Oravanpyörä – kun elämä on yhtä ja samaa

[king of the jungle]

"Termiä oravanpyörä käytetään usein vertauskuvana loputtomalle ja turhalta tuntuvalle toiminnalle. Erityisesti sitä käytetään kritisoitaessa stressaavia töitä sekä elintasokilpailuun ja kuluttamiseen pohjautuvaa yhteiskuntaa."

Rutiini. Tuo termi, jolla pystyn itse kuvaamaan omaa elämääni ainakin viiden arkipäivän osalta viikossa. Viisi päivää viikosta menee täysin samanlaisella kaavalla. Vuorotyötä tekevänä ainoastaan ajankohdat muuttuvat. Toisella viikolla töihin mennään aamusta, toisella viikolla illasta.
Aamuvuoroon menet kuudelta ja töistä pääset kahdelta. Töiden jälkeen menet ruokakauppaan ja ostat ne samat eväät kuten aina ennenkin. Kotiin päästyäsi käyt suihkussa ja vietät tunnin-pari koneella uutiset/Jatkoajat yms. läpi käyden. Tämän jälkeen onkin aika asettua sohvalle ja katsot jääkiekkoa (KHL:ää, Liigaa) mitä nyt sieltä yleensä tuleekaan. Tämän jälkeen alkaakin olemaan aika unille, jotta jaksaa taas seuraavana aamuna. Yhdeksän maissa käyt pesemässä hampaat ja menet sängylle. Saatat vielä katsoa hetken katsoa televisiota tai surffata puhelimella ja noin kymmenen pintaan laitat pään tyynyyn. Yksi päivä on jälleen kulunut ja mietit päässäsi, kuinkako monta päivää vielä töitä kunnes on viikonloppu.
Iltavuorossa tapahtuu samanlaisia asioita, mutta vain eri järjestyksessä. Heräät noin kymmeneltä, jonka jälkeen käyt suihkussa. Teet aamupalaa ja vietät noin tunnin tietokoneella jälleen uutiset yms. lukien. Alat siinä kahdentoista pintaan jo valmistautumaan tulevaan työpäivään. Töihin menet kahdelta ja töistä pääset kymmeneltä. Töiden jälkeen käyt vielä siinä lähikaupassa, joka on yömyöhään asti auki. Kotiin päästyäsi käyt nopeasti suihkussa ja teet iltapalaa. Vietät tunnin koneella jälleen uutiset lukien. Tämän jälkeen ehkä matsi-kaksi NHL:ää Xboxilla ja sitten onkin aika taas käydä pesemässä hampaat ja menet sängyllesi. Siitä ehkä vielä jos NHL:ää katsoisi yhden tai kaksi erää ja uni jo alkaakin tulla. Nukahdat kahden-kolmen maissa ja heräät kymmeneltä. Ympyrä on sulkeutunut.
Viikonloppuisin näet kavereitasi ja vietät ihan hyviä hetkiä. Ainoa ongelma on se, että ne viikonloput menevät aivan älyttömän nopeasti. Kuin alta aikayksikön on jälleen sunnuntai-ilta ja mietit elämääsi.

Joka viikonloppu laitat sen viisi riviä lottoa/kenoa ja toivot josko se nyt osuisi kohdalle.
Ei, tavoitteena ei lähtökohtaisesti ole päästä ajamaan hienoilla autoilla ja saada naapureita kateellisiksi vaan tavoitteena olisi saada edes sen verran, jotta voisi olla vuoden tai kaksi tekemättä töitä. Saada tehdä enemmän asioita, joista nauttii ja olla irti aikatauluista, jotka työt niin kovasti määrittelee.
Tällä hetkellä ei ole mahdollista irtaantua töistä noin vain. Säästössä ei ole niin paljon ja pamahtaisin luultavasti maksuhäiriön puolelle hyvin nopeasti, jos jäisin ilman palkkatuloja.
Nuo hetket joita tietokoneella vietän, niin usein käyn katsomassa eri työpaikkoja. Jotain, edes jotain uutta tähän rutinoituneeseen elämään. Nykyinen työ ei ole erityisen perseestä, mutta se on sitä samaa puurtamista päivästä toiseen. Samanlaiset rutiinin niin työssä kuin kotonakin.

Tiedän kyllä, että minä itse olen se joka voin itseäni auttaa. Tehdä asioita eri tavalla ja yrittää tehdä asioita, joista oikeasti nauttii.
Tämä onkin vain esimerkki siitä, kuinka oravanpyörään joutuu ja mikään ei enää tunnu miltään. Kaikki on vain sitä samaa harmaata. Näin on nyt ollut kohta viimeiset kolme vuotta ja kun ikääkin on vasta 25v., niin tuntuu että tässäkö se elämä nyt oli. Tätä samaa puurtamista loppuun asti. Nyt vasta viime aikoina herännyt asioita ajattelemaan.

"Often, people work long hard hours at jobs they hate to earn money to buy things they don't need, to impress people they don't like." — Nigel Marsh

 

[Klose16]

Oravanpyöräähän se on joka päivä tavallaan ihan jokaisella. Jos vaikka makoilee paratiisisaarella, niin aurinkoa sielläkin joutuu tasaisin väliajoin väistelemään tai suojausvoidetta lisäilemään, pienelukoita hätistelemään, naisia kuiskuttelemaan, asentoa riippukeinussa vaihtelemaan.

Tässä kannattaa kyllä tajuta se että Suomen koululaitoksessa on vika. Se opettaa meille taitoja ja ominaisuuksia asenteista puhumattakaan jotta niitä käyttäisimme hyödyksemme ja muiden hyödyksi elämän aamuista iltoihin. Siellä vaan ei opeteta omasta elämästä juurikaan mitään. Sokea piste.

Orava juoksee oravanpyörässä, hamsteri hölkyttää hamsterinpyörässä. Niin se maailmakin pyörii radallaan. Vaihda polkemaasi pyörään uudet ketjut aina välillä. Kypärä on jääkiekkoilijoille.

