Otteet kaukalossa kaudella 2015–2016

  • 72 267
  • 339

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Niinno. Itse aina yllätyn näiden pelien jälkeen, että vielä jaksaa kiinnostaa niin paljon, että viitsii "valittaa kakaramaisesti". Muunlaista sanottavaa tosta sirkuksesta nimittäin ei ole. Tietysti voisi tappaa lopunkin tunteen ja todeta, että pitäkööt tunkkinsa. Eihän se kaukana enää tällä menolla muutenkaan ole.
Kuten tuossa jossain jo mainitsin, kakaramaisen valittamisen sijaan on paljonkin sanottavaa ja tehtävää. Jatkuva ininä harvoin johtaa toivottuun lopputulokseen, ellei se sitten ole inisijän oman mielenterveyden romahtaminen. Sitä tuskin kukaan kuitenkaan tavoittelee, joten toistan aiemmin sanomani: sinun Juhaht kannattaisi lopettaa seuraaminen kokonaan. Se olisi hyväksi sinulle itsellesi ja myös meille muille. Palataan asiaan sitten, kun isoja asioita tapahtuu suuntaan taikka toiseen.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Paljon sanottavaa ja tehtävää, korulauseiden ja toiveiden sijaanko? Kerropa ihmeessä mitä nämä ovat.

Pelien seuraamisen lopettaminen onkin ihan fiksua, sellaista ajanhukkaa ne ovat jo pitkään olleet. Eli olet siinä kyllä oikeassa, joskin sitä ehdottaisin kaikille muillekin. Seuran edesottamusten ja ns. operatiivisen johdon toimia sen sijaan on varsin viihdyttävää seurata ja kommentoida, eikä mulla ole edelleenkään mitään aikomusta sitä lopettaa vaikka se varmaan eräiden agendaa helpottaisikin.
 

Dzurilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ottawa Senators
Tämä on kyllä melkoinen foorumi, hämmästyttävän moni kirjoittaja suoltaa tänne pelkkää negaa. Alkukaudesta tulilinjalla oli väärät pelaajahankinnat, pelaajien paska suorittaminen, umpisurkeat koutsit - kunnes alkoi talouskatastrofi ja päästiin omistajien kimppuun. Huvittaa miten näissä viimeaikojen postauksissa Jussi Salonoja on nostettu ihan messiaan asemaan - sama mies sai kuitenkin omistajana ollessaan rekkalasteittain skeidaa niskaansa. Mutta onhan se kiva että kaikille hokitolloille on ikioma kanava missä voi itkeä tuntojaan, kaikillahan ei ole kuuntelutaitoista muijaa himassa - jos on ollenkaan.

Ai niin, eilisessä pelissä neloskenttä esiintyi pirteästi ja pienellä tsägällä olisi verkko voinut heilua useampaankin kertaan. Muut kentät eivät olleet ihan omalla tasollaan, oltiin jäljessä liikkeessä ja sitä kautta vähän kaikessa. Eilisestä on onneksi helppo parantaa, huomenna KooKoo:ta vastaan uusilla eväillä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Huvittaa miten näissä viimeaikojen postauksissa Jussi Salonoja on nostettu ihan messiaan asemaan

Joku esimerkki tuollaisesta postauksesta? Multa mennyt ohi.

