Täällähän on hienoja tekstejä. Tässäpä omia tekeleitäni...
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Ensi-ilta
Sain kutsun ensi-iltaan,
sitä en ollut koskaan saanutkaan.
Kaikki kuulemma tunsivat paikan,
itse en ollut sitä koskaan nähnytkään.
Matkaan lähdin ja kysyin mielessäni,
pitääköhän tämä paikkansa,
kutsuni ensi-iltaan?
Mielessäni ajattelin,
kuinka hahmot täyttivät salin istumapaikat,
monenlaisia kasvoja ja monenlaisia tarinoita.
Itseäni en tuosta joukosta löytänyt,
katseellani yritin hakea.
"Hauskaa olla täällä"
"niin meistäin"
kuuluivat vieraat puhuvan,
odottaessaan verhojen avautuvat.
Saavuin ensi-iltaan,
ulkona jotain outoa huomasin.
Valot ja mainokset
makasivat liikkumatta varjoissaan,
salikin oli tyhjä,
missä oli väki?
olinko oikeassa paikassa?
Salissa ei ollut ketään,
istuimet olivat tyhjillään,
riveissään vierivieressään,
väritkin näyttivät hämäriltä.
Esirippu oli liikkumatta paikallaan,
ei ollut orkesteria,
ei kapellimestaria,
kuiskaajakin puuttui,
samoin lavasteet.
Yksi tuoli oli keskellä näyttämöä,
seuranaan kohdevalo,
joka loi kapean nauhan pimeyden läpi.
Mitäpä jos tuoliin istuisin,
hetken tuolta näyttämöltä katselisin,
kun kerran kutsunkin sain,
ajattelin.
Tuolille kapusin ja salia katseella kiertelin,
missään ei edelleenkään näkynyt ketään,
hiljaisuutta vain.
Suljin silmät,
valokin hämärtyi himmeäksi kajoksi.
Korviini alkoi kantautumaan kaukaista soittoa?
Tiivistä tunnelmaa,
kuin yksinäinen kitara sointujaan olisi soittanut.
Niin näin valoja ja varjoja,
tanssimassa sointujen tahdissa,
ihmisiä istumassa,
sitä kaikkea katsomassa.
Esirippua vasten alkoi hahmottumaan,
todellakin kitaran soittaja.
Tummana hahmona ensin,
vähitellen esiintullen.
Lisää sointuja,
säveliä yksittäisiä,
kunnes ehjäksi soitoksi ne selventyivät.
Tutut piirteet tulivat esiin soittajan hahmona,
tutut sävelet kuuluivat aivan läheltä.
Silmäni avasi ja ympärilleni katselin,
iso sali avautui eteeni kirkkaana ja värikkäänä.
Ihmisiä istumassa siellä täällä,
tuttu oli soittaja,
tuttu oli ohjaaja,
valomies,
sekä lavastaja.
Säveliä soitin monenmoisia,
niitä yleisössä kuunneltiin.
Tämä oli ensi-ilta,
jonne kutsun olin saanut.
Sitä vaille olisin jäänyt,
ellen yksinäiselle tuolille olisi istunut.
Muuttui muoto,
muuttui maku,
muuttui väri,
muuttui satu,
Muuttui vieras soittajaksi.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Tulentekijä
Savuke hehkuu ja piirtää kuviotaan pimeyteen,
tummaan verhoavaan.
Nuotio räiskyy humisten,
ahnaasti palaen ja lämmittäen.
Tulentekijän kasvot kertovat tarinoita menneistä,
matkoista loputtomista.
Kulkenut on tuo kulkija yksin,
matkan päätettä ei vieläkään näy.
Käsiään hän lämmittää,
vasten nuotion leiskuja,
kasvojen ahava ja uurteet peittyvät,
valoon lepattavaan.
Hetki piirtyy mieleen,
hiljaa sitä kuunnellen.
Valon ja varjon tanssi,
vasten tyyntä veden pintaa.
Kaukainen metsän sointu,
kantaa kaukaa vaarojen takaa.
Hetken rauha ja hiljaisuus,
saa mielen lepäämään.
Tulentekijän matka hetkeksi pysähtyy.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤4
Tulisit Jo
Valokuvia kerran selasin, kun muutakaan en keksinyt.
Albumiin niitä on kertynyt, vuosien takaa kuvia ikuistunut.
Viimeksi kun nähtiin lupauksen jonkinlaisen annoit,
ehkä tulisit kun kesä taas koittaisi.
Sen muistin kun kuvasi albumista löysin,
muistoja mukavia siitä sain, hetkiä iloisia siitä hain.
Voi kun tulisit jo, sitä oikein odotan
Voi kun tulisit jo, matkan takaa sinut haluan
Viimekesä yhdessä vietettiin, ajatonta ja leppoisaa,
aikaa ei tarvinnut laskea, ei päiviä ei öitä.
Pitkään nukuttiin, myöhään valvottiin,
kuljettiin ja löhöiltiin,
sitä kaikkea taas tarvitaan.
Maisemia löydettiin mitä maa tarjoaa,
niistä omia tehtiin kun teitä matkattiin.
Voi kun tulisit jo, sitä oikein odotan
Voi kun tulisit jo, matkan takaa sinut haluan
Kuvat albumiin takaisin laitoin,
muistoina mielessä pyörimään.
Matkaan jo taas tahtoisin,
maisemia hakemaan, mitä maa tarjoaa
niistä taas omia tekemään ja teitä matkaamaan.
Voi kun tulisit jo, sitä oikein odotan
Voi kun tulisit jo, matkan takaa sinut haluan
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Salmikarista Koilliseen
Vanha perämoottori,
viis ja puoli heppaa,
tuuppaa tervattua venettäni,
hiljakseen eteenpäin.
Tuulee, tuumaan ääneen,
onneksi vielä tuola kauempana,
meinaan matkaa olisi vielä mökkirantaan.
Koilliseen pitäis suunnata,
läpi kapean salmen.
Tervät karit ovat siinä oikealla,
vaanivat venettä reunoillaan.
Täytyy muistaa varoa,
suulla suunta kohti vastarannan kaislikkoa,
silloin kaikki hyvin menee.
Isällä aikanaan moottorin sokka meni,
vesisateessa souti loppumatkan.
Vielä vilkaisen taakseni,
ennen tuota tarkkaa paikkaa.
Sade jo näyttää vihmovan selällä,
synkät pilvet uhkaavat taivaanrantaa.
Korjaan lakkia otsaltani ja
sytytän valkoisen malboron.
Puolikierrosta kahvasta löysää ja
kierrokset tippuvat moottorissa.
Melkein perkele piiputtaa,
vanha ei petä kuitenkaan.
Rantakaislaa tähtäilen,
liuttelen karien vierestä.
Salmikariksi paikkaa sanotaan,
henkoset vetäisen ja puhallan ulos.
Tarkka on paikka,
kotiportina selälle ja sieltä pois.
Keula kohti koillista,
samalla lisään kierroksia sisään.
Hiljalleen, kun kiirettä ei ole.
Valkoiset vaahtopäät nousevat
veneen keulan alta,
kotiranta alkaa häämöttää.
Rantasaunan savut tulevat esiin,
puiden takaa niemen kärkeen.
Kohta pääsen löylyyn istumaan.
Eipä tuo sadekaan haittaa,
jos se nyt satamaan rupeaa.
Sehän vain lisää tunnelmaa
- iltapala, iltakala odottaa
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