Pitää paikkansa, erilaiset joukkuelajit ja nykyään e-lajitkin syövät pohjaa yleisurheilulta ja ne muutamat fanaatikotkin jotka mukana sätkivät, eivät huipulle varmaan edes pääsisikään vaikka kuinka lääkittäisiin. Hieman epäeettisistä pohdiskelua, mutta kuitenkin. Ylipäätään Suomessa huippu-urheilu - uralle tähtääminen yksilölajeissa on aika kahjoa touhua monessa lajissa, kun rahaa ei ole, olosuhteitakaan ei tunnu aina olevan, valmennus, leirit, huolto ja kaikki maksaa niin perkeleesti, että homma loppuu hyvissä ajoin, kun Suomessa akateeminen kouluttautuminen sekä muu opiskelutarjonta on maailman luokkaa. Kukapa tässä sitten vielä riskeeraisi terveytensä tulevaisuudessa kielletyin ainein? Erittäin harva kuitenkin.
Niin, maailmanliiga yleisurheilun kestävyyslajeissa on suomalaiselle yhtä kaukana kuin Uranus Plutosta. Sinne pääseminen edellyttäisi jo aikamoista taustaa ja oikeastaan mielenvikaisuutta, patologisuutta, antautuneisuutta yhteen tavoitteeseen. Ja ketä loppujen lopuksi kiinnostaa? Suomessa on vielä meitä, jotka muistamme Virenin ym. juoksut, joten vähempi ei oikeastaan kiinnostakaan. Jaksaako kukaan innostua enää Arttu Vattulaisesta ja 14 minuutin alituksista, kun menneisyys on mitä on. Toisinsanoen, tavoite huipulle pääsemisestä kestävyysjuoksussa on niin järjetön ja täynnä pelkkiä esteitä, että siihen ei kukaan nykypäivänä rupea.
Jos ajattelen nuorta, joka on valmis tekemään työtä menestyäkseen, hän varmaan kuitenkin aika ajoin arvioi tavoitettaan uudelleen. On lohdullista tietää, että Viren juoksi 20-vuotiaana 5000m SM-kisoissa aikaan 15.20. Tämä on kannustavaa, mutta jos nuori seuraa Virenin metodeja ja aikaparannuksia, jossakin vaiheessa tulee seinä vastaan. Ja se seinä ulottuu maanpinnasta pilviin, yhtäkkiä vain tulosparannukset ovat aivan liian kovia seurattavaksi. Silloin nuori joutuu valitsemaan, uskooko hän virallista puutaheinää vai tekeekö hän johtopäätöksiä. Ja onko hän valmis seuraamaan Virenin tietä loppuun asti. (Minua ei Virenin mahdollinen doping kiinnosta, koska arvostan hänen saavutuksiaan aikana, jolloin doping oli vielä yleisempää ja kovempaa kuin nyt).
Janne Holmenin kulta oli toki erityistä, mutta samalla johtui erittäin poikkeuksellisista olosuhteista. Toki Holmen oli hyvässä kunnossa, mutta hänen irtiottonsa ei tuntunut kiinnostavan ketään. Ja onhan meillä esteissä Keskisalo, joka myöskin saavutti jotakin merkittävää. Kumpikaan ei kuitenkaan saavuttanut juoksuillaan kovin suurta taloudellista hyötyä. Näistäkin on taas aikaa yli 10 vuotta. Toinen puoli asiassa on raha: kestävyysjuoksuilla voisi tienata hyvin, jos olisi tarpeeksi hyvä. Valitettavasti kilpailua on paljon ja useimmat tulevat sellaisista kulttuureista, joissa riskinotto todellakin kannattaa. Mitä siitä, jos uran lopulla kärähtää: on tienattu jo tarpeeksi, sitten nostaa vain kytkintä ja katoaa julkisuudesta elämään jossakin takapajulassa suvun mahtimiehenä.
Väätäisen kaltaisia maanikkoja ei löydy ja miksi pitäisikään? Urheilla voi huomattavasti vähemmin uhrauksin ja ilman julkisuuden valokeilaa kriitikkoineen. Selvää on se, että vain huippulahjakkuus, joka on valmis erittäin kovaan työhön, voi hyötyä dopingista. Suomalaisessa ympäristössä doping on aika hankalaa, joten ainakin maisemanvaihto olisi paikallaan. Hassua, että monta kertaa erinäisten yleisurheilijaimme parhaat tulokset ovat syntyneet keväällä jossakin amerikoissa. Mutta myöhemmin kunto sitten vain katoaa jonnekin. Meiltä puuttuu nykyään todellinen kestävyysjuoksukulttuuri eikä sellaista varmaan enää synnykään, ei ole valmentajia, ei urheilijoita eikä lääkintähenkilöstöä. Tulee ikävä Vainiota ja mystistä talonmiestä piikkeineen.
Edit: lisätään tähän nyt vielä tilastopajan tietoa, Suomessa oli viime vuonna 17-vuotias kaveri, joka juoksi 5000m 14.44. Ja pari muuta vuoden vanhempaa lähes yhtä hyvää kaveria. Älkää te nyt lukeko tätä juttuani, uskokaa unelmiinne: ehkäpä lääketiede keksii teille sallitun keinon niistää ajoista 1.30 vähintään.