Koko 10-luvun on ollut nähtävissä maalivahtituotannon vähittäinen hiipuminen ja se aiheutti syvää huolta jääkiekkoväessä itseni mukaanlukien. Ongelmana oli se, ettei uusia huippumaalivahteja näyttänyt tulevan ja entiset vanhenivat pystyyn. Ero esimerkiksi Torinon joukkueeseen oli huima, silloinhan torjuntavastuuseen nousi pelaaja, jolla ei pitänyt olla alunperin mitään sijaa maalivahtikaavailuissa, Antero Niittymäki. Ja samalla tämä alleviivasi 00-luvun vahtien huikeaa tasoa, nimenomaan kärjen osalta. Nimet Kiprusoff, Niemi, Lehtonen, Bäckström ja Rinne olivat tunnettuja huippuvahteja koko kiekkoilevassa maailmassa 10-luvun alussa. Näiden lisäksi oli vielä joitakin muita laatuvahteja, kuten Toskala, Markkanen ja Norrena. Suomella oli jopa huippulupauksia tuhlattavaksi asti, kuten Hannu Toivonen tai Riku Helenius. (00-luvun alussa meillä oli vain yksi NHL-vahti, Jani Hurme).
Uusia vakiovahteja ei 10-luvulla kuitenkaan ilmaantunut. Joni Ortio oli hyvässä lähtökiidossa, mutta nousi lopahti nopeasti. Karri Rämöön pistettiin myös toivetta, ei tulosta. Eikä Sami Aittokalliokaan noussut lupauksesta tähdeksi. Kaudella 2015-16 oli erityisen outo tilanne NHL:ssä, kun saavutettiin maalivahtien ennätys lukumäärässä, 11 ja samaan aikaan kaikki tiesivät ongelmien olevan edessä. Kaudella 2018-19 saavutettiin pohjakosketus, vain 5 vahtia! 10-luvulla vain yhtä vahtia voitiin pitää huippulupauksena, Juuse Sarosta, eikä hänkään ollut vielä ykkösvahtina seurassaan.
Tällä kaudella maalivahtitilanne on radikaalisti muuttunut ja ikärakenteen huomioiden, kriittistä massaa on riittävästi uuden huippuvahtisukupolven luomiseen. Toki jonkun pitää myös nousta kiintotähdeksi. Maajoukkueen kannalta eletään mielenkiintoista suvantovaihetta, Rinne ja varmaan myös Rask ovat heittämässä hyvästit NHL:lle tämän kauden jälkeen. Raskilla olisi tosin vielä muutama vuosi jäljellä huipulla, mutta riittääkö motivaatio kun rahaa on taskut täynnä ja kaikki mahdollinen on saavutettu eivätkä Bostonin fanit kaiketi rakasta häntä enää. Siksi Rask ei välttämättä enää ole Suomen ykkösvahti Pekingissä.
Se, mikä olisi kaiketi pitänyt ottaa lukuun, on että maalivahdiksi tullaan pitkän kaavan kautta NHL:ssä. 25-vuotias on vielä nuori maalivahti, Suomelta puuttui ylipäätään lähes kaikki ikäluokkien 1985-93 joukoista, juniorituotannon mahalasku oli täydellinen myös maalivahtien osalta. Joten jos nyt tätä taustaa vasten laskee asioita, päädytään nykyiseen tilanteeseen. Vasta kun riittävä määrä potentiaalia ilmaantuu, saadaan väkisinkin myös huippuja. Yhden pelaajan varaan ei kannata jättää mitään (esim. Ortio), koska uralla voi tapahtua kaikenlaista.
Maalivahtitilanne on juuri nyt erittäin kiinnostava: Lankinen on ainakin tähdenlento, Saros on ykkösvahtina seurassaan, Kähkönen ja Husso ovat ainakin nyt seuroissaan taistelemassa peliajasta. Korpisalo voisi olla kakkosvahtina kisoissa. Luukkonen tuskin ehtii marinoitua AHL:ssä riittävästi päästäkseen NHL:n kautta kisavahdiksi. On kuitenkin huomattava, että seuraavaa askelta ei ole vielä kukaan uusista ehtinyt ottaa, vain Saros voi olla varma paikastaan myös ensi kaudella. Jos joukkueeseen saadaan edes yksi liekeissä oleva maalivahti, silloin voidaan todella puhua kaikkien aikojen joukkueesta, kun puhutaan kokonaistasosta. Jokaiselle pelipaikalle saadaan vähintään luottopelaaja ja parhaat pelaajat ovat seurojensa tai jopa NHL:n eliittiä. Tuskin maltan odottaa tulevia kisoja, koronalla tai ilman.
