Onko lasten paikka kotona vai tarhassa?

[dana77]

Taas kerran keskustelua käydään tällä palstalla ihan väärässä paikassa eli tuolla mille naurat nyt ketjussa, mutta perustetaan asialle oma thredinsä. Keskustelu lähti siis liikkeelle kun kotiäiti Niina Mikkosen ja kirjailija Jarkko Tontti olivat pyydetty Ylen aamu-tv:hen puhumaan lasten päivähoidosta. Mikkonen oli sitä mieltä että lapsille paras paikka on koti jossa on vanhemmat, jotka häntä rakastavat ja jotka antavat hänelle kasvurauhan. Kirjailija Tontti taas viittasi Ruotsalaiseen seurantatutkimukseen jonka tuloksena oli että tarhassa kasvaneet lapset pärjäsivät elämässä keskimäärin paremmin alkaen koulumenestyksestä ja päättyen pienempään syrjäytymisriskiin.

Tuossa linkki HS:n uutiseen keskustelusta:
http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/K...ojen+juuret+ovat+natsi-Saksassa/1135242843798
Mikkosen esiintyminen kyseisessä ohjelmassa oli ala-arvoista ja sille naureskelua voidaan jatkaa tuolla naureskelu-ketjussa, mutta se ei sinänsä tee hänen mielipiteestään väärää (ellei sitten lähdetä esittämään että tuollaisia käyttäytymiskyvyttömiä ja huomioonottamattomia mulkkuja kotona kasvaneista lapsista kasvaa)

Oma mielipiteeni asiaan on, että isoin ero kotihoidon ja tarhassa kasvaneiden lapsien kesken ei ole suuntaan eikä toiseen siinä, että ensimmäiset ovat rakastavia vanhempia ja jälkimmäiset koulutettuja ammattilaisia, vaan siinä, että tarhassa lapset saavat runsaasti kontakteja samanikäisiin lapsiin, jolloin lapset oppivat sosiaalisia taitoja ja erilaisuuden hyväksymistä ja siihen suhtautumista.

Fakta muuten on että moottoritiet ja lapsilisät olivat natsien keksintöjä, mutta molemmat ihan hyviä ideoita.

 

[-OO-]

Kaiken kaikkiaan minä kallistun vähän sen kannalle että lapsen olisi hyvä olla ainakin välillä tarhassa samanikäisten naperoitten kanssa, mutta ei ole olemassa mitään yhtä ja oikeaa vaihtoehtoa kuten esim. Nina Mikkonen pää punaisena huutaa. Kyllä se on kiinni hoitopaikasta, vanhemmista ja myös lapsista, toisille sopii paremin toinen vaihtoehto ja toisille toinen.

Kirjoitin jo tuonne toiseen ketjuun esimerkin omasta elämästäni: Minä en ole koskaan ollut päivähoidossa/tarhassa vaan äiti hoiti minua kotona 5 vuotiaaksi ja siitä eteenpäin kouluun saakka olin mummoni luona päivähoidossa. Asuimme vielä sen verran syrjässä että lähistöllä ei asunut muita lapsiperheitä joissa olisi ollut minulle samanikäistä seuraa. Kouluun mennessä minulla oli aika vaikeaa saada kavereita koska muilla oli jo oma kaveripiirinsä ja minä olin - ehkä sen takia että minulla ei ollut ollut juuri kontakteja samanikäisten lasten kanssa, ehkä pelkästään luonteeni takia - aika lailla ulkopuolinen. Ja ihan näihin päiviin asti (nyt olen 30) minulla on aina ollut vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja olen ainakin omasta mielestäni vähän epäsosiaalinen ihminen. Minä luulen että minulle olisi saattanut olla hyväksi olla ainakin jossain vaiheessa tarhassa tms. En tiedä olisiko se auttanut mitään vai onko minun luonteeni vaan sellainen mutta luulen että siitä ei olisi haittaakaan ollut.

 

[Gentleman]

Hyvä että asiasta keskustellaan, HS:n jutun perusteella lapselle ainakin parempi olla tarhassa kuin Nina Mikkosen kotona. Voi saada jopa suunvuoron joskus.

Itse en ollut pienenä tarhassa, kun maaseudun lapsi olen. Kerhoissa tuli rampattua, mutta enemmänkin seuraa olisi saanut olla kuin isoveli ja naapurin kakara. Eli kuten --OO-- tuossa ylempänä, niin en minäkään ole mitenkään sosiaalinen ihminen, vaan small talkit ja chitchatit tulevat pakottamalla, eivät luonnollisesti.

Eiköhän tämäkin ole niitä asioita, että tasaisesti molempia eli kotia ja päiväkotia niin mahdollisuudet koko lailla tervepäiseen lapsuuteen ovat olemassa.

 

[varjo]

Väärin otsikoitu, olisi pitänyt kysyä "kasvatatko lapsesi kotona vai oletko natsi".

Nojoo, uskovaisten argumentointi ei koskaan ole päätä huimannut eikä ko. nainenkaan erityisesti ainakaan edistä tuota imagoa.

Sosiaaliset kontaktit kuitenkin lienevät nykyaikana varsin tärkeitä, joten vaikka kotona voi kiva olla jonkin aikaa, on päivähoito kuitenkin ihan noin yhteiskunnankin kannalta parempi ratkaisu kuin se että tuottava yksilö pysyy poissa töistä lasten takia. Toisaalta jos taas kotona/lähipiirissä lapsia on useampia, niin yhteisen hoitajan pestaaminen kotiin on mielestäni yksi ihan validi juttu, jos siis siihen on taloudellisia edellytyksiä.

Mutta kyllähän siinä varmaan lasten kasvumaailma on vähintäänkin mielenkiintoinen jos ainoa kontakti ulkomaailmaan on oma äiti.

 

[Cube]

Mutta kyllähän siinä varmaan lasten kasvumaailma on vähintäänkin mielenkiintoinen jos ainoa kontakti ulkomaailmaan on oma äiti.

Siis luuletko tosissasi, että lapsen kotona kasvattaminen tarkoittaa sitä, että lapsi on kotona äidin kanssa 24/7?

 

[Rankkari]

Ei taida Timo olla hoitanut asioita lakanoiden välissä, kun noin kiukkuisen ja mustavalkoisen puheen piti hänen puolisonsa =).

Lapsen on hyvä olla päiväkodissa koska:
1. Siellä oppii tärkeitä sosiaallisia taitoja
2. Perheen vanhemmat saavat
-ansiotyötä, jolloin rahat riittävät (kaikki eivät ole rikkaita)
-mielenterveys paranee, kun on vanhemmat hieman erillään lapsistaan. suosittelen myös kohun aiheuttajalle menemistä töihin.

En ole sitä mieltä, että heti 1. vuotias viedään päiväkotiin. Hieman myöhemmin siis.

 

[dana77]

Siis luuletko tosissasi, että lapsen kotona kasvattaminen tarkoittaa sitä, että lapsi on kotona äidin kanssa 24/7?

Ei, kyllähän sitä välillä nukutaan ja käydään kaupassa.

Itse tiedän yhden tuttavaperheen, jonka kuusi vuotiaan tytön paras kaveri oli oma äiti. Aika surullista, vaikka onhan siinä paljon muutakin vikana ollut kuin pelkkkä kotona kasvaminen.

 

[dana77]

En ole sitä mieltä, että heti 1. vuotias viedään päiväkotiin. Hieman myöhemmin siis.

Tuon Ruotsalaistutkimuksen mukaan lapsi pärjäsi sitä paremmin mitä aikaisemmin hänet päiväkotiin vietiin. En ole itse tutkimusta nähnyt, joten sitä en tiedä että minkä ikäisiä nuorimmat tutkitut lapset ovat tarhaan vietäessä olleet, mutta arvaan että tuollaisia 8-12 kuukautisia.

Onko jollain tiedossa linkkiä tuohon viitattuun tutkimukseen?

 

[-OO-]

Ainakin kun syrjemmässä asuu niin kyllähän se vähän siihen monensti menee että lapsella ei ole juuri muita kontakteja ulkomaailmaan kuin omat vanhemmat. Meilläkin käytiin kaupassa se kerran-pari viikossa ja samalla reissulla hoidettiin muut asiat, muuten oltiin aika pitkälti kotosalla. Varsinkin siinä vaiheessa kun äiti meni takaisin töihin ja jäin mummon luo hoitoon, kontaktit vähenivät vielä entisestää. Minulla on sellainen käsitys että tällainen ei voi olla vaikuttamatta lapsen sosiaalisiin taitoihin. Esim. minä olen aina ollut sellainen "yksin puuhastelija" joka viihtyy parhaiten yksin, ja olen aika arka ja varautunut sosiaalisissa tilanteissa. Luulen että tämä johtuu ainakin osaltaan siitä että olin lapsena niin paljon kotona ja puuhastelin aina yksin.

Mutta on toki osansa myös lapsen luonteella, esim. siskoni joka myös oli 6-vuotiaaksi asti kotona hoidossa on huomattavasti sosiaalisempi kuin minä, joten ei kaikkea voi sen syyksi laittaa että en ollut tarhassa.

 

[Datsun]

Meillä vaimo oli kotona lapsen kanssa siihen saakka kun tyttö täytti 1,5 vuotta. Tarhaan meno oli tyttärelle pelkästään positiivinen asia, neiti kun on oikein vilkas luonne ja tutustuu helposti muihin lapsiin. Tarhassa neiti on myös oppinut pikkuisen sitä, kuinka ryhmässä toimitaan eikä itse voi aina olla ensimmäisenä.
Myös vaimolle oli helpotus päästä takaisin töihin.

Yritän siis sanoa, että paljon on lapsen luonteestakin kiinni kumpi nyt sitten on parempi paikka, päiväkoti vai oma koti.

 

[varjo]

Siis luuletko tosissasi, että lapsen kotona kasvattaminen tarkoittaa sitä, että lapsi on kotona äidin kanssa 24/7?

En toki tarkoittanut sitä että lapset lukitaan kellariin ja kahlehditaan vessanpönttöön, vaan lähinnä sitä että jos vaihtoehtona on leikkiä päivisin 8h vieraitten lasten keskuudessa tai olla kotona vain äidin/sisarusten kanssa niin eipä tuossa mitenkään häävisti tule sosiaalisia, eritoten erilaisia sosiaalisia kontakteja ja myös olennaisesti sosiaalisia tilanteita, joissa tavat risteävät ja lapsi joutuu tilanteeseen jossa ihmiset eivät toimi "totutusti".
Se, että sitten kotihoitolapsien kohdalla kerran vuodessa jossain kissanristiäisissä kummitäti tulee nipistämään poskea ja toteamaan että onpas taas kasvettu ei nyt sinänsä ihan vastaa sitä sosiaalisten tilanteitten tykitystä minka kohteena lastenhoidossa olevat lapset kokevat.

Teksti sisältää nyt toki hieman kärjistystä, mutta mä olen nähnyt ihan tarpeeksi "yh-lapsia", joitten äidit ovat enemmän tai vähemmän pilanneet itsekeskeisiksi kitisijöiksi (jotka toki sitten vuosien mittaan ovat muuttuneet ihmisiksi sosiaalisten tilanteitten pakottaessa), niin en mitenkään oikein voi kuvitella että jos samaa tapahtuisi jo lapsesta asti tilanne voisi lopputulemana olla mitenkään kauhean paljon parempi.

Ja en tietenkään ole pistämässä lapsia hoitoon myös heti kohdusta poistumisen jälkeen (ei mielestäni brittienkään sisäoppilaitosputki 5-vuotiaasta maisteriksi ole mikään ideaalitapaus), vaan ihan tapauskohtaisestihan tuota hoitoonlaittamista pitänee pohtia.

 

[Juicey]

Sosiaalisten tilanteiden hallitseminen ei suoraan riipu siitä miten varhaisessa vaiheessa on heitetty lapsi tarhaan / päiväkotiin oppimaan muilta samanikäisiltä vaan paljon on tekemistä myöskin kotioloilla; kotona perheen kanssa vietetty opettaa myöskin sosiaalista käyttäytymistä ja toisaalta hyvä lapsi-vanhempi -suhde antaa lapselle myös itseluottamusta joka on tärkeä luodessa niitä sosiaalisia kontakteja muihin ihmisiin. Pidän päiväkotijärjestelmää fiksuna tapana totuttaa lapsia yhteistyöhön, mutta kumpikaan hoitomuodoista ei nähdäkseni ole millään saralla yksiselitteisesti ylivertainen toiseen nähden. Mikä missäkin tapauksessa on hyvä ratkaisu riippuu oikeastaan aina tapauksesta itsestään eikä ole olemassa mitään luonnonlakeja tai oikeita sääntöjä joiden mukaan lasta pitäisi kasvattaa kotona ja päiväkodissa. Omasta puolestani haluan lasten viettävän lapsuusaikaa omassa kodissa mahdollisimman pitkälle mutta toisaalta siirtyvän oikeaan aikaan myös koulu- / päiväkotijärjestelmän piiriin oppimaan päivittäistä poissaolemista kotoa. Tämä tarkoittanee ehkä 4-6 -vuotiaana. Vanhemmat lapseni ovat menneet päiväkotiin 3 ja 4 -vuotiaina enkä näe tämän aiheuttaneen heille mitään suuria traumoja niin sosiaalisen osaamattomuuden kuin toisaalta liian aikaisen kodista irrottautumisenkaan kannalta. Kuten huomaa, niin ehkä lievästi kuitenkin kallistun sille kannalle että nuoremmat lapset voisivat hyvin olla hieman pidempään kotona, mutta tässäkin muuttuneilla ympäristötekijöillä ja muilla kokonaisuuteen vaikuttavilla asioilla on painoarvonsa. Mitään ratkaisevaa eroa lasten kehityksen kannalta en allekirjoita, suuntaan enkä toiseen.

Mikkosen esiintyminen oli jotenkin äimistyttävää, järkeväkin asia voidaan tuhota luokattomalla esiintymisellä. Ei tosin ole ainoa kummallisia mielipiteitä tästä aiheesta laukova; sekä kiihkeillä ammatti-kotiäideillä että lapsensa kapaloissa hautomoon heivaavilla uranaisilla on molemmissa ääripäissä usein itselleni aika vieraita periaatteita vaikka toisaalta olenkin tiettyyn pisteeseen asti samaa mieltä molempien kanssa.

Varjo on aivan kuutamolla kuvitellessaan ettei kotona hoidettavalla lapsella ole perhettä laajempia sosiaalisia verkostoja; kyllä on. Olisi pikemminkin hyvin poikkeuksellista jos ei olisi.

 

[mjr]

Tästä on nyt meidän perheessä ihan empiiristä todistusaineistoa (ja varmasti asia onkin aika tapauskohtainen). Vuoden ja viiden kuukauden iässä lähti poika elokuussa päivähoitoon, ja kyllä tunnustan että se vähän arvelutti, tai aika paljonkin. Taloudelliset realiteetit vain tulivat vastaan. (Itse taisin olla neljä-viisi vuotta kotona ennenkuin sitten lähdin seurakunnan osa-aikaiseen päiväkerhoon.) Mutta kävikin niin että poika rakastaa päiväkotiin menoa, ilmeisesti pitää vähän vauhdikkaammasta menosta päivän aikana kuin mitä kotona on tarjolla - on myös oppinut selvästi nopeammin tekemään uusia asioita: päiväkodissa ei ole aikaa kaikkea tulla puolesta tekemään ja tuntuu myös toisten matkiminen olevan aika voimakas refleksi. Eli meidän tapauksessamme ratkaisu toimi, mutta tämä lienee aika yksilöllinen asia, riippuu niin lapsesta kuin kyseisestä päiväkodistakin. Itse olen läheltä seurannut myös kotona kouluikään olleita lapsia ja hyvältä on sekin ratkaisu heille vaikuttanut. Eiköhän empiria ole aivan hyvä tapa ratkaista kiista. Eli ei oikein ole natsi-oloa tässä, mutta en myöskään mitenkään syyllistä toisenlaisen ratkaisun tehneitä.

 

[moby]

Esim. minä olen aina ollut sellainen "yksin puuhastelija" joka viihtyy parhaiten yksin, ja olen aika arka ja varautunut sosiaalisissa tilanteissa. Luulen että tämä johtuu ainakin osaltaan siitä että olin lapsena niin paljon kotona ja puuhastelin aina yksin.

Itsekin vietin lapsuuteni maaseudulla ja olen vieläpä ainoa lapsi, joten yksin tuli vietettyä melkoisesti aikaa. Tosin naapurustossa oli jonkun verran lapsia, mutta heihin tuli enemmän tutustuttua vasta koulussa. Päiväkodissa olin kuitenkin jo heti vuoden ikäisestä, kun vanhempien oli pakko käydä työssä. Alle kouluikäisenä vapaa-aika meni aikuisten seurassa, kun ihan vieressä asui pappani ja molemmat enoni.

Alle kouluikäisenä en juurikaan tunne kaivanneeni kavereita päiväkodin ulkopuolelta. Toki aikuisten pitäisi miettiä näitä sosiaalisia kontakteja, jos lapsi kasvatetaan kokonaan kotona. kaupungissahan on leikkipuistot ja erilaisia kerhoja, joissa lapsi tapaa muita kaltaisiaan.

Omat lapseni menivät päivähoitoon yhtäaikaa 3- ja 2-vuotiaina. Siihen asti äiti hoiti heitä kotona. Mielestäni tämä oli hyvä aika mennä päiväkotiin ja kaikki sujuikin todella hyvin ja exänikin päsi työelämään, kun alkoi vanne uhkaavasti kiristää päätä kotona.

Itse tiedän yhden tuttavaperheen, jonka kuusi vuotiaan tytön paras kaveri oli oma äiti. Aika surullista, vaikka onhan siinä paljon muutakin vikana ollut kuin pelkkkä kotona kasvaminen.

Tämä on todella surullista. Kasvatustehtävät jäävät tekemättä, jos on lapsen kaveri. Tiedän myös samanlaisen tapauksen ja hirvittää mitä tuossakin tulevaisuus tuo tullessaan. "Kaveriäitihän" antaa lapsen tehdä mitä lapsi haluaa ja lapsi on muutenkin perheessä vapaamatkustaja ilman mitään velvollisuuksia.

 

[LaTe_Show]

Jos Suomessa haluat elää tyypillistä keskituloisen perhe-elämää, jossa sinulla on omistusasunto, farmariauto, kaksi lasta, koira ja vuosittainen etelän matka, niin hyvin monelle perheelle tämä tarkoittaa sitä, että molempien osapuolten pitää olla työelämässä. Toisin sanoen se on monelle käytännössä liian suuri taloudellinen uhraus jäädä kotia hoitamaan lasta.

Tämän vuoksi tätä päiväkotisysteemiä ihannoidaan ja puolustellaan kaiken maailman "parantaa lapsen sosiaalisuutta", "opettaa toimimaan ryhmässä" jne muulla jargonilla ja "lapsi ei nää muita ihmisiä kuin äitiään" kärjistyksillä.

Ihan hyvin ne lapset muuallapäin maailmaa oppivat sosiaalisuutta ja ovat jopa enemmän ulospäinsuuntautuvia kuin suomalaiset lapset.

 

[tty_01]

Varjo on aivan kuutamolla kuvitellessaan ettei kotona hoidettavalla lapsella ole perhettä laajempia sosiaalisia verkostoja; kyllä on. Olisi pikemminkin hyvin poikkeuksellista jos ei olisi.

Täytynee kirjoittaa tähän kommentti. Kun pienenä lapsena asuin ns. pienen kunnan peräkulmilla, 10 km:n matkan päässä keskustasta ja lähin toinen lapsiperhe oli 4 km:n päässä, niin eipähän sitä kovin paljon tullut alle kouluikäisenä muiden kuin sisaren kanssa sosiaalisia verkostoja muodostettua. Ja mihinkään päivähoitoon ei maalaistalosta muksuja lähetetty, ei ainakaan tuohon aikaan. Nyt asia voisi olla jo eri juttu, kun vanhempien työssäkäynti kodin ulkopuolella voisi olla lähes pakollista.

Olihan se kyllä ekaluokalla sitten mukavaa nähdä muitakin samanikäisiä lapsia.

 

[koo]

Onko jollain tiedossa linkkiä tuohon viitattuun tutkimukseen?

Tästä alla olevasta, Vihreän langan linkistä vähän esimakua tutkimukseen.
http://www.vihrealanka.fi/node/1183

Itse tutkimus löytynee
Helsingin Sanomista huhtikuu 2005 tarkemmin 13.4.2005
En osaa mennä tuonne arkistoon joten jos joku menee niin kertokaa.

Terveisin koo

 

[dana77]

Tästä on nyt meidän perheessä ihan empiiristä todistusaineistoa.

Puutun tähän (koska se nyt olit sinä joka tämän sanoit...). Eihän tällainen omakohtainen kokemus mitään _todista_, ellei teillä lapsia ole tilastollisesti edustavaa otosta ja riittäviä verrokkiryhmiä. Se että lapsi oppii ja kehittyy selittyy kuitenkin myös iän mukana tuomalla kasvulla, joten minun mielestäni näiden empiiristen kokemusten osuutta ei tulisi liikaa korostaa, varsinkin kun asiasta on ihan tieteellistä tutkimustietoa. Kuitenkin sekin että lapsi viihtyy tai että hänellä on kivaa, ei välttämättä korreloi hyvien kasvatustulosten kanssa.

Oma mokani tietenkin että tällaisen keskustelun aloitin, kun mutulla tämä puolin ja toisin perustellaan. Ehkä hieman salaa kaipasin että joku olisi nostanut esiin pointin, että mittaako elämässä pärjääminen väärää asiaa koulutustehtävän onnistumisen kannalta. Siis että onko niin, että tarhassa kasvaa itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, jotka sitten elämässäkin parhaiten itsekkäästi onnistuvat oman edun tavoittelussaan. Tämä olisi ollut vaikeampi kysymys vastattavaksi.

 

[varjo]

Varjo on aivan kuutamolla kuvitellessaan ettei kotona hoidettavalla lapsella ole perhettä laajempia sosiaalisia verkostoja; kyllä on. Olisi pikemminkin hyvin poikkeuksellista jos ei olisi.

Niin, tällaisia tapauksia kuitenkin varmasti on ja sellaisen tilanteen todennäköisyys on luonnollisesti paljon suurempi kuin sellaisella, joka on päivähoidossa. Ja olennaista on yhä se kokonaisuus, päivähoidossa olevan lapsen koko sosiaalisten tilanteitten repertuaari on niin valtavasti laajempi kuin kotihoidossa on mitenkään mahdollista ilman että ko. kodin äiti nyt on jonkinlainen yleinen kerhotäti kaikille naapurustonkin lapsille.

Ja mikä tärkeintä, näitten sosiaalisten tapahtumien määrä on täysin kiinni hoitavasta vanhemmasta itsestään, eli se ei ole mitenkään vakioitavissa, siinä missä päivähoidossa kymmenen muun lapsen kanssa on todella vaikea selvitä ilman minkäänlaista sosiaalista kontaktia. Eli parhaimmillaan kotihoito tuskin mitenkään poikkeaa yleisestä päivähoidosta, mutta pahimmillaan puhutaan sitten jostain aivan muusta ja siinä välimaastossakin on kaikenlaista.

Ja sitten jos ajatellaan taas todennäköisyyksiä, jos iso osa naapuruston lapsista on hoidossa päivät, kenen kanssa ne kotihoidettavat lapset leikkivät?

Tottakai itsekin olen aikanaan leikkinyt taloyhtiön hiekkalaatikolla muitten lasten kanssa äidin ollessa vielä kotona, mutta tämä toki onnistui paljolti ko. asuinpaikan suuren lapsitiheyden takia. Pienemmällä paikkakunnalla niitä lapsia ei ole niin paljoa, että jokaiselle hiekkalaatikolle löytyy leikkijöitä enemmän kuin 1.

 

[hege]

Kerrankin läheltä liippaava aihe, kun tuota IFK:n tuskaa ei jaksa kommentoida.

Meillä kuvio on nyt sellainen, että muksu (1 v ja 5 kk) on seuraavat 2,5 kuukautta himassa allekirjoittaneen hoidossa ja sitten tulisi pätkä perhepäivähoitoa ja 2 v iässä sitten päiväkotiin. Perhepäivähoidossa olisi varmaan pidetty pidempääkin, mutta onneksi edes tuo pätkä järjestyi.

Ainakin pääkaupunkiseudulla (ja varmasti kaikkialla suuremmissa keskuksissa) on kotonakin hoidettaville muksulle tarjolla avoimia päiväkoteja, muskareita yms. missä muksu näkee muitakin lapsia. Eli minun on vaikea kuvitella, että muksusta tulisi kotona ollessa mitenkään rajoittuneempaa kuin päiväkodissa, tosin kotona olevan muksun kanssa pitää olla aktiivinen ja viitsiä lähteä pois omalta pihalta.

Muutenkin tämä lastenhoitokuvio on aikalailla moniulotteisempi kuin pelkkä kodin ja päiväkodin välinen valinta ja valitettavasti muut realiteetit monesti ohjaavat tekemään sellaisia valintoja jotka eivät ehkä olisi vanhempien omien toivomusten mukaisia (lähden siitä liikkeelle, että vanhemmat pyrkivät ensisijaisesti valitsemaan lapselleen sopivimman hoitotavan). Osa joutuu taloudellisesta syistä laittamaan lapsen aikaisemmin kuin haluaisivat päivähoitoon ja osa liki samoista syistä pitämään himassa. Käytännössä toimivin kuvio riippuu hoitopaikan sijainnista (ei ole todellakaan automaattisesti se viereinen päiväkoti, vaan sijainti saattaa olla jotain ihan muuta), työajoista, palkasta (pienellä perheen tulojen lisäyksellä ei välttämättä kannata alkaa ahdistumaan niiden vientien ja tuontien kanssa kun ne kuitenkin venyttävät sitä työpäivää, saati alkaa hankkimaan toista autoa muksujen kuljettamiseksi), yms.

Mutta paremmalla ajalle eteenpäin, kun alkaa kuulua sellaista päiväunilta heräämiseen viittaavaa älämölöä taustalta…

Hege

 

[Juicey]

Täytynee kirjoittaa tähän kommentti. Kun pienenä lapsena asuin ns. pienen kunnan peräkulmilla, 10 km:n matkan päässä keskustasta ja lähin toinen lapsiperhe oli 4 km:n päässä, niin eipähän sitä kovin paljon tullut alle kouluikäisenä muiden kuin sisaren kanssa sosiaalisia verkostoja muodostettua. Ja mihinkään päivähoitoon ei maalaistalosta muksuja lähetetty, ei ainakaan tuohon aikaan. Nyt asia voisi olla jo eri juttu, kun vanhempien työssäkäynti kodin ulkopuolella voisi olla lähes pakollista.

Olihan se kyllä ekaluokalla sitten mukavaa nähdä muitakin samanikäisiä lapsia.

On selvää että on olemassa esimerkkitapauksia lähes mistä tahansa, mutta jos puhutaan hieman yleisellä tasolla "kokonaisuudesta" eikä esim. stereotypiasta yh-äidistä jolle lapsi on vain painolasti kainalossa selviytyessä jokapäiväisestä elämästä niin voidaan varmasti ihan hyvällä omallatunnolla esittää "yleiseksi tilanteeksi" skenaarion jossa kotona hoidettava lapsi pääsee säännöllisesti ja usein vuorovaikutussuhteisiin mm. naapureiden, sukulais-lasten, tuttujen yms. tuttujen ja usein myös samanikäisten lasten / ihmisten kanssa. Toisekseen, en itse oleta että tämä olisi se seikka jonka perusteella esim. sosiaaliset taidot määräytyisivät, enkä myöskään usko että tällä perusteella yksiselitteisesti jäisi paitsi jostain kehitysvaiheesta. Enemmän uskon lasten oppivan päiväkotiryhmästä yhdessä toimimista, ryhmäsääntöjä ja toisten lasten huomioonottamista - joskin myös sisarusten olemassaolo auttaa paljon opettamaan näitä samoja asioita. Päiväkoti on myös siitä hyvä ympäristö että on olemassa omalle kehitykselle ja opituille asioille verrokkilapsia ympärillä koko ajan joihin sekä päiväkodin täti että joskus omatkin vanhemmat voivat tehdä vertailuja ja oppia. Päiväkodin ohjattu toiminta on myös hyvä energisille ja vilkkaille lapsille joiden vanhemmilla on vaikeuksia jaksaa / järjestää aikaa valvotulle liikkumiselle tai pihalla puuhastelulle. Ei kuitenkaan ole missään sanottu ettei vastaavia asioita voisi hoitaa myöskin kotihoidossa ja toisaalta "normaali koti" on lapselle hyvin turvallinen ympäristö jossa muiden lasten reaktioiden pelko ja ryhmästä pois jääminen eivät ole merkittäviä tekijöitä.

Niin, tällaisia tapauksia kuitenkin varmasti on ja sellaisen tilanteen todennäköisyys on luonnollisesti paljon suurempi kuin sellaisella, joka on päivähoidossa. Ja olennaista on yhä se kokonaisuus, päivähoidossa olevan lapsen koko sosiaalisten tilanteitten repertuaari on niin valtavasti laajempi kuin kotihoidossa on mitenkään mahdollista ilman että ko. kodin äiti nyt on jonkinlainen yleinen kerhotäti kaikille naapurustonkin lapsille.

