Dark Passenger
Jäsen
Aika vähän on noita kuolemaan johtaneita huvipuisto-onnettomuuksia sattunut Suomessa:
Kaikkiaan kuolemantapauksia on ollut kolme, joista kaksi on tapahtunut Helsingin Linnanmäellä ja yksi Powerparkissa Ala-Härmässä.
Molemmat Linnanmäen onnettomuudet tapahtuivat huvipuiston vuoristoradassa. Ensimmäinen kuolemantapaus sattui vuonna 1953, kun vuoristoradan kuljettaja kuoli. Seuraava kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui vuonna 1985, kun vuoristoradan kyydissä ollut henkilö oli avannut laitteen turvapuomin kesken ajon. Hän putosi vaunun eteen, jäi sen alle ja kuoli.
Viimeisin kuolemaan johtanut huvipuisto-onnettomuus tapahtui vuonna 2007 Alahärmän Powerparkissa. Heilurimaista Typhoon-laitetta valvonut kesätyöntekijä oli mennyt laitteen vaara-alueelle noukkimaan kyydissä olleelta asiakkaalta pudonneita kenkiä. Käynnissä ollut laite osui naiseen, joka lensi päin laitetta ympäröivää kaidetta ja kuoli heti.
Suomalaisissa huvipuistoissakin on tapahtunut kuolemaan johtaneita onnettomuuksia
Tukholmassa sunnuntaina sattunut huvipuisto-onnettomuus ei ole ainoa laatuaan. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on ollut myös Suomessa.
www.iltalehti.fi