Btw: Minusta tällä Blegipalstalla on viime aikoina keskitytty vähän kohtuuttoman paljon siihen, ketkä tänne saisivat kirjoittaa ja millä tavoin. Jätettäiskö kuitenkin moderaattoreille sen puolen valvominen?
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Ai niin, eilisessä pelissä neloskenttä esiintyi pirteästi ja pienellä tsägällä olisi verkko voinut heilua useampaankin kertaan. Muut kentät eivät olleet ihan omalla tasollaan, oltiin jäljessä liikkeessä ja sitä kautta vähän kaikessa. Eilisestä on onneksi helppo parantaa, huomenna KooKoo:ta vastaan uusilla eväillä.
Ne eväät ei vaan noin nopeasti vaikuta. Joskus laskin, että 16 pelaajaa nykjoukkueesta voisi ikänsä puolesta pelata A-junnuissa, ehkä nyt jo useampi. Suurin heikkous ei ole taitovaje vaan voimavaje. Kunhan vastustaja muistaa pelata fyysistä peliä, ei Bluesilla juurikaan ole mahdollisuuksia.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Jätettäiskö kuitenkin moderaattoreille sen puolen valvominen?
Mitenhän moderaattorit valvovat sitä, että samat asiat kysellään eri nimimerkkien toimesta jatkuvasti uudelleen ja omia ideoita tullaan esittelemään ihan kuin niissä olisi jotain uutta? Kukaan ei ole kieltämässä muiden jengien kannattajia kirjoittamasta tänne, mutta voisi vähän ajatella, olisiko asiaa käsitelty jo joskus aiemmin..
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Mitenhän moderaattorit valvovat sitä, että samat asiat kysellään eri nimimerkkien toimesta jatkuvasti uudelleen ja omia ideoita tullaan esittelemään ihan kuin niissä olisi jotain uutta? Kukaan ei ole kieltämässä muiden jengien kannattajia kirjoittamasta tänne, mutta voisi vähän ajatella, olisiko asiaa käsitelty jo joskus aiemmin..

Sääntöjen neljäs pykälä: "Kirjoitetuilta viesteiltä odotetaan jotain uutta sisältöä keskusteltavana olevaan aiheeseen. Miettikää hetki ennen kuin painatte lähetä-nappulaa: onko viestissänne todellakin annettavaa ketjuun." Ja jokaisen viestin alareunassa on Raportoi -nappi.
 

chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täällä puhutaan hyvästä taistelusta ja mahdollisen onnen vaikutuksesta lopputuloksiin. Tosiasia on, että Blues on joulutauon jälkeen pelannut 15 peliä ja hävinnyt niistä 12 pistekeskiarvolla 0.67, mikä on liigan ylivoimaisesti huonoin tuolla ajanjaksolla. Kyllähän tuo joukkue on käytännössä mestisporukka ja nykyisellään melkoinen pisteautomaatti liigassa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Täällä puhutaan hyvästä taistelusta ja mahdollisen onnen vaikutuksesta lopputuloksiin. Tosiasia on, että Blues on joulutauon jälkeen pelannut 15 peliä ja hävinnyt niistä 12 pistekeskiarvolla 0.67, mikä on liigan ylivoimaisesti huonoin tuolla ajanjaksolla. Kyllähän tuo joukkue on käytännössä mestisporukka ja nykyisellään melkoinen pisteautomaatti liigassa.
Klikkaanko raportoi? Luuletko, ettemme ole huomanneet asiaa?? Sinä olet varmasti katsonut jokaisen noista 15 pelistä ja pystyt perustellusti sanomaan, että jokaisessa ottelussa Blues on ollut surkea ja täten pisteautomaatti? Moni peli on kääntynyt pienellä marginaalilla vastustajalle. SINULLEKIN tiedoksi...
 

R.I.P

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Blues. Kiekko-Espoo, Nottingham Forrest
Kyllä tuo minustakin pisteautomaatilta nyt vaikuttaa pelien tasosta tai loppunumeroista huolimatta.
Vähän aikaa sitten Hifk pelasi varmaan kauden paskimmat pelinsä Bluesia vastaan ja sai silti täydet pisteen liigan pisteautomaatilta.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Eipä sillä nyt ole mitään merkitystä miten yksittäinen pelitapahtuma on mennyt. Blues ei ole tällä hetkellä muiden liigajoukkueiden tasolla millään mittarilla, eikä tämän tosiasian takia kannata ainakaan hermostua.
 

chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Klikkaanko raportoi? Luuletko, ettemme ole huomanneet asiaa?? Sinä olet varmasti katsonut jokaisen noista 15 pelistä ja pystyt perustellusti sanomaan, että jokaisessa ottelussa Blues on ollut surkea ja täten pisteautomaatti? Moni peli on kääntynyt pienellä marginaalilla vastustajalle. SINULLEKIN tiedoksi...
Raportointi on täysin omissa käsissäsi, eipä siihen minun hyväksyntääni tarvita.