 

[Silkkeri]

Kyllähän se oravanpyörästä irtautuminen on ehkä suurin unelma elämässäni. Lottovoitossa ei kiehdo hienot talot, autot tai muu materia vaan se vapaus tehdä ajallaan mitä itse haluaa. Unelmatilanteessa minulla olisi sen verran sijoituksia, että tienaisin joku 3-5k kuukaudessa tekemättä yhtään mitään. Tähän päälle voisin sitten tehdä keikkaduuneja juuri sen verran kuin huvittaa ja vapaaehtoishommia päälle. Matkusteltua tulisi varmasti todella paljon, varsinkin alkuun. Olisi aikaa vaikka tehdä musiikkia ja kirjoittaa kirjoja täysipäiväisesti, ilman että tarvitsisi huolehtia saako niistä koskaan tienattua pennin hyrrää. Parasta olisi kuitenkin se, että joka aamu herätessä olisin vapaa tekemään sillä päivällä mitä tahansa mieleen juolahtaa.

Voihan työstäkin tehdä itselleen mielekästä, mutta aika harva kuitenkaan nykyisellä työsopparillaan jatkaisi, ellei olisi pakko. Kun mistään tuonpuoleisesta/jälleensyntymästä ei ole tietoa, kyllähän se vähän vituttaa käyttää about kolmasosa elinajastaan työntekoon, jotta on katto pään päällä ja sänky, jossa voi nukkua toisen kolmasosan elämästään. Ja toki kerätäkseen rahaa tehdäkseen siitä vapaa-ajan kolmanneksesta itselleen mahdollisimman mielekästä. Toisaalta kun parempaakaan yhteiskuntarakennetta ei olla keksitty, niin näillä mennään.

Asioita, joita kukaan ei kuolinvuoteellaan sano: "olisi pitänyt tehdä enemmän töitä!"

 

[JypFabu]

Kyllähän se oravanpyörästä irtautuminen on ehkä suurin unelma elämässäni. Lottovoitossa ei kiehdo hienot talot, autot tai muu materia vaan se vapaus tehdä ajallaan mitä itse haluaa.!

Näinköhän tuo lopulta sitä pätäkkää niinkään vaatii? Rohkeutta katkoa kahleet enemmänkin. Mun setäni kierteli persaukisena maapallon kolmeen kertaan ympäri, asettui sitten tukholmaan asustelemaan ja alkoi lotota vimmaisesti, tavoitteena kiertää maapallo neljännen kerran, mutta tällä kertaa viiden tähden hotelleissa asustellen. Tuo ei sitten toteutunut kun noutaja tuli pyytämättä ja yllättäen, mutta sukulaisistani hän on ollut mulle eräänlainen sankari ja malboromiesten malboromies, verrattuna näihin olet jos työtä teet, vaikka siitä kuinka kärsisit painostajiin. Raha ei suinkaan tuo onnea, korkeintaan pelivaraa joihinkin tilanteisiin ja mitä silläkään sitten lopulta tekee. Vapaus on myös toisaalta suuri vankila tai niinkun Janis Joplin laulaa, synonyymi sille, että ei ole mitään menetettävää enää. Toiset luonteet tämän handlaa, toiset ei. Itse valitsin aikoinani toisenlaisen tien jostain noiden välistä, onnellinen ja arjestani tykkäävä olen, mutta sitä on vaikea hahmottaa, onko syy siinä vai tässä, vai jossakin ihan muussa, eikä lopulta edes kiinnosta, kunhan terveenä pysyy, muu on merkityksetöntä.

 

[Trenchtown]

Raha ei suinkaan tuo onnea, korkeintaan pelivaraa joihinkin tilanteisiin ja mitä silläkään sitten lopulta tekee.

Varmaan raha voi joillekin onnen tuoda, mutta yleisesti ottaen olen kanssasi samaa mieltä. Raha helpottaa asioita, mutta ei sillä aitoa onnea voi ostaa. Jos nyt vielä yhden kliseen kirjoitan, niin parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. Vaikka olisihan se Ferrarikin kiva.

Mä en oikeastaan koskaan ehtinyt olemaan oravanpyörässä, vaikka duunia jonkin verran ehdin tekemäänkin. Ne kun olivat enemmän tai vähemmän pätkätöitä, pisin työsuhde taisi kestää kolmisen vuotta ja sekin niin, että välillä oli pidempiä taukoja hommista. Tykkäsin työstäni, niin en vielä tuossa ajassa ehtinyt suuremmin leipääntymään.

Nykyään olen sairauteni vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä ja vaikka se monin tavoin hanurista onkin, niin olen todennut elämän olevan siedettävämpää, kun pyrkii kaikesta etsimään (ja löytämään) edes jotain positiivista. Työura jäi tosiaan aika tyngäksi ja eläke on sitten sen mukainen. Maallista omaisuuttakaan ei ehtinyt mainittavasti kertymään, eikä varmaan tulekaan kertymään.

Silti olen onnellinen. Välillä toki turhauttaa, kun duunin kautta kokisin olevani jotenkin hyödyksi, nyt kun välillä on kovinkin irtaantunut ja vieraantunut olo tästä yhteiskunnasta. Työ tuo (tietenkin työstä riippuen) rutiinia ja säännöllisyyttä elämään ja niiden kautta sitä tuntee olonsa kai jotenkin turvallisemmaksi. Sairauteni on tällä hetkellä remissiossa joten sen puolesta voisin tehdä töitäkin, mutta fyysinen jaksaminen on naurettavan vähäistä ja palautuminen rasituksesta kestää älyttömän kauan, jalat toimivat päivästä riippuen huonosti tai todella huonosti, keskittymiskyky on sairauden keskushermostossa aiheuttamien vaurioiden takia kuin oravalla, muisti pätkii ajoittain pahastikin jne, joten aika räätälöityä sen duunin pitäisi olla, eikä sellaisen löytyminen ole kovin todennäköistä. Lisäksi kun vielä ottaa huomioon, että pahenemisvaihe sairaudessa voi tulla milloin tahansa, niin eiköhän ne duunit ole mun osalta tehty.

Mutta niihin positiivisiin puoliin. Mulla on joka päivä vapaus tehdä mitä huvittaa, kun ei juuri ole vastuita eikä velvoitteita. Toki sairaus asettaa tähänkin omat rajoitteensa, mutta kuitenkin. Voin katsoa yöt läpeensä NHL-pelejä, mennä aamulla nukkumaan ja heräillä sitten kun ei enää väsytä. Mulla ei ole minkäänlaista päivärytmiä. Voin lähteä kävelylle tai kahville juuri silloin kun huvittaa ja tykkäänkin istua tuntikausia kahvilla ympäristöäni tarkkaillen. Ei mulla ole kiire mihinkään. Kävelyllä käyn jos jalat siihen sinä päivänä taipuvat, jos eivät taivu, niin keksin jotain muuta tekemistä ja katselen kävelyä seuraavana päivänä uudelleen.

Parantumaton sairaus vaikeasti ennustettavalla taudinkululla on opettanut nauttimaan jokaisesta päivästä, ei ole niin huonoa päivää ettei siinä jotain hyvääkin olisi. Rahaa voisi tietysti aina olla enemmän, mutta kyllä mä tällä nykyiselläkin määrällä pärjään ihan suhteellisen hyvin, en koe, että multa puuttuisi mitään mikä olisi rahalla ostettavissa. Kaikkiin elämän perustarpeisiin on varaa ja määrätietoisesti säästämällä pääsee sitten välillä esim. ulkomaanreissuillekin. Reissuun voi lähteä koska tahansa, kun ei ole niitä velvoitteita.

Välillä tosiaan toivon, että olisi työ johon leipääntyä ja oravanpyörä jossa juosta, mutta suurimman osan ajasta olen tyytyväinen nykyiseen ja yritän elää mahdollisimman hyvää elämää. Ei tämä nyt ehkä täydellistä vapautta ole, mutta vapautta kuitenkin. Lisäksi mulla on aikaa panostaa sairauteni hoitamiseen siinä määrin kuin se yleensäkään on mahdollista ja se taas osaltaan auttaa toimintakunnossa pysymiseen, ilman eläkettä se olisi mahdotonta.

Elän siis pitkälti sairauden ehdoilla ja aika pienituloisena, mutta silti onnellisena. Väitän, että eläkkeen ja sen tuoman vapauden myötä olen oppinut mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Kaikkien kuljettavaksi ei tästä polusta ole, enkä itsekään vielä terveenä voinut kuvitellakaan tälle polulle päätyväni, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan, kaikin puolin onnellisena ja tyytyväisenä.

 

[Ruutiveijari]

Näin on nyt ollut kohta viimeiset kolme vuotta ja kun ikääkin on vasta 25v., niin tuntuu että tässäkö se elämä nyt oli. Tätä samaa puurtamista loppuun asti. Nyt vasta viime aikoina herännyt asioita ajattelemaan.

25 vuotiaana sitä ehtii elämänsä keksimään uudelleen vielä monta kertaa. Minä kouluttauduin kokonaan uusiksi 27-33 ikävuosien välissä. Pyörähdin yliopistossa valmistumassa maisteriksi ja nyt istun uuden koulutuksen mukaisessa työssä. Sitä ennen ehdin duunikseni poimia kurkkuja, toimia sähkömiehen apparina, asentaa lattialämmityksiä, istua eri asiakaspalveluissa ja niin edespäin. Parikymmentä duunia yhteensä tämänhetkiseen 34 ikävuoteen mennessä. Mutta en minä tähänkään duuniin jaksa loputtomasti jäädä. Nyt jo sivusilmällä vilkuilee, että mitä sitä seuraavaksi tekisi. Että mikä sitä haluaisi olla sitten aikuisena. Ehkä vaikka opiskelisi lääkäriksi, tai kirjallisuutta? Tai tekisi duunia vain osapäiväisenä ja loput ajasta hieman vapaaehtoishommia.

Muutaman vuoden opiskeluaika kyllä opetti sen, että raha on kovin "merkityksetöntä" lopulta. Samaa tahtia kuin tulot pieneni, pieneni myös kulut. Yllättävästi sitä eli 1000 eurolla kuukaudessa kevyempää elämää kuin 2500 eurolla. Jostain joutui tinkimään, mutta paljon sai tilalle. Joten nykyään voi elämää katsoa ihan eri tavalla, kun tietää voivansa milloin vain sanoa "kiitos ei tätä enää" ja hypätä nykyelämästä sivuun, huolehtimatta turhaan rahavanojen kuihtumisesta.

Elän siis pitkälti sairauden ehdoilla ja aika pienituloisena, mutta silti onnellisena. Väitän, että eläkkeen ja sen tuoman vapauden myötä olen oppinut mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Kaikkien kuljettavaksi ei tästä polusta ole, enkä itsekään vielä terveenä voinut kuvitellakaan tälle polulle päätyväni, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan, kaikin puolin onnellisena ja tyytyväisenä.

Hieno asenne. Kunnioitettava.

 

[pettter]

Joo yllättävän vähällä pärjää, kunhan vaan osaa asennoitua oikein. Jos mä haluan jotain ja sitten saan sen, niin mä olen tyytyväinen. Tuntuu että moni alkaa himoitsemaan jostain vielä suuremmasta, esimerkiksi isommasta ja nopeammasta autosta. Joillakin se touhu menee aivan överiksi. Joistakin tulee ahneita paskiaisia. Mitenhän ne nauttivat siitä kun haaveilevat kuitenkin paremmasta, ja ehtivätkö ne nauttimaan kun paiskivat niin paljon töitä, aina vaan sen paremman ja paremman toivossa. Mulla ainakin on jo se mitä mä haluan. Eikö se ole paras mahdollinen tilanne?

Pienenä mä tykkäsin leikkiä pikkuautoilla ja Legoilla. Niissä Legoissakin mä halusin sen mikä mua kiinnosti, en sitä mikä oli lelukaupan isoin paketti, mitä moni kavereista tuntui himoitsevan.

Jossain palmun alla pärjää yllättävän vähällä rahalla. Lomaillessa nyt moni tietenkin kokeilee vaikka mitä kallista extreme-lajia ja muutenkin shoppailee yms. Ja miksi pitäisi olla jossain viiden tähden hotellissa? Eihän siitä silleen mitään lisäarvoa saa, muuta kuin sen ajatuksen, missä asemassa on muihin nähden. Mä en ole koskaan lähtenyt siihen ajatukseen mukaan. Mitä käytännön merkitystä sillä on, maksaako verhot vitosen vai 500e? Tai joku ihmeen kulho pöydällä. Se juttu on vaan korvien välissä. Ihmisistä tulee niin pinnallisia. Silloin ne herkästi erkaantuvat todellisuudesta.

