Mainos

Päävalmentaja Mikko Heiskanen – JYPin pelitavan uudistaja

  • 181 615
  • 1 458

Moosehead

Jäsen
Tuskin Nikun penkitys "Hauska" Heiskasen tilannetta parantaa. Jos kopissa ei ole kärkipelaajien tuli takana ei sitä tälläkään saa.

"Hauska" lyötiin mahdottoman tehtävän eteen. Seppäsen on aika nöyrtyä, erottaa nykyinen valmennus ja palkata loppukaudeksi kokenut päävalmentaja apureinaan pari JYP-ikonia malliin Pepi Rastela ja Kenkä Siekkinen.
 
Maalari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottamatta kantaa johtuiko eilinen Nikun kolmannen erän pelaamattomuus huonosta käyttäytymisestä vai mistä, on huomioitava se, kuinka ns. kärkiosasto on suorittanut viimeiset kahdeksan peliä. Olisi ihmeellistä ellei toimiston jatkuva sekoilu vaikuttaisi mitenkään pelaajiin, kun he eivät robottejakaan ole. Kokemattomalla valmennuksellakaan ei selkeästi näytä olevan kykyjä saada joukkuetta pelaamaan yhtenäisesti, tai pelitapaa sellaiseksi jolla olisi edes pientä realistista mahdollisuutta taistella pisteistä. Näennäisesti roikutaan mukana, mutta enemmän ollaan kyydissä kuin ohjaajan pukilla.

Tässä ollaan palattu aikakoneessa toissa kauteen, jolloin viisikkopelaaminen oli sekavaa ja joukkueella ei näyttänyt olevan kykyä pelata täyttä 60 minuuttia ehjää joukkuepeliä. Peli ei juurikaan mennyt eteenpäin silloin, eikä näytä menevän nytkään. Rautakorpi sai tähän järkeä, muttei sitten kelvannut. Jotenkin sitä kaipaa voittavaa lätkää, aivan sama millä tyylillä. Pisteet kuitenkin ynnätään keväällä ja sillä saa sen sijoituksen minkä ansaitsee.

Eteenpäin pitäisi kuitenkin katsoa jos vain pystyisi ja kykenisi uskomaan parempaan huomiseen. Siitä ei ole tällä hetkellä pienintäkään viitettä.

Mielenkiintoinen kysymys onkin tässä se, kuinka kauan luottoa valmennukseen on olemassa? Uskon, että tämä kortti olisi jo pelattu ja virhevalinnaksi todettu, ellei sekoilua olisi jo takana tätä määrää. Mikään tosiasiahan ei tue sitä että nykyinen valmennus saisi tästä ryhmästä edes puolta sen potentiaalista irti.
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mikä on tilastollisesti liigassa uuden päävalmentajan heikoin (ura)avaus? Vai joko Heiskanen sen kahdeksan tappion saattelemana nappasi itselleen?

Nätisti kippaa kaiken Nikun niskaan vaikka tuon harhasyötön olisi sentteri Perttu voinut omalta paikaltaan paikata jos ei olisi ollut niin ”kiireinen” polvi jäähän dippauksensa kanssa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kokemattomalla valmennuksellakaan ei selkeästi näytä olevan kykyjä saada joukkuetta pelaamaan yhtenäisesti, tai pelitapaa sellaiseksi jolla olisi edes pientä realistista mahdollisuutta taistella pisteistä. Näennäisesti roikutaan mukana, mutta enemmän ollaan kyydissä kuin ohjaajan pukilla.

Tämä on kyllä seurausta siitä mihin edellinen valmennus savotan jätti. Jos tarkemmin katsoo, niin tässä tauon jälkeisessä pelissä palattiin tasan siihen viisikkopelin hakuun, jota Rautakorpi hetken marraskuussa yritti ja epäonnistui. Ilman sitä viisikkopeliä, jolla liigassa voi saada tulosta ei pelkillä nimilistoilla toimivaksi saa, joten se ainoa minkä valmennus, olipa kokenut tai kokematon, voi tehdä, on palata rakentamaan sitä mikä kesken jäi.

Luonnollisesti, se ei ole asia parilla sloganilla sujuu suit sait, vaan joukkueen se on työstettävä ja ne virheet, mitkä homma toimiakseen vaatii on vaan tehtävä, jotta ne voi pois karsia. Ihan samassa paikassa oli monta joukkuetta tekemisensä kanssa tuon hakemisensa kanssa.

Valmennus siis, olipa kokematon tai kokenut ei kykene mitenkään taikomaan riittävää pelitapaa tyhjästä ja kyllä, voitosta haaveileminen on vielä pitkän matkan päässä, mutta ei valmennuksen vaan historian ketjureaktioiden summana. Oikenee se työllä vielä tuosta, mutta aikataulua on vaikea sanoa. Voitoista ei pelata ihan heti, jos opeteltava onnistuu ok niin pisteen voi saada piankin.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Mikä on tilastollisesti liigassa uuden päävalmentajan heikoin (ura)avaus? Vai joko Heiskanen sen kahdeksan tappion saattelemana nappasi .

Erittäin mielenkiintoinen kysymys, ihan yleisestikin. Mielikuva, että sellainen pakkoryhti tulee alkuun, mutta sitten keskimäärin vaihdot eivät ole kannattaneet. En ole nähnyt kenenkään tätä sivuavan, mutta pakko olla yksi heikompia alkuja.

Heiskaselle onnea jatkoon, vaikka kusiset meille aikanaan tekikin
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Eikai se homma niin toimi, että ”lähetetään Lappeenrantaan”.

Oliko Nikun viltitys sitä ”ihmisläheistä johtamista”?
Tiedä sitten miten jokaisen sopparissa on kirjoitettu, mutta keskimäärin jos palkkaa maksava työnantaja sanoo, että menet tuonne tekemään oman alasi hommaa, niin sinne mennään tai kuitti käteen. Mutta jo valmentajankin kannalta ajateltuna, niin kai se olisi parempi palata heti sorviin ääreen kuin istua himassa jorma otsassa. Eikä tämä mitenkään ennen kuulumatonta olisi: Dufva sai kenkää Jypistä 20.9.2011 ja vähän yli viikon päästä istui Tapparan tiedotustilaisuudessa seuran uutena valmentajana 29.9.2011.

Se oli valmentajalle ja Jypille win-win tilanne. Samaa toivon Rautakorvelle ja samalla hän voisi pelastaa Liigan + Saipan nololta tilanteelta: rima ei ole korkea, jos vaikka voittaisi pari peliä ja saisi hommaan jotain ryhtiä. Uskon, että varmasti saisi. Vastaavasti Jyp voisi hyödyntää Marjamäen tai muun vastikkeetonta palkkaa nauttivan valmentaja tilannetta JOS RAHAT OVAT TIUKALLA (muuten Karri Kivi) mikäli Heiskanen-show cancellataan.* Tosin Marko Virtasen suhteen en ole varma, mutta toisaalta saisihan sillä draamaa uudelle tasolle ja ilmaista mediatilaa helvetisti, kun otettaisiin takaisin valmentaja, minkä erottamisesta show alkoi.

* Pitääkö hävitä 10 vai 20 peliä? Heti Ahon tultua valmentajaksi homma vapaantui ja kesti 7 peliä ennen kuin traktori irtosi suosta. Mutta Heiskasen Jyp on vähän eri jengoilla kuin Jyrki Ahon Jyp, pelaajat eivät näytä vapaantuneilta muuten kuin ensi vuoden Jyp-jatkoja ajatellen. Ainakaan lehtitilaisuuksien Heiskanen ei koppia voita.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Erittäin mielenkiintoinen kysymys, ihan yleisestikin. Mielikuva, että sellainen pakkoryhti tulee alkuun, mutta sitten keskimäärin vaihdot eivät ole kannattaneet. En ole nähnyt kenenkään tätä sivuavan, mutta pakko olla yksi heikompia alkuja.

Heiskaselle onnea jatkoon, vaikka kusiset meille aikanaan tekikin.
Mikäänhän ei toki takaa etteikö Heiskanen saisi kurssia kääntymään. Alku vain on ollut karmea. En tiedä olisinko kiinnittänyt koko hommaan huomiota jos ei olisi ollut tätä muuta hässäkkää ja kehnolla silmällä vedettyjä pressitilaisuuksia koko ajan tämän casen ympärillä.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Tiedä sitten miten jokaisen sopparissa on kirjoitettu, mutta keskimäärin jos palkkaa maksava työnantaja sanoo, että menet tuonne tekemään oman alasi hommaa, niin sinne mennään tai kuitti käteen. Mutta jo valmentajankin kannalta ajateltuna, niin kai se olisi parempi palata heti sorviin ääreen kuin istua himassa jorma otsassa. Eikä tämä mitenkään ennen kuulumatonta olisi: Dufva sai kenkää Jypistä 20.9.2011 ja vähän yli viikon päästä istui Tapparan tiedotustilaisuudessa seuran uutena valmentajana 29.9.2011.

Se oli valmentajalle ja Jypille win-win tilanne. Samaa toivon Rautakorvelle ja samalla hän voisi pelastaa Liigan + Saipan nololta tilanteelta: rima ei ole korkea, jos vaikka voittaisi pari peliä ja saisi hommaan jotain ryhtiä. Uskon, että varmasti saisi. Vastaavasti Jyp voisi hyödyntää Marjamäen tai muun vastikkeetonta palkkaa nauttivan valmentaja tilannetta JOS RAHAT OVAT TIUKALLA (muuten Karri Kivi) mikäli Heiskanen-show cancellataan.* Tosin Marko Virtasen suhteen en ole varma, mutta toisaalta saisihan sillä draamaa uudelle tasolle ja ilmaista mediatilaa helvetisti, kun otettaisiin takaisin valmentaja, minkä erottamisesta show alkoi.

* Pitääkö hävitä 10 vai 20 peliä? Heti Ahon tultua valmentajaksi homma vapaantui ja kesti 7 peliä ennen kuin traktori irtosi suosta. Mutta Heiskasen Jyp on vähän eri jengoilla kuin Jyrki Ahon Jyp, pelaajat eivät näytä vapaantuneilta muuten kuin ensi vuoden Jyp-jatkoja ajatellen. Ainakaan lehtitilaisuuksien Heiskanen ei koppia voita.
Kyllä Marjiksellekkin varmaan joutuisi palkkaa maksamaan vaikka Kärpätkin maksaa. Jos Marjis saa nyt vaikka sen 200k kaudesta tämän kauden ja ensi kauden, miksi lähtisi Jyppiin saamatta mitään siihen päälle, tekisi työtä nollalla eurolla, se 200k on jo tulossa taskuun joka tapauksessa.
 
holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings

Miksi sekaisin olevaan Jyppiin tulisi kukaan ? Mahdollisuudet pärjätä ovat kohtuu heikot. Näkisin, että näillä on mentävä nyt enemmän tai vähemmän katkeraan loppuun asti.
 
En usko että tulisikaan, vastasin pohdiskeluihin jos Marjis tänne tulisi, eiköhän jyp torpannut JR kohtelullaan kaikki haaveet kotimaisesta huippuvalmentajasta ainakin ensi kaudelle, ellei sitten kauden loppuun vaihdeta koko toimistoa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tosin Marko Virtasen suhteen en ole varma, mutta toisaalta saisihan sillä draamaa uudelle tasolle ja ilmaista mediatilaa helvetisti, kun otettaisiin takaisin valmentaja, minkä erottamisesta show alkoi.

Tämä olisi se amerikkalaisten leffojen tyyppinen veto ja olisihan siinä urheiluromantiikkaa. Niille, joille asia avautuisi historian kautta, muillehan se olisi vain veto muiden joukossa.

Kyllä itse mietin sen kautta tätä stromsöötä, että valmennus voi ainoastaan jatkaa siitä, mihin edellisen työ on loppunut ja sitä nämä pari viime peliä indikoi. Tässä kohtaa kukaan ei voi sanoa, että valmennus onnistui/epäonnistui olipa kokematon tai ei, nyt vaan on seurattava tuoko työnsä tulosta. Tästä asetelmasta kun mitään ns. "kuherruskuukautta" jollaisia joissain tilanteissa näkee, ei voinut syntyä.

Se, onko Heiskanen kokematon on oikeastaan mitättömämpi juttu sen rinnalla, että motivaatio on taatusti tapissa. Onnistuessaan jatkaa postissaan ensi kaudellakin, muuten siellä on joku muu puikoissa. Seppänen rakentaa taatusti visiollaan edelleen kohti uuden hallin aikaa ja siellä on tavoite, jolloin pelin pitäisi olla tikissä lähellä kärjen tasoa.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heiskasella on kyllä aika tekemätön paikka, kun hyökkäys on todella vajaa (ollut toki koko kauden) ja kaikki on nyt täysin jumissa. Yksi onnistunut peli voisi muuttaa paljon, mutta umpisolmu on aika iso tällä hetkellä.

Henkinen kantti on todella heikko ja yksi maali omiin on ottelun romahduttava tapahtuma. Tuon jälkeen puristaminen tuntuu kotisohvalle asti... Liiankin kovaa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Stars, Oilers
Miksi sekaisin olevaan Jyppiin tulisi kukaan ? Mahdollisuudet pärjätä ovat kohtuu heikot. Näkisin, että näillä on mentävä nyt enemmän tai vähemmän katkeraan loppuun asti.
Itse näen ainoana mahdollisuutena sen, että kerralla kokonaan uusi valmennustiimi ja samaan aikaan uusi UTJ. Sen jälkeen näkisin, että seuraan olisi taas edes vähän helpompi rekrytoida uusia pelaajia. Ns. clean slate. Tätä hyvin todennäköisesti ei tule kuitenkaan tapahtumaan.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi sekaisin olevaan Jyppiin tulisi kukaan ? Mahdollisuudet pärjätä ovat kohtuu heikot. Näkisin, että näillä on mentävä nyt enemmän tai vähemmän katkeraan loppuun asti.
Rahan takia. Toki olet ihan oikeassa, että aika monen pelaajan uran kannalta ei ole hyvä valinta. JYP on menettänyt uskottavuutensa tällä sekoilulla.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
@JypFabu
Olet paljon puhunut, että koska vanha valmennus oli sitä ja tätä ja pelaajilla on vanhan valmennuksen opit ja pelitapa vielä päässään ni kuinka kauan tätä voit käyttää selityksenä JYP:n tappioihin? Voittoon asti?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Niin ja tähän täytyy tietysti lisätä että voitot vanhalla valmennuksella tulivat väärällä pelitavalla vahingossa ja vain superyksilöiden takia. Tietysti voi kysyä miksei niitä nyt tule vahingossakaan.

Hirvein kausi koskaan. Ylivoimaisesti.
 
moelsky

Samanlaista sekavaa säheltämistä se on viimeiset viisi vuotta ollut. Enemmän kyllä tuntuu ettei mitään yhtenäistä pelitapaa ole ja kaikki tekevät asioita vähän miten parhaaksi kokee.
 
Juu ei tässä juhlan aihetta ole ollut aikoihin. Kumminkin vähän tällä kaudella heräsi toivo että kun pleijareihin päästään niin ollaan vaikea voitettava.
 
Buuroust

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heiskasen aikana on 9 peliin mennyt 34 kiekkoa omiin ellei Jukurit vielä "kaunistele" lukemia.

Edit: Ja kaunistelihan ne, 9 matsia ja 37 maalia omiin
 
Viimeksi muokattu:

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Niin ja tähän täytyy tietysti lisätä että voitot vanhalla valmennuksella tulivat väärällä pelitavalla vahingossa ja vain superyksilöiden takia. Tietysti voi kysyä miksei niitä nyt tule vahingossakaan.

Hirvein kausi koskaan. Ylivoimaisesti.
Hirvein kausi sataan vuoteen.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Hirvein kausi sataan vuoteen.

Joskus on naurattanut nuo Happeen tötöilyt ja JyPin jätkätkin niitä ovat naureskelleet. Siellä sentään on urheilu pysynyt keskiössä. Toki puhutaan eri lajista mutta silti.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Joskus on naurattanut nuo Happeen tötöilyt ja JyPin jätkätkin niitä ovat naureskelleet. Siellä sentään on urheilu pysynyt keskiössä. Toki puhutaan eri lajista mutta silti.
Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. Nyt JYPille ilkkuu kaikki.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Stars, Oilers
Ei ole itku kaukana Pönöllä tuolla vaihtopenkin takana. Tämä ei ole edes läppä. Sympatiaa on kyllä Pönöä kohtaan edelleen. Täysin tekemätön paikka tuo ympärillä oleva kokonaisuus huomioon ottaen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös