KooKoo-peli ja ensimmäiset kaksi erää Kärppä-pelistä olivat Ässiltä kovin unettavaa kiekkoa. Ei mitään fiilistä pelissä. Kun lauantaina saatiin tehtyä kavennus oululaisten pussiin, alkoi tapahtua. Joukkue myllytti sarjakärkeä niin että meikän pöksyt meinasivat pudota kaiken pomppimisen ja tärinän keskellä. Yleisö syttyi aivan hurjasti. Tunnelatauksen pystyi melkein maistamaan leikkaamalla siitä palan irti ilmasta. Aivan erilaista kuin mitä olen tottunut kokemaan viime aikoina Isomäessä. Päätöserän jälkimmäisellä puoliskolla oli sitä tunnetta, raivoa ja energiaa, mitä haluan punaisten porilaispaholaisten esittävän mahdollisimman usein kotikentällään. Meikäläinenkin syttyi liekkeihin. Oli todella kivaa. Hyvä hyvä, juuri noin.
Toki tuli hyvästä lopusta huolimatta paskamainen fiilis, kun Kärppien Sailio (sanon joka kerta puolivahingossa sen 'Säiliö', haha) sai namupassin vapauduttuaan jäälle ja oli helppo lyödä loppuniitti ammottavaan rysään. Perkele että se otti päähän. Mutta muuten olin iloinen, kun Ässät antoi pitkästä aikaa syyn karjua kurkun käheäksi seisomakatsomossa.
Tällä viikolla lähden itse liikkeelle siitä, että otetaan täydet pisteet niin Turusta kuin Raumalta. Ei kuulu mennä nöyristelemään, vaan annetaan selkäsauna velloville Turun pojille ja sen jälkeen haetaan kotiintuomiset kotoisalta etelän suolta. Totta kai, miksei. Eihän tässä kuulu lähteä valmiiksi hävinneenä mihinkään otteluun, jumalaude. Realismia on tietysti painotettava aina, mutta joskus sen saisi melkeinpä vain unohtaa ja koittaa kairata siellä kaukalossa niin lujaa kuin lähtee. Ryhtiä ja ryminää, muilutusta ja maaleja. Siitä se sit lähtee ja voidaan olla ylpeitä joukkueesta, hekin itsestään.
Torstaita odotellessa.