Ottelut ja ”show”

  • 667 457
  • 2 622

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Pyyntö Hartwallin henkilökunnalle: Ei enää rumpuja sinne katsomoon. Meni ihan jo vuvuzela-melusaasteen tasolle. Tuokoon joukkueet mukanaan sen verran kannattajia, että saavat jotain ääntä aikaiseksi ilman rumpuja.
Rumpu on ok kunhan se on vaan on taustalla tahdittajana kuten Eteläpäädyssä. Jyväskylän marakattiosastolta voidaan hyvin kieltää koko bändi. Landeillahan on koko "lastentarhasoittimien" kirjo mukana matseissa. Kauheen kuuloista vitun jumputusta.
 
5.4-12 pelin lopussa Jokerien aikalisä, fiksua touhua kotijoukkueen faneilta kannustaa ja pitää meteliä oman joukkueen aikalisällä, no Erkkahan siinä sitten karjahteli varmaan kuuluvalla äänellä ja kaikki kuuli kuviot. Ehkä järkevämpää olisi pitää breikki ja sit aikalisän jälkeen ääntä. Ja tietysti mahdollisen vierasjoukkueen aikalisän aikana sit semmoinen meteli ettei kuulu minkään yritettävän kuvion selostus. Hullu saa olla, muttei TYHMÄ.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Muutamia havaintoja uudesta kaudesta:

Muodostelmaluistelija-jäänputsaajatytöt on vaihdettu luistelutaidottomiin "fitness-malleihin". :peukkualas:

Mainosten äänenvoimakkuutta on lisätty. :peukkualas:

Kuuluttajan puheen taustalle lisätty äänitehosteita. :peukkualas:

Musa on aina vaan paskaa. :peukkualas:

Jumbon fontit ovat ihmisen silmille liian pieniä. :peukkualas:

Muuten ihan hyvä show! Pelaajaesittely ja sen musiikki on vaihdettu huonompaan, mutta alkuintrovideo on vihdoin vaihdettu. Ja siinä on menty parempaan suuntaan!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Muodostelmaluistelija-jäänputsaajatytöt on vaihdettu luistelutaidottomiin "fitness-malleihin". :peukkualas:

Molempi parempi, muodostelmaluistelijat oli jees ja nämä uudet jääputsaajatytöt on myöskin jees, tykkäsin. Ihan kivaa silmäkarkkia. Muuten alkushowsta en osaa sanoa kun Tifo ja siihen osallituminen vei mielenkiinnon. Ehkä sitten tiistaina näkee tarkemmin millainen se pelaajaesittely ja muu sälä on. Ai niin Cheer Up Teamin uusille asuille myös peukku.

Kiva oli jälleen avata SM-liigakausi myös kotoa, tästä se lähtee.
 

Sambody

Jäsen
Oli kyllä huikea ja kylmiä väreitä nostattanut ottelu ja etenkin show. Katupoikien laulu ja tifo alkuun. Sen jälkeen volat kaakkoon ja pyrojen säestämänä jengi kentälle, jonka jälkeen vielä Palloseura jäänrakoon huikealla ensimmäisellä erällä. Tälläistä nannaa lisää kiitos!
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Musa on aina vaan paskaa. :peukkualas:

Jumbon fontit ovat ihmisen silmille liian pieniä. :peukkualas:

Oli kyllä aivan mahtava kuulla Foo Fightersin the Pretender tifon ollessa pään päällä! Sitä ei kuultu viime kaudella, joten siitä peukku. Lisäksi musiikkivalikoimaan ei olla tehty mitään liian radikaaleja muutoksia, kuten Baker Streetiä tai toisen erän pelaajatulomusiikkia ei olla hylätty.

Minä näin fontit ainakin todella hyvin. Mikäli puhut Moseksen haastattelusta. Ei mitään vikaa.

Näin jälkeenpäin nähtynä tuo tifo oli kyllä aivan mahtava! Ennen peliä en siitä päässyt vielä nauttimaan sattuneesta syystä.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Oli kyllä aivan mahtava kuulla Foo Fightersin the Pretender tifon ollessa pään päällä! Sitä ei kuultu viime kaudella, joten siitä peukku. Lisäksi musiikkivalikoimaan ei olla tehty mitään liian radikaaleja muutoksia, kuten Baker Streetiä tai toisen erän pelaajatulomusiikkia ei olla hylätty.

Minä näin fontit ainakin todella hyvin. Mikäli puhut Moseksen haastattelusta. Ei mitään vikaa.

Näin jälkeenpäin nähtynä tuo tifo oli kyllä aivan mahtava! Ennen peliä en siitä päässyt vielä nauttimaan sattuneesta syystä.

Foo Fightersia taisin kehua jossain ketjussa jo. Muuten musa on yhtä paskaa kuin aina ennenkin, mutta siihen on jo totuttu.

Se että sinä olet nuori ja supersilmilläsi näet Jumbotronilta kaikki mitä siellä lukee, ei tarkoita etteikö jollain muulla voisi olla ongelmia hahmottaa tekstejä. Moseksen haastattelun tekstitys taisi olla isoimmalla fontilla eilen nähdyistä, ja sen lukemiseksi piti ihan siristää silmiä.
Hyvä että joillain on parempi näkö!

Mutta eihän se ole teiltä parempinäköisiltä pois että fonttien kokoa kasvatettaisiin? ;)
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Hieno show oli ennen peliä eilen. Ja se myös, että musiikki oli kovalla, se nostattaa juuri fiilistä ennen peliä, Foo fighters sopii hyvin tuohon alkuun. Ja se pelaaja esittelybiisi oli hienoa kuunneltavaa, nostatti tunnelmaa loistavalla tavalla. Katupoikien laulu ennen peliä oli loistava lisä. Voisi toimia ennen jokaista kotimatsia, mutta epäilen että se oli vaan eilisessä pelissä, kun oli eka kotimatsi.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta eihän se ole teiltä parempinäköisiltä pois että fonttien kokoa kasvatettaisiin? ;)

Totta, kunhan näkee kaverin taustalla, niin eiköhän se riitä. Tuossa Moseksen haastattelussa oli muuten vola kohdillaan. Yleensähän noista haastatteluista ei kuule juurikaan mitään - ainakaan viime kaudella.
 

kymppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikäs musiikki soi siinä taustalla videoissa, joissa kiitettiin tuesta ja erätauolla muisteltiin viime kautta?
 

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Näin unta Selänteen yllätyspaluuottelusta Jokereihin.

Muut pelaajat tulivat kentälle normaalisti ja siirtyivät tavallisesti riviin. Yhtäkkiä kaikki valot sammuivat, taustalla alkoi soida jotain käsikarvoja nostattavaa leffamusiikkia, kukaan ei tiennyt mitä tulevan piti. Screeniltä alkoi tulla Selänteen tribuuttia, valot alkoivat osoittaa selänteen paitaa katossa. Paita alkoi laskeutua...Harkimo astuu jäälle punaisen maton saattelemana. Tilanne oli kerrassaan sairaanloisen upea. Yhtäkkiä Teemu luistelee kentälle Harkimon viereen ja pukee juuri katosta lasketun jokeripaidan päälleen. Yleisö sekoaa...

Voi vittu. Tulisipa siitä tuollainen show.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin unta Selänteen yllätyspaluuottelusta Jokereihin.
...
Voi vittu. Tulisipa siitä tuollainen show.

Seuraavassa linkissä, joka vie videoon yksittäisen pelaajan astumisesta peliin, on hyvä malli minkälainen tuo tilanne voisi olla:

Kenny Powers Entrance - YouTube

Mikäli työsulku vie koko kauden, niin voi ylipäänsä olla mielenkiintoisia show-tapahtumia halleissa ympäri Suomen.
 

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Ihan niinkuin olisin lukenut tämän "unen" aikaisemminkin.

No en ole paljoa Jokereiden palstaa selaillut, mutta cool jos tämmöinen idea on tullut jo aiemmin esille. En mä ainakaan ollut lukenut/kuullut ennen mitään juttua tuohon liittyen. Hieno idea tuo kumminkin olisi tehdä Selänteen paluuottelusta joku tuonlainen show.

Pakko se matsi on kuitenkin mennä katsomaan, jos siis Selänteen paluuottelusta ilmoitetaan etukäteen.

Winkwink Harkimo kun kumminkin luet jatkoaikaa.
 

Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen
Kyllä se Selänteen pelaaminen pitää ainakin kokoonpanoissa näkyä, joten tuskimpa tulee tuollaista showta ;)

Vaihtaa viimehetkillä kokoonpanoa? Ainakin omasta muististani löytyy tilanteita, jossa joukkue on vaihtanut kokoonpanoa juuri ennen peliä, vaikka alkulämmön aikana, ja tätä ei ole erikseen kerrottu.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan mukava virkistys, että on uusittu sisääntuloa ja pelaajien esittelyvideota ja musiikkeja ennen ottelua.

Pelaajaesittelyvideo on hieno ja simppeli, pidän todella. Mielestäni tähän olisi voinut ehkäpä jättää sen muutaman kauden soineen Metallica -henkisen kipaleen, jonka on Ilkka Saarikoski säveltänyt vartavasten Jokereita varten. Se oli todella hyvä biisi ja loi latausta ennen matsia. Tarkoitan siis tätä kappaletta, en juuri tätä videota Kauden 2011-12 esittelyvideo - YouTube

Mutta ei mitään, kaikenkaikkiaan taas loistavaa työtä taustaporukoilta ketä siellä on häärännyt tämän show'n parissa. Mukava tunnelma varmasti tulee olemaan tiistaina kun #51 luistelee Areenan valoihin, ja ei saatana mikä meininki tulee olemaan jos #8 ilmestyy vielä tällä kaudella. Kuten jo useasti Jokerikeskusteluissa mainittu niin taisi juuri lentää herkut.
 

AaJee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Anaheim Ducks, Miami Heat
Tulipa eilen illalla sitten tilattua Karlssonin innoittamana liput ensi viikon jullipeliin, hyvin olivat näyttäneet menevän nyt jo, eli kannattaa olla ajoissa lippujen suhteen!

Löytyykö muuten tämän kauden pelaajaesittelyvideo jo jostain internetin syövereistä?
 

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Tuleekohan tämä nyt oikeaan ketjuun..

Onko kenelläkään tietoa, onko Jokereilla vielä kotipeleissään 1.5-0.5 h ennen ottelun alkua pizza hutissa sama alennus kuin viimekaudella? Siinä taisi olla kaksi pizza slicea n. 6 euron hintaan tai jotakin vastaavaa :)
 

SamTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tuleekohan tämä nyt oikeaan ketjuun..

Onko kenelläkään tietoa, onko Jokereilla vielä kotipeleissään 1.5-0.5 h ennen ottelun alkua pizza hutissa sama alennus kuin viimekaudella? Siinä taisi olla kaksi pizza slicea n. 6 euron hintaan tai jotakin vastaavaa :)

Tosiaan, 6,90 maksoi Hutissa kaksi slicea ja 0.4 l juoma, jos ennen kuutta kävit safkaamassa. Ekassa kotimatsissa oli 10€ kaksi slicea ja 0.3 l juoma ja sekin oli jokerijäsen-tarjous... Eli ei ole alennusta ainakaan tämän kauden aikaisemmissa matseissa ollut ja limujen koko on pienentynyt. Onneksi olutta kuitenkin vielä saa...

edit. pari typoa korjattu
 

sean80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikäs se tuo tän päivän show oli? Sisääntulo-tuliluikut palaa vain puoliksi, Jumbotronin jäähykellot ei toimi, volat on välillä täysin poissa ja toisen erätauon jälkeiseen The Game:en halkeaa korvat. Maalibiisikin lähti kerran vahingossa ja kerran aika myöhässä.

Tylsää oli... Harvoin on Kerho-pelissä parempi kiima kuin paikallisderbyssä, mutta näin tällä kertaa. Noh, saihan tästäkin sen kolme pistettä.
 

SamTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Mikäs se tuo tän päivän show oli? Sisääntulo-tuliluikut palaa vain puoliksi, Jumbotronin jäähykellot ei toimi, volat on välillä täysin poissa ja toisen erätauon jälkeiseen The Game:en halkeaa korvat. Maalibiisikin lähti kerran vahingossa ja kerran aika myöhässä.

Tylsää oli... Harvoin on Kerho-pelissä parempi kiima kuin paikallisderbyssä, mutta näin tällä kertaa. Noh, saihan tästäkin sen kolme pistettä.

Jep, ja kentällä oli taisteleva Joukkue, joka haki pisteet paikkalisvastustajalta. Mutta kukin tyylillään, itse keskityin peliin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös