Mainos

Otso Rantakari HIFK:ssa

  • 64 144
  • 273

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Monena vuonna olen Rantakaria IFK:hon kaivannut, vähintään Bluesin konkurssivuodesta lähtien mutta jo IFK:n junioreissa vaikutti lupaavalta. Jos on nyt saanut itsensä kuntoon, nostaa hän pakiston tasoa melko lailla, mutta hieman kuitenkin nyt pelottaa että Melart, Rantakari ja Lyytinen ovat kaikki vähän sellaisia isojen loukkaantumisen rikkomia ja ehkä se heidän isoin potentiaali ja terävyys on loppu-uran ajalta viety. Toivottavasti vastoinkäymiset ovat kaikilla takanapäin ja niistä on jäänyt käteen paljon oppia, kokemusta ja taistelutahtoa.

Jotenkin sellainen fiilis, että Rantakarin hyökkäyspään kiekollinen upside ei ole aivan Hongan tasoa (paitsi laukauksessa), mutta toisaalta oman pään pelaamisessa puhtaasti on jonkin verran, jopa selvästi, parempi.

Olettaisin, että tuli halvemmaksi kuin Honka, koska loukkaantumiset verottavat hänen mahdollisuuksiaan vaatia kovaa palkkaa.
Olettaisin myös, että stadilaisena ja kolleissa pelanneena on parempi osa joukkuetta kuin Honka olisi ollut. Että kyllä tämä selkeästi positiivisuuden puolelle kääntyy. Yksi, mutta vain yksi peukku Salmelaiselle.

Kauan olen yrittänyt pysyä positiivisena ja optimistisena, mutta täytyy nyt Rantakarinkin suhteen tunnustaa, että se optimistisuus on suon päälle balsapuin tuettuna rakennettu kasa tarot-kortteja.

Tuon viestini loppuosan suhteen täytyy nyt jo vihdoin todeta että paskanmarjat. Ei Rantakari osaa pelata omaa päätä puhtaasti, eikä kiekollinen upside ole lähellekään mitään Honkaa. Aivan olematon kiekollinen upside, eikä todellakaan ole ikinä pääsemässä takaisin loukkaantumisia edeltävälle tasolleen.

Kyllä tämä selkeästi negatiivisuuden puolelle kääntyi sittenkin, ja varaan oikeuteni ottaa takaisin tämän Salmelaiselle antamani peukun.

Huono hankinta huonolta hankkijalta.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokohan kohta ovet käy tän viiksivallun kohdalla? Kolmatta peliä putkeen ansaitusti poppareilla.
Ankeeta omasta mielestäni koska ketään ei ilmeisesti tarvita tai kyetä hankkimaan Rantakarikon (ja Lyytisen) tilalle.
Vai onko kaverille laitettu nyt henkkoht. kondisprojekti käyntiin ja palaa sitten myöhemmin?
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Onko Otso tänään geimeissä messissä?
 
StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän sieltä joku lisäys pakistoon ole tulossa kun veroraja on mennyt. Toivottavasti uutta pakkia on etsitty pidempään tai jopa tehty diili jo aikaa sitten, eikä vasta Lyytisen ulostamisen jälkeen.

Mutta ”jumppaajan” kanssa kaikki on mahdollista. Valitettavasti.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rantakari ei loukkaantumisen jäljiltä ole ollut sillä tasolla mitä ennen. Olisin itse jättänyt tuolla loukkaantumishistorialla ottamatta, mutta viisaammat päättää.

Vastuuta on ainakin jaossa, toivottavasti kestää kuorman terveenä ja pääsee lähelle entistä tasoaan.

Toivotaan parasta.

Otso on menneen talven lumia. Toivominen ei riittänyt, vaan jatkaa samalla heikolla tasolla kuin ennen IFK:ta.

Ei muuta kuin kiertoon ja jatkossa vähän paremmat riskianalyysit ja tarkemmat tason analysoinnit rekryporukalla.

