkossa. Tarpeeksi vahvana se kulminoituu myös peleissä käymiseen ja live-kannatukseen. Tietysti joukkue tekemisineen on siinäkin avainasemassa, mutta jos "me (Pekka Virran avulla) onnistutaan" tällä kaudella leipomaan jostain Petmaneista, Lipiäisistä ja Ojantakasista kiinnostavia urheilijoita, ollaan hyvällä tiellä. Olkaamme siis yhä nöyriä ja kärsivällisiä, mutta avoimin mielin.
 

emz1

Jäsen
Roni Karviselle vain lisää peliaikaa jatkossa. Tällä hetkellä yksi niistä harvoista joilla on riittävästi taitoa ja asennetta haastaa pakkeja ja pyrkiä maalia kohti.
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Tervaa ja höyheniä, kun menetin jo uskon. Vähintään 1 piste plakkarissa, yhtään ei ansaittu, mutta paljon tarvittiin. Onneksi välillä se menee näinkin päin.
 
Suosikkijoukkue
Sex, drugs and SaiPa
No perkele!
Itteltäkin meni usko ja valmiiks näpyttelin vitutusketjuun viestin, joka vahingossa vielä lähti ennenaikaisesti käsistä.
En nähnyt miltä peli näytti, mutta toki pisteet maistuu aina!
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Jatkoajan ratkaisussa kentällä Juusola, Lantta ja Viitasalo. Ja toki Markkanen maalissa. Kolme neljästä pelasi viime kaudella Mestistä, neljä neljästä pelannut kahden viime kauden aikana.
 

bostonlogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Green Bay Packers, Raipen rakuunat
Hieno taisteluvoitto. Sankareita koko sakki. Jos joku pitää mainita niin Ville Vainikainen. Todellinen soturi. Pikku-markka veti loisto matsin myös. ✊
 

bostonlogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Green Bay Packers, Raipen rakuunat
Pyrochta ja Juusola myös. ✊
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Markkanen? Tolpat pari kertaa pelasti, mutta kolme läpiajoa kiinni riittää. Maaleista ekaa ei nähnyt ja toiseen Olkkonen tarjosi niin nopean passin, ettei ehtinyt mukaan.
Tuossa toisessakin taisi veto lähteä pakin jaloista jos en aivan väärin muista?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös