Onko sinulla parantumaton sairaus tai vamma?

[ms.qvist]

Ajattelinpa tiedustella näin kyselyn muodossa jatkoaikalaisilta terveydentilastanne. Kyselyn tarkoituksena on ottaa selville mahdollisimman anonyymisti se kuinka suurella prosentilla jatkoaikalaisista on jokin parantumaton sairaus tai vamma. Toki halutessanne voitte kertoa millaisesta sairaudesta tai vammasta on kyse mutta koska kyse on kuitenkin hyvin henkilökohtaisesta asiasta on hyvä antaa mahdollisuus säilyttää tietynasteinen anonyymiteettius kyselyssä - siksi valitsin äänestysmuotoisen kyselyn.

En tyytynyt ainoastaan kahteen vaihtoehtoon eli “Kyllä” ja “Ei” vaan otin mukaan myös kolmannen mikä antaa sijan pienelle spekuloinnille, eräällä tapaa se on myös takaportti heille jotka eivät tiedä sairautensa taivamman parantumattomuudesta, kolmas vaihtoehto on “Minulla on pitkäaikaista hoitoa vaativa sairaus/vamma”.

Sairaudeksi laskisin kaikki sairaudet astasta ja allergioista psyykkisiin sairauksiin ja suurempiin fyysisiin sairauksiin. Vammoiksi kaikki hivenenkin vakavemmat vammat kuten sellaiset jotka määritetään tietynasteiseksi invaliditeetiksi.

Avaan myös pelin vastaamalla itse.

Vastaukseni on “Kyllä”. Minulla on parantumaton ruoka-aine allergia sekä elinikäinen psyykkinen sairaus eli maanis-depressiivisyys.

vlad.

edit: Lisätään nyt vielä eteentyöntyvä rintaranka ja lannerangan nikamavaurio.

 

[Rocco]

Syntymästä asti on ollut toinen silmä lähes sokea. Tai siellä vaan ei joku hermo toimi ja näkö toisessa silmässä on aina todella epätarkka. Ikäänkuin katselisi kokoajan parin tyhjän oluttuopin läpi. Onneksi toinen silmä on priimakunnossa eikä tämä silmäpuolisuus haittaa normaalielämässä mitenkään.

 

[Redalert]

Minulla on myös elinikäinen psyykkinen sairaus eli maanis-depressiivisyys. Sairastuin keväällä 2003.

 

[Anton]

Minulla on riesana Raynaudin oireyhtymä. Se kuullostaa kuin aatelisarvolta, mutta kyseessä on "pelkkä" valkosormisuus. Kylmä ja tärinä saa aikaiseksi tunnottomat sormet. Aika mielenkiintoista, kun pitäisi syyskylmillä saada pyörän käsijarrua painettua. Muutaman kerran on ollut tosi kriittinen tilanne.

Olenkohan ollut aikaisemmassa elämässä metsuri, sillä valkosormisuus on heidän ammattitautinsa.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Eiköhän astma lasketa parantumattomiin...

 

[AnaMasa]

Siitepöly-, elukka-, ja sapuska-allergioita löytyy kasapäin. Noiden kanssa tulee hyvin toimeen, kun ei onneksi mitään laktoosi-intoleranssia tai keliakiaa ole toistaiseksi puhjennut. (kop kop)

Levottomat jalat on vaivannut jostain kymmenvuotiaasta ja näköjään pahenee vanhetessa. Kyseessä on pahimmillaan äärimmäisen vittumainen iltaisin ja öisin iskevä oireyhtymä, joka iskee kinttuihin ja vie yöunet tyystin. Tähän on vasta viime vuosina tullut oireita helpottavia lääkkeitä, joista on onneksi ollut apua, mutta nappeja on kait syötävä hautaan saakka.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja
Eiköhän astma lasketa parantumattomiin...

Tai ainakin pitkäaikaisiin ja hoitoa vaativiin.

Minulla orastava astma saatiin vuoden lääkityksellä ja työpisteen vaihdolla kuriin.

Eiköhän kuitenkin vaikea-asteinen astma ole elinikäinen sairaus.

vlad.

 

[Jykke1978]

Itselläni on siitepölyallergioita ja kun ne ovat vielä sellaisia, että koko kesän ajan on jotain mikä vaivaa niin kesä menee aivastellen vaikka lääkkeet sitä helpottaakin. Pahimmat minulla on koivun, heinän ja rukiin siitepölyt. Ruoka-aineille en ole ainakaan vielä allerginen ja siitä pitää olla onnellinen. Lievää astamaa on sitten vielä lisäksi.

 

[pikkukatti]

Kyllä, pakki ei näytä kestävän mitään mitä syön. Testien mukaan ei ole keliakiaa tai laktoosi vaivaa. Mutta kuitenkin varmaan nuo vilja tuotteet osaltaan tuon tekee. Erittäin vittumainen vaiva kun ei tiedä mitä voi syödä ja siitäkin huolimatta maha on pirun kipeä ja vessassa saa juosta. Enää ei sentään laatta lennä parin kossupaukun jälkeen että kai sekin on jo parannusta.

 

[Mielikuvitushahmo]

Tomaattiallergikko olen ja tutkinnan alla on eräs vaiva, joka luultavasti tulee tarvitsemaan pidempiaikaista hoitoa.

Tämän lisäksi mielialavaihtelut ovat toisinaan aika voimakkaita, välillä tulee maattua pitkiä aikoja miettien asioita, eikä hymyä tai positiivisuutta löydä oikein millään, mutta iloisina hetkinä sitä on tavallaan yli-innokas ja kaverit hermostuu, kun kohkaan minkä kerkiän.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti Mielikuvitushahmo

Tämän lisäksi mielialavaihtelut ovat toisinaan aika voimakkaita, välillä tulee maattua pitkiä aikoja miettien asioita, eikä hymyä tai positiivisuutta löydä oikein millään, mutta iloisina hetkinä sitä on tavallaan yli-innokas ja kaverit hermostuu, kun kohkaan minkä kerkiän.

Oletkos mielialavaihteluista jutellut kenenkään kanssa?

Kuinka usein ja voimakkaita nämä vaihtelut ovat? Kuuluuko niihin vaihteluihin tuntemuksia suuruudenhulluudesta, rajoittamattomista voimavaroista, kaikkialle ehtimisestä ja kaikkeen kykeneväisyydestä?

Onko mielialojen "vuoristorata" tasaista ylös-alas -liikettä vai satunnaista liikkumista äärirajojen välillä siten, että toisinaan on selkeitäkin tasaisen mielialanjaksoja?

Toivottavasti kysymykset eivät olleet liian tungettelevia ja henkilökohtaisia, yleisessä keskustelussa ei ole pakko vastata - voit myös halutessasi vastata yv:n muodossa tai jättää vastaamatta. Mikäli vastaat yv:n muodossa niin selvennän mitä ajan takaa.

vlad.

 

[Frankie]

Migreeni on vaivannut koko iän. Olen perinyt sen äidiltäni, joka puolestaan peri sen omalta äidiltään. Tauti on siitä vittumainen, että saattaa olla monia viikkoja ilman päänsärkyä, mutta sitten iskee sellainen jackpot, että on 7 päivää viikossa jumalaton hedari.

 

[Stonecold]

Selkärankareuman kanssa mennään käsi kädessä.

 

[Hejony]

Olen ilmeisen onnekas. Minua ei vaivaa oikein mikään, paitsi eriasteiset urheiluvammat, jotka tietysti parantuvat ajan myötä. Niin, ja lievä laktoosi-intoleranssi, mutta sitä ei itseasiassa oikein edes huomaa.

PS: Ihan uteliaisuuttani kysyn. Kun täällä näyttää olevan tuosta maanis-depressiosta juttua, niin onko niitä jotenkin eriasteisia? Kun ilmeisesti täälläki vladilla ja Redalertilla tämä sairaus on, eikä sitä ainakaan kirjoituksista mitenkään ole voinut huomata. Mutta täällä meilläpäin asuu kaveri, jolla on sama tauti, ja hänellä ei ole kyllä pienintäkään tietoa maailmanmenosta. Joutui koulunsakin jättämään kesken. Tauti lähti liikkeelle pitkästä, ajoittain jopa peräkkäisiä päiviä kestäneestä unettomuudesta. Onko tällä kaverilla toivoa parantua?

 

[pancor]

Henoch-Schönleinin purppuran kärsin kakarana flunssan jälkitautina ja sen seurauksena joudun edelleen käymään lekurilla jokaisen flunssan jälkeen.

 

[MiikaL]

Itselläni ei ole, mutta oman perheen sisältä löytyy tälläinen.

 

[Ghost]

Itselläni ei mitään merkittäviä vammoja tai sairauksia ole. Joku lääkeaine aiheutti allergiaoireita joskus muksuna, mutta enpä tiedä onko silläkään enää vaikutusta, kun sen jälkeen tuota kyseistä lääkettä en ole käyttänyt.

Joskus parivuotiaana sairastin kuumekouristuksia ja niiden johdosta söin jonkin sortin lääkkeitä useamman vuoden ajan. Itselläni ei tosin mitään muistikuvaa ole noiden lääkkeiden syömisestäkään, mutta näin ovat porukat kertoneet. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ole sen jälkeen ollut kun lääkkeiden syönti loppui.

