Että tällainen laivareissu tällä kertaa
Vielä 12 tuntia sitten tunnuin olevani elämäni alhaisimmassa aallonpohjassa Gabriella-laivan hytissä. Syitä tähän riittii useampi kuin yksi, mutta onneksi päivän mentyä eteenpäin, olen saanut huomata, että muutamassa kohdassa turhaan tuli huolestuttua. Kännissä vain tuo ajatuksenjuoksukaan ei aina niin kovin kirkasta ole.
Ensinnäkin, ensimmäisenä risteilyiltana eli keskiviikkona olin hukannut kännykkäni, mikä ei nyt vielä niin kauhean pahalta tuntunut. Etenkään kun se oli sentään kiinni, kun kaverit yrittivät siihen rimpautella. "Tuskin olen ainoa, joka hukkaa kännissä kännykän", ajattelin.
Se sentään alkoi jo "jonkin verran" vituttaa, kun eilisen viimeisimpinä tunteina laivan yökerhon tarjoilija sanoi, ettei pankkikortissani ole enää rahaa jäljellä. Tuo tieto tuntui aivan käsittämättömältä, sillä vaikka aika paljon oli tuohon mennessä tullut jo ryypättyä, tilin saaminen nollille tuntui täysin järjettömältä.
Joka tapauksessa tämä rahojen loppuminen pisti vituttamaan sen verran, että päätinpä jostain käsittämättömästä syystä alkaa hommata itselleni lisää rahavaikeuksia terrosoimalla yksin hytissäni televisiota kaatopaikkakuntoon. Fiksua, eikö totta?
Tämän jälkeen pari tuntia aamuyöllä tuli nukuttua, kunnes huomasin, että kännykän ja rahojen lisäksi olen hukannut myös silmälasini.
Vähän tuon jälkeen alkoi kuitenkin ensimmäinen toivonkipinä paremmasta päivänjatkosta kasvaa, kun kavereiden kanssa huomattiin, että televisiohan näyttää sittenkin vielä toimivan. Silti laivan saapuessa Helsinkiin tänä aamuna kymmeneltä, oli vitutus aika megaluokkaa, etenkin kun humalakin oli mennyt jo pahasti laskun puolelle. Perjantain puolella kun ei siis ollut enää varaa sitä kasvattaa.
Tilin saaminen nollille tuntui edelleen niin käsittämättömältä, että pakkohan sitä oli Helsingin keskustassa käydä Otto-pisteeltä tarkistamassa, josko yökerhon tarjoilija olisi sittenkin erehtynyt.
Ikävä kyllä siltä ei vaikuttanut, sillä neljälle kuitille ilmestynyt teksti "tiliä ei ole veloitettu" ei hirvittävästi naurattanut. Niin ikään joka kuitissa ollut teksi "tunnuslukusi on virheellinen" sentään antoi jotain toivonkipinää, sillä tuskin minultakaan nelinumeroisen yhdistelmän väärinkirjoittaminen neljä kertaa peräkkäin onnistuisi.
Tämän jälkeen takanani epätoivoista rahannostoyritystäni seurannut kaverini huomasikin, ettei käyttämässäni pankkikortissa, joka oli siis mennyt nollille edellisiltana, ollutkaan minun nimeäni, vaan toisen kaverin, joka myös seurasi nostoyrityksiäni vierestä. Niinpä hän alkoi kaivella lompakkoaan - ja kas kummaa - sieltähän löytyi samanlainen kortti, jossa olikin minun nimeni. Äkkiä kortti koneeseen ja "jonkinmoinen" helpotushan se oli, kun rahaa oli jäljellä vielä sen verran kuin suunnilleen arvelinkin. Eri asia vain, mitenköhän - ja minkä takia - olimme onnistuneet kortejamme edellisiltana vaihtamaan, mutta eipä sillä enää niin paljoa väliä ollutkaan.
Lähtöfiilikset kohti Jyväskylää paranivat tämän jälkeen jonkin verran, mutta silti tulomatka oli aika tuskainen: kännykkä ja silmälasit olivat edelleen kateissa.
Kämpille päästyäni aloitin repun purkamisen - ja mitäs sieltä ihan pohjalta oikein löytyikään: kiinnioleva kännykkäsähän se siellä lepäsi. Tässä vaiheessa aloin miettiä, minkäköhän helvetin takia oli tungenut sen keskiviikon ja torstain välisenä yönä niin syvälle vaatteita täynnä olevaan reppuuni kuin vain ikinä pystyy. Noh, vaikea antaa vastausta, kun ei kertakaikkiaan muista.
Tämän jälkeen menin laatikoilleni kaivamaan vanhoja silmälasejani ja sain myös ilokseni huomata, että eipähän tuo näköni viimeisen neljän ja puolen vuoden aikana ole heikentynyt enää yhtään ja että näillä vanhoilla rilleilläkin näkee ihan hyvin. Julkisesti nämä päässä ei viitsi enää esiintyä, mutta kotioloissa ne auttavat nyt elämää kummasti, kun on tuota likinäköä meikäläisen silmissä aika paljon.
Joka tapauksessa, enää on siis kateissa silmälasit, mutta oikeastaan silläkään ei välttämättä ole niin paljon väliä, kun on muutenkin tässä lasimallin vaihtaminen - tai laserleikkaus - ollut jo jonkin aikaa mielessä. Kännykkä on tuossa vieressä, tilillä on rahaa ihan mukavasti ja laivan telkkaristakin saatan selvitä ilman laskua. Kaiken lisäksi kämppäni internet-yhteys on nyt ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon kunnossa, joten olen tällä hetkellä aika onnellinen mies. Ja erityisen onnellinen, kun vertaa tämän saman päivän aamuun, jollaista katastrofia en toivottavasti tule enää ikinä elämässäni kokemaan!