Onko Teoston ahneudella rajaa?

  • 34 216
  • 244

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gramex voisi tosiaan vastapainoksi ruveta puuhaamaan korvauksia laulujen esittäjille, eli lapsille. Teosto ja Gramex taitavat kulkea sen verran käsi kädessä, ettei tuollainen tule toteutumaan.

Useimmiten lastentarhoissa on se tilanne, että ei ole kuuntelijoita, vaan pelkästään laulavat penskat ja säestävät opettajat. He siis maksavat korvauksia siitä hyvästä, että kuuntelevat itse omaa esitystään?

Kyllähän Teosto on useimmissa tapauksissa ihan oikealla asialla, kun vain malttaisi jättää tällaiset naurettavuudet, taksimaksut, parturimaksut ja muut vastaavat pois. Ilmeisesti joudun parturihinnoissa maksamaan siitä tuskasta, että joudun kuuntelemaan hiustenleikkuun ajan Radio Novaa. Saisiko parin sentin alennuksen, jos vaatisi radion sammuttamista?

Aika hauskaa muuten huomata, että useimmissa tapauksissa piraattien ja imurointien puolustajien pääperuste toimilleen on se, ettei levyjen hinnasta mene artistille juuri mitään. Sitten kun puhe kääntyy artistin etuja turvaavaan järjestöön, kääntyykin Teosto pääkonnaksi. No, ei se mitään. Kyllähän kaikki tietävät, että pelkkiä tekosyitä ne on. Eiväthän muuten voisi ostaa leipää tai maitoakaan, kun viljelijälle ja lehmän omistajalle ei mene kuin mitätön murto-osa hinnoista.
 

jerry

Jäsen
Otsikon kysymykseen

Ei, ei todellakaan ole rajaa.
Tunnen itsekin muutamia musiikilla, siis soittamalla tai laulamalla, itsensä ja perheensä elättäviä lajitovereita, jotka yhtä poikkeusta lukuunottamatta nauravat näille teoston jutuille ja hyväksyvät jopa internetistä imuroitavat MP3:t. tämä johtuu ainakin kotimaisten bändien osalta siitä, että täällä rahat tehdään yhtä bändiä lukuunottamatta keikkailemalla. Ilmaista keikkamainosta ja keikoilla porukka lisääntyy.

Tottakai jokainen ansaitsee palkan tekemästään työstä. Se että esim. lastentarhassa tehdään minun töitäni, ei oikeuta minua vaatimaan korvauksia keneltäkään, varsinkaan kun minun työni eivät siitä mihinkään häviä (valitettavasti näin).

Teosto saa valvoa minun puolestani omia etujaan niin kuin lystää, minä imuroin musiikkini mistä lystään. Jokainen taaplaa tyylillään.

Ai niin, se saldo piti sanoa. Mulla on kovolla tällä hetkellä 4800 kappaletta joita ei voi soittaa taksissa.
Ei ole ehtinyt polttelemaan viimeaikoina ;)
 

MadMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, LFC
Kuten tässäkin ketjussa on tullut ilmi, niin CD-R/RW-levyjen hinnassa on teosto-osuus. Eikö tämän perusteella saisi polttaa mp3:sia audio-levyiksi ja myydä niitä, koska tyhjän levyn oston yhteydessä on teosto-maku maksettu? Samoin mp3:n säilyttäminen cd:llä olisi laillista.
 

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Viestin lähetti Moto
Kyllähän Teosto on useimmissa tapauksissa ihan oikealla asialla, kun vain malttaisi jättää tällaiset naurettavuudet, taksimaksut, parturimaksut ja muut vastaavat pois. Ilmeisesti joudun parturihinnoissa maksamaan siitä tuskasta, että joudun kuuntelemaan hiustenleikkuun ajan Radio Novaa. Saisiko parin sentin alennuksen, jos vaatisi radion sammuttamista?

Aika hauskaa muuten huomata, että useimmissa tapauksissa piraattien ja imurointien puolustajien pääperuste toimilleen on se, ettei levyjen hinnasta mene artistille juuri mitään. Sitten kun puhe kääntyy artistin etuja turvaavaan järjestöön, kääntyykin Teosto pääkonnaksi. No, ei se mitään. Kyllähän kaikki tietävät, että pelkkiä tekosyitä ne on. Eiväthän muuten voisi ostaa leipää tai maitoakaan, kun viljelijälle ja lehmän omistajalle ei mene kuin mitätön murto-osa hinnoista.

Nämä ovat sinänsä hyviä huomiota näin (toistaiseksi) yksipuolisesessa ketjussa. Teoston alkuperäinen idea oli todella hyvä, sillä artisteja käytettäisiin varmaan täysin surutta hyväksi ilman etuja valvovaa järjestöä.

Piraattien ostamista en hyväksy, koska siinä raha menee takuuvarmasti vääriin käsiin, eikä penniäkään artistille.

Vaan eihän tuossa moninkertaisessa rahastuksessa ole enää mitään järkeä. Tulevaisuudessahan tällainen tilanne saattaa olla mahdollinen:

1) Asiakas ostaa alkuperäisen musiikki-CD:n, josta on maksettu teostomaksu.
2) Asiakas ostaa tyhjän CD:n, josta on maksettu teostomaksu.
3) Asiakas siirtää musiiki-CD:n kovalevylllä, josta on maksettu teostomaksu.
4) Asiakas polttaa itselleen varmuuskopion musiikki-CD:stä polttavalla CD-asemalla, josta on maksettu teostomaksu.
5) Asiaks siirtää jonkun kappaleensa Communicatorin soittoääneksi. Meneekö taas maksu?

Listaa voi jatkaa.

Tällä teoston logiikalla muuten kaikista musiikki-instrumenteista pitäisi maksaa teostomaksu.

Ja vielä loppuun pieni hauska huomio, jonka löysin toiselta nettipalstalta:

KKO:n päätöksen mukaan taksien on maksettava teostomaksuina 22 euroa vuodessa, jos niissä on radio tai soitin
musiikkkia varten. Perusteluissaan KKO katsoi, että taksi on julkinen tila.

Jokin aika sitten 'oikeus' päätti, että takseihin ei voida asentaa turvakameroita. Perusteluissaan oikeus katsoi,
että kyseessä on yksityinen tila, jolloin turvakamera loukkaisi matkustajan yksityisyyttä.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Jäähalleissa varmaan pelätään myös Teostomaksuja, koska tuntuu välillä olevan niin hiljaista.

Mitenkäs, jos jäähallissa porukka laulaa jotain, niin eikö pitäisi maksaa Teostomaksu? Näin ainakin viisammat ovat väittäneet.

Nämä päiväkoti - ja kirkkomaksut alkavat mennä jo aika naurettavaksi...
 

werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Älä varasta Teostolta jos et halua hirteen!

JUMALAUTA! Aamulla päässäni soi Freemanin "Ajetaan Tandemilla" -renkutus, enkä saanut sitä vaimenemaan heti. Joutuuko aivoistakin maksamaan teostomaksua? Maksetaanko se yleisen lihahinnan mukaan, elikkä 1,5kg sisäelimiä vaikko onko laskentaperusteena erittäin monimutkaiseen supertietokoneeseen verrattava laite, jonka arvo on ziljoona euroa? Jälkimmäisessä tapauksessa tuloni eivät riitä maksamiseen, joten häädetäänkö minut kadulle maksamattomien teostomaksujen vuoksi? Vai laittaako Teosto minut lobotomiaan, jossa musiikintallenukseen käytettävä laitteisto poistetaan/tehdään asianmukaisesti toimintakyvyttömäksi? Ei paljoa nukuta ensi yönä, kun pitää pelätä Teoston salaisten agenttien öistä vierailua kauhu sydämessä, kylmän hien virratessa ja lakanan liimautuessa ihoani vasten seinäkellon tikittäessä jo aamuyön tunteja kalvaassa kuunvalossa.
 

Ziran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Tappara ja Le Bleu-Blanc-Rouge
Musiikkia eläimille

Äsken Nelosen uutisissa kerrottiin lammasfarmarista joka on soittanut rockmusiikkia kaksi kuukautta putkeen karkoittaakseen sudet.

Tuli mieleen jotta mitäköhän Teosto mahtaa asiasta tykätä?

Olihan siinä kuuntelijoina muutama kymmenen lammasta ja mahdolliset sudet ja vielä satunnaiset marjastajat ja sienestäjät, naapureista puhumattakaan.

Musiikkia soitetaan siis taloudellisen hyödyn saamiseen, eli lampaiden hävikin vähentämiseen.

Musiikista farmari mainitsi Hurriganesin ja CCR:n, eli 70-luvun musaa. Taitavat olla teostomaksujen alaisia.

Jäämme odottamaan jatkoa mielenkiinnolla...
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti varjo
Tällaisten juttujen jälkeen moralistien(JanJ, joko käänsit kelkkasi?) on entistä vaikeampi perustella piratismin "pahuutta"..
No eipä oikeastaan.
Artisteilta varastaminen on edelleen väärin.
Teosto vaan hevon persiiseen tuosta välistä ja joku yhdistys tilalle. Siis liiketoimintaa harrastamaton yleishyödyllinen yhteisö.
Joka keskittyisi olennaiseen eikä tuollaiseen pelleilyyn.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Piratismista

Todella ihmetyttää monessakin yhteydessä esiin tullut mielipide, että rikkailta artisteilta on hyväksyttävää varastaa.
Piraatti-Madonna ostaminen on siis hyväksyttävämpää kuin Piraatti-Zen Cafen?
Samaan tapaan ihmetyttää myös se, että on sallittua tuoda maahan kaksi piraatti-CD:tä.

Samaan tapaan voisi miettiä, että Jorma Ollilalta auton varastanut oli vähemmän syyllinen kuin se, joka varasti minun Ooppelini aikoinaan? Onhan Ollilalla varaa vaikka hakea uusi auto samana päivänä toisin kuin minulla, joka jouduin bussikyytiläiseksi.

Ymmärtääkseni piraattilevyjä saa nykyään tuoda rajatun määrän omaan käyttöön. Voisiko sitä soveltaa, että voin varastaa kaupasta omaan käyttöön vaikka maidon ja ranskiksen, kunhan en enempää varasta enkä myy eteenpäin?

TV-maksun maksamatta jättävät ovat myös ihmisiä, jotka valitsevat mitä maksuja heidän sopii maksaa.
Onneksi kaikki eivät ajattele noin. Itse jos rupeaisin valitsemaan mitä maksuja maksan, niin jättäisin arvonlisäveron maksamatta. Antaisin kassalla vain verottoman hinnan verran maksuksi.
 

nihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Wild, Krylja
G.O.R.V.S - GRAMEX ON ROSVO. Vapauttakaa Simulcasting!

Nyt loppui sitten simulcasting lähetykset YLE:n taajuuksilta.

Tämä on todella raskas isku itselleni, tähän asti on voinut kuunnella Juusoa ja Peltsiä työmatkan jälkeen työn ääressä, mutta ei enää. Tämä kirottu Valhalla ei mahdollista normaaliradion käyttöä ilman kaapelointihommia - joten täytyy kuunnella CD levyjä jatkossa.

Mutta yksi on varmaa. Yhtään äänitettä en osta ennen kuin simulcasting ryöstö loppuu - tämä olkoon uudenvuoden lupaukseni.

(Kyllä reipas tietokoneen käyttäjä saa musiikkia muutenkin kuin ostamalla)

Tällä päivämäärällä muutan signatureni, joka saa olla valitsemassani asussa kunnes simulcasting taas sallitaan sellaisella hinnalla jonka radioasemat ovat valmiit maksamaan.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kenen virsiä veisaat?

TV-uutisten mukaan jumalanpalvelusmusiikista tulee tekijänoikeusmaksujen alaista. Siitä vaan sitten säveltämään hengellisiä biisejä kaikki kirkkomusiikkidiggarit. Virrentekijän kolehtiin kolahtaa mukavat liksat kun seurakunta veisaa. Hyvä Teosto, amen!

"Totuuden henki johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä"
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Re: Kenen virsiä veisaat?

Viestin lähetti Eino_Mies
TV-uutisten mukaan jumalanpalvelusmusiikista tulee tekijänoikeusmaksujen alaista. Siitä vaan sitten säveltämään hengellisiä biisejä kaikki kirkkomusiikkidiggarit. Virrentekijän kolehtiin kolahtaa mukavat liksat kun seurakunta veisaa. Hyvä Teosto, amen!

"Totuuden henki johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä"

Hoh hoijaa. Tämäkin vielä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Teosto varmasti rahastaisi linnuiltakin näiden livertelystä, jos vaan jonkin sopivan porsaanrei'än siihen löytäisivät.

Sitä en tiedä mitä ne linnuilta vaatisivat? Jyvät, madot tai kenties pistäisivät linnut lihoiksi?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Ted Raikas
T
Sitä en tiedä mitä ne linnuilta vaatisivat? Jyvät, madot tai kenties pistäisivät linnut lihoiksi?

Jokatapauksessa maksu tulisi luonnossa...

vlad.

edit: Mutta mitä tulee itse jumalanpalvelusmusiikkiin niin sääntöjen tulee olla samat kaikille, ei mikään instanssi ole muita "ylempänä".
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Tallentava digi-boxi

En tiedä onko tällä kertaa syytettävä taho Teosto vaiko joku muu, mutta kovalevyllisille digi-boxeille tullut (vai tuleva?) 15 EUR "kasettimaksu" on kyllä melkoisen järjetön. En kyllä ole tietoineni kovin vahvoilla tässä asiassa, mutta kai jotakin tuon suuntaista on tapahtumassa.

Mitä siinä ajatellaan, että ihmiset tallentavat ohjelmia digiboxeihinsa ja säilyttävät niitä siellä? Kahvitunnilla töissä jutellaan että onko kenelläkään eilinen Salatut Elämät purkissa. Ai on, no lainaa sitä boxia mulle.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Ted Raikas
Teosto varmasti rahastaisi linnuiltakin näiden livertelystä, jos vaan jonkin sopivan porsaanrei'än siihen löytäisivät.

Niin muistutettakoon, että Teosto ei varsinaisesti rahasta keneltäkään itselleen mitään. Se ainoastaan toimii välikätenä musiikintekijöiden saadessa korvauksen työstään.
 

theref

Jäsen
Re: Tallentava digi-boxi

Viestin lähetti Twite
En tiedä onko tällä kertaa syytettävä taho Teosto vaiko joku muu, mutta kovalevyllisille digi-boxeille tullut (vai tuleva?) 15 EUR "kasettimaksu" on kyllä melkoisen järjetön. En kyllä ole tietoineni kovin vahvoilla tässä asiassa, mutta kai jotakin tuon suuntaista on tapahtumassa.

Mitä siinä ajatellaan, että ihmiset tallentavat ohjelmia digiboxeihinsa ja säilyttävät niitä siellä? Kahvitunnilla töissä jutellaan että onko kenelläkään eilinen Salatut Elämät purkissa. Ai on, no lainaa sitä boxia mulle.

Niin, itselleni tuli ensimmäisenä kysymyksenä mieleen se, että mitähän hemmettiä varten tässä sitten sitä tv-maksua maksetaan?

Jos kertaalleen on jo maksanut siitä että saa virallisesta ja luvan kanssa tuota tv-soopaa katsoa, niin eikös silloin pitäisi myös olla oikeus ottaa esim pikkukakkosesta itselleen varmuuskopio?
 

scholl

Jäsen
Perjantai-iltana taksissa:
kuski ei voinut laittaa radiota päälle kun ei ole tehnyt Teosto-sopimusta. Ja se ei koske pelkkää musiikkia, vaan ei saa kuunnelle edes miten lätkämatsissa menee jos sopimusta ei ole.
No mites menetellään, kun taksi tilataan. Pitääkö puhelimessa sanoa, että lähettäkää radiollinen taksi.
Tuntuu naurettavalta koko Teosto-systeemi tollaisessa pikkuasiassa. Sama tilanne partureissa tms.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Snakster
Niin muistutettakoon, että Teosto ei varsinaisesti rahasta keneltäkään itselleen mitään. Se ainoastaan toimii välikätenä musiikintekijöiden saadessa korvauksen työstään.
Totta, totta. Eipä tuo ajatukseni oikein kulje tänään...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Snakster
Niin muistutettakoon, että Teosto ei varsinaisesti rahasta keneltäkään itselleen mitään. Se ainoastaan toimii välikätenä musiikintekijöiden saadessa korvauksen työstään.

Niin onhan se vähän noinkin, mutta kyllä Teosto käsittääkseni myös ottaa itselleen kuluja siinä "välistä".
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Viestin lähetti Snakster
Niin muistutettakoon, että Teosto ei varsinaisesti rahasta keneltäkään itselleen mitään. Se ainoastaan toimii välikätenä musiikintekijöiden saadessa korvauksen työstään.

Kerrohan sitten, kuka muusikko saa tyhjistä cd- ja dvd-levyistä maksamani korvaukset? Onko niissä piiloraitoja?
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Viestin lähetti Snakster
Niin muistutettakoon, että Teosto ei varsinaisesti rahasta keneltäkään itselleen mitään. Se ainoastaan toimii välikätenä musiikintekijöiden saadessa korvauksen työstään.

Eli teosto ei kerää voittoa? Maksetaanko artisteille kaikki rahat mitkä jäävät verojen ja palkkojen jälkeen?

Tänään aamutv uutisssa mökkiyrittäjät valittivat teostomaksusta. Mikäli vuokraat kesämökkiä ja siellä on radio joudut maksamaan vuosimaksua 20 euroa vaikka kukaan ei kuuntelisi radiota minuuttiakaan.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Re: Re: Tallentava digi-boxi

Viestin lähetti theref
Jos kertaalleen on jo maksanut siitä että saa virallisesta ja luvan kanssa tuota tv-soopaa katsoa, niin eikös silloin pitäisi myös olla oikeus ottaa esim pikkukakkosesta itselleen varmuuskopio?
Pointtini oli tosin se, että digiboxia ei todellakaan käytetä varmuuskopion tallentamiseen. Nyt se on kuitenkin maksun puolesta rinnastettu tyhjän videokasetin, cd- ja dvd-levyn kanssa. Puuttumatta (tällä kertaa) siis koko kasettimaksun järkevyyteen.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Tämä rahastukseen oikeuttava laki on muuten ainoa, joka Suomesta on noteerattu Dumb Laws -nettisivustolla.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Myös tämän aamun Aamulehti kertoi, että omaa mökkiään vuokraavat henkilöt joutuvat maksamaan gramexille tai mille lie onkaan maksua jos asiakkaat kuuntelevat radiota mökillä. Siis millään ei ole enään mitään rajaa.
Omasta mielestäni nyt mennään jo aivan naurettavuuksiin. Perustelut, että kyllä artistin täytyy elää ovat ihan puppua! Saa se esittäjä rahansa muualtakin. Jos ei saa niin silloin on vika esittäjässä! Mikähän maksu seuraavaksi keksitään? Ehdotankin nyt tässä että myös kännykänsoittoäänistä ( siis näistä jotka edes hitusen muistuttavat aitoa ääntä ) tarvitsee maksaa teostolle maksua. Kännykähän soi useasti julkisella paikalla ja tästä pitää ehdottomasti maksaa teostolle. Sopiva summa olisi 5 € per soittoääni!

Lisätääs samaan viestiin eräs kysymys. Tästä on saattanut olla keskustelua mutta mites nämä karaoke biisit. Niistähän tarvitsee tietenkin maksaa, mutta mitäs jos kappaleessa onkin kohta joka tahallaan soitetaan väärin. Tarvitseeko silloin maksaa maksuja?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös