Antakaa määkin huudan määkin olen kännissä.
Ensimmäisen opiskeluvuoden aloitusbileistä, jossa siis oli kierretty kaupungilla rasteja halvan kaljan perässä, lähdin varmaan puolenyön jälkeen menemään, pääsin silloisen tyttöystävän autoon asti, ja filmi katkesi siihen. Heräsin sairaalasta, jossa lääkäri tutki kyynärtaipeitani ja tivasi mitä olen ottanut. Hämäriä muistikuvia palautui myöhemmin, mm liikkuvan auton oven aukipitämisestä, jotta pitkälima pääsee vapaasti luontoon, ambulanssikyydistä, ja sorsaan kusemisesta äitin ja isän seuratessa tapahtumaa vierestä huolestuneen näköisinä.
Tapahtumat olivat ilmeisesti menneet niin, että autoon päästyäni olin alkanut mukavasti oksentaa, ja lopulta kotipihassa tyttöystävä ei saanut minua autosta ulos vaan ajoi terveyskeskukselle, jossa lääkintävahtimestari oli saanut minut pyörätuoliin ja lääkäri oli pulssin kuunneltuaan määrännyt välittömästi tiputukseen tms. Ilmeisesti tässä oli käynyt joku kämmi ja nestettä oli laitettu menemään vähän reilummin, eikä sitäjotain lämpöpeittoa ollut muistettu ollenkaan laittaa päälle. Muistankin hämärästi että oli pirun kylmä. Sitten olin kai mennyt niin veltoksi että ambulanssilla mentiin piipaa TYKSiin, johon paikalle hälytettiin myös vanhemmat ja tässä vaiheessa melko tuore anoppikokelas. Tyylikästä. TYKSIN lääkäri oli myös soittanut parhaassa juhlavireessä olleelle opiskelukaverille, että ”kerro heti mitä olette vetäneet!?”. Siinä sitten seuraavaan iltapäivään asti kuseskelin sorsaan ja vastailin hoitohenkilökunnan tivailuihin käyttämistäni aineista, joita ei siis ollut kuin euron olut.
Pitäisi varmaan tilata joku epikriisi, että mitä tästä tapahtumaketjusta on potilastietoihin kirjattu, mutta sellainen fiilis jäi, ettei kyse ollut mistään tyrmäystipoista (kuka haluaisi tyrmätä tällaisen köyhän ja lihavan ääliön) tai alkoholimyrkytyksestä, vaan runsaan humalatilan ja hoitovirheen yhdistelmästä, mutta mitäpä tuosta, en kuollut.
Eli vastauksena otsikon kysymykseen: sammuin autoon, heräsin sairaalasta.
Toinen kerta olikin sitten perinteisempi, yöbussiin kohti kotia Turun Hirvensaloon, ja filmi poikki. Herään siihen kun joku tytsy kysyy, että ”Onko toi sun puhelin tuolla lattialla?” Kerään puhelimenkappaleet bussin lattialta ja koitan nopeasti analysoida missä olen. Turkua tuntemattomille kerrottakoon että Hirvensalon bussi jatkaa saariryhmän kärkeen Erikvallaan asti, josta matkaa kotiin olisi varmaan parisenkymmentä kilometriä (ja kääntyy siellä takaisin mutta tätä en tajunnut). Tulin briljanttiin lopputulemaan, että en ole nukkunut onneni ohi kovin pahasti ja jäin saman tien bussista pois. Oli pakkasta. Perkele, maastoa tutkittuani havaitsin että matkaa takaisinpäin kotiin olisi vähintään viisi kilometriä, ja aloin tallustaa. Noin puoli tuntia meni, ennen kuin se sama bussi tuli takaisinpäin ja noukki väsyneen matkaajan kyytiin bussikuskin hymyillessä säälivästi. Ja bussilippu oli vielä voimassa!
Bonuksena olin koko reissun ajan pukeutunut naamiaisten kunniaksi
hullu-pukki lookkiin, ihme että se tyttö oli edes uskaltanut mitään sanoa.