Vedin tuon tilaston esille siksi, että sarjataulukko kyllä pitkässä juoksussa kertoo joukkueen tason aika hyvin. Yksittäisissä peleissä voi hyvinkin näkyä hyviä otteita ja pelaajilta varmasti hienoa taistelua, mutta kun niiden otteiden pitäisi otteluiden ratkaisuhetkillä realisoitua pisteisiksi ja silloin kokeneet liigatason pelaajat tekevät niitä tärkeitä maaleja, jotka junioreilta ja alempien ketjujen jyriltä jäävät tekemättä.

Mielestäni Liigan olisi pitänyt viheltää pilliin jo aikaa sitten, mutta ilmeisesti imagosyistä joukkuetta roikotetaan mukana kauden loppuun.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Moni peli on kääntynyt pienellä marginaalilla vastustajalle. SINULLEKIN tiedoksi...

Joku minua viisaampi on joskus sanonut, että maalin tappiosta on helvetin pitkä matka maalin voittoon. Ja se matka on vielä pidempi, jos maalin tappio tulee oman tekemisen ylärajoilla ollessa.

Tilanne on nyt se itsellä, että mieluummin seuraisin vaikka nousua alasarjoista ylöspäin mieluummin kuin sitä skenaariota, että pysytään Liigassa ylivoimaisena lilliputtina. Yhden kerran olen jo viimeisen 30 vuoden aikana nähnyt hyvin läheltä sen nousun silloisesta kakkosdivarista nykyiseen Liigaan. Jaksan sen silloin vieneen 8 vuotta seurata nousua uudelleen. Nykyistä toimintaa en jaksaisi sen sijaan katsoa enää päivääkään.

Nyt on kyse uskottavuudesta. Sitä meillä ei vaan ole. Ja sen haluan takaisin.

P.S. Totta kai toivon, että homma ratkeaa nopeasti niin, että toiminta jatkuu uskottavana Liigassa. Siihen vaan ei hirveästi ole viitteitä olemassa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tilanne on nyt se itsellä, että mieluummin seuraisin vaikka nousua alasarjoista ylöspäin mieluummin kuin sitä skenaariota, että pysytään Liigassa ylivoimaisena lilliputtina.
Mä luulen, että melkein jokainen on tässä kanssasi samaa mieltä, mutta kun nouseminen on tehty nykyjääkiekossa lähes mahdottomaksi pelillisillä esityksillä, moista nousukiimaa ei kohta koeta enää missään päin Suomea, millään sarjatasolla. Kabinettinousut ovat päivän sana, itse en jaksa uskoa, että karsinnat ovat ihan heti palaamassa, ainakaan Liigaan. Vielä tuosta visiosta, että oltaisiin nousemassa alasarjasta ylöspäin. Kuka nyt ei haluaisi seurata voittavaa jääkiekkoa nykyisten tappioputkien sijaan, oli sarjataso mikä tahansa? Mutta koska emme pysty valitsemaan taistoamme, on minusta järkevää pyrkiä pitämään kiinni Liigapaikasta kaikin mahdollisin keinoin, eli vältellä konkurssia. Konkurssin tapahtuessa ilmeisesti kukaan ei osaa sanoa varmasti, mitä seuralle tapahtuisi. Huhut kertovat näkökantaa puolesta ja vastaan, virallista kannanottoa Liigapomoilta tuskin saadaan, kunnes se mahdollinen konkurssi tapahtuu.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Mä luulen, että melkein jokainen on tässä kanssasi samaa mieltä, mutta kun nouseminen on tehty nykyjääkiekossa lähes mahdottomaksi pelillisillä esityksillä, moista nousukiimaa ei kohta koeta enää missään päin Suomea, millään sarjatasolla. Kabinettinousut ovat päivän sana, itse en jaksa uskoa, että karsinnat ovat ihan heti palaamassa, ainakaan Liigaan.

Tämä on yksi koko nykyliigan ja järjestelmän ongelmista.

Jos katsotaan kohti huomista, urheilulla yleisesti on kaksi vaihtoehtoa. Joko urheilun ominaisuudet urheilullisuuden puolelta pitää sietää ja hyväksyä - tai sitten ne pitää rajata pois vaikuttamasta. Nyt järjestelmä on lähellä jälkimmäistä, mikä on kyllä "ylhäälläkin" todettu ongelmalliseksi. Tässä on vaan pakko palata takaisin taaksepäin - ja tulevaisuuden Liigan kannalta ainoa yli aikakausien kestävä vaihtoehto tulee olemaan paluu sarjajärjestelmissä entiseen esim 12 joukkueen avoimeen sarjaan. Urheilun ytimen unohtaminen bisneksen vuoksi on kuitenkin yksi Liigamme pahimmista virheistä, joka on näivettänyt alasarjat ja passivoittanut Liigan toimijat. Tämä tulee vaan tapahtumaan, koska muuta tietä ei mielestäni pitkällä aikavälillä ole, jos jääkiekon haluaa Suomessa pitää kiinnostavana tuotteena.

En halua pitkiä vetoja lyödä, koska ei niitä kukaan jaksa muistaa - mutta uskaltaisin sanoa, että 8 vuoden päästä Suomen kansallinen pääsarja on urheilullisten elementtien perusteella saavutettavissa.
 

Dzurilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ottawa Senators
Pitkästä aikaa hallilla, ja melkein tuli pinnat. Tänään voi syyttää tappiosta melkein yksinomaan Ahoa joka käsittämättömästi peluutti kärkiketjut ihan puhki lopussa. Kun 5-3 johdetaan ei tarvitse tehdä enää yhtään maalia. Harmittaa kun tänään oli muuten hyvä esitys ja voittoakin tosiaan tarjottiin.
 

Orca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon mikä milloinkin
Aho olisi myös voinut ottaa aikalisän 5-4 tilanteessa kun ukot oli niin puhki että löivät toisen pitkän putkeen kun kiekon saivat. Aloitusta seuranneen tasoituksen jälkeen oli aivan selvää, ettei ottelu veny yli 60 minuutin.
 
Suosikkijoukkue
KK
Pitkästä aikaa hallilla, ja melkein tuli pinnat. Tänään voi syyttää tappiosta melkein yksinomaan Ahoa joka käsittämättömästi peluutti kärkiketjut ihan puhki lopussa. Kun 5-3 johdetaan ei tarvitse tehdä enää yhtään maalia. Harmittaa kun tänään oli muuten hyvä esitys ja voittoakin tosiaan tarjottiin.
Tai jos ainoastaan kärkiketjuilla pystyy jotenkin vastaamaan peliin? Mestis ukoilla Liigan yhtä kovimpaa seuraa vastaan ei teidän alemmilla ketjuilla juuri ole saumaa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joo Ahon syy kun pelaajat vaan eivät riitä. Herätys: olihan toi peli ihan pelkkää huonoa komediaa suurimman osan ajasta ja se ei johtunut Ahosta vaan mestistason pelaajista.
 
Tänään voi syyttää tappiosta melkein yksinomaan Ahoa joka käsittämättömästi peluutti kärkiketjut ihan puhki lopussa. Kun 5-3 johdetaan ei tarvitse tehdä enää yhtään maalia.
Käyppä huvikses kattomassa +- tilastoja matsista ja koko kaudelta. Ei pitäisi yhtään ihmetellä miksi tänäänkään ei Puhakan ketjua voinut kuin aivan pakolliset peluuttaa. Puhakka ja Lahtinen ovat aivan totaalisen surkeita eikä lähellekkään liigatasoa, varsinkin Puhakka, aivan pihalla koko ajan. Eikä Kangasniemeä (vetää miikkoja omassa päässä) ja sen uusia lainakavereita (Aholla ei kokemusta näistä, 2:lla miehellä eka peli toisessa joukkueessa samassa ketjussa ylemmällä sarjatasolla) oikein kans voi laittaa pelaamaan "varmaa".

EDIT: +-:sta puheenollen, ei Mobergilla kauhean hyvin potki (pelit & +-):

Yht. 14 -10
HIFK 4 -3
Blues 10 -7
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös