Farssi. Katastrofi. Häpeällinen nöyryytys. Runkosarjan viimeiseen peliin oikeastaan tiivistyi symbolisesti koko kauden tähänastinen kuva: en tunnista siitä seuraa ja joukkuetta, jota olen noin kolme vuosikymmentä kannattanut ja rakastanut.
Muutoksen ON lähdettävä syvältä, ytimestä. Marjamäki epäonnistui toki raskaasti, koska ei missään vaiheessa onnistunut saamaan pelaajia samalle sivulle, yhtenäisen tarinan osaksi. Kaupan päälle erikoistilanteiden lähes historiallinen surkeus, selittelyt sekä itkemiset. Silti näen tämän enemmän oireiluna sairaudesta, jonka kurimuksessa seurajohto on ollut jo pidemmän aikaa.
Se sairaus on mukavoituminen, kyvyttömyys ratkaista perimmäisiä ongelmia, muutoshaluttomuus. Näyttää siltä, että vain ja ainoastaan rahallinen tulos merkitsee. Kärpillä olisi resurssit palkata kärkiosaamista organisaation joka osa-alueelle, etenkin utj:n tontille, mutta mitä vielä: ei hyville saunakavereille (ykkössijalla Harri Aho) haluta antaa potkuja. Mieluummin näiden tueksi palkataan lisää hyviä saunakavereita, ja elefantti olohuoneessa sen kun paisuu.
Vaikka meneillään olevan kauden kammottava räpellys loppuisikin säälipleijareihin, en usko hetkeäkään, että toimiston kööri tarttuisi härkää sarvista, ja kävelisi peilin eteen. Ei, se vaatisi muutoksia, kipeitä ratkaisuja. Urheilullisuuden parantamiseen, ammattimaisuuteen ja uuteen nousuun tähtäävän vision sijaan tehdään jälleen vain pintaremppaa homeisten rakenteiden päälle.