Päivän doping-käry

  • 1 039 669
  • 4 703

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi olla aika kinkkinen tilanne lähteä jotain isoa valmistajaa vastaan taistelemaan. Oikeuteen jos mennään, niin resurssit on vähän eri tasolla. Harala on maksanut tuosta 3kk kilpailukiellosta aika isoa hintaa, kun valmentaja ja treeniporukka katosi sen siliän tien. Somepreesenssi on pienentynyt merkittävästi ja todennäköisesti myös yhteystyösopimukset vähentyneet. En edelleen usko tahallisuuteen tässä, koska Haralalla oli pelkästään imagonsa takia aivan liian paljon hävittävää. Urheillut vuosia tukien ulkopuolella ja omannut hyvän imagon, jolla pyörittänyt koko hommaa. Veikkaan et tulonmenetykset ovat suhteellisen merkittävät, varsinkin pitkässä juoksussa.

Ja kaikki roskiin yhden piristeen takia, josta ei ko. urheilusuorituksessa ollut mitään hyötyä. Tuossa mielessä tietysti oikeusjuttu voisi olla perusteltu, mutta onko siinä tarpeeksi voitettavaa.

Toki eri mieltäkin saa olla ja olisin varmaan itsekin, jos kyseessä olisi joku muu aine. Suomen kaltaisessa pikkumaassa tuollainen käry on aika iso riski tuollaiselle urheilijalle.

Tuossahan olisi ollut mahdollisuus selvitä myös aika pienellä damagella, jos olisi heti tuoreeltaan kertonut asiasta mahdollisimman avoimesti, kärsinyt 3 kk kakun ilman mutinoita ja palannut arkiseen aherrukseen kuten ennenkin. Tuo salailu ja vetkutteluhan tässä on kaikkein eniten hallaa tehnyt.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Harala on mielellään julkisuudessa ja somessa muttei kuitenkaan hallitse julkisuutta ja somea, kun niiden hallitsemista tarvittaisiin. No, tässä on vain yhden tapauksen otos mutta ei hyvin mennyt. Vertaus Kortteeseen: Korte kertoi vaikkei olisi tarvinnut. Toisaalta Kortteeseen vertailu on hankalaa, koska hän on niin omatyylisensä ihminen että todellakin voi jo puhua yksilöstä. Hän on ihmeellinen persoona. Haralassa on tuota maalaistyttöä isoissa valoissa kuin peura. "Ohoh, näinkö kävi, mua itkettää." On muuten mielenkiintoinen tuo Tampereen Pyrinnön ja Tampereen pikajuoksuleidien kerho. Sieltä löytyy kaikenlaista kehopositiivista unelmoijaa ja sitten joku Huntington joka ei ihan vähästä hätkähdä. Ella Räsäsellä muuten oli taas jokin loukkaantuminen. Tuskin yllättää enää ketään.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Sanotko muutaman muun esimerkin Tampereen pikajuoksuleidien kerhosta jossa unelmoidaan kehonpositiivisuudesta?

Enhän mä antanut tossakaan yhtään esimerkkiä, enkä tahtonut mennä nimiin. Viittasin vain erääseen ilmeisesti entiseen urheilijaan. Kehonpositiivisuuden unelmoinnista en edes puhunut. En nyt oikein ymmärrä, mitä kommentillasi ajoit takaa. Minä vain miestiskelin sitä, että Tampereella on paljon pikajuoksijoita ja niitä on monenlaisia.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Sanotko muutaman muun esimerkin Tampereen pikajuoksuleidien kerhosta jossa unelmoidaan kehonpositiivisuudesta?

Saatan olla väärässä, mutta veikkaan, että tässä viitataan tähän.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tällaista selitystä ei kai aiemmin ole kukaan yrittänyt.

Yastremska on julkisuuteen sanonut syyttävänsä kärystä ”saastumistapahtumaa”, mutta ei ole eritellyt tarkemmin, minkälaisessa tapahtumassa saastuminen on tapahtunut.

Der Spiegelin mukaan Yastremskan selitys on ollut, että hän sai mesterolonia kehoonsa harrastettuaan seksiä silloisen poikaystävänsä kanssa. Saksalaislehden mukaan ukrainalainen esitti selityksen tammikuussa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tällaista selitystä ei kai aiemmin ole kukaan yrittänyt.

Yastremska on julkisuuteen sanonut syyttävänsä kärystä ”saastumistapahtumaa”, mutta ei ole eritellyt tarkemmin, minkälaisessa tapahtumassa saastuminen on tapahtunut.

Der Spiegelin mukaan Yastremskan selitys on ollut, että hän sai mesterolonia kehoonsa harrastettuaan seksiä silloisen poikaystävänsä kanssa. Saksalaislehden mukaan ukrainalainen esitti selityksen tammikuussa.

Tykkään kanssa tosta, miten isä on ottanut roolia. "Sanoppa jätkä dopingviranomaisille, että kun tytärtäni panit niin sä olit vetänyt sitä toopinkia."
 
Tällaista selitystä ei kai aiemmin ole kukaan yrittänyt.

Yastremska on julkisuuteen sanonut syyttävänsä kärystä ”saastumistapahtumaa”, mutta ei ole eritellyt tarkemmin, minkälaisessa tapahtumassa saastuminen on tapahtunut.

Der Spiegelin mukaan Yastremskan selitys on ollut, että hän sai mesterolonia kehoonsa harrastettuaan seksiä silloisen poikaystävänsä kanssa. Saksalaislehden mukaan ukrainalainen esitti selityksen tammikuussa.

Vastaavaa seksiselitystä on käyttänyt useampikin urheilija aiemmin – ja vieläpä onnistuneesti:

"Yhdysvaltalainen nyrkkeilijä Virginia Fuchs on saanut vapauttavan päätöksen dopingepäilyistään. Maan antidopingtoimikunta ilmoitti uskovansa kiellettyjen aineiden päätyneen nyrkkeilijän elimistöön seksin välityksellä." Linkki Iltalehden uutiseen

"Kanadalainen meloja Laurence Vincent Lapointe jäi viime heinäkuussa kiinni kilpailun ulkopuolisessa dopingtestissä. Nyt Vincent Lapointen neljän vuoden kilpailukielto on kumottu. Vincent Lapointe pystyi osoittamaan, että hänen dopingnäytteensä positiivisuus johtui silloisen poikaystävän ruumiinnesteistä." Linkki Iltalehden uutiseen

"Kävelyn olympiavoittaja Daniel Plaza selvisi nandrolone-kärystään kerrottuaan harrastaneensa suuseksiä raskaana olevan vaimonsa kanssa." Linkki Iltalehden uutiseen

Varmaan tuo tennisleidi Yastremskan seksiselityskin olisi mennyt läpi, jos poikaystävä olisi ottanut syyt niskoilleen ja antanut dopingia sisältäneen näytteen, kuten pelaajan isäukko oli pyytänyt tekemään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo
Ei uutta toimintakieltoa Haralalle.
(Linkki vie SUEK:n sivulle asiasta kertovaan uutiseen)
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Ei uutta toimintakieltoa Haralalle.

Urheilijan oikeusturvan kannalta ainoa oikea päätös.

On tullut irvailtua, naurettua ja annettua lokaa niin Norjalle kuin Venäjälle doping pelleilystä, mutta kyllä Suomen adt saa ihan samalla tavalla. Miten helvetissä on edes mahdollista, että doping säädöstö on ristiriidassa wadan säädöstön kanssa, kun sen pohjalta se käytännössä suomennetaan. Onneksi kyseessä on vain Harala eikä kukaan isompi nimi, koska olisi hyvin mahdollista, että tuosta päätöksestä valitettaisiin cassiin.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

Selityksiä riittää.
Kaippa tuo teoriassa voisi olla mahdollista, että syöt jotain mitä on kasvatettu steroideilla (Kana/possu/nauta) ja seuraavien päivien aikana verestäsi löytyy jäämiä. Mikäli tämä on mahdollista, niin pitäishän steroidien määrässä olla jokin määrä tai kasauma jolla todistetaan pidempi ja tarkoituksenmukaisempi käyttö. Kuinka monta kyljystä sun pitää vetää, että saat näkyvän määrän testeihin?

Ehkä kuitenkin ollaan harjoituskaudella otettu muutama kerta treeniä parantavaa liuosta ja nyt jäätiin kiinni
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Nämä seksi- ja ruokaselitykset on kuultu ties kuinka monesti. Miksei kukaan ole ymmärtänyt yhdistää näitä?
"Elimistööni tuli ulkopuolista nandrolonia oletettavasti harrastettuani testiä edeltävinä päivinä suojaamatonta seksiä kotitilan karjun kanssa. Monesti, pitkään ja kovaa."
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta se, että on syönyt possua edellisenä iltana, tai se, että hiuksissa ei ollut pitkäaikaisesta käytöstä kertovaa kasaumaa, tai vaikka se että on käyttänyt väärää huulirasvaa tai hammastahnaa tai lisäravinnetta, eivät poissulje sitä, että näiden lisäksi on doupattu. Ja siinä kohtaa kun positiivinen dopingnäyte on annettu, todistustaakka toimii niin päin että pitäisi pystyä todistamaan, että ei ole doupannut, eikä niin että on douppaamisen lisäksi voinut saada sitä ainetta sieltä ja tuolta.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Aituri Sergei Shubenkovin selvityksen mukaan hänen 3-kuukautiselle pojalleen oli määrätty nesteenpoistolääkettä ja sitä oli päätynyt Shubenkovin elimistöön perheen keittiöstä, jossa lääkettä käsiteltiin. Nää on näitä.

 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Aituri Sergei Shubenkovin selvityksen mukaan hänen 3-kuukautiselle pojalleen oli määrätty nesteenpoistolääkettä ja sitä oli päätynyt Shubenkovin elimistöön perheen keittiöstä, jossa lääkettä käsiteltiin. Nää on näitä.

Tämä on kyllä helpottava tieto. Onneksi tuomio kumottiin aidosti poikkeuksellisen tapauksen takia.

Olen myös äärimmäisen tyytyväinen siihen, että yleisurheilun etiikka valvova elin korjasi tämän suuren vääryyden.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Tuskin on Tokion olympiatuli saatu sammumaan, kun mitaleita jaetaan jo uusiksi. Brittien 4x100 metrin hopeaa voittanut joukkue mitä todennäköisimmin hylätään, kun viestissä juossut Chijindu Ujah jäi kiinni doping-rikkomuksesta. Kanada noussee hopealle ja Kiina pronssille. Tämä on vasta alkua, pahoin pelkään, ja vastaavia uutisia saadaan vielä useita.

Muita nyt ilmoitettuja kärynneitä olivat Marokon 1500 metrin juoksija Sadik Mikhou, georgialainen kuulantyöntäjä Benik Abramyan ja kenialainen pikajuoksija Mark Otieno Odhiambo.

 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Lahden doping-käryt ovat jälleen nousseet otsikoihin Jari Isometsän kirjan myötä. Lehteen annetut paljastukset kertovat, ettei Isometsä omien sanojensa mukaan ole EPOa käyttänyt, eikä edes harkinnut moista asiaa. Lisäksi Isometsän mukaan dopingin käyttö ei ollut systemaattista toimintaa.

Hoh hoijaa... Jos asiaa ei kiinnosta avata, niin miksi ihmeessä tehdä kirja? Isometsähän vaan tekee itsestään naurunalaisen, kansa uskoo hänen puheisiinsa yhtä vähän kuin Timo Soinin väitteeseen siitä, ettei Jyväskylän tapahtumia varten ollut varasuunnitelmaa. Ja tämähän ei ole edes ensimmäinen laatuaan, Isometsä ja Mestari kirjoittivat legendaarisen Karpaasin käryn, missä Mestari luonnollisesti kiinnitti huomiota norjalaisten juoniin.

Linkki MTV:n uutiseen Isometsän kirjasta
 

Hexa

Jäsen
Lahden doping-käryt ovat jälleen nousseet otsikoihin Jari Isometsän kirjan myötä. Lehteen annetut paljastukset kertovat, ettei Isometsä omien sanojensa mukaan ole EPOa käyttänyt, eikä edes harkinnut moista asiaa.
Tämähän kuulostaa jo ihan Mietaan puheilta. Ikinä nähnykkään, saati kuullukkaan. Rupeaako Isometsälläkin muisti pätkimään.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tämähän kuulostaa jo ihan Mietaan puheilta. Ikinä nähnykkään, saati kuullukkaan. Rupeaako Isometsälläkin muisti pätkimään.
Minkäänmoista rooppinkia tai anabolisia stereoita ei oo koskaan kuunaan kukaan tarjonnu, en oo kuunaan semmosia nähäny enkä oo kuunaan kenenkään nähäny käyttävähän.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Isometsä ei halunnut oikaista mitään, mutta nyt kirjassa oikaistaan. Kiva. Ja muutenkin aivan tietämätön. Kiva. Myllylä oli mies ja tunnusti.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hei, ei nyt ruveta omia suolaamaan vaan ollaan tukena niin kuin norjalaiset aina!

Eli tottahan Isometsä vain puhuu, eikä ole epoa nähnytkään. Kerran kävi vain moka hemohesin kanssa kun puukupit meni sekaisin.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko


Lisäksi Kyrö kertoi oikeudessa Isometsän käyttäneen EPO:a. Vaikea uskoa, että kukaan 1990-luvun ja 2000-luvun huippuhiihtäjistä ei olisi EPO:a käyttänyt.

Ainakin itsellä pisteet laskevat Isometsää kohtaan, ettei totuutta voida kertoa kirjassa edes 20-vuotta myöhemmin. Näemmä ovat päättäneet Kirvesniemen kanssa hautaan asti väittää, että dopingia ei käytetty.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä on jotenkin huvittavaa kun EPOa ei voida myöntää. Ei tavallinen kansa kuitenkaan tee mitään eroa Hemohessin tai EPOn välillä. Urheilijalle se EPO tuntuu varmasti suuremmalta rikokselta, mutta suuri yleisö ei välitä mikä se aine on. Doping on doping eikä se kielletyn aineen koodi juuri vaikuta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
On se toki niin, että kun isometsä edelleen pyrkii toimimaan hiihtokommentaattorina ym, niin ei siihen vain sovi että myöntäisi mitä on käyttänyt. Siinä ajautuisi kaarlokangasniemi-sektorille, kun Isometsä haluaa pysyä viren-sektorin laitamilla.
Eihän joku Johaugkaan tule muistelmissaan myöntämään dopinginkäyttöään, koska sitten olisi douppaamisen lisäksi ollut valehtelija.

En kyllä sitä ymmärrä, että miksi tällainen kirja piti (taas) tehdä, kun se lähinnä vain vähentää uskottavuutta, asiantuntijanakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös