Omilta lukioajoiltani Tapiolasta muistuu mieleen eräs äidinkielen opettaja. Kutsutaan häntä nyt vaikka leikkisästi Arjaksi.
Lukion ensimmäisellä luokalla häntä pidettiin yleisesti erittäin kuspäisenä vanhana harppuna. Kuri oli kuin pahimmista Suomi-elokuvista. No ikääkin naisihmisellä oli varmaan yli 60 jo silloin, kun vuosi kirjoitusteni jälkeen jäi eläkkeelle. Hän haukkui kaikki aivan avoimesti nimillä. Pieni harmaa nuttura, tiukka ilme. Muutaman kerran karttakeppikin kopsahti pulpetin kanteen muutaman sentin sormista. Sormille ei koskaan tullut, koska se oli laitonta. Esimerkiksi kaveri oli sellainen sana, joka oli aineessa iso virhe. Ystävä tai toveri olivat hyväksyttäviä versioita. Samoin naama oli pannassa. Kasvot oli oikea suomenkielinen sana. Esimerkkejä olisi vielä monia, mutta nuo huvittivat silloin ekaluokkalaista lukiolaista.
Lukion toisella meillä otettiin luokaton lukio käyttöön, silloin sai valita itse käytännössä myös opettajat. Otin kuitenkin kyseisen opettajan kursseja, koska ne sopivat parhaiten pitkän matematiikan kanssa lukujärjestykseen. Lukion toisena vuonna sitten huomasi sen, että pahimpien tumpuloiden jäätyä pois ryhmästä (tai karattua toiselle opettajalle), tämäkin opettaja alkoi tuntua jopa hieman inhimilliseltä joskus.
Lukion kolmantena vuonna en enää halunnut muuta äidinkielen opettajaa, koska kaverien (anteeksi, toverien) mielipiteet tästä toisesta opettajasta kertoivat, että se ei osaa opettaa yhtään. Leppoista niillä tunneilla kuulemma oli, mutta ei siellä mitään oppinut. Itse taas olin tottunut jo Arjaan, joten en kokenut hänen persoonaansa enää mitenkään ylivastenmielisenä. Lukion viimeisenä vuotena Arja sitten keskittyikin jo meidän sijaan haukkumaan musiikkiluokkalaisia, joihin verrattuna me olimme kuulemma enkeleitä ja osaavia.
Niin, mikä olikaan tarinan opetus. Tämä opetteja tuntui kiusaajalta yli vuoden verran lukiossa. Kun hänet oppi tuntemaan, asenne Arjaa kohtaan muuttui. Hän otti oikeasti työnsä vakavasti, hänelle itselleen oli vanhanaikaisena opettajana tärkeää se, että teini-ikäiset kauhukakarat saa oppimaan asiat. Tuo oli ainoa hänelle sopiva keino saada kuri aikaiseksi ja oppi menemään päähän. Ja niin aivan täysin keskitason kirjoittajana 70-80 pisteen aineita kaksi ensimmäistä lukiovuotta raapustellut E kirjoitti yo-kirjoituksissa aineesta 93 pistettä ja laudaturin. Ja siitä voi kittää vain tätä vanhaa huumorintajutonta kiusaajaharppua, jolla ei ollut elämässään muuta tehtävää kuin nuorten kiusaaminen. Hän osasi opettaa, lukion kolmannella hän oli ehkä arvostetuin opettaja luokkamme keskuudessa.
Tämä tarina on erilainen kuin oikeasti väärillä metodeilla opettavat opettajat. Fyysisesti kurittamisesta ei ole puolustusta olemassa, eikä myöskään käpälöinnistä tai vastaavasta. Niihin pitää kaikkiin puuttua, ne eivät ole missään mielessä hyväksyttäviä. Mutta joskus kiusaamiselta tuntuvan asian motiivin tajuaa vasta jälkikäteen, tässä tapauksessa se toimi hannujortikkamaisesti oikein.