Onko sota oikein?

[SamSpade]

Hassua muuten, että täälläkin nyt lasketaan kuinka paljon sodissa on kuollut ihmisiä toisen maailman sodan jälkeen ja samaan aikaan jatkoaikalaiset kuolevat ylenjuontiin, ylensyöntiin, päihteisiin ja lääkkeisiin, joilla jaksaisi vitun tylsästä päivästä seuraavaan. Ja kaikilla vain ajatus siitä, mistä saadaan Suomeen maahanmuuttajia tarpeeksi vaihtamaan ainakin omat vaipat vanhainkotiin, ettei tarvitse montaa päivää maata sängyssä paskat vaipassa.

Sitten vaikka sellainen juttu että Amerikkalaiset ovat tappaneet toisiaan enemmän kuin mitä ovat onnistuneen omissa sodissaan kuolemaan...

 

[Paul Kemp]

Hassua muuten, että täälläkin nyt lasketaan kuinka paljon sodissa on kuollut ihmisiä toisen maailman sodan jälkeen ja samaan aikaan jatkoaikalaiset kuolevat ylenjuontiin, ylensyöntiin, päihteisiin ja lääkkeisiin, joilla jaksaisi vitun tylsästä päivästä seuraavaan. Ja kaikilla vain ajatus siitä, mistä saadaan Suomeen maahanmuuttajia tarpeeksi vaihtamaan ainakin omat vaipat vanhainkotiin, ettei tarvitse montaa päivää maata sängyssä paskat vaipassa.

Hmm, mitä mahtanet tällä hakea? Sitäkö, että sota on parempi tapa kuolla, kuin jokin elämäntapa vai kenties sitä, että sota on "seuraavaa tylsää päivää" parempi vaihtoehto?

 

[ms.qvist]

Eurooppa on muuttunut muutamassa vuodessa olennaisella tapaa, joten kenties on syytä nostaa - hetkeksi - tämäkin ketju pinnalle ja pohtia sotimisen oikeutusta.

Oma kantani nyt ei kovinkaan kauheasti ole muuttunut suuntaan tai toiseen, tietyissä tilanteissa pidän sotimista oikeutettuna toimintana - ja edelleen yritän omissa mieleni pohdinnoissa huomioida sen, että lähes aina sodan molemmat osapuolet löytävät oikeutuksen omalle sodankäynnilleen ja pitävät sitä oikeutettuna toimintana. Myös Ukrainassa.

Muutamien nimimerkkien pohdintaa olisi mielenkiintoista lukea - @MustatKortit, @erku, @Musta Nuoli - jolla jokaisella voi olla omista lähtökohdistaan tarkasteltuna erilainen näkemys siihen millainen sota on oikeutettu ja millainen ei, tai onko mikään sota lopulta oikeutettua.

vlad.

 

[Ikävänkantaja]

Tämä ketju onkin vielä hetken sitä harvaa palstamaan neitseellistä osaa, jossa ns. "trollit" ja "totuudenpuhujat" eivät ole ennättäneet kohdata ilmiselvästä tulitikut ja bensakanisteri -asetelmasta huolimatta. Ihme sinänsä, kun otsikkoa katsoo.

Mielestäni sodan oikeellisuus on kysymyksenä täydellisen tilanne-, aika- ja kontekstisidonnainen jos mikä, joten kategorisen "kyllä tai ei" -vastauksen antaminen on oman näkemykseni mukaan mahdotonta.

 

[MustatKortit]

...
Muutamien nimimerkkien pohdintaa olisi mielenkiintoista lukea - @MustatKortit, @erku, @Musta Nuoli - jolla jokaisella voi olla omista lähtökohdistaan tarkasteltuna erilainen näkemys siihen millainen sota on oikeutettu ja millainen ei, tai onko mikään sota lopulta oikeutettua.

vlad.

Kuten vladille jo yv:lläkin lupasin, niin tässä vähän omaa pohdintaani. Minun nähdäkseni sodan oikeutus on itsessään sivuseikka, ihminen on osa sotaa ja sotiminen osa ihmisyyttä. Perusteluita sotimiselle on erittäin paljon, osa hyviä, toiset huonompia. Vanhan sananlaskun mukaan sodassa kumpikin osapuoli väittää Jumalan taistelevan puolellaan, legitimiteetin katsotaan siis olevan omalla puolella. Toisen sanonnan mukaan taas totuus on sodan ensimmäinen uhri. Jälkimmäisen voi pitkälti katsoa pitävän kutinsa, yhtenä tunnetuimmista esimerkeistä luonnollisesti Neuvostoliiton ihmisyyttä vastaan kohdistuneiden rikosten peittely Nurnbergin oikeudenkäynnin jälkilöylyissä, aina näihin päiviin asti.

Pyörittelen nyt tätä jargonia lähinnä sen takia, että samalla kun olen vladin kanssa yhtä mieltä siitä, että sota voi tietyissä tilanteissa olla oikeutettua, pidän sitä hivenen sivuseikkana. Mielenkiintoisempi kysymys on se, miksi ihmiskunta aina uudestaan ajautuu aseellisiin ja väkivaltaisiin konflikteihin, olisiko tämä estettävissä?

Itse olen taipuvainen ajattelemaan niin, että on olemassa kaksi utopiaa asiaan liittyen. Korostan, että kuten utopiat yleensä, niin niissä on paljon hyvää ja tavoittelemisen arvoista, mutta - noh - ne eivät vain toimi käytännössä.

Näistä ensimmäinen koskettelee teoriaa siitä, että maailmassa päästään joskus tilanteeseen, jossa sotia ei ole. Monesti tätä jankkaavat perustelevat mielipiteitään länsimaisten arvojen, demokratian, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon leviämisellä, maailma ja sen ihmiset ikään kuin oppivat olemaan ja elämään rauhanomaisemmin. Huomauttaisin, ettei tällaista teoriaa tukemaan ole mitään historiallista evidenssiä, eikä sellaiseksi riitä sekään, että Euroopan länsiosat eivät hetkeen ole joutuneet isomman konfliktin kohteeksi. Itse asiassa eurooppalaiset toteuttavat sotimisen jaloja periaatteita tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa, globalisaation myötä sota on vain ulkoistettu muualla käytäväksi. Eurooppa aseistaa, neuvoo, sovittelee ja sekaantuu konflikteihin eri puolilla maailmaa.

Toinen utopia liittyy pasifismin ihanteeseen niin yksilötasolla kuin suurempanakin isminä. Pasifismi on tavoitteiltaan idealistinen ja ennen kaikkea epärealistinen. Jotenkin kuvaavaa, että olen silloin tällöin törmännyt pasifisteihin - myös tällä palstalla - jotka kyllä vannovat tämän rauhanomaisuuden nimiin... ...mutta lisäävät perään toimivansa pasifistisesti vain siihen tilanteeseen asti, että esimerkiksi itselle tärkeä henkilö, asia, läheinen, instituutio on uhattuna. Pasifismin nimiin vannomisella saa ehkä vähän hyvää oloa ja mielenrauhaa, mutta utopistinenhan tämäkin ismi on. Kärjistettynä sanoisin, ettei maailmassa ole ollut kovin pitkäikäisiä, aitoja pasifisteja, if you catch my drift.

Loppukaneettina toteaisin, että sellaiset ihmiset, jotka luulevat sotien olevan Euroopan kohdalta ohitse, tulevat pettymään pahemman kerran. Toki nähtäväksi jää, tapahtuuko seuraava pamaus meidän elinaikanamme, toivottavasti ei. Maailmassa on ollut, on tällä hetkellä ja tulee aina olemaan lukuisia sotimisen arvoisia ja siihen oikeuttavia asioita, aina luonnonvaroista, resursseista jne lähtien.

Siinä mielessä maailmanrauhan utopia on samaa luokkaa kommunismin utopian kanssa, ajatuksena varsin kaunis, mutta taustalla vilkkuu alituinen ja aggressiivinen vaara, joku ei ole tyytyväinen rooliinsa.

 

[ms.qvist]

Kuten vladille jo yv:lläkin lupasin, niin tässä vähän omaa pohdintaani. Minun nähdäkseni sodan oikeutus on itsessään sivuseikka, ihminen on osa sotaa ja sotiminen osa ihmisyyttä.

...

Siinä mielessä maailmanrauhan utopia on samaa luokkaa kommunismin utopian kanssa, ajatuksena varsin kaunis, mutta taustalla vilkkuu alituinen ja aggressiivinen vaara, joku ei ole tyytyväinen rooliinsa.

Kiitokset hyvin mielenkiintoisesta viestistäsi - näkökulma oli mielenkiintoinen ja filosofinen, jota toki olisi voinut käsitellä vieläkin pidemmälti ja filosofisemmin - puntaroida ja pureskella sitä antaumuksella. Mutta hyvä näinkin, kenties näkökulmasi avaa keskustelua uudelleen ja tuo siihen elementtejä joita aiemmin ei ole otettu mukaan.

Viestisi herätti myös minun mielessä ajatuksia, osaa niistä olen kovin ohuelti käsitellyt aiemmin - toisaalta sitten ihmisyyttä sivuten, kädellisten lähisukulaistemme kautta, olen tuonut luonnontieteellisessä mielessä esille sen, että sotiminen on täten harjoitettuna hyvin laajalle levinnyttä toimintaa - se ei ole ihmisten yksinoikeus. Moni ei ymmärrä tai miellä muiden eläinten käymien laumatason konfliktien olevan sukua, toisinaan kaukaista sukua, ihmiskunnan taistelulle resursseista tahi ismeistä tahi mitä nyt sitten saakin kansakunnat sotimaan - kuten jalkapallo. Mutta en nyt tänään (tai ainakaan vielä) ryhdy kirjoittamaan tämän syvällisemmin aiheesta, koska haluan pukea ajatukseni järkevämpään muotoon kuin myös rauhoittua sitä kirjoittaessani - nyt ei vielä ole oikea hetki sille.

Viestisi päättyy tavallaan hyvinkin oivaltavasti, maailmanrauha on utopia - toteutumaton utopia - koska aina on olemassa joku, joka ei ole tyytyväinen rooliinsa ja tämä tyytymättömyys voi nostattaa aggressioita pintaan ja herättää halun tavoitella suurempaa roolia - muuttaa asemaansa yhteisössä tai valtioiden joukossa.

vlad.

 

[MustatKortit]

Kiitokset hyvin mielenkiintoisesta viestistäsi - näkökulma oli mielenkiintoinen ja filosofinen, jota toki olisi voinut käsitellä vieläkin pidemmälti ja filosofisemmin - puntaroida ja pureskella sitä antaumuksella. Mutta hyvä näinkin, kenties näkökulmasi avaa keskustelua uudelleen ja tuo siihen elementtejä joita aiemmin ei ole otettu mukaan...

Jätin nyt tältä erää tämän mittaiseksi, sillä olen näistä asioista aika paljon kirjoitellut siellä sun täällä ketjussa. Sanotaanko niin, että tämä edellinen viestini siis oli hyvin lyhyt tiivistelmä ajatuksistani.

Puhuit tuosta linkistä luonnontieteeseen, niin oma ajattelutapani sodankäynnistä ja sotimisesta kehittyi hyvin paljon, kun aikanaan asteli Risto Marjomaan "Sodan historia"-luentosarjalle ihan tekemään jotain vapaaehtoista viiden op:n kokonaisuutta.

Kurssi olikin huomattavasti mielenkiintoisempi kuin ajattelin - itserakkaasti tietysti ajattelin tietäväni paljon sodan historiasta ja ajattelin luentosarjan käsittelevän jotain tunnettuja konflikteja viimeisten vuosisatojen ajalta. Kokemus olikin hyvin erilainen ja huomasin matkaavani eräänlaisella kultturiantropologisella tutkimusaluksella ihmiskunnan synnyn alkuhämärään, jossa vietimmekin paljon aikaa.

Ihmiset ovat fossiililöytöjen perusteella sodissaan ja konflikteissaan olleet jo tuolloin sekä käytännöllisiä - mutta ehkä jopa yllättäen, myös erittäin julmia. Oli hyvin tyypillistä, että voimakkaampi heimo haki lisää naisia eli synnyttäjiä seuraavan kukkulan takaa, mutta tapa millä heimon muut jäsenet eli miehet, lapset ja vanhukset surmattiin oli monesti hätkähdyttävä. Fossiilisista todisteista voi löytää mm. pääkalloja, joita muinaishistoriaan erikoistuneiden patologien mukaan on hakattu sisään kymmeniä kertoja.

 

[ms.qvist]

Kuten vladille jo yv:lläkin lupasin, niin tässä vähän omaa pohdintaani. Minun nähdäkseni sodan oikeutus on itsessään sivuseikka, ihminen on osa sotaa ja sotiminen osa ihmisyyttä.

Palaan vielä tähän teemaan - lyhyelti, tai katsotaan kuinka pitkä tästä viestistä tulee.

Alkuun viittaan jälleen aiemmin kirjoittamiini viesteihin eli siihen toteamukseen ettei sotiminen oli ihmisten yksinoikeus vaikka moni mieltää tällaisen brutaalin - toisinaan täydellisen turhalta tuntuvan, asia jota se ei välttämättä ole, tappamisen, yksinomaan ihmisen yksinoikeudeksi ja jollain muotoa eläinkunnassa tapahtuvaa sotimista tai elämästä ja kuolemasta taistelemista pidetään ylevämpänä toimintana vaikka loppujen lopuksi pohjimmiltaan monissa tapauksissa kyse on samasta toiminnasta - muun eläinkunnan kohdalla kenties ei niin jalostuneesta, loppuunsa saakka viedystä toiminnasta.

Ihmiskunta on taistellut ja kamppaillut käytännössä koko olemassa olonsa aikana, jossain vaiheessa kamppailut muuttuivat selkeämmin reviireistä tai muista asioista käydyiksi taisteluiksi - sodan esimuodoksi - näitä muita asioita saattoivat olla saaliseläimistä kamppailu tai miksei naisista - lisääntymiskykyisistä lajikumppaneista. Tietenkin mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä moninaisempia ja jalostuneempia syitä taisteluille - sodille - löytyi, mutta "ihmiskunnan" aamuhämärissä syyt olivat perustaltaan samoja mitä eläinkunnassa esim. simpansseilla tänä päivänä.

Toki ihmiskunnan historiaan mahtuu heimoja ja yhteisöjä joiden taholta ei ole kohdistettu ulkopuoliseen tekijään vihamielistä käyttäytymistä - ei ole kamppailtu reviireistä tai resursseista, jotka määrittävät olemassa olon - syynä on usein eristyneisyys tai sitten se ettei heimoyhteisön olemassa olon aikana ole ollut tarvetta tällaiseen väkivaltaiseen toimintaan. Mutta jälleen on syytä huomioida, että eivät nämäkään yhteisöt väkivallattomia ole olleet - jos ei muuta niin väkivallanmuodosta on harjoitettu metsästystä.

Eli edellä kirjoittamani perusteella voisin todeta myös omasta puolestani, että sotiminen tai taisteleminen - jota pidän sotimisen esimuotona - on osa ihmisyyttä, on ollut sitä ja tulee olemaankin ennustettavissa olevan tulevaisuuden aikana. En näe sellaista mahdollisuutta, että pasifismi nousisi isminä niin voimakkaaksi, että se kykenisi tukahduttamaan tarpeen taistella resursseista - ennemminkin näen lähitulevaisuudessa pasifismin haihatteluna ja toteutumattomana unelmana - omalla kohdallani suoranaisesti järjettömänä toimintana, koska tietyissä tilanteissa näen sotimisen, jos ei järkevänä toimintana, niin toimintana joka voi tuoda haittoja enemmän hyötyä. Yksilön kannalta sotaan joutuminen voi olla, tai on, tragedia - koitua kuolemaksi - mutta tuolloinkin yhteisö tai valtio voi hyötyä käydystä sodasta - jopa tänä päivänä, tai oikeammin ilmaistuna, myös tänä päivänä.

Sota tulee siis olemaan osa ihmismieltä - luonnetta - jatkossakin ja syitä sotimiselle löydetään taatusti ja siis nyt tarkoitan sinänsä lähitulevaisuutta eli tätä vuosisataa ja kenties seuraavaakin, jolloin en näe tilannetta sellaisena, että globaalisti sotimisesta päästäisi eroon - se voi muuttaa muotoaan, jalostua entisestään, haavoittaa ja jopa kukistaa yhteiskuntia vaikka kuolleita tulisi olennaisesti maailmansotia vähemmän. Eikä tämä ihmiskunnan historiasta - luonnosta - peräisin oleva "tarve" sotia välttämättä lakkaa seuraavankaan vuosisadan päätyttyä, mutta ennusteita sodankäynnin muodoista on mahdotonta laatia - mutta jos soditaan, aina joku löytää (omasta mielestään) oikeutetun syyn sille sotimiselle.

vlad.