Ennen pienikokoiset maalivahdit olivat joka paikkaan pomppivia pieniä kumiukkoja, kun taas isokokoisemmat molarit pyrkivät ennen kaikkea peittämään ison osan maalista. Ehkä tulevaisuuden maalivahdit ovat Rinteen ja Westerholmin kokoisia, hyvin peittäviä hyperaktiivisia kumiukkoja!Westerholm pelasi kyllä taas hyvän pelin. Pelityyli Nikellä on välillä hieman epävarman näköinen, mutta ei jääkiekkomaalivahdille tyylipisteitä jaetakaan. Tärkeintä on ettei pieni musta kumipala ylitä maaliviivaa. Oikeastaan hyvin mielenkiintoinen se vertaus Pekka Rinteeseen, molemmat aika paljon sylkevät kiekkoja.
Muistaakseni Weber sanoi joskus haastattelussa, että Rinne nimenomaan liimaa kiekot niin hyvin että vastustaja ei pääse ripareille niin on myös paljon helpompi puolustaa.Oikeastaan hyvin mielenkiintoinen se vertaus Pekka Rinteeseen, molemmat aika paljon sylkevät kiekkoja puolustajien siivottavaksi, mutta taakse menee melko vähän.
Eilen pelatussa turnauksen toisessa ottelussa Sveitsiä vastaan Mäntykivi avasi myös maalitilinsä, kun hän teki ylivoimalla Suomen 1-2 kavennuksen. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä Sveitsi voitti ottelun 3-2. Airola pelasi myös jälleen kakkospakkiparissa ilman tilastomerkintöjä.Matias Mäntykivi pääsi pelaamaan ykkösketjussa U20-turnauksen ensimmäisessä ottelussa, kun Suomi voitti Tshekin 4-3 jatkoajalla. Mäntykivi avasi myös heti pistetilinsä, kun hän sai syöttöpisteen Elias Laitamäen 2-2 maaliin. Santeri Airola pelasi samassa ottelussa kakkospakkiparissa Santeri Salmelan kanssa, mutta tehopisteille ei Airola päässyt.