Otteluseuranta (HPK)

  • 351 274
  • 4 328
Tila
Viestiketju on suljettu.

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
En jaksa uskoa sen hylkäyksen olevan se asia. Kun Kärpät pelissä tapahtui todellinen oikeusmurha niin silti oli viileämpi vaikka selvästi kuohui alla. Kyllä tässä taitaa olla kyse vähän isommasta ja pidemmästä homasta ihan ton koko joukkueen esityksien suhteen. Tietää oman vaatimustason ja joukkue ei tunnu vain saavuttavan sitä. Nytkin oli ns. ehjä treeniviikko alla ja lopputulos oli melkoinen show naapurin junnujen voimin. Siinä kairattiin pelillisesti aika huolella kotiluolassa hanuriin, vaikka maalipaikat oli Kerhollakin.
Ilveksen maalin mainitsin vaan kun oli Myrrää kohtaan noin viileä. Yleensä jos omat aiheuttaneet vitutusta, on kuitenkin silti kohtelias vastustajaa kohtaan. Nyt ei ollut. Vai eikö yksinkertaisesti edes halunnut olla lehdistötilaisuudessa?
 

Phil.A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lämmin ottelu ja jatkui näköjään lehdistötilaisuudessakin. Pendo oli silmin nähden kireänä ja etenkin Myrrän ”maalintekopeli”-kommentti sai Pendon hermostumaan. Lopussa jätti Myrrän kättelemättä.

Hyvä vaan jos tähän pariin saadaan vähän lämpöä.
Oli kyllä hyvin omituinen meininki tuossa! Tuskin kommentti vaikutti, koska onhan tämä jääkiekko aina maalintekopeli. Jäi jotenkin paska fiilis, koska tuskin tuo Myrrä mitään pahaa oli tehnyt(?). Ja voitto kumminkin oli taskussa.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jäi jotenkin paska fiilis, koska tuskin tuo Myrrä mitään pahaa oli tehnyt(?). Ja voitto kumminkin oli taskussa.
Kieltämättä oli töykeästi tehty Myrrää kohtaan, jos nyt oletetaan, että oman jengin peliesityksen takia vituttaa, eikä esimerkiksi niin, että ennen pressiä on jotain loanheittoa verbaalisesti tapahtunut (johon en henkilökohtaisesti usko)
Näissä tilanteissa kyllä ihan normaalit käytöstavat pitäisi kuulua asiaan, joten sikäli erikoista Pendoa tosiaan.

Mutta etipäin, sano.
 
Viimeksi muokattu:

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Oli kyllä hyvin omituinen meininki tuossa! Tuskin kommentti vaikutti, koska onhan tämä jääkiekko aina maalintekopeli. Jäi jotenkin paska fiilis, koska tuskin tuo Myrrä mitään pahaa oli tehnyt(?). Ja voitto kumminkin oli taskussa.

Joku kehonkielen asiantuntija voisi varmaan kertoa jotain tuosta kuinka Pennanen näpertelee tuota pöydän kulmaa haastattelun aikana. Selvästi oli jotain kuohua sisällä, mutta oliko se sitten jotain, mitä piti päästä joukkueen kanssa purkamaan vai jotain skismaa naapuria kohtaan, niin paha sanoa. Veikkaan, että hermostutti joku asia oman joukkueen esityksessä. Jotainhan siellä pelissäkin tapahtui mikä tuossa jatkoajan lopussakin kuohutti ja mitä se Miro sinne Ilveksen aitioon kävi juttelemassa.

Maalintekopelistä sanottakoon, että Ilves oli hieman enemmän niskan päällä isossa kuvassa, mutta tästä pelistä tuon kommentin voi kyllä heittää kumpi vaan, koska olihan siellä tällä kertaa kummallakin runsaasti hyviä paikkoja ottelun ratkaisuun, joten molemmille jäi jossiteltavaa.

