Olenko ainoa, jonka mielestä nykyinen palkkojen suhde NHL:ssä on päin persettä. Hyviä kolmos/nelosketjun pelaajia saa 0,5-1 miljoonalla taalalla. Kesäisissä huutokaupoissa heinäkuussa hyvien, mutta ei tähti statusta omaavien, pelaajien hinta kapuaa helposti palkkaluokkiin, joissa ylihintaa on helposti miljoonasta pariin miljoonaan. Mistä nämä tuhlatut miljoonat revitään? – No tietysti matalapalkkaisilta pelaajilta.
Alempien ketjujen pelaajiin käytettävä rahamäärä on palkkakaton myötä pienentynyt olennaisesti ja kehitys tuntuu kokoajan menevän voimakkaammin suuntaan, jossa pienennystä tulee jatkossakin. Hyvien joukkueiden lupaavat nuoret saavat aikaisempaa aikaisemmin kalliit sopimukset ja huonot sekä keskitason joukkueet joutuvat maksamaan vapaa-agentti lisää sopimuksissaan, jos meinaavat houkutella vahvistuksia kokoonpanoihinsa. Jos otetaan vaikka Sharks esimerkiksi, hyökkäyksen miljoonat menevät aikalailla kahdelle ensimmäiselle ketjulle. Nelos- ja kolmosketjuissa ainoastaan Mitchell tienaa yli miljoonan. Palkkakaton myötä NHLPA:lle vapaa-agentti sääntöihin annetut helpotukset ovat ehkä suurin yksittäinen syy eriarvoisuutta lisäävälle kehitykseen. Ei ihme, että NHLPA lienee melkoisen riitaisa järjestö.
Vapaiden agenttien hullujen päivien löytöjä moni kirjoittaja on kritisoinut, mutta silti yllättävän moni hyväksyy pienellä nurinalla tehdyt diilit. Tilanne todetaan sellaiseksi, ettei omaan joukkueeseen ole mahdollista saada kesän aikana halvemmalla vahvistusta luopumatta mistään pelaajasta tai varausoikeudesta. Kysynnän ja tarjonnan ollessa tunnetusti epätasapainossa sopimuksen lisävuodet ja miljoonat tunnutaan hyväksyvän. Jos joukkueella vielä on capissä tilaa, ylimääräisen hinnan muodostamaa ongelmaa ei nähdä kovin vakavana. Monella kehittyvällä joukkueella, kuten esim. Chigaco vuosi pari sitten, vapaiden agenttien ylihinta ei aluksi muodosta mitään ongelmaa. Nuorten pelaajien lyödessä itsensä läpi ongelmat capin kanssa alkavat. Mistä löydetään tarvittava tila? – Tietenkin alempien ketjujen pelaajien palkoista tinkimällä.
Devils ketjussa Dali perusteli allekirjoittaneelle hyvin, miksi Rolston on sopimuksensa ansainnut. Perustelut olivat hyvät, ja diili tuntui ihan hyväksyttävältä. Ihan oikeesti onko kohtuullista, että 50-60 pinnan miehelle maksetaan 5 miljoonaa, koska hän pisteiden teon lisäksi pätevä kahden suunnan pelaaja ja pätevä alivoimalle? Ylimääräiset sopimusvuodet ja miljoonat kuitataan vapaa-agenttilisänä ja ”markkina hintana”, koska muutama muu joukkue oli valmis vastaavaan hintaan. Auta armias, jos jonkun Brashearin sopimus on 1,4 miljoonaa ja sopparissa muutama satatonnia ”liikaa”. Ymmärtäjiä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa sekä sanaa ”markkinahinta” ei käytetä kilometriä lähempänä yhdessäkään keskustelussa.
No ehkä Brashear on vähän huono esimerkki. Joku pätevä kolmos- nelosketjun pelaaja (Brair Betts, Scott Nichol, Todd Marchant..), johon voidaan luottaa ykkösalivoiman vastuu ja samalla toivoa about 20 pinnaa kaudessa, saa jotain 1,5 miljoonaa kaudesta, niin äkkiä kyseessä on kallis pelaaja ja sopimusta päivitellään urakalla. Kukaan ei ole käyttämässä adjektiiveja hyvä joukkuepelaaja, tuttu joukkueelle tai hyvä kahden suunnan pelaaja perusteluina sopimukselle. Muutama satatonnia ”ylimääräistä” on niin kallista halvalla pelaajalla, mutta ylipalkkauksen ollessa miljoona luokkaa ongelma on pienempi. Tietysti halvempi ja taidoiltaan heikompi pelaaja on helpommin korvattavissa toisella vastaavalla, mutta halvemmalla pelaajalla. Silti alle miljoonan tienaavien NHL piireissä jo muutamia kausia haistelleiden pelaajien joukossa on yksilöitä joiden merkitys joukkueelleen on suurempi, kuin osalla miljoonia tienaavista pelaajista.
