Mallarin elämä naisen kanssa...
Niin, rupesin tässä muistelemaan niitä alkuaikoja, kun nykyinen vaimoni muutti asumaan kanssani samaan kämppään.
Olin toki kertonut harrastuksestani, joten se asia ei hänelle tullut yllätyksenä. Hänelle sen sijaan tuli varmaan yllärinä moni sellainen asia, jota jokainen keskivertomallari pitää ihan normitoimintana, mutta ns. "tavallisista ihmisistä" öbaut 99 % miespuolisista, ja öbaut 99,9 prosenttia naispuolisista "taviksista" ei ollenkaan ymmärrä että missäs nyt mennäänkään.
Kun vaimoni muutti silloiseen kämppääni aloittamaan yhteistä asumista, niin hän toi huomaavaisesti ikäänkuin tupaantuliaiseksi minulle KOOTTAVAN! En unohda tuota ikinä. Kyseinen koottava oli Airfixin 1:72 Sunderland lentovene ja olin intoa ja rakkautta täynnä kun hän tuon paketin minulle ojensi. Ja sitten suudeltiin, suudeltiin, suudeltiin ja jne.
Koska halusin osoittaa uudelle rakkaalle kämppikselleni, että arvostan häneltä saamaani lahjaa, niin rupesin sitä heti seuraavana päivänä rakentamaan.
Rakentelusession aikana sattui sitten niin, että askarteluveitsellä Sunderlandin valkoisia muoviosia valurangasta irrottaessani, eräs tärkeä pikkuruinen osa singahti olkapääni yli lattialle selkäni takana olevalle kokovalkoiselle porontaljalle. Just joo. Ryömiskelin siinä taljan päällä sitten ihan tarpeeksi kauan tajutakseni ettei se pikkuruinen osa tuolla tavalla löydy.
Niinpä muistin jonkun mallarin joskus antaman kätevän kikan: hae pölynimuri, kiinnitä imurin letkun päässä olevaan suuttimeen teipin avulla sukkahousut. Käynnistä imuri ja "haravoi" matto/talja, johon oletat pienoismallin osan pudonneen. Näin se pikkuruinen osa ei imeydy imurin sisuksiin, vaan se jää kiinni siihen sukkahousun muodostamaan eristyskalvoon.
Niinpä sitten menin hakemaan imurini ja marssin imuri perässäni kolisten tulevan vaimoni luokse kysymään, että "olisko sulla hei lainata sukkahousuja"?
Nainen siitä sitten kyselemään, että "mihin sinä minun sukkahousujani tarvitset?"
Vastasin että "no kun nyt on ihan pakko päästä imemään viilliintyneitä osiani, ja siitä hommasta ei ilman imuria tule mitään - sukkahousut auttaa tässä kummasti".
Tuleva vaimoni mykistyi täysin. Menin sitten huoneeseeni imuroimaan sukkahousuineni, ja kappas vain, Sunderlandin osa löytyi!
Kului sitten muutama päivä ja rakentelin aina minkä muun touhun välissä ehdin. Sitten koitti päivä, kun Sunderland oli siinä vaiheessa, että sitä piti päästä maaliruiskulla maalaamaan.
Tein ensin huolelliset esivalmistelut - maalauspaikkani on kellarissa, jossa on betonilattia ja olin tuon lattian taas keran ensin imuroinut. Sitten olin nostanut työpöytäni päälle "spreijauslaatikon" johon ainakin suurimmat maalihuurut ja laskeumat jämähtivät ennenkuin levisivät minun keuhkoihini.
Kaikenlaista ylimääräistä pölyn/lian/karvojen lentelyä on vältettävä silloin kun maalaa pienoismallia maaliruiskulla.
Joten riisuin itseni täysin alastomaksi. Minulla nääs on keskivertohemmoa enemmän sankkaa karvoitusta koivissa, perseessä ja yleensäkin "siellä päin", joten vältin omien karvojeni lentelyn pukemalla koipiini ne aikaisemmin vaimoltani saadut sukkahousut (tosin valkoiset tennissukat jäivät sinne alle). Sitten laitoin päähäni hiusverkon ja naamalleni Rautakauppa Renlundilta hankkimani valkoisen pölysuojan.
Siinä sitten seisoin noissa tamineissa... ja just kun kumarruin lattialta poimimaan maaliruiskun letkua, sillai, että karvainen perseeni karvaisine palleineen osoitti huoneen ovelle päin (seksikkäästi tumman puhuvilla sukkiksilla verhottuina tosin), niin tietenkin vaimoni just silloin kulki siitä ohi...
Yhdessä ollaan kuitenkin tänä päivänäkin...