2 pinnaa kuitenkin tästä pelistä hyvä saalis meille. Kolmekin oli toki otettavissa, mutta ihan hyvin olisi voinut olla 1 tai nollakin.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Lämmin ottelu ja jatkui näköjään lehdistötilaisuudessakin. Pendo oli silmin nähden kireänä ja etenkin Myrrän ”maalintekopeli”-kommentti sai Pendon hermostumaan. Lopussa jätti Myrrän kättelemättä.

Hyvä vaan jos tähän pariin saadaan vähän lämpöä.
Niin välillähän nuo kättelevät jo ennen lehdistöä ja lähetyksen alkua, että en nyt mitään isompaa draamaa tässä näe. Ja itse koin, että Pendoa nimenomaan turhautti oman joukkueen tekemiset.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Niin välillähän nuo kättelevät jo ennen lehdistöä ja lähetyksen alkua, että en nyt mitään isompaa draamaa tässä näe. Ja itse koin, että Pendoa nimenomaan turhautti oman joukkueen tekemiset.
Juu, ei tässä ollutkaan tarkoituksena suurennella tai rakennella teorioita. Mutta hermona oli, sen nyt varmasti pystyi kaikki tulkitsemaan. Eikä siinä, itse nautin kun näissä presseissä on tunnetta.

Ja ylipäätänsä, mä nautin myös siitä kun Tikka ja Miro kiehui lopussa. Tunne on häviämässä Liigassa aika huolestuttavasti myös kentältä. Tulkitsen Tikan, Karjalaisen ja Pennasen turhautumisen positiivisena asiana. Nää jätkät välittää ja niillä menee tunteisiin kun homma ei nyt ihan täysillä pelitä ja halua olisi voittaa enemmän.

Pieni turhautuminen voisi tehdä ihan hyvää esim. Nikkilälle, Luccelle ja Frimanille. Kiukun kautta.

Eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Juu, ei tässä ollutkaan tarkoituksena suurennella tai rakennella teorioita. Mutta hermona oli, sen nyt varmasti pystyi kaikki tulkitsemaan. Eikä siinä, itse nautin kun näissä presseissä on tunnetta.

Eteenpäin.
Sama näkemys. Mietitytti käytös kun yleensä Pendo on kohtelias ja kehuu vastustajaa, ottaa kysymyksiä vastaan jne. Tämä kaikki, vaikka kuinka olisi joukkue perseillyt. Nyt oli todella hermona.

Ei voi ainakaan sanoa Pendon olevan tylsä.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Seppälä se osaa korkealla mailalla huitoa. Taas 2+2 ja aivan turhasta tälläkin kertaa.
Palve oli myös huolimaton mailan kanssa, mutta sai paljon anteeksi tehojen takia. Seppälä ei ole samaa tasoa eli tulisi erityisesti pysyä pois boksista. Muuten saa muut vastuuta.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kerholta silti mielestäni hyvä erä. Hyvin oli liikettä ja norsukiekkoihin pääsi miehiä vauhdilla. Paljon parempi Flow pelissä eikä ole töksähtelevää alueiden voittamista.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hyvä kun kuitattiin saman tien, mutta on nuo yläkulmat Voutilaisen murheenkryyni. Aika kaukaa lähti ja alibi kainalon nosto.
Meni aivan maalin kattoon olkapään yli. Oli jopa hyvin vastassa, joskus vaan veto on niin laadukas että menee.

Mitä erään tulee, niin kun syötöt vihdoin napsui lapaan, niin pelin tempokin nousi huomattavasti! Ei joka hyökkäys loppunut siihen harhasyöttöön tai huonoon vastaanottoon. Ihan eri näköinen joukkue tuolla tavalla. Omissa on edelleen peli ajoittain aivan sekaisin ja miehiä unohtuu yksin, mutta kyllä tuolla hyökkäyksellä alkaa voittoja tulla toisella tapaa jos ei vaan väsy iske ja ala taas se huolimattomuus perusasioissa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
SAMA JUTTU KOKO AJAN, ja Vode taas sisällä maalissa. Älytöntä sekoilua.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei tästä touhusta tule lasta eikä paskaa. Tarvitsisi suuremman luokan herättelyä koko lauma, mutta mistäs sellainen saataisiin? Tältä se näyttää kun käydään hallilla vaan töissä.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Eihän vode voi tossa tilanteessa olla ulkona maalista!

Mutta joku vois laskea kuinka monta maalia kerholle on tehty aivan moken edestä ja kun pakit "pitämässä" niitä on varmaan aika monta.

Mikä vitun ryntäys puhdas taklaus on!!
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ei tota nyt veskan piikkiin voi laittaa, kun 4 oman keskeltä saa vastustaja räpätä kiekon pussiin ihan maalin edestä. Kerho tuli kolmanteen löysät spagetit jalkoina ja KalPa vienyt luistelun täysin itselleen. Siellä näköjään jalka jaksaa liikkua 60 minuuttia, Kerholla ei. Ei vaan voi pelata luistelukilpailua sellasta joukkuetta vastaan joka on rakennettu luistelemaan ja jaksaa sen, jos itse on vedetty brenkkua kesällä, eikä ole treenit maistuneet.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Eihän vode voi tossa tilanteessa olla ulkona maalista!

Mutta joku vois laskea kuinka monta maalia kerholle on tehty aivan moken edestä ja kun pakit "pitämässä" niitä on varmaan aika monta.
Siinä on muutamalla kymmenelläkin sentillä iso merkitys, miten sijoittuu ja toimii. Vode tekee itsestään ihan liian usein pienen. Pakkien piikkiin tuo maali toki.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Siinä on muutamalla kymmenelläkin sentillä iso merkitys, miten sijoittuu ja toimii. Vode tekee itsestään ihan liian usein pienen. Pakkien piikkiin tuo maali toki.
Tässä tilanteessa kun kiekko maalin takana ei voi olla muuten kuin perse kiinni verkossa tai kiekko pistetään perseen kautta maaliin!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Leon

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei vaan voi pelata luistelukilpailua sellasta joukkuetta vastaan joka on rakennettu luistelemaan ja jaksaa sen, jos itse on vedetty brenkkua kesällä, eikä ole treenit maistuneet.

Ole hyvä ja kerro lisää. Kun sanot vedetty brenkkua koko kesä, niin nyt on turha selitellä. Tämän kaltaisen väitteen tueksi sulla on siis oltava faktaa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mä laskin myös neljä Kerhon pelaajaa siinä kalpalaisen ympärillä. Ketään ei kiinnostanut ottaa sen mailaa pois. Ja vai että Voden olisi pitänyt pitää se takakulma kiinni. Olisin halunnut nähdä sen sijoittumisen :D
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ole hyvä ja kerro lisää. Kun sanot vedetty brenkkua koko kesä, niin nyt on turha selitellä. Tämän kaltaisen väitteen tueksi sulla on siis oltava faktaa.
Ei ole. Mutta sulla varmasti on selitys sille miksi jalka ei liiku ja syötöt alkaa karkailemaan kolmannessa erässä. Se nyt on ihan se ja sama sanonko minä että johtu brenkusta vai huonosta treenaamisesta vai vaikka TukkaJukkamaisesta kovasta treenaamisesta. Ei mitään merkitystä. Arvasin, että koko viestistä joku tarttuu vain ja ainoastaan tuohon osuuteen, koska viestin sillä oikealla sisällöllähän ei ole mitään merkitystä.

Ja kyllä väitän, että siellä on vedetty brenkkua kesällä. Määristä en ole sanonut yhtään mitään. Sinä se väitit ja yritit laittaa mun suhun, että koko kesä, minä sanoin brenkkua kesällä. Iso ero!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös