Töissä oli aivan tajuttoman hektinen päivä, kun kolmannes jengistä on koutuksessa tai kipeänä. Normaalipäivän päälle oli vielä kokous, jossa väsyneenä ja stressaantuneena esittelin asiani päin persettä. No, tuli siitä tolkku lopulta, kun kollega vähän jeesasi. Myöhässä kotiin, silmiä kirveli ja nälkä paukutti vatsassa. Söin hiukan.
Fiilis oli sellainen, että olisi pitänyt päästä kehään, aivan uskomaton aggressio päällä! Ei mitään kiukkuista oloa, mutta hirveä energia ja kaikki päivän paska sisällä. Purin fiiliksen kuuntelemalla Decapitatedia, energiaa vapautui. Sitten jotenkin napsahti, tajusin, että tämä on vain elämää. Jumankauta, kaikki tässä kuollaan kuitenkin, miksi pitäisi stressata? Lätkääkin tulee, duunia voi tehdä kymmenen aikaan illalla. Paukautin kuulokkeisiin
Flogging Mollyn "Within a Mile of Home" -biisin, korkkasin Newcastle Brown Alen ja jorasin biisin alusta loppuun kaksi kertaa. Hieno fiilis! Ja lätkääkin tulee! Minä osaan, minä elän ja jumankauta minä selviän!