@Mediakuutio , btw kirjoitit viestin minun "hallinnoimaan" kohtaan palstaa niin olet velvoitettu maksamaan vuokraa viestistäsi.
tuossa siis sadasta parkkipaikasta 5 on osittain ja 5 kokonaan kaupungin alueella, eli sen tarkemmin asiaa tutkimatta lienee joku mittavirhe kyseessä. Rakennettiin taloyhtiöön pyörävarasto / roskakatos, ja kaupunki tuli meille sen paikan ensin merkkamaan, rakennettiin se paikalleen ja sitten lopputarkastuksessa kaupunki sanoi että ollaan 5 cm toisesta reunasta kaupungin mailla. Onneksi tuossa oli maavarainen pohja ja asvaltissa vielä kaupungin omat merkkaukset jäljellä, ettei tarvinnut siirtää.(ei kyllä varmaan aikuisten oikeasti ole porsastelua, vaan luultavammin vaan joku vanha käytäntö, jota ei ole ymmärretty kyseenalaistaa)
Suomen epäonneksi on kuitenkin Kokoomus.
Marjut on nyt 64-vuotias, eli hän on ollut alle nelikymppinen jäädessään "puksuttelemaan" ja kävelyttämään koiriaan. Voi nyt jumalauta. Pokkaa ainakin löytyy.33 entistä poliitikkoa nostaa sopeutumisrahaa – ”En ole saanut töitä”
Yle sai tietopyynnöllä nimilistan sopeutumisrahaa saavista entisistä poliitikoista. Heistä neljä kertoo tilanteestaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan.yle.fi
"Entinen kansanedustaja Marjut Köpsi (kok.) osallistuu edelleen politiikkaan keskustelemalla puolueensa ihmisten kanssa, mutta paluuta eduskuntaan hän ei suunnittele.
– Ulkoilen koirien kanssa ja veneilen saaristossa. Siellä on kiva puksuttaa, Köpsi kuvailee arkeaan eduskuntauran jälkeen."
Ollut kansanedustajana vuosina 1991-1999 ja sen jälkeen on ollut" kiva puksuttaa." Ammatiltaan terveydenhoitaja, mutta eihän niitä töitä ole Suomessa ollut enää sitten vuoden 1999...Onneksi Suomessa ei ole korruptiota.
Ylipäätään koko hanke on pelkkää Orpon siltarumpupolitiikkaa. Älyttömän kallis ja aivan turha jos verrataan päärataan.TE: Kiistellyn hankkeen johtajat tekevät tiliä – jo 1,4 miljoonaa euroa
Kyllähän tätä vitun löysää rahaa on miljoonatolkulla Suomen valtion ja kuntien käytössä. Toimitusjohtajalta taas perinteiset liirumlaarumit, että omistajathan ne palkkiot päättää. Sinänsä totta, mutta sitähän ei toki häneltä kysytty, vaan sitä, miksi vitussa tunnin junan yhtiön toimarille maksetaan 200 tonnia vuodessa, kun koko perkeleen projekti on vielä täysin ilmassa.
Toimittajatkin voisivat hieman tulla pois pumpulistaan ja alkaa kunnolla hiostamaan näitä saatanan tuhlareita, toimitusjohtajaa sekä kuntia. Mistä vitusta esimerkiksi tunnin junan osalta on jo voinut saada tulospalkkioita? Tässäkin se nyt jätettiin vähän piippuun.
Itse maksan veroja mielelläni hyvinvointivaltion ylläpidon puolesta, mutta kyllähän se sitä halua syö, kun koko ajan verotus tahtoo kasvaa, entisetkin palvelut lakkautetaan ja sitten meillä on kuitenkin varaa rahoittaa avokätisesti näitä vitun hyvävelipyrkyreitä (joita on muuten ihan puoluekentän molemmat laidat täynnä).
Ilmeisesti se yksi lääkäri on jäänyt eläkkeelle, kun ei ole viime aikoina mainittu noissa jutuissa.Sillä lailla. 25 vuotta sopeutumiseläkettä ja samaanaikaan töissä. Ilmeisesti asia on ok kun rahan nostaja voi itse päättää koska siitä luopuu. Hyviä purjehduskelejä vaan.
