Hieno viesti. Toivotan kaikkea mahdollista hyvää ja onnea onnelliseen tilanteeseen.
Kiitän.
Toivottavasti tosiaan tämä tästä keikahtaa sinne suuremman onnellisuuden puolelle, enkä mätkähdä alas helvettiin.
Joskus olen miettinyt, että toivo on ihmiselle sekä jaksamisen suurimpia lähteitä että suurimpia vaaroja, varsinkin kun toivon aisaparina on aina jossain epätoivo. Kun toivo nousee ja odotukset nousevat, niin toivon mahdollinen pettäminen tuntuu aina paljon kauheammalta kuin tilanne, jossa ei odotakaan mitään eikä toivo mitään. Toisaalta toivon noustessa on myös mahdollisuus saavuttaa jotain uutta ja parempaa, joten silti sitä aina toivoo. Jos Helvetti on olemassa, niin uskoakseni juuri se on täynnä toivoa paremmasta, joka ei koskaan siellä toteudu.
Näin foorumilla asiaa voisi verrata siihen, että etukäteen vaikkapa Suomen ei ihan tosissaan yleensä voi odottaa taistelevan olympiakullasta, vaikka mitali olisikin tavoitteena. Kanada, Venäjä yms. vain ovat niin kovia varsinkin NHL-miehillä vahvistettuina.
Sitten avautuukin mahdollisuus, toivo nousee ja Suomi raivaa itsensä finaaliin huikaisevalla näytöksellä. Tässä vaiheessa, välierän jälkeen, kaikki näyttää mahdolliselta ja onnellisuus on huipussaan. Mutta entä jos se finaali onkin sitten Torinon finaali? Kultaa lähdetään hakemaan, mutta oman kullan sijasta sitä saakin ananasrenkaan ja lakritsanauhoja.
Monet aiemmat turnaukset yhdentekevine nelossijoineen ovat jo kauan sitten unohtuneet eivätkä enää vituta juuri lainkaan, sen sijaan kukaan kiekkoa seuraava ei Torinon finaalia voi unohtaa.
Silti, olen onnellinen ja toivon, että omassa finaalissani Saku Koivun maila ei katkea eikä nähdä Teppo Nummisen kyyneleitä. Mutta onnellisuudestani huolimatta en ole peloton. Kuten suuri ajattelija (tai no, Frank Miller) totesi Daredevil-sarjakuvissa: mies ilman toivoa on mies ilman pelkoa.