Eikä täällä Suomessakaan varsinaisesti köyhiä ole, vaikka monen kuulee niin valittelevan. Kaikki tietenkin on suhteellista. Esimerkiksi suomalainen työtön saa enemmän kuin jotkut virolaiset työssäkäyvät, vaikka moni juttu maksaa siellä jo lähes saman verran kuin täälläkin. Ei täällä Suomessa kenelläkään ole pakko esimerkiksi kotiruokaan tyytyä, eikö toimeentulotuen rajakin ole jo sellainen. Ehkä tosin täällä Helsingissä toi juttu on helpompaa kuin jossain korvessa, tosin siellä varmaan saa evästä myös luonnosta.

 

[Värilasiton]

Itse olen oravanpyörässä ja sangen tyytyväinen, iän puolesta lähestyn 25:ttä, olen ollut samassa duunissa jo kolme vuotta, enkä oikeastaan toisen asteen koulutuksesta valmistumisen jälkeen ole ollut päivääkään työtön. Ennen armeijaa ja vähän armeijan jälkeenkin tuli kokeiltua ja tehtyä erilaisia keikka- ja pätkätöitä, mutta kun vakituinen paikka siunaantui niin ei siinä ole ollut valitettavaa, vaikka toimistorottana aherrankin. Samaa naarastakin olen katsellut jo kolmanneksen elämästäni ja tytärkin täyttää kohta kaksi.

Olen tyytyväinen oravanpyörässäni, sillä tämän avulla pystyn antamaan lapselleni enemmän kuin vanhempani pystyivät antaa minulle. Haluan, että hän näkee pienestä asti maailmaa ja saa harrastaa jotain mitä haluaa. Haluan itsekkin nähdä maailmaa ja elän siinä uskossa, että perheen kanssa on parempi mennä lomille kuin irtisanoutua ja lähteä rahattomana kiertämään maailmaa, vaikka sekin varmaan jotenkin mahdollista olisi. En tiedä mitään parempaa tapaa käyttää rahaa kuin matkustaminen ja se tässä oravanpyörässä motivoikin aika pitkälti myös.

Ainut syy miksi haluaisin pois tästä pyörästäni olisi se, että olisi enemmän aikaa muksun kanssa ja kyllähän tuo kuulostaa hyvältä, ettei olisi koskaan kiire mihinkään. Tähän riittäisi pienehkökin lottovoitto, saisi asunnon maksettua ja autolainan kuitattua niin voisi vaihtaa ainakin osa-aikatyöhön jolloin aikaa jäisi todella paljon enemmän, mutta en mä sellaisesta haaveiluun aikaa tuhlaa,vaan kuten Trenchtown yllä, koitan nauttia siitä mitä minulla on.

Ei mua haittaa, että pitää 5 päivää viikossa herätä töihin, eikä mua haittaa, ettei mulla ole varaa ostaa jotain kattohuoneistoa Turun keskustasta ja huvilaa Naantalin rannasta. Ei mulla ole katujen nopein, hienoin tai kallein autokaan. Mulle riittää, et on toi perhe, mut tietenkin haluan, että perheeni on niin hyvissä puitteissa kuin mahdollista, mut en mä ihan kaikkea vapaa-aikaani ole sen vuoksi valmis myymään.

 

[pettter]

Kyllähän päivärutiineista pääsee aina pois jos haluaa, mutta mulle oravanpyörä tarkoittaa myös niitä juttuja, mistä on vaikeampi päästä pois. Esimerkiksi asuntolaina tai vaimo + lapset, milloin sitä tavallaan on jumissa siinä. Niiden takia ei oikein haluaisi lähteä vaikkapa vuodeksi Intiaan mietiskelemään. Ainahan sitä tietenkin voi, mutta ei millään viitsisi jos kotona on se pikku-pettteri 3v jne, joista tietenkin välittää. Silloin jää saavuttamatta jotain, minkä sisimmissään haluaisi. Se on musta ikävä juttu.

Jotenkin luulisi että ihminen väkisinkin miettii myös näitä juttuja ja varsinkin näitä juttuja ennen kuin tekee päätöksiä noista sitouttavista ja elämää rajoittavista jutuista. Vapaus menee.

Mä elän itseni kautta tätä elämää, en muiden.

 

[pettter]

Jos ihminen uhraa 11/12 kk vuodessa työnantajalle, on se mun mielestä lähellä vapaudenriistoa. Onko se ihmisarvon arvoista elämää? Siis yli 90 % ajasta olet käytännössä lähes orjana. Varsinkin kun miettii että monella se arkinen touhu on sitä, mitä tuolla avausviestissäkin vähän kuvattiin. Iltaisin ei viitsi tehdä mitään, mitä oikeasti haluaisi. Tai no ei niitä juttuja siinä vaiheessa edes halua kun on niin väsynyt siitä työpäivästä ja pitää alkaa valmistautumaan seuraavaan...

Mutta entä jos vaikka nyt joku kaveri ehdottaisi että lähdetään viikoksi Tallinnaan ryyppäämään ja nussimaan?

 

[ipaz]

Mä elän itseni kautta tätä elämää, en muiden.

Tällaisen sen "pitäisi" kaikilla mennäkin. Loppujen lopuksi olet vastuussa vain itsellesi, mutta sivistynyt ihminen ottaa toki monet muutkin huomioon. Itse olen tällainen oman onneni seppä sillä erotuksella, että on asuntolainaa ja vakiduuni, joka onneksi ei ole ma-pe 8-16 työtä, vaan kun pulju on auki seitsemän päivää viikossa ja minä vastaan työvuorojen teosta, niin siinä pystyy mukavasti hyppäämään välillä pois oravanpyörästä. Nyt pääsiäispyhinä kun oltiin kiinni, niin pystyin ahneena tekemään itselleni kuuden päivän vapaan - jota tosin seuraa 10 päivän duuniputki.

