Uskoakseni työvoimaviranomaisten keskuudessa on myös tuskasteltu tuon asian kanssa.
Näin olen itsekin kuullut. Systeemiä pidettiin erittäin byrokraattisena, ja jopa viranomaisilla oli vaikeuksia hahmottaa ketkä kuuluvat kohderyhmään ja ketkä eivät.
Ainakin osin kysymys oli pyrkimyksestä kohdentaa palvelu niille, jotka eniten sitä tarvitsevat. Tulosta mittaavissa hankkeissa on usein sisäänrakennettu ristiriita, että parhaan tuloksen saa kohdentamalla toimenpiteitä vähiten apua tarvitseville. Ja kääntäen, vaikeimpiin asiakkaisiin keskittyminen johtaa heikkoihin mitattaviin tuloksiin.
Jääkiekkoesimerkki: keskitytkö kehittämään joukkueen parhaimpia vai huonoimpia pelaajia? Jos parhaimpia, niin saat eniten NHL-varauksia. Jos huonoimpia, niin edistät monen henkilökohtaisia ominaisuuksia, mutta se ei näy NHL-varauksina tai maajoukkuepaikkoina. Jääkiekkojoukkueelle valinta voi olla selvä, mutta jos yhteiskunnan tavoite on työllistää mahdollisimman moni, niin täytyy panostaa myös vaikeimpiin tapauksiin - vaikka osa työstä menisi hukkaan.
Työkanava yritettiin rakentaa auttamaan kaikkein vaikeimmin työllistyviä, joille esim. yksityisen sektorin palkkatuki ei riitä. Lopputuloksena oli asiakkaita karsiva eksklusiivinen kallis kuriositeetti, jolla ei ollut mitään todellista roolia työllisyydenhoidossa missään järjellisessä mittakaavassa. Tekisi mieli epäillä, että järjestelmän suunnittelijoilla ei ollut riittävästi tietoa työmarkkinoiden todellisuudesta...
Varmasti sitä olisi voinut kehittää Ruotsin mallin mukaan toimivaksi, mutta nykyisessä muodossaan se ei ollut panostuksen arvoinen...