Ainoa terveydentilaan liittyvä vittumaiseksi joskus menevä asia on se, että joka ainoa kerta kun nuha iskee, on poskiontelotulehdus käytännössä varma. Intissä taisin olla parhaimmillaan kolme viikkoa putkeen vempassa ihan puhtaasti poskiontelotulehduksen oireiden vuoksi. Onneksi pääosin VMTL:ssä ja lomat kulkivat. Joka kerta vielä lääkäri erikseen tutki, onko lähtenyt, mutta eipä vain ottanut lähteäkseen. Punkteerausta ei yllätyksekseni käyttänyt. Ei sillä että olisin siitä niin kovasti unelmoinutkaan. Pahimmillaan olo oli sellainen, että kävely vemppamuodossa yksikön pihalta muonituskeskuksen pihaan sai aikaan niin voimakkaan yskimisen, että oksennus nousi suuhun asti.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti Saku #11
PS: Ihan uteliaisuuttani kysyn. Kun täällä näyttää olevan tuosta maanis-depressiosta juttua, niin onko niitä jotenkin eriasteisia?

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä eli maanis-depressiivisyydestä löysin ainakin seuraavan suht' kattavan sivuston, jossa on selvitetty taudin eri vaiheita ja luokkia jokseenkin tarkkaan.

http://www.ahjos.net/luokitus/F30.htm

Samalta sivulta löytyy luokituksia myös masennukseen eli depressioon ja pitkäaikaisiin mielialahäiriöihin.

Maanis-depressiivisyydestä itsestään on koottu vast' ikää Leena Vähäkylän toimesta kirja "Mieli keinussa".

Minulla diagnoosi on suht' tuore, joskin mielenterveydellisten ongelmien parissa olen paininut jo useamman vuoden - ja näillä näkymin tulen painimaan lopun elämääni sillä maanis-depressiivisyys on elinikäinen sairaus.

Sairaudesta ei siis voi parantua, sitä voi hallita ja kontrolloida lääkkeillä mutta kaikilla lääkityskään ei takaa parasta mahdollista tukea. Teillä päin asusteleva kaveri voi olla niin onnettomassa tilassa ettei hänellä ole toivoa paremmasta jollei sitten jokin uusi kehitteillä oleva lääke sovi hänelle ja paranna häntä jotakuinkin yhteiskuntakelpoiseksi.

Minulla md vaihtelee vaikea-asteisten masennustilojen ja hypomanioiden sekä lievien manioiden välillä - tällä hetkellä hyvinkin voimakkaalla syklillä. Toisinaan mieli saattaa olla sellainen, että voisin vaikka kuvitella kykeneväni kannattelemaan koko maailman ongelmia harteillani ja toisinaan yksittäisen paperin nostaminen voi tuntua ylitsevuotavan raskaalta toimitukselta. Toivoa vaan sopii etteivät näiden masennuskausien itsetuhoiset ajatukset ja halut pääse enää vallalle.

vlad.

 

[mtmela]

Ei ole vammaa jos laktoosi-intorelanssia ei lasketa. Puusilmäisyyttä en laske vammaksi. Enkä huonoa keskustelutaitoa.

 

[Arnold]

Lievämuotoinen laktoosi-intorelanssi, tosin juon maitoa, piimää ja syön jugurttia, eli ei se varsinaisesti haittaa, vaikka noin kymmenen vuotta sitten vaihdoin kevytmaidon rasvattomaan ja nykyisin ykkösmaitoon.

Jonkinlainen krooninen pieni kröhä on jäänyt vuosien varrella, joka enemmän on varmaankin vain tapa, eikä mikään sairaus.

Jännittäjäluonne olen, ehkä se on vain korvien välissä henkisellä puolella?

 

[L4E]

Heinänuha. Ei oikeastaan enää vaivaa kuin oikein "pölyävänä" vuotena(sateettomana aikana) ja pellon läheisyydessä(tämäkin todella harvoin). Tästä kaikesta kiitos sille lääkärille, joka ohjasi nuorempana kolmen vuoden täsmä hoitoon. Ennen tätä hoitoa oli aivan mahdotonta edes ajatella ruohonleikkurin sarviin tarttumista, mutta nykyisin moinen ei haittaa enää yhtään. Samalla hoidolla kyllä meni muutama muukin allergia kuten viljat, leppä, koivu ja jne.

 

[Sv veinikretski]

Minulla on silloin tällöin saatanallinen mikreeni, silloin silmillä ei näe mitään on vain verho edessä. pitää mennä pimeään ja vetää buranaa tai venäläistä hevoslääkettä että saisi sen loppumaan. Joskus se voi kestää kolmekin päivää kun pääsee pahasti alkamaan, olen huomannut että jos alkuvaiheessa heitän tarpeellisen määrän tabletteja naamaani se ei jatku niin kauan.

 

[The Hawks]

Ei varsinaisesti ole mitään, josta tietysti tarvitsee olla erittäin onnellinen. Ainoastaan silmät ovat vähän huonot. Näössä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta lukeminen, päätteen tuijottaminen jne. tuntuvat välillä ylivoimaisilta tehtäviltä. Onhan mulla siihen lukulasit olemassa, mutta ei nekään aina auta. Joskus on vaikeaa kun pitää töissä katsella päätteitä ja vapaalla selata nettiä.

 

[Redalert]

Saku #11
Kun siis sairastuin psyykkisesti huhtikuussa 2003, olin minäkin totaalisen sekaisin pitkän aikaa. En tiennyt tästä maailmasta mitään... Senpä vuoksi tuli tutuksi sekä suljettu-, että avo-osasto. Olin poissa työelämästä puolitoista vuotta ja asuin vanhempieni luona vuoden (ja olen 36-vuotias !) . Sitten syyskuussa 2004 muutin takaisin omaan kotiini ja takaisin omalle työpaikalleni, jossa tein aluksi ns. kevennettyä työtä.
Se, että olen suht hyväkuntoinen, on täysin minua hoitaneiden tahojen, perheeni, ystävieni ja työpaikkani ansiota ! Sekä tietysti oikeanlaisen lääkityksen löytäminen. Ei auta muu, kuin mennä päivä kerrallaan eteenpäin, koskaan ei tiedä, mitä voi olla edessä... Tällä hetkellä minulla on päällä tuon maanis-depressiivisyyden depressiovaihe... Mutta ei sairaudestani tässä nyt sen enempää, koska jo kirjoitin pitkän sitä koskevan jutun otsikkoon Taudinkuvana depressio...
LISÄYS: Niin, unohdin mainita, että minulla on myös 13-vuotiaasta saakka ollut migreeni. Minun kohdallani se on sen kaltainen, että väliä voi olla puoli vuotta tai jopa vuosi, mutta kun se iskee, olen TÄYSIN toimintakyvytön. Särky on aina oikean ohimoni kohdalla ja se sitten kestää viikon tai kaksi viikkoa putkeen ! Eli AIVAN HIRVITTÄVÄÄ !! Lisäksi myös aina oksentelen. Mutta HEI NYT VASTA HUOMASIN !!!! Kun sairastuin keväällä 2003 psyykkisesti, EI OLE MIGREENIÄ OLLUT !! ITSE ASIASSA VIIMEKSI JUURI HELMIKUUSSA 2003 oli 2 viikon migreeni, kun jo oireilin psyykkisesti... !!! :-) ELI OLISINKOHAN SIITÄ JOPA KOKONAAN PARANTUNUT !? :-) Ehkä minulle on jo aivan tarpeeksi maanis-depressiivisyydessä... Who knows ??

 

[ms.qvist]

re: Saku #11.

Muutama sana vielä omasta tautihistoriastani. Kuten mainitsin tällä hetkellä elän vaihetta jossa mielialavaihtelut ovat hyvin voimakkaita ja nopeita - syksi on muutama viikko kuukausi väliä, vaihteluasteikko on keskivaikeasta masennuksesta lievään maniaan tai hypomaniaan.

Maanis-depressiivisyys diagnosoitiin minulle vasta jokin aika sitten, tätä ennen diagnoosina oli vaikea-asteinen masennus (lisänä vielä tunne-elämältään epävakaapersoonallisuus; rajatilatyyppi). Varsin usein md-potilas diagnosoidaan ensin masentuneeksi koska hoitoon useimmiten hakeudutaan masennusvaiheen aikaan, näin minun kohdalla tapahtui.

Kärsiessäni vuosien ajan masennus ja voimakkaista ahdistustiloista sekä jonkin asteisista maanisista jaksoista elin aikoja jolloin olin aivan sekaisin. Elin hyvin harhaisessa tilassa, kuulin ääniä ja näin harhoja. Kuulin itsemurhaan kehoittavia viestejä, yritinkin sitä lääkkeillä - onnekseni epäonnistuin.

Minulla on takana kaksi lyhyttä hoitojaksoa sairaalan sujetulla osastolla, ensimmäisellä kertaa jouduin pakkohoitoon M1-lähetteellä. Sairaalahoidon ohella olen ollut kahdesti hoitossa päiväosastolla mielenterveyskeskuksessa.

Ilman asianmukaista hoitoa ja turvaverkkoa tuskin kirjoittelisin näitä viestejä enää teidän "iloksenne". Jossain vaiheessa olisin onnistunut, joko lääkkeillä tai ajamalla rekkain alle pyörällä.

Sen tiedän, että tämän kanssa minun on elettävä lopun elämäni - jokainen päivä ja jokainen hengenveto.

vlad.