Katsoin pätkiä vuoden 2018 MM-kisoista, ja siinä näkyi toivon mukaan esimakua siitä, mihin Suomen hyökkäyskalusto parhaimmillaan pystyy. Ahon ja Teräväisen yhteispeli oli jotain aivan virtuoosimaista, ja ylivoimanelikko Rantanen, Granlund, Aho ja Teräväinen oli jotain, minkä tasoista ylivoimaosaamista ei ole Leijonien MM-tasolla koskaan nähty. Tuo joukkue pisti heikommat maat täysin poikki ja pinoon, ja jopa Kanada ja USA voitettiin neljällä maalilla. Valitettavasti keskikastin maita vastaan peliin latautuminen jäi pahasti vajaaksi, ja niihin peleihin mentiin 3 kertaa takki auki ja 3 kertaa tuloksena tappio. Sääli, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mihin asti tuo joukkue olisi yltänyt jonkun muun valmentajan kuin Marjamäen alaisuudessa.
Näillä sanoilla, jos Aho ja Teräväinen pelaavat edelleen yhdessä tulevana talvena NHL:ssä, turha hajottaa toimivaa kaksikkoa. Heille pitäisi vain antaa kolmanneksi joku, jonka peliäly riittää pysymään heidän vauhdissaan. Parhaimmat, jotka keksin tuohon laitaan, ovat Rantanen, Granlund ja ehkä Donskoi. Granlund ei ehkä ole pelaajaprofiililtaan paras mahdollinen tuohon ketjuun, joten mieluummin laittaisin siihen Rantasen, joka tuo enemmän kokoa ketjuun. Vaikka seuraavan ketjun toimivuudesta ei ole mitään takeita, haluaisin silti nähdä ykkösketjuna yhdistelmän Laine-Barkov-Granlund. Barkov ja Granlund hoitavat puolustusvelvoitteet, Barkov on itsessään jo sellainen uhka, joka vaatii pitelemistä, ja näin vapautuu tilaa sille, että syöttökone Granlund tarjoaa kiekon Laineelle, joka osaa kyllä ratkaista pelejä, jos hänet päästää vauhtiin. Kolmosketjuun voisi sitten sen hetken vireen perusteella kokeilla esim. Hintziä keskelle, ja laidoille Puljujärvi ja Kapanen/Donskoi.
