Kun biisi aikoinaan julkaistiin, niin innostuin myös sen yleisestä laadukkuudesta, soundeista ja etenkin tästä tapporiffistä. Ostin levyn, mutta valitettavasti päädyin lopputulokseen, että mikään muu biisi ei sitten sytyttänytkään. Ja hyvin pitkälti sama homma toisenkin omistamani Kreator-levyn kanssa; Enemy of Godista iskee nimikkobiisi, mutta muuten on hiljaista.
Kreator on siis pitkälti parin yksittäisen onnistumisen varassa, jos sitä joskus päädyn soimaan pistämään. Saksa-thrashista valintani osuukin 99% todennäköisyydellä Destructioniin.
Jo nuo kaksi ovat ainoat Kreatorisi niin en ihmettele. Bändin kiistattomat helmet ovat kuitenkin siellä alkupäässä, Endless Pain -
Pleasure to Kill - Terrible Certainty -
Extreme Aggression -
Coma of Souls. Boldattuna omat suosikkini. Näistä on muuten kaikista suht tuoreet remasteroinnit olemassa, mikäli OG perunakellarisoundi ei nappaa. Uudemmista levyistä olen samaa mieltä, pari ok viisua, muuten tasapaksua. Sattumalta Destructioniin en ole koskaan saanut otetta.
En millään haluaisi olla se ennen oli paremmin -kaveri, mutta harva vanha alan bändi on ihan timanttia tuonut ulos 2000-luvulla. Paras on imho Testamentin "paluulevy"
Dark Roots of the Earth, sen jälkeiset kaksi eivät oikein päässeet samalle (korkealle) tasolle. Taannoisen Bay Area -keikan jälkeen tosin on pitänyt perehtyä Death Angeliin paremmin, livenä pirun tiukkaa. Thrashin uusi aalto on ollut osin kiinnostavampaa, ihan kotimaisista Lost Societystä, Rangerista, Speedtrapista alkaen.
Isot pojat ovat oma juttunsa, kaikkihan ne ovat hyviä. Kakkoskorista löytyy sitten ne omalla tavallaan läheisemmät, juurikin Testament, Kreator, Annihilator ja Exodus.
Bay arean skenestä on muuten dokkari ja kirja. Omani tilasin ihan Äxästä.