Kyllä se on ihan itsestään kiinni, miten siinä oravanpyörässä juoksee. Jos viikot ovat puuduttavia, niin silloin luulisi viikonloppuina etsivät niitä kokemuksia. Oli ne sitten baareissa hillumista, matkustelua, tai perheen kanssa touhuamista. Pitää vaan muistaa nauttia siitä kaikesta mitä on, sillä kaikki voi olla ohi huomenna.

 

[pettter]

Kyllä se on ihan itsestään kiinni, miten siinä oravanpyörässä juoksee. Jos viikot ovat puuduttavia, niin silloin luulisi viikonloppuina etsivät niitä kokemuksia. Oli ne sitten baareissa hillumista, matkustelua, tai perheen kanssa touhuamista. Pitää vaan muistaa nauttia siitä kaikesta mitä on, sillä kaikki voi olla ohi huomenna.

Joo niinpä. Joillekin ja jopa tosi monille sopii se arkinen aherrus ja ne tietyt päivärytmit.

Kyllä mäkin oon huomannut että esimerkiksi muijan kanssa ollessa ei tee niin paljoa mieli ryypätä, mikä on tosi hyvä juttu, mutta silloin taas tekee mieli lähteä jonnekin matkustelemaan...

Onneksi on paljon muitakin hommia ja ammatteja. Kaikille ei sovi se 8-16 -työ, vaikka suurimmalle osalle se varmaan sopii. Niistäkin tosin osa ei haluaisi tehdä sitä...

 

[Värilasiton]

Kyllähän päivärutiineista pääsee aina pois jos haluaa, mutta mulle oravanpyörä tarkoittaa myös niitä juttuja, mistä on vaikeampi päästä pois. Esimerkiksi asuntolaina tai vaimo + lapset, milloin sitä tavallaan on jumissa siinä.

Mä elän itseni kautta tätä elämää, en muiden.

En nyt tiedä oliko juuri minulle tarkoitettu, mutta tuli sopivasti oman viestini jälkeen, mutta tuossa viimeisessä sulla on hyvä pointti. Joillekkin varmasti asuntolaina, vaimo, lapset yms on taakka ja osa oravanpyörää, mulle vaimo ja lapsi on ne, mitä itse haluan elämältäni. Meillä ainakin kummankin haaveet on tarkoitus toteuttaa kun kumpikin tietää, että eletään vaan kerran. Tehdään elämässä sellasia asioita joita kelpaa muistella sit vanhana jos sitä hirveen vanhaks sattuu edes elämään.

Mun oravanpyörä on työssäkäynti, kaikesta muusta elämässäni nautin.

Mutta entä jos vaikka nyt joku kaveri ehdottaisi että lähdetään viikoksi Tallinnaan ryyppäämään ja nussimaan?

No saisi kaveri mennä keskenään, mä käyn kaverin kanssa viikon matkoilla ihan muualla ja muissa hommissa.

 

[JypFabu]

Jännä se, että kovin harva näkee eskapistisena mahdollisuutena kulttuurin harrastamista, tuo kun olisi helppoa tehdä työn ohessa, eikä välttämättä olisi kovin kallistakaan. Sen sijaan, että ruokkisi omaa hedonismiaan, voisi myös avartaa ja kehittää itseään. Kirjastot nykyään alkaa olla melkoisia monitoimitiloja: voi tietty lukea, mutta niissä voi nykyään käyttää kalliita ohjelmistoja, joihin ei suurimmalla osalla ole mahdollisuutta muuten päästä kiinni, ainakin Helsingissä voi tsekkailla 3-D tulostuksen saloja materiaalikustannusten hinnalla, voi itse suunnitella ja mallintaa mitä haluaa, vaikka jouluksi himaan hulvattomia piparimuotteja. Teatteri on mainiota hengenruokaa, konsertteja löytyy klassisesta iskelmään jne. Siihen päälle vielä mainiot ulkoilumahdollisuudet, uimahallit ja vaikka mitä. Yksineläjälle nämä tuo henkisen piristyksen lisäksi mahdollisuuden solmia uusia tuttavuuksia oman kiinnostuksen kohteen tai harrasteen parista. Maailma on näinkin rajaton! Voi olla, että se panoreissu pärnuun on yhden kerran hauskaa, mutta kapeaksi tekee vapaa-aikansa, jos yhtä samaa toistaa töissä ja vapaalla. Sitä mää kai tässä yritän sanoa kanssapohtijoille, ettei sitä ole ihan pakko ottaa lopareita ja panna omaisuutensa rahoiksi ja lähteä goalle pohtimaan, se voi olla hyvä juttu, mutta niin voi olla moni muukin. Uteliaisuus moneen on talletus sielunvirkeyteen. Marjamettä perheen kanssa ja reippaan ulkoilun jälkeen porukalla piirakan duunaus ja mussuttaminen, Tai ihan ominpäin teatterireissu, kun mieli on täynnä fiiliksiä nähdystä, mihin sitä lopulta pitäisi oikeastaan paeta?

 

[retro]

Jos ihminen uhraa 11/12 kk vuodessa työnantajalle, on se mun mielestä lähellä vapaudenriistoa. Onko se ihmisarvon arvoista elämää? Siis yli 90 % ajasta olet käytännössä lähes orjana.

No ei kai työnantajat ketään sentään pakota olemaan palkkalistoilla, vapaaehtoista hommaa. Itsellä starttaa kuudes vuosi yrittäjänä, homma on erittäin mielekestä, mahdollistaa rajattoman etätyöskentelyn, palkka hyvä ja työmäärä omasta tahdosta kiinni. Toki tulee tehtyä 10-tuntista työpäivää, koska homma vaan on niin mukavaa, mutta esim. puolet tuosta riittäisi vallan mainiosti. Mutta jos työ on mukavaa, niin sitä tekee silloin mielellään. Vähän kuin jos kysyttäisiin NHL-pelaajalta haluaisiko pelata vain 40 peliä vuodessa saaden saman rahasumman, niin aika moni valitsisi 82 peliä kuitenkin.

edit:samaan aikaan Jypfabulta hieno kirjoitus, allekirjoitan täysin!

 

[pettter]

En nyt tiedä oliko juuri minulle tarkoitettu, mutta tuli sopivasti oman viestini jälkeen, mutta tuossa viimeisessä sulla on hyvä pointti. Joillekkin varmasti asuntolaina, vaimo, lapset yms on taakka ja osa oravanpyörää, mulle vaimo ja lapsi on ne, mitä itse haluan elämältäni.

Ei nyt silleen sulle ollut tarkoitettu. Tuon alunkin kirjoitin jo ennen kuin huomasin viestisi. Tämän ketjun alussa puhuttiin oravanpyörästä enimmäkseen rutiineja tarkoittaen jne. Mutta joo, jokaisella tietenkin on ne omat jutut mistä tykkää ja mitä haluaa. Joku nörttipoika ei välttämättä saa vaimoa, vaikka sitä haluaisi, mutta samalla taas joku tuossa oravanpyörässä pyörivä kaipaisi sitä vapautta. Aika monikin, veikkaan mä. Ei ehkä vielä 25-vuotiaista...

No ei kai työnantajat ketään sentään pakota olemaan palkkalistoilla, vapaaehtoista hommaa. Itsellä starttaa kuudes vuosi yrittäjänä, homma on erittäin mielekestä, mahdollistaa rajattoman etätyöskentelyn, palkka hyvä ja työmäärä omasta tahdosta kiinni. Toki tulee tehtyä 10-tuntista työpäivää, koska homma vaan on niin mukavaa, mutta esim. puolet tuosta riittäisi vallan mainiosti. Mutta jos työ on mukavaa, niin sitä tekee silloin mielellään.

Joo niinpä. En mä tuossa niinkään yrittäjiä tarkoittanut, vaikka toki niidenkin pitää pitkää päivää tehdä, ja monesti varsinkin just niiden. Enkä niitä tarkoittanut, jotka itse valitsevat muiden ja omatkin työtunnit. Moni ihminen vaan ajautuu siihen, että käytännössä on lähes pakko työskennellä siinä hommassa mihin jämähtää. Tai no eihän se mikään pakko olisi, jos vaan uskaltaisi tehdä muutoksen elämässä...

Mä en voisi kuvitella että työskentelisin koko ikäni samassa firmassa tai varsinkaan samassa hommassa, tai ylipäätänsä että työskentelisin koko aikaa.

 

[Stonewall]

Ehkäpä postmoderni maailma, missä elannon saamisen eteen ei tarvitse enään niin hirvittävästi kampailla, ei nikottelematta sovi kaikille. Eli kun elämä on suhteellisen helppoa, niin moni rupeaa pohtimaan pitäisikö elämä käyttää paremmin. Pitäisikö omia kykyjä käyttää muuhunkin, parempaan, kuin vain päivästä toiseen elämiseen?

Vastauksia on varmaan yhtä monta kuin kysyjiäkin. Itse olen taipuvainen Antiikin viisauteen, että lopulta kaikki on kuitenkin turhaa. Mutta jos nyt tuntee haluavansa aidosti jotakin, niin sitä tavoitetta kohti pitää alkaa liikkumaan nyt heti. Ei kannata lykätä itselleen tärkeitä asioita tehtäväksi sitten kun...(tähän voi laittaa minkä ajanmääreen haluaa kuten: pääsee eläkkeelle; voittaa lotossa; on tienannut vähän enemmän rahaa; on vähän vanhempi; on tehnyt lapsia; lapset ovat vähän isompia; lapset ovat muuttaneet pois; jne).

Lähinnä pitäisi pyrkiä siihen, ettei mikään itselle tärkeä asia jäänyt yrittämättä, eikä ainakaan sen takia tekemättä, että sitä tuli lykättyä. Olisi myös ikävää, jos elämän ainoa sisältö olisi työ, ja sitten eläkkeelle huomaisi, ettei se riittänytkää, olisi pitänyt tehdä jotakin muuta. Työhän voi toki parhaillaan juuri tarjota tyydyttävää elämän sisältöä, mutta ei aina eikä varmasti kaikille. Eli jos kokee oravanpyörän ikävänä, niin sitten miettimään mitä asialle voisi tehdä.

 

[Värilasiton]

Ei nyt silleen sulle ollut tarkoitettu. Tuon alunkin kirjoitin jo ennen kuin huomasin viestisi. Tämän ketjun alussa puhuttiin oravanpyörästä enimmäkseen rutiineja tarkoittaen jne. Mutta joo, jokaisella tietenkin on ne omat jutut mistä tykkää ja mitä haluaa. Joku nörttipoika ei välttämättä saa vaimoa, vaikka sitä haluaisi, mutta samalla taas joku tuossa oravanpyörässä pyörivä kaipaisi sitä vapautta. Aika monikin, veikkaan mä. Ei ehkä vielä 25-vuotiaista...

Aivan, oma osuuteni menikin jo pitkälti tuohon "mikä tekee minut onnelliseksi"-pohdintaan, eikä tähän oravanpyörähommaan.


Oravanpyörästä sen verran, jos siis puhutaan juuri tuosta miten jokainen päivä on vain kopio edeltävästään, missä menee raja onko oravanpyörässä? Ei mulla ole tässä päivässä mitään muuta samaa eilisen kanssa, kuin työssä käynti, illalla tapaaminen tutun kanssa kun tulee keskustelemaan yhdestä kuvauksesta, huomenna illalla taas eri suunnitelmat ja perjantai-illalle taas ihan omat suunnitelmat. Harvoin on kahta samanlaista päivää.

Mikä esimerkiksi estää aloituspostaajaa muuttamasta tuota rutiiniaan, viikonloppujen sijaan ystävät on varmasti olemassa viikollakin? Vaikka työ olisi kuinka rutiininomaista niin se vapaa-aika ja sen käyttö mielestäni määrittelee miten pahassa oravanpyörässä olet.

 

[pettter]

Jonkun jutun, esimerkiksi kännykän + liittymän hommaamista 2v sopimuksella, ei niinkään ole väliä että vaihtaisiko sitä edes sinä aikana, vaan sillä että sitä ei voi vaihtaa. Siihen on sitoutunut ja se jumittaa sua. Se on ahdistavaa. Tietenkin siitä saa luultavasti myös jotain etuja, halvemmalla hinnalla tms.

Toi nyt oli tosi pieni esimerkki. Lapset voisi olla suurempi...

 

[Trenchtown]

Ja miksi pitäisi olla jossain viiden tähden hotellissa? Eihän siitä silleen mitään lisäarvoa saa, muuta kuin sen ajatuksen, missä asemassa on muihin nähden.

Boldaus minun. Ymmärrän ajatuksen, mutta ainakaan omalla kohdalla asia ei ole noin. Sehän on ihan ihmisestä kiinni millaista lisäarvoa lomalleen saa vaikka isommasta sängystä, isommasta huoneesta huonepalvelulla, parvekkeesta meren suuntaan jne. Ei niitä tietenkään ole mitään järkeä ottaa, jos siitä ei koe mitään lisäarvoa lomalleen saavansa.

Mä kun elän aika vaatimatonta elämää, niin pieni luksus jossain tuollaisessa tuntuu ihan saatanan hyvältä. Toki lomamatka itsessään on jo luksusta, mutta kuitenkin. Saman fiiliksen saan vaikkapa, kun menen ihan Suomessa johonkin laaturavintolaan syömään. Ja vielä kun maksaa siitä luksuksesta itsensä kipeäksi, niin siitä osaa nauttia. En väitä, että kaikkien kohdalla toimisi sama, mutta omalla kohdalla noin. Sekin pitää muistaa, että "luksus" on kovin subjektiivinen käsite, toinen ei noista mun luksushuoneista ja luksusravintoloista saa mitään irti.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että pieni luksus silloin tällöin maustaa elämää mukavasti ja kun tosiaan arki on ainakin omasta mielestäni varsin vaatimatonta, niin pienikin luksus tuntuu isolta.

 

[MPN]

Huhhuh kuinka paljon työtä vihataan tai siis ei tykätä siitä omasta työstä. Itse pidän työstäni ja vaikka tulisi eurojackpotista se 40milliä, niin en työtäni lopettaisi. Leikkaisin työtunnit varmaan puoleen, mutta en lopettaisi työtä. Matkustamisesta en tykkää, toimettomana tulisi äkkiä tylsää kotona ja rahan puute vaikeuttaa harrastuksia. Hienoja autoja en himoitse, enkä valtavaa linnaa (sellainen kämppä missä mahtuu hyvin asumaan ja pihalla "mökki" harrastuksia varten), enkä myöskään kallista muumimuki-kokoelmaa. Tai sanotaan että harrastukseen liittyvät matkat voisivat olla ihan jees, mutta siihenkin tarvitaan pätäkkää.

Enkä mieti sitä että jos nyt kuolisin, mitä on jäänyt kokeilematta. Tai mitä olisi pitänyt tehdä tai olla tekemättä. Elän elämääni tässä ja nyt, juuri kuten haluan. Eikä minua kiinnosta jos jonkun mielestä minun pitäisi hommata hienompi auto tai tehdä vähemmän töitä. Lapset saattavat muuttaa arvomaailmaa sitten joskus, mutta se ei ole tämän hetken murhe.

 

[MrDownhouse]

Oravanpyörä, tuo vanha ystäväni. Itse tässä hyvinkin kypsässä 25 vuoden iässä päätin viime syksynä työsopimuksen päätyttyä pakata tavarat laatikoihin, myydä auton matkakassan jatkeeksi ja ostaa lentoliput Australiaan. Nyt kaksi kuukautta uutta mannerta takana ja taas sitä vaan oravanpyörässä äherretään kasista neljään, joskus jopa viiteen. Kuukauden päästä kaikki taas muuttuu ja olisi aika matkustella hieman lisää, mutta tarkempia suunnitelmia ei vielä ole. Viimeinen puolivuotta ja varmastikin seuraava vuosi tulee olemaan jatkuvaa vaihtelua vapaan liihottelun ja oravanpyörässä juoksemisen välillä. Ja molemmissa on todellakin ne hyvät puolensa!

Itse olen ollut toistaseksi siitä onnellisessa asemassa, ettei mihinkään yhteen paikkaan ole sen suurempia sitoumuksia. Ei vaimoa, ei lapsia, perheen kesämökillä toki askareita riittäisi, mutta nekin nyt etenkin yhden kesän ajan hoituu muilla talkoovoimilla. Rahaahan tällaiseen matkusteluun tietysti voisi kuvitella tarvitsevansa, mutta itseasiassa ei oikeestaan. Toki jonkin verran olin saanut pesämunaa säästettyä ennen tänne lähtöä, mutta toistaseksi ei ole tarvinut vielä penniäkään niistä käyttää vaan kaikki menot on maksettu täällä kertyneistä tuloista. Samalla on päässyt hyvin sisään maan kulttuuriin, tavannut paljon uusia ihmisiä ja näiden kontaktien avulla uskon matkustelun olevan taas jatkossa entistä helpompaa.

Kyllä siinä oravanpyörässä on siis hyvä aina välillä vierailla, mutta mikäli mahdollisuuksia ja etenkin halua on siitä irtautua, en voi kuin lämpimästi suositella. Aikansa ilman määränpäätä matkustaneena sitä osaa taas arvostaa niitä tuttuja ja turvallisia rutiineja, kunnes niihin taas kyllästyy ja on aika vaihtaa maisemaa. Irtautuminen niistä rutiineista on se kaikista vaikein tehtävä, eikä se todellakaan kaikille edes sovi. Itselläni vaan ajatus hukatusta mahdollisuudesta matkustella ja nähdä maailmaa vielä näin nuorena olisi kalvanut aivan liikaa, etten vaan pystynyt ohittämään tätä reissua. Enkä ainakaan toistaseksi ole katunut.

 

[Siivu]

Tämä on tietyllä tapaa ajankohtainen ja mielenkiintoinen aihe itsellenikin. Oma minioravanpyöräni käynnistyi reilu pari vuotta sitten, kun ehtoisan emännän vatsa pyöristyi tuntuvasti kaksosten puserruksesta. Koska yritän olla äärimmäisen rehti ja reilu mies, olen auttanut lasten- ja kodinhoidossa täydellä teholla aina siitä lähtien. Lapselliset tietävätkin, että siihen leikkiin kun tosissaan lähtee, niin vapaa-ajan ongelmat ovat mennyttä. En valita yhtään, on ollut aivan uskomattoman hienoa saada olla siinä paletissa mukana sataprosenttisesti ja seurata muksuja mahdollisimman paljon - olkoonkin, että matka on ollut aika raskaskin.

Puolisen vuotta sitten iski ensimmäistä kertaa ajatus, että elämään on saatava muutakin sisältöä, etenkin kun myös vaimon kanssa alkoi luiskahtamaan lievään alamäkeen. Vieläkään en tiedä miksi, mutta mäki on vaan jyrkentynyt entisestään, enkä kerta kaikkiaan keksi syytä itsessäni, vaikka itsetutkiskelun olen vienytkin ihan uusiin sfääreihin. Vuoden alussa päätin herättää vanhan rakkaan harrastukseni, rumpaloinnin henkiin ja on syy sitten kotona, miehessä tai orastavassa keski-iässä, niin bänditouhut ovat vienyt täysin mukanaan. Soittamaan en ehdi vieläkään kuin pari kertaa viikossa ja reiluna miehenä hoidan senkin ilta-aikaan niin, että kärsimään ei lisäkseni joudu kukaan muu. Sessiot vaan tuppaavat venymään mahdottoman myöhään, kun palo on aivan hirveä.

Tämä erittäin raikas tuulahdus, joka piristää itseäni valtavista spordeista huolimatta suunnattomasti, yhdistettynä siihen faktaan, että kotiasiat alkavat olla umpisolmussa, on johtanut siihen, että harkitsen todella vakavasti itseni irtauttamista parisuhteesta ja siihen liittyvistä velvotteista. Kotiasioissa, lastenhoidossa ja finanssiasioissa ajattelin pysyä mukana yhä ja edelleen, mutta tuntuu, että jos yritän väen väkisin tekohengittää jo lähes kuollutta suhdetta, rikon itseäni, emäntää ja mikä pahinta, lapsiani sisältäpäin.

Syvistä mietteistä on kummunnut kaikenlaista. Eritoten se, mihin tuolla ylempänäkin viitattiin, että tietty itsekkyys pitää ihmisen sallia. Minulle asiat ovat tänä päivänä tärkeysjärjestyksessä lapset, minä itse, vaimo ja kaikki muu. Joskus oli vielä toisin.

Tulin ihan itse filosofoineeksi itselleni myös jonkinlaisen moton: "Changes do eventually happen, regardless if you take initiatives or not. The difference between a dull and a wise man is that dull men just stand by and wait for changes to happen, while the wise ones make them happen."

Ehkä tämä viesti olisi kuulunut paremminkin naisasiat-ketjuun, mutta tulipa nyt vuodatettua tänne, kun ahdistaa niin saatanasti. En ole näin isojen asioiden kanssa joutunutkaan ennen painimaan, vaikkeivät vastustajat aiemminkaan höyhensarjasta ole olleet.

 

[Rixa88]

Joo yllättävän vähällä pärjää, kunhan vaan osaa asennoitua oikein. Jos mä haluan jotain ja sitten saan sen, niin mä olen tyytyväinen. Tuntuu että moni alkaa himoitsemaan jostain vielä suuremmasta, esimerkiksi isommasta ja nopeammasta autosta. Joillakin se touhu menee aivan överiksi. Joistakin tulee ahneita paskiaisia. Mitenhän ne nauttivat siitä kun haaveilevat kuitenkin paremmasta, ja ehtivätkö ne nauttimaan kun paiskivat niin paljon töitä, aina vaan sen paremman ja paremman toivossa. Mulla ainakin on jo se mitä mä haluan. Eikö se ole paras mahdollinen tilanne?

Aivan samaa olen ihmetellyt itsekin. Minä olen kyennyt jo melkein neljä vuotta elättämään itseni 1500 euron kuukausipalkalla (työsuhteen alussa se oli alle 1400 €/kk) ja silti ei ole tarvinnut kertaakaan kärsiä rahapulasta. Se on vaatinut vain tiettyjä niksejä: Vuokra-asunto melko lähellä työpaikkaa, ei omaa autoa ja kun hankitaan uutta kännykkää, TV:tä tai tietokonetta niin pyritään hankkimaan halvasta päästä. Ruokaostoksillakin säästäväisyyteni saa välillä naurettavia piirteitä kun juostaan niiden halpojen elintarvikkeiden perässä. Fida-kirpputorilta löytyy usein halvalla kaikkea tarpeellista tavaraa laidasta laitaan.

Kuitenkin Jatkoajan Aikuisena kouluun -ketjussa minut palautettiin tehokkaasti maanpinnalle ja iskettiin maailman reaaliteetit armotta päin kasvoja. Kärjistettynä viesti siellä oli että on hyvä kouluttautua jotta pääsee hyväpalkkaisiin töihin jotta voi olla onnellinen. Siinä vaiheessa sitä alkoi miettiä että onko kykyni katsoa tulevaisuuteen todellakin näin puutteellista ja olenko epänormaalilla tavalla vähään tyytyväinen.

 

[MPN]

Aivan samaa olen ihmetellyt itsekin. Minä olen kyennyt jo melkein neljä vuotta elättämään itseni 1500 euron kuukausipalkalla (työsuhteen alussa se oli alle 1400 €/kk) ja silti ei ole tarvinnut kertaakaan kärsiä rahapulasta.

Näinhän se menee. Sitten on taas 5k/kk nettona tienaavia jotka ovat kokoajan rahapulassa. Pitää olla se max 2v vanha kalliimpi farkku-volvo ja sitten se ylväämpi iso sedan (sovitaan vaikka BMW 5XX tai Audi a6), iso omakotitalo, mökki lapissa, toinen mökki saaressa, kännykkä pitää olla Applen tai Samsungin uusin, rajattomat nopeimmat netit puhelimessa, tabletissa ja kotona. Lisäksi purjevene tai iso moottorivene pitää tietysti olla, asuntoauto myöskin auttaa. Naapuri hommasi juuri paljun, niin pitää hommata vähän isompi ja parempi. Melkein koko palkka menee vain siihen että pysytään ns. trendikkäänä naapurina. Sitten öisin itketään kun pitää käydä mökillä nurmikot ajamassa ja rännit putsaamassa, veneeseen pitää laittaa myrkyt pohjaan ja kohta romahtaa talosta kattokin. Töissäkin on kiire ja vaimo/lapset haluavat vielä jotain uutta kun naapurin pertsankin perheellä on.