Hyvää pakkiahan tuo pelaajisto vähän kaipaisi. Varsinkin ylivoima. Noin viisikkonahan puolustus on aivan hyvässä formissa, ollut aika lailla koko kauden
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mitkä asiat yhdistävät IFK:n kolmea edellistä ottelua? Kaikki kolme on voitettu ja kaikissa kolmessa Otso on ollut poissa kokoonpanosta.

Kiitos hei, ole hyvä ja poistu.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kiitos hei, ole hyvä ja poistu.
En tarkoita olla tyly mutta olen silti, pahoittelut. Enkä siis viittaa vain sinun kommenttiisi, vaan kyllähän tuo sama toistuu täällä tasaisin väliajoin kun joku toinen pelaaja onnistuu ja joku toinen ei.

Mun 3,5 vuotias poikakin päästelee suustaan kaiken näköistä. Kun ei myöhään katsota Nikke Knattertonia niin hän ilmoittaa ettei rakasta mua enää huomenna tai ei aio sitten nukkua tai ilmoittaa että on paska fiilis ja kertoo että mä voin lähteä pois kotoa eikä häntä enää harmita jos lähden.

Ei Rantakari tullut väkisin IFK:hon ja sanonut ja päättänyt että hän haluaa tehdä kentällä mitä huvittaa ja ihan sama mikä on lopputulos. Ei hän myöskään päättänyt että saa pelata 1. pakkiparissa. Salmelainen hänet palkkasi ja syy on Salmelaisen sekä varmaan myös valmennuksen. Moni täällä osasi odottaa, että Rantakarilla ei tule lähtemään IFK:ssa. Minä odotin että ehkä onnistuu kuitenkin mutta olin väärässä.

Vaikka itsekin olen kyseiseen pelaajaan pettynyt, niin mielestäni meidän on turha kiukutella ja käyttäytyä "nybarimaisesti" pelaajaa kohtaan, joka on ottanut IFK:lta tarjouksen vastaan ja tullut meille pelaamaan. Salmelaisella oli riittävästi informaatiota ja tämän hankinnan osalta Salmelaista ei oikein pelasta mikään. Lohduttaisi ainoastaan se, että jos tulisi tieto huomenna HS:n urheilusivuille, että pelaajan palkka oli 60ke vuodesta. Voisi huokaista. Rantakari on varmaan yrittänyt parhaansa ja se riitti nyt tällä kertaa tähän.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tarkoita olla tyly mutta olen silti, pahoittelut. Enkä siis viittaa vain sinun kommenttiisi, vaan kyllähän tuo sama toistuu täällä tasaisin väliajoin kun joku toinen pelaaja onnistuu ja joku toinen ei.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Jääkiekko on ammatti siinä missä muutkin ammatit ja näin ollen hyvien käytöstapojen ja toista kunnioittavan asenteen merkitystä ei voi koskaan yliarvioida. Kaikki onnistuvat ja epäonnistuvat työssään - oli työ sitten julkinen tai ei-julkinen. Näin ollen sävyltään kylmäkiskoisten ja epäkunnioittavien arvioiden lausuminen tai/ja asiaankuulumattomien oletusten tekeminen eivät kovinkaan usein tuo merkittävää lisäsubstanssia siihen arviointiin, joka koskee yksittäisen pelaajan peliesityksiä tai merkitystä joukkueelle.

Ja varmemmaksi vakuudeksi, ylläoleva ei ole tarkoitettu kellekään yksittäiselle palstakaverille.
 
Okei, en nyt ihan ymmärrä tätä purkausta. Kyseessä on kuitenkin tulosurheilu, jossa pitää pystyä toteamaan se fakta, että yksi pelaaja ei täytä lainkaan sitä ruutua, mihin hänet on hankittu. Tai oikeastaan mitään ruutua, kun ei mahdu edes pelaamaan.