Kolme ex-poliitikkoa on nostanut sopeutumistukea yli vuosikymmenen – etua maksettu töistä huolimatta jopa 25 vuotta
Sopeutumisrahaa maksetaan jopa vuosikymmeniä sitten uransa päättäneille poliitikoille. Työttömyyden varalle tarkoitettua tukea on voinut saada työllistymisestä huolimatta.yle.fi
Luin eilen saman jutun ja mietin jaksaisiko tänne linkkailla. Toki itsestäänselvää että jos on ilmaista rahaa tarjolla, niin jollain riittää aina härskiys sitä ottaa. Hämmentävän kauan tuo oli vielä ihan pelkkä automaattinen loppuiän palkintopotti siitä ilosta että oli toviksi saanut istahtaa kansanedustajan pallille. Toki aikoinaan sopeutumiseläkejärjestelmää säädettäessä, laille oli varmasti ihan oikeatkin perusteet olemassa (eli ei ollut pelkkä purjehdusraha työhaluttomille ex-edustajille).Sillä lailla. 25 vuotta sopeutumiseläkettä ja samaanaikaan töissä. Ilmeisesti asia on ok kun rahan nostaja voi itse päättää koska siitä luopuu. Hyviä purjehduskelejä vaan.
Kolme ex-poliitikkoa on nostanut sopeutumistukea yli vuosikymmenen – etua maksettu töistä huolimatta jopa 25 vuotta
Sopeutumisrahaa maksetaan jopa vuosikymmeniä sitten uransa päättäneille poliitikoille. Työttömyyden varalle tarkoitettua tukea on voinut saada työllistymisestä huolimatta.yle.fi
Meikäläinenkin voisi elää tuollaista elämää.Sillä lailla. 25 vuotta sopeutumiseläkettä ja samaanaikaan töissä. Ilmeisesti asia on ok kun rahan nostaja voi itse päättää koska siitä luopuu. Hyviä purjehduskelejä vaan.
Kolme ex-poliitikkoa on nostanut sopeutumistukea yli vuosikymmenen – etua maksettu töistä huolimatta jopa 25 vuotta
Sopeutumisrahaa maksetaan jopa vuosikymmeniä sitten uransa päättäneille poliitikoille. Työttömyyden varalle tarkoitettua tukea on voinut saada työllistymisestä huolimatta.yle.fi
Vaikka nuo rahat ovatkin pieniä valtion kannalta niin jos kerran joka paikasta revitään säästöjä, luulisi että tällaiset höylättäisiin ensin. Se lisäisi oikeudenmukaisuutta eikä vaikuta kenenkään arjessa pärjäämiseen.Toki itsestäänselvää että jos on ilmaista rahaa tarjolla, niin jollain riittää aina härskiys sitä ottaa.
Jossain kohtaa taisi olla myös tuloraja, jonka alle jäämällä saattoi nostaa täydet etuudet. Muistaakseni summa oli noin 3000€. Eräs entisen pääministerin puolisohan tätä hyödynsi nostamalla perheen konsulttiyhtiön toimitusjohtajana palkkaa juuri rajasumman alle. Lisäksi yksi vielä työelämässä oleva lääkäri taisi harrastaa samaa pääomatulokikkailua ja tuen nostoa. No kukapa meistä ei näitä hyödyntäisi, jos vaan "ilmaista rahaa" on tarjolla valtion puolesta.Ilmeisesti se yksi lääkäri on jäänyt eläkkeelle, kun ei ole viime aikoina mainittu noissa jutuissa.
Niille jotka ei muista, niin ko. lääkäri tippui eduskunnasta, perusti yrityksen ja teki sille töitä nostamatta palkkaa. Samalla nosti sitten sopeutumisrahaa, kun ei ole tuloja.
Kaikille muille työttömille eri hallitukset on valmiita antamaan keppiä, mutta tää on se ryhmä joka jätetään rauhaa. Syykin on selvä, kun ei noi kansanedustajat ikinä tiedä tuleeko itse tarvitsemaan tota tukea lähitulevaisuudessa. En tiedä miten suureksi aiheeksi tänä pitäsi nousta että oikeasti asialle tapahtuisi jotain. Muistaakseni joskus kauan sitten oli tästä asiasta jokin kansalaisaloite, mutta kai se on sitten kaikessa hiljaisuudessa haudattu.Sillä lailla. 25 vuotta sopeutumiseläkettä ja samaanaikaan töissä. Ilmeisesti asia on ok kun rahan nostaja voi itse päättää koska siitä luopuu. Hyviä purjehduskelejä vaan.
Kolme ex-poliitikkoa on nostanut sopeutumistukea yli vuosikymmenen – etua maksettu töistä huolimatta jopa 25 vuotta
Sopeutumisrahaa maksetaan jopa vuosikymmeniä sitten uransa päättäneille poliitikoille. Työttömyyden varalle tarkoitettua tukea on voinut saada työllistymisestä huolimatta.yle.fi
Kautta aikojen, ihan aikojen alusta asti yhteiskunnan huipulla olevat päättäjät ovat ryöstäneet tavalliselta kansalta. Tuo sopeutumisraha on on oikein härskeimmän pään malliesimerkki siitä. Vetää vertoja kaikkien kehitysmaiden korruptoituneiden hallitusten touhuille. Ai niin, mutta ei meillä Suomessa ole korruptiota.Mietipä sitä, että tuo järjestelmähän muutettiin vasta hetki sitten. Siihen asti edustajamme olivat sitä mieltä, että tuo on oikeudenmukaista. Eikä tukea poistettu näiltä vanhoilta edustajilta. Se olisi ollut kuulemma epäoikeudenmukaista.
Muistanpa hyvinkin tapauksen, nosti "palkkansa" yrityksestään osinkoina. Välillä mietin että mitä järkeä tätä paskaa rahoittaa enää sekuntiakaan, mutta en oikein muutakaan osaa. Työttömyyttäkin maistaneena en kaipaa sitä elämää. Tai ehkä kaipaisin JOS SAISIN SAMAAN AIKAAN HYVÄT SOPEUTUMISRAHAT.Ilmeisesti se yksi lääkäri on jäänyt eläkkeelle, kun ei ole viime aikoina mainittu noissa jutuissa.
Niille jotka ei muista, niin ko. lääkäri tippui eduskunnasta, perusti yrityksen ja teki sille töitä nostamatta palkkaa. Samalla nosti sitten sopeutumisrahaa, kun ei ole tuloja.
Luin eilen saman jutun ja mietin jaksaisiko tänne linkkailla. Toki itsestäänselvää että jos on ilmaista rahaa tarjolla, niin jollain riittää aina härskiys sitä ottaa. Hämmentävän kauan tuo oli vielä ihan pelkkä automaattinen loppuiän palkintopotti siitä ilosta että oli toviksi saanut istahtaa kansanedustajan pallille. Toki aikoinaan sopeutumiseläkejärjestelmää säädettäessä, laille oli varmasti ihan oikeatkin perusteet olemassa (eli ei ollut pelkkä purjehdusraha työhaluttomille ex-edustajille).
Ihmetyttää myös miten toimittaja ei tajua tuota kysyä.Kovin paljon en haluaisi henkilötasolla näitä ex-edustajia ruotia, mutta sitä on kyllä pakko ihmetellä, etteikö todella _terveydenhoitajan_ koulutuksella ole löytynyt työtä kahteenkymmeneenviiteen vuoteen? Ymmärtääkseni hoitoalan ihmisistä on krooninen pula.
Ja jos - niin kuin tässä tapauksessa vähän vaikuttaa - ei haluta "alentua" enää niihin "paskaduuneihin", kun paremman leivän makuun on päästy, niin ehkä sitä olisi tuossa ajassa ehtinyt jonkun koulunkin käydä?On tosin ollut sellaisiakin ihan aitoja tapauksia, joille kansanedustajuus on - eikä liity edes siihen mitä ovat pöntöstä sanoneet - dismeritoiva työnhaussa. Siksi jokin tämänkaltainen järjestelmä on oltava. Työttömyysturvan piirissähän päätoimiset luottamustoimet eivät ole, eivät kedit eivätkä vaikkapa pormestarit.
Kovin paljon en haluaisi henkilötasolla näitä ex-edustajia ruotia, mutta sitä on kyllä pakko ihmetellä, etteikö todella _terveydenhoitajan_ koulutuksella ole löytynyt työtä kahteenkymmeneenviiteen vuoteen? Ymmärtääkseni hoitoalan ihmisistä on krooninen pula.
Ja jos - niin kuin tässä tapauksessa vähän vaikuttaa - ei haluta "alentua" enää niihin "paskaduuneihin", kun paremman leivän makuun on päästy, niin ehkä sitä olisi tuossa ajassa ehtinyt jonkun koulunkin käydä?
Kannustinloukkuhan se on tuokin. Miksi vaivautua, kun tilille ilmestyy rahaa noinkin?Ja jos - niin kuin tässä tapauksessa vähän vaikuttaa - ei haluta "alentua" enää niihin "paskaduuneihin", kun paremman leivän makuun on päästy, niin ehkä sitä olisi tuossa ajassa ehtinyt jonkun koulunkin käydä?
Mika Lintilän taksikuskin mittari on varmasti hakkeroitu.Kansanedustajien taksiautoilut:
Näin kansanedustajat selittävät poikkeuksellisia taksiajojaan – ”Ongelmia mittarin kanssa”, ”Vesisade”, ”En tarkenna”
IS selvitti kansanedustajien touko-heinäkuun taksiajot. Osa edustajista ei halunnut perustella ajojaan.www.is.fi
Huikeimman selityksen antaa Anna Kontula:
– Järjestin tuolloin puutarhapisteen seksityöntekijöiden drop in -sosiaalitilaan green care -metodologiaan ja kaupunkien viherryttämiseen liittyen. Mukanani oli maa-aineita, ruukkuja, kastelutarvikkeita ja ohjevihkoja, Kontula viestittää.