Mihin tämä nyt oikein perustuu? Ryhmässä eivät suinkaan vain positiiviset ilmiöt nouse esille oppimisen myötä vaan myöskin negatiiviset ilmiöt kuten ryhmästä ulosjääminen, epäonnistuminen muiden edessä ja niin edespäin jotka voivat hyvin lähteä synnyttämään nimenomaan syrjäytymistä ja turvattomuudentunnetta. Koti ja hyvä lapsi-vanhempi -suhde kuitenkin ruokkii lapsen itsetuntoa ja tarjoaa korvaamattoman turvallisen ympäristön myös sosiaaliselle kokeilemiselle. Päiväkodinaikainen oppi ei myöskään ole mitenkään ainutkertaista ja kouluun lähtiessä lapset ottavat hyvin nopeasti kiinni muut sosiaalisilta taidoiltaan - erojen välillä kyse on enemmän yksilöistä kuin päiväkoti vs. kotikasvatuksesta.

Ja mikä tärkeintä, näitten sosiaalisten tapahtumien määrä on täysin kiinni hoitavasta vanhemmasta itsestään, eli se ei ole mitenkään vakioitavissa, siinä missä päivähoidossa kymmenen muun lapsen kanssa on todella vaikea selvitä ilman minkäänlaista sosiaalista kontaktia. Eli parhaimmillaan kotihoito tuskin mitenkään poikkeaa yleisestä päivähoidosta, mutta pahimmillaan puhutaan sitten jostain aivan muusta ja siinä välimaastossakin on kaikenlaista.

Mihin tämä perustui muuta kuin omiin kuvitelmiisi? "Parhaimmillaan" kotihoito tarjoaa lapselle hyvin laajan skaalan ja paljon kontakteja. Lisäksi kotihoito tarjoaa lapselle hyvin yksilökohtaista reagointia ja ruokkimista, sekä luonnollisesti korvaamattoman turvallisen ympäristön - oman kodin. Kotihoidossa lapsi voi löytää myös paljon virikkeitä jotka eivät kenties ryhmä-ympäristössä ole mahdollisia toteuttaa sekä pystyy halutessaan myöskin leikkimään itsenäisesti. Erittäin tärkeä taito sekin - johon itse kuvaamasi kaltaisessa ympräistössä kotihoito tarjoaa paremmat edellytykset.

Ja sitten jos ajatellaan taas todennäköisyyksiä, jos iso osa naapuruston lapsista on hoidossa päivät, kenen kanssa ne kotihoidettavat lapset leikkivät?

Heh, esimerkiksi omalla asuinalueellani vanhemmat eivät ole täysin vieraita toisilleen ja erilaisia ratkaisuja voidaan pohtia yhdessäkin; alueellamme on päädytty kotihoitamaan omia lapsia sekä päivähoitojärjetelyiden hankaluuden että upeiden kotihoitomahdollisuuksien vuoksi; yhdessä vuorovaikuttamalla on selvinnyt että halua kotihoitoon on ollut muillakin, mutta samoja pelkoja - jääkö lapsi sitten yksin? Eivät ole jääneet, vaan halutessa leikkikavereita löytyy ja tämä silti, vaikka asunkin jossain muualla kuin kaupunkialueella. Paljon on siitä kiinni, mitä mahdollisuuksia haluaa itse nähdä ja miltä silmänsä ummistaa.

Tottakai itsekin olen aikanaan leikkinyt taloyhtiön hiekkalaatikolla muitten lasten kanssa äidin ollessa vielä kotona, mutta tämä toki onnistui paljolti ko. asuinpaikan suuren lapsitiheyden takia. Pienemmällä paikkakunnalla niitä lapsia ei ole niin paljoa, että jokaiselle hiekkalaatikolle löytyy leikkijöitä enemmän kuin 1.

Olet väärässä luulosi kanssa, jokapäiväinen kokemus tästä nimenomaisesta asiasta vahvistaa että pienemmilläkin paikkakunnilla, syrjäseudun hiekkalaatikolle on jopa tunkua. Se välillä jopa hieman vituttaa kun ei saa pelejäkään kunnolla kaukalossa pyörimään kun vanhemmat siellä hääräävät lastensa luisteluharjoitusten kanssa.

 

[-OO-]

Siis että onko niin, että tarhassa kasvaa itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, jotka sitten elämässäkin parhaiten itsekkäästi onnistuvat oman edun tavoittelussaan. Tämä olisi ollut vaikeampi kysymys vastattavaksi.

Tuon on jo taas sellainen asia mihin ei voi vastata kyllä tai ei -tyyppisesti, koska tuo riippuu oikeasti niin monista asioista. Loppujen lopuksihan asia on niin että se minkälainen lapsesta tulee on monien asioiden summa. Siihen vaikuttaa kotoa saatu kasvatus, tarhassa saatu (tai saamatta jäänyt) kasvatus, lapsen perusluonne jne. jne.

Kerroin tuossa esim. omia kokemuksiani kuinka luulen että kotona kasvattaminen on vaikuttanut minun sosiaalisiin kykyihini, mutta haluan vielä korostaa että en missään nimessä usko että se olisi täysin siitä kiinni, vaan todennäköisesi minulla on myös vähän sulkeutuneempi luonne ja toisaalta vanhempanikaan eivät ole minua ehkä hirveästi rohkaisseet sosiaalisempaan käytökseen.

Tarhassa ehkä oppii vähän itsekkyyttä ja "kyynärpäiden käyttämistä", mutta se on joka tapauksessa edessä siinä vaiheessa kun lapsi menee kouluun. Ja toisaalta se minkälaiseksi tuo tarhassa ehkä opittu itsekkyys lopulta jalostuu riippuu aika paljon vanhemmistakin.

Tämä on tosiaan sellainen aihe johon ei varmaankaan kannata suhtautua mitenkään mikkosmaisen mustavalkoisesti, siten että kysyttäisiin että "Kasvatatko lapsesi kotona vai oletko natsi?", kuten joku tuossa vitsillä ehdottikin ketjun aiheeksi.

 

[TosiFani]

Jos mietitään historiallisesti lapsen asemaa yhteiskunnassa, niin vasta sodan jälkeen syntynyt sukupolvi on päässyt nauttimaan isän tai äidin kasvatuksesta. Agraariyhteiskunnassa lapsi oli kyllä kotona, mutta hyvin harvoin isän tai äidin kasvattama. Syy tähän oli ihan yksinkertainen, työnteko. Isä oli pellolla, metsässä tms. hommissa käytännössä koko valoisan ajan, kun äiti taas hoiti eläimet, leipomiset yms. Väite, että lapset on aikaisemmin kasvatettu kotona on tosi, mutta väite että kasvattajina toimi vanhemmat on väärä. Kasvattajina toimivat yleensä ns. hyödyttömimmät ihmiset eli vanhukset.

Tässä mielessä esim. Mikkosen argumentit ovat täyttä puutaheinää ja romantisoimista. Teollistuminen on aiheuttanut ihmisen ahtautumisen asutuskeskuksiin ja poistanut mahdollisuuden usean sukupolven perheisiin. 1800 -luvun puolesta välistä lähtien on lähdetty kehittämään suomalaista lastentarhajärjestelmää, se on korvannut nämä isot perheet.

Itse olen ehdottomasti lastentarhan kannalla, koska se on ihmisen luonnollinen olotila, ihmisen on hyvä olla ihmisen luona. Ihminen on laumalaji ja siksi on äärettömän tärkeää että lapsi oppii tulemaan toimeen erityyppisten ihmisten kanssa.

 

[mjr]

Puutun tähän (koska se nyt olit sinä joka tämän sanoit...). Eihän tällainen omakohtainen kokemus mitään _todista_, ellei teillä lapsia ole tilastollisesti edustavaa otosta ja riittäviä verrokkiryhmiä. Se että lapsi oppii ja kehittyy selittyy kuitenkin myös iän mukana tuomalla kasvulla, joten minun mielestäni näiden empiiristen kokemusten osuutta ei tulisi liikaa korostaa, varsinkin kun asiasta on ihan tieteellistä tutkimustietoa. Kuitenkin sekin että lapsi viihtyy tai että hänellä on kivaa, ei välttämättä korreloi hyvien kasvatustulosten kanssa.

Tuolla empirialle oikeastaan tarkoitin vanhemman melko konkreettista näkökulmaa, kun joutuu niitä ratkaisujaan arvioimaan - kaikki kunnia kaikille erinäisille kasvatustietäjille, mutta mitä enemmän lukee niin asiallisempaa tutkimusta kuin kulloinkin muodissa olevia guruja niin tulee siihen johtopäätökseen, että paras perustaa arviointinsa lapsen reagoinnille ja reaaliselle kehitykselle. Toki voidaan lähteä niin ideologiasta kuin tutkimuksestakin liikkeelle, mutta ehkä tässä sitten tietty anglosaksinen skeptismini jää voitolle. Teoria ja käytäntö eivät usein kohtaa kovin hedelmällisillä tavoilla. Mutta tuota yksittäistä havaintoa en pyrkinyt millään tavoin yleistämään, kuten ehkä tekstistäkin kävi ilmi - lähinnä kai informaatio-arvo oli siinä, että päivähoitoon kriittisestikin etukäteen suhtautunut joutui yhden lapsen kohdalla toteamaan, että valittu ratkaisu kaikesta päätellen on osoittautunut erinomaisen toimivaksi. Eihän se paljon ole, mutta juuri sillä omalla kohdalla tietysti hyvin olennainen seikka.

 

[-OO-]

Tuota TosiFanin kirjoittamaahan tämä Jarkko Tonttikin pyrki kovasti perustelemaan tullakseen vaan jatkuvasti keskeytetyksi Mikkosen toimesta.