Tässä vaiheessa olisi avattava keskustelu ko. pelaajan kanssa, tyyliin näin: ”Sinulle ei tunnu valmennuksen papereissa löytyvän enää pelipaikkaa joukkueesta, etkä varmasti itsekään ole tilanteeseesi tyytyväinen. Mitäpä jos yhteistuumin etsisimme sinulle uuden seuran mahdollisimman pian?

Se, että minä kannattajana sanon mielipiteeni suoraa, ei tarkoita, että toivon seuran käyttäytyvän epäkunnioittavasti. Toiveeni on, että Rantakari poistuu joukkueesta ”eilen” ja että seurajohto hoitaa asian tyylikkäästi.
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Tämä on tietysti vaikea aihe, jossa kolikon toisella puolella on kannattajien ikuinen rakkaus pelaajaa kohtaan ja paikka seuran historiassa. Toisella puolella sylkykupin rooli ja paikka ikuisena veistelyn ja meemien aiheena.

Tavallaan jos toinen puoli laimenee, tulee toinenkin puoli laimenemaan. Eikä kukaan halua laimeaa urheilua vaan tunteita. Silloin skaalassa on mukana rakkautta ja vihaa ääripäissä.

Mielestäni raja menee henkilöön menevässä pilkkaamisessa. Niin kauan kun käsitellään pelaajan urheilusuoritusta ja asemaa osana urheilujoukkuetta on fanin oikeus palkanmaksajana arvioida suoritusta. Jokainen tekee sen tavallaan.

Ymmärrän siis pointin oman pelaajan suojelusta, mutta aika kovaa runtua nyt @Hokipedia saa kommentistaan, joka ei mielestäni ylittänyt mitään hyvänmaun rajoja. Kyllä tästä pelaajasta pitää päästä eroon ja kaikkien kannalta hyvin nukkainen toffee, ettei meillä lähtenyt.
 
Ei kyllä ollut tarkoitus mitään runtua antaa vaan kannanotto oli yleisellä tasolla, ei pelkästään @Hokipedia n kirjoitukseen vaan yleisesti samankaltaisiin kirjoituksiin että ei pelaajan vika että hänet palkataan meille ja pelaaja on antanut sen mitä on pystynyt mutta urheilujohtajan pitäisi pystyä parempaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: HJL

Täysin samaa mieltä ja ymmärrän, että kohdistui vaan yhteen viestiin vähän hassusti. Pelaaja on yleensä itse aina se suurin kärsijä epäonnistuneesta hankintapolitiikasta. Näin myös Rantakarin tapauksessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joudun taas antamaan hieman poikkeavan näkemyksen tähän Case-Rantakariin. Mutta tehdään heti alkuun selväksi, että Otso Rantakari ei ole missään määrin suosikkipelaajani, eikä hän myöskään ole onnistunut HIFK:ssa. Yritän kuitenkin suhtautua häneenkin objektiivisesti ja kuten olen ennenkin todennut, kun pelaaja vetää HIFK:n kamat päälleen, toivon hänelle pelkkiä onnistumisia ja olen lähtökohtaisesti pelaajan ”puolella”.

Olen useinkin todennut silloin, kun jollain pelaajalla ei kentällä kulje, että olisi hyvä ottaa pikkuinen huili ja vaikka lähteä Torremolinokseen, jotta saa ajatukset pois lätkästä ja omista peliesityksistään. Tehdä siis reboottaus ja yrittää aloittaa kokonaan alusta.

Haistelen, että Rantakarin kohdalla voisi olla nyt kyse tällaisesta. Ellei sitten sukset ole menneet valmennuksen kanssa ristiin, mutta luulen, että siitä ei ole nyt kysymys. Pari peliä voi joskus olla liian vähän riittävän etäisyyden ottamiseen ja nyt kun muun jengin peli sujuu voitokkaasti, on ehkä parempi ottaa tähän kunnon paussi. Maajoukkuetauko tasoittaa puntteja muiden kanssa pelituntuman suhteen, jolloin tauon jälkeen voisi ehkä oikeasti olla mahdollisuus aloittaa kausi ikään kuin kokonaan alusta.

Joukkueen etu on se, että Rantakari onnistuu, samoin pelaajan ja valmennuksen. Ja Salmelaisenkin. Jos Rantakarista haluttaisiin eroon, ei hän edellisten esitystensä perusteella kaupaksi katsomosta mene ja nythän hän ei pysty antamaan edes näyttöjä, kun ei pelaa. Ilmaiseksi joku varmaan voisi Rantakarin ottaakin, mutta sehän ei ole taloudellisesti lainkaan järkevää, koska HIFK maksaisi silloin koko palkan ja vaikka vituiksi on nyt mennyt, kyllä hän nyt sentään oikeasti Liiga-tasolla pärjää. Ei meillä nyt niin leveä pakisto sentään ole, että tuon tason kavereita voi ilmaiseksi pois antaa. Ja vaikka moni nyt sanoo, ettei ole Liiga-tason pakki, niin kyllä hän ihan oikeasti sitä on.

Lisäksi, Ville vaikuttaa olevan psykologisesti varsin viisas (ja ehkä apuja on saatu myös ulkopuolelta?), joten näitä taustoja vasten, uskoisin, että Rantakarin pelit eivät vielä HIFK:ssa ole pelattu. Jollei sitten pelaaja itse halua purkaa sopimustaan, mutta silloin HIFK:lle ei voi jäädä taloudellista taakkaa.

Mä uskon, että tätä tarinaa ei ole vielä luettu loppuun.
 
En kyllä ihan lähihistoriasta muista että missään lajissa (Nykänen on ainoa poikkeus mutta hän olikin maailma paras) kesken kiivaimman kauden, asenteensa menettänyt pelaaja laitetaan Torremoliinokseen vetämään viikon ränni ja kun pelaaja sitten palaa koppiin niin mites ne muut sitten jotka eivät päässeet etelän lämpöön vaikka niitäkin vituttaa harmaa marraskuu ja kun pelit ei kulje?
 
Luetun ymmärtäminen ei ole kaikkien juttu. Ammattimies pelaa mieluummin kuin hakeaa kadonnutta jyväänsä katsomosta. Ymmärrän, että tavalliselle työnvieroksujalle tällainen on vieras ajatus, mutta ne, jotka oikeasti tykkäävät duunistaan, tekevät kaikkein työajallaan niitä ihan oikeita töitä. Ja jos viikon vapaa duunista = viikon ränni, kyse on alkoholiongelmaisesta henkilöstä eikä Rantakarin kohdalla tietääkseni sellaisesta ole kyse. Torremolinos voi olla vertauskuva tai oikea kaupunki, siitä päättää seura. Todennäköisesti Rantakari olisi kaikkein mieluiten nyt joukkueen mukana, vaikka takkiin tulikin.

Onnistumiset ovat mitä suurimmassa määrin korvien välistä kiinni. Virheisiin pyritään puuttumaan joka pelin jälkeen, mutta joskus sekään ei auta, vaan kaikki menee enemmän lukkoon, kun mikään ei onnistu. Toisinaan kannattaa vetää piuha irti toviksi. Eikä tämä sovi jokaiseen vaikeuteen, vaan valmennuksen pitää tunnistaa ne tilanteet, milloin tällainen pakkoloma tulee kyseeseen. Rantakarihan ei nähdäkseni ole asennettaan menettänyt, mutta hänellä ei vain ole lähtenyt. Siitä taas on seurannut se, että mikään ei onnistu ja ne huonot puolet puskevat sitten esiin oikein urakalla.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Noin monen matsin huili voi kyllä myös johtua asenteesta, ts. skimbat on voinut mennä vähän sekaisin.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös