Tapahtuipa tänään
Olin normaaliin tapaan matkalla töihin iltavuoroon pyöräillen. Ajelin Aleksanterinkadun alkupäätä pyöräkaistaa, kun yhtäkkiä parkkeeratun auton takaa sisäpihalta eteeni ilmestyi lava-auto. Sekunnin murto-osan ajattelin, että nyt rytisee pelti ja sattuu. Vaan eipä rytissytkään. Refleksinomaisesti väistin täpärästi tuon kaaran ja pysyin vielä pyöräkaistalla. Ennen kuin ehdin ajatellakaan, mahdanko kuitenkin pudota kivetykseltä alas autokaistalle tai muuten menettää tasapainoni, liikennemerkin tolppa päätti asian puolestani. Varmasti sivusta seuranneilla aikamoinen näky, kun mies menee vauhdilla tolppaa päin.
Kyllä koski jalkoihin paikkaan jos toiseenkin. Auton kuski tuli kyselemään, että ei kai pahasti käynyt. Tuumailin, että tällaisia kolhuja on tullut usein urheillessakin, ne menevät nopeasti ohi. Kieltäydyin tarjouksesta mennä lääkäriin. Pyörä (joka ei kummemmin tilanteessa vahingoittunut) vain auton lavalle ja kyyti töihin jatkui uudella tavalla. Ajomatkan aikana kivut hellittivät pikkuhiljaa.
Kuitenkin kun olin astellut vähän matkaa työpaikan parkkipaikalla, alkoi yllättäen jalkapöytään koskea. Menin vähäksi aikaa töihin mutta totesin pian, ettei minusta huhkimaan ole. Mitä enemmän kävelin, sitä enemmän kolotti. Siis sittenkin lääkäriin. Odotetusti mitään murtumaa ei löytynyt eikä lääkekuuria määrätty, sidettä vain jalkaan ja loppupäivä sairaslomaa.
Ehkei onnellisuus ole tällä hetkellä päällimmäinen tunne, mutta paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Luullakseni pääni osui johonkin varsinaisen liikennemerkin alla olevaan ohueen, nelikulmaiseen kylttiin. Siis sellaiseen, jolla ilmaistaan parkkeeraamisaikoja tai muuta erikoista. Päähän ei nyt sattunut oikeastaan yhtään, mutta tolppaan kolahtaessa jälki olisi varmasti ollut erilaista.
Kävely on vähän vaivalloista, mutta mitä pienistä.