Futsal on globaalisti todella iso laji, keihään epätarkkuusheitto taas todella kehoepäterveellistä pienten piirien puuhastelua. Mäkihyppy on laji, jolla on kunniakas historia. Nykyään se on typerää liitovarjoilua jossa tulokset lasketaan tuulikompensaatiopelleilyn kautta.
Kerran olen Salppurin kisoissa käynyt mäkikisaa katsomassa. Valjuin penkkiurheilukokemus ikinä. Aloin seurata yleisln joukossa olevien lasten mäenlaskuleikkiä, ja lopulta lähdin kesken pois. Ei siis edes näkemättä, vaan ihan omin silmin nähtynä paskaa.
Nyt oli kyllä intersektionaalista uuskieltä... pari kappaletta vielä lisää, niin olisit saanut, sinällään ansiokkaaseen kirjoitukseen, livautettua vielä jokusen toiston "kielteistä kansallismielisyyttä".Muutama sana viesteihin liittyvästä kielteisestä kansallismielisyydestä.
Kestävyysurheilussa urheilijan suoritus on varsin helppo ennustaa. Hiihdossa kaava on suunnilleen tämä: kauden perussuoritustaso + palautumistilanne + sairaustilanne + keli (sopiiko urheilijalle vai ei) + kaluston toimivuus + tarjolla oleva peesi (jotkut ovat hyviä roikkujia) + kiriherkkyys (jotkut roikkujat ovat loistavia loppukirissä) = lopputulos.
On kummallista, kuinka kokeneille penkkiurheilijoille tulee kerta toisensa perään yllätyksenä, että urheilija hiihtää ennustettavasti oman tuloksensa yllä mainitut muuttujat huomioiden. Tosiasiassa penkkiurheilijaa ei edes kiinnosta urheilijan suoritus vaan ainoastaan suoritus suhteessa muihin. Vaikka urheilijan suoritus olisi huono, sitä voidaan kiittää, jos muutkin suoriutuvat kehnosti.
Kun urheilijan tulos on huono, ollaan pettyneitä. Petti kansan ja petti joukkueen. Tosiasiassa urheilija kuitenkin aniharvoin lyö hanskat tiskiin. Hän yrittää sen, minkä pystyy. Hyvin harvoin urheilijan suoritus on yllätyksellinen suoritukseen vaikuttavat muuttujat huomioiden. Tosiasiassa moni vetää itsensä niin äärirajoille, ettei se ole terveydelle hyväksi. Huippu-urheilu on terveyden ja sairauden rajalla horjumista, koska siinä kulkee paras suoritustaso.
Kielteisesti kansallismieliset kuitenkin odottavat, että urheilija pystyy kovalla asenteellaan ylittämään itsensä, vaikka kansallisuudesta riippumatta urheilija voi tehdä vain oman suorituksensa. Se ei kovalla asenteella parane.
Jos urheilija suoriutuu huonosti suhteessa muihin, hän ei petä eikä hänen tarvitse hävetä. Hän ei ole velkaa joukkueelleen eikä kansalle. Jokaisen elämän reaaliteetit kohdanneen pitäisi tämä ymmärtää, mutta silti vielä 2022 luvulla monet yrittävät vaalia häpeäkulttuuria, jossa urheilijaa syyllistetään siitä, että hän ei pysty sellaiseen, johon hänellä ei ole mahdollisuutta.
Jos jotain tahtoo kritisoida, voi kritisoida sitä, millaisin perustein urheilijoita arvokilpailuihin valitaan, mutta urheilijaa on turha syyttää omasta tasostaan.
Toinen kielteiseen kansallismielisyyteen liittyvä ilmiö on suoraan puhuvien ihannointi. Kun joku kertoo, kuinka paskoja olemme, häntä kiitellään. Uskalsi sanoa. Tunnusti tosiasiat. Päitä pölkylle.
Mikä on urheilijoiden, valmentajien ja joukkueiden asema tällaisessa kulttuurissa? Moni urheilija on opiskelija, joka elää opintotuella ja hiluilla. Ennen jokaista kautta hän joutuu pohtimaan, miten tulisi toimeen. Urheilija ei myöskään välttämättä kuulu kansainvälisesti mitaten suuriin lahjakkuuksiin, vaan hän nyt vain sattuu olemaan se, joka on työtä tekemällä ja sitkeydellä päässyt kansainvälisiin kilpailuihin. Hänen lahjakkuutensa ei välttämättä mahdollista nousua kansainväliselle huipulle koskaan.
Kielteisesti kansallismielisten mielestä on hienoa, kun joku valmentaja, toimittaja tai entinen huippu kertoo sinnikkäille yrittäjille, että kyllä te olette huonoja ja kyllä te teette väärin ja kyllä teidän pitäisi pystyä parempaan.
Monien kansallismielisyys näyttää olevan lähinnä suomalaisten lyttäämistä, mitätöintiä ja häpeän alaiseksi saattamista. Sitä on vaikea ymmärtää.
Samaa mieltä? Vaikka pidän itseäni lähinnä arvoliberaalina, jota ahdas nationalismi lähinnä puistattaa, niin tänään Suomen makea jatkoaikavoitto teki niin gutaa, että!Urheilu on ennen kaikkea hupia kansalle, siksi en boikotoi maiden kisoja, vaikka poliittinen järjestelmä ei miellyttäisi.
Kannatan tuota ehdotustasi. Voisin maksaa suuria summia jos saisin nähdä johtajien 7-ottelun, 10-ottelu olisi todennäköisesti liian rankka osalle johtajista. Jännitävää seurata kuka tulisi toiseksi Kim Jongin perässä ja se että pääseekö Biden ja Elizabeth hengissä maaliin.Rehti urheilu on aina ok, ja kansallismielinenkin saa olla, jos vaan muistaa antaa myös muille näille kuuluvan arvon.
Menestykselle ja mahtavuudelle persot diktaattorit pitäisi laittaa saakeli itse suojuoksemaan peräsuolet suorana mitalien perässä. Oppisivat sitten ehkä olemaan nätimmin.
Rehti urheilu on aina ok, ja kansallismielinenkin saa olla, jos vaan muistaa antaa myös muille näille kuuluvan arvon.
Menestykselle ja mahtavuudelle persot diktaattorit pitäisi laittaa saakeli itse suojuoksemaan peräsuolet suorana mitalien perässä. Oppisivat sitten ehkä olemaan nätimmin.
Pellehypyt 150 metristä olisi minun ehdotukseni, Putinin ja kumppanien kilpailulajiksi. Kyllä nauru maittaisi meille.
No ei ne varmaan tuohon suostu, mutta skeleton-kisakin olisi aika hyvä.
Mutta oli ninulla asiaakin. Nationaalisperusteisen maajoukkue- tai urheilijakannatuksen rinnalla on selvä ilmiö, että kannatetaan "oman arvoidentiteetin" mukaisia tahoja. Esimerkit löytyvät helposti jalkapallosta. Näitä suosikkeja hyvin selkeästi näyttäisi olevan usein Saksa ja Hollanti. Lisäksi osa kannattaa MM-futiksessa "Afrikan maita" jotenkin kuvitteelisin antikolonialistisin perustein (niiden paikkamäärä kisoissa jo sinällään on antikoloniakismia, vai sittenkin kolonialismia, kun taso on selvästi alle keskiarvon).
Eli Fedja-setä on lempiottelijasi?Jos viivdytän itseäni satunnaisesti kamppailu-urheilulla, valitsen suosikikseni aina vähemmän tatuoidun. Jos leimoja on saman verran, kannatan sitä jonka olemus on muuten "nöyrempi".
En yleensä tiedä niiden nimiä. Kiva joskus katsella lintujenkin touhuja, vaikka niistä en usein tiedä edes lajia.Eli Fedja-setä on lempiottelijasi?
Onse itsellänikin.
Jos yhteiset arvot olisi kaikkein tärkein, kai muut Pohjoismaat olisi sitten suomalaisten ykkössuosikkeja, silloin kun oma joukkue ei kisoissa ole.
No tuo on harvinainen näkemys uskoakseni. Sekä se puoli ajatuksesta, että rakkaus isänmaahan olisi ansaintaperusteinen, ja vain parhaista parhaat valtiot ansaitsevat sitä osakseen. Myöskin arvio Suomesta "ei niin kummoinen länsimaa" on harvinaisen kriittinen.Itse en pidä itseäni kovin kansallismielisenä. Mielestäni Suomi ei niin kummoinen maa ole verrattuna vaikka moneen muuhun länsimaahan, enkä ole koskaan mitään erityistä rakkautta tuntenut kotimaatani kohtaan. Jos Putin uhkaisi Suomea niin kuin nyt Ukrainaa, todennäköisesti pakkaisin kamani ja lähtisin pois Suomesta, enkä jäisi ottamaan luotia päähäni tämän maan vuoksi.