Mainos

Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 247 088
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

J.Olof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Chris Pronger eikä Rob Blakekaan ollut kotonaan isossa kaukalossa, että D-hymiöitä vaan sullekin.


Tähän pitää kyllä ihan vähän tarttua. Itse en kyllä mm-höntsien historiassa muista montaa yhtä totaalisesti kaukaloa dominoinutta pakkia kuin Blake Suomen kisoissa 1997. Finaaleissa Ruotsin hyökkääjät ei kerta kaikkiaan uskaltaneet mennä lähellekään Blakea. Ja Pronger oli samoissa kisoissa erittäin hyvä ainakin ratkaisupeleissä.

Toki änärissä pelaa sellaisia isoja pakkeja, jotka ei pärjäis isossa kaukalossa. Parhaat isot pakit kuitenkin pärjää, pelataan missä tahansa.


Sent from my iPhone using Tapatalk
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toisaalta, ketkä Suomella ovat tehneet isoissa peleissä(NHL playoffit) paremmin tehoja kuin Bergenheim. Olisi kuulunut mukaan jo ensimmäisessä aallossa, joukkueen johto mokasi silloin ja nyt saadaan sitten mukaan lisää 'Immosia ja Salmisia'.
Leino teki ihan hyvin pinnoja pleijareissa vuonna kaksituhattakymmenen.
 
Noinkohan Bergenheim laskeskeli ettei sinne enää kannata lähteä kun joukkue täyttyy kukkosilla, väänäsillä, salmisilla, immosilla, kontioloilla sun muilla pihlströmeillä ja aaltosilla.

Joukkue on muuten kohta ihan sen näköinen että sopisi paremmin J.Jalosen käteen keväthöntsiin. No Raskille vaan godmode päälle.
 

Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, Storm
Perseestähän...

...tämä nyt on, mutta osoittaa valitettavan kipeästi sen tosiasian, kuinka kapea meidän kärki on. Voisiko vitjat olla:

J. Jokinen - O. Jokinen - Ruutu
Granlund - Barkov - Selänne
Aaltonen - Kontiola - Korpikoski
Komarov - Lehterä - Pihlström

Timonen voisi muuten olla C, mutta ei savolaiselle semmoista vastuuta voi antaa. Jos taistelu veren maku suussa ja loppuun asti pelaaminen ovat kapteenin perusduunia, niin silloin Head&Shoulders voisi olla vaihtoehto.

Luojan kiitos, että ÅJ ja Teme ovat lähteneet kisoihin vielä mukaan.
 
Olisi kuulunut mukaan jo ensimmäisessä aallossa, joukkueen johto mokasi silloin ja nyt saadaan sitten mukaan lisää 'Immosia ja Salmisia'.
Mielestäni Salminen ei ole toistaiseksi urallaan osoittautunut isojen pelien ratkaisijaksi.
Joka tapauksessa hän on KHL:ssä kahdeksantena olevan joukkueen paras pistemies tällä hetkellä. Bergenheim on NHL:n rupusakin rivimies.

Kauheassa maalintekokilpailussa Suomi tuskin tulee pärjäämään. Isoissa matseissa omiin saa mennä korkeintaan yksi ottelua kohden, jos voittaa mielitään.
Teukka/Barkov/OJ/JJ/Ruutu/Timonen/Salo/ hyvä tuuri. Siinä se osasto, joilta niitä kahta maalia/ottelu odotetaan jatkokierrosten otteluissa.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Todella pahalta näyttää loukkaantumisten jälkeen, mutta Suomi on aina silloin pärjännyt hyvin kun mitään ei ole odotettu(in modern era). Ja nyt odotusarvo on sijoilla 5-7. Eli mitaliputki jatkuu? :)
 
Todella pahalta näyttää loukkaantumisten jälkeen, mutta Suomi on aina silloin pärjännyt hyvin kun mitään ei ole odotettu(in modern era). Ja nyt odotusarvo on sijoilla 5-7. Eli mitaliputki jatkuu? :)

Kiekossa on tietysti niin vähän laatua maailmalla verraten isompiin lajeihin että se mahdollisuus mitaliin on melkein kisoissa kuin kisoissa. Periaatteessa se ei tarvi kuin sen yhden pelin voiton niin ollaan mitalipeleissä ja siihen voi hyvinkin riittää kurinalainen joukkuepeli sekä veskan unelmapeli. Välierässä voi tosin sitten tulla jo viime kisojen uusintaa.

Aikaisemmin oli sen verran laatua jos vertaa esim. 2006 Torinon jengiin ettei tarvinut ihan tämän kaltaisia laskelmia ynnäillä ennen kisoja.
 

Wolves

Jäsen
Joka tapauksessa hän on KHL:ssä kahdeksantena olevan joukkueen paras pistemies tällä hetkellä. Bergenheim on NHL:n rupusakin rivimies.

Ja nämä ovat suoraan verrannollisia 1:1 suhteessa?

Sakari Salminen vs. Sean Bergenheim kilpailussa ei pitäisi olla kuin yksi vastaus. Sean Bergenheim.

Kaveri oli vain sen verran fiksu ilmoittaessaan Westerlundille, että sen kisapaikan voit työntää...
 
Aika raakaa meininkiä kun 3 tärkeää sentteriä jättää kisat väliin.

Jos mitali halutaan niin nyt tarvii peluutukseen ja ketjurakentamiseen todellista ennakkoluulottomuutta. Barkov ykköseen?
 

Tornados

Jäsen
Omat ketjukoostumukseni:

1. Granlund - O. Jokinen - J. Jokinen
2. Korpikoski - Lehterä - Selänne
3. Salminen - Kontiola - Aaltonen
4. Komarov - Barkov - Ruutu

Puolustajat:

Timonen - Salo
Määttä - Vatanen
Lepistö - Hietanen

Maalivahdit:
Rask
Lehtonen

1- ylivoima: Granlund - O. Jokinen - J. Jokinen - Timonen - Salo
2- ylivoima: Salminen - Lehterä - Selänne - Määttä - Vatanen

1- alivoima: Komarov - Barkov - Timonen - Salo
2- alivoima: Korpikoski - Kontiola - Määttä - Vatanen
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
En jaksa miettiä mitään ketjukoostumuksia, olen sen verran masentunut näistä menetyksistä enkä ole vieläkään kunnolla sisäistänyt asiaa. Kuitenkin sanoisin sen, että antaisin Mikelle ehdottomasti mahdollisuuden pelata keskellä. Siitä voisi seurata vaikka mitä hyvää ja nyt jos koskaan on paikka. Ja jos ei suju niin sitten takaisin laitaan vaan.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Sakari Salminen vs. Sean Bergenheim kilpailussa ei pitäisi olla kuin yksi vastaus. Sean Bergenheim.

Kaveri oli vain sen verran fiksu ilmoittaessaan Westerlundille, että sen kisapaikan voit työntää...

Joo näinhän se menee. Tervettä touhuahan se on vetää herne nenään olympiavalintojen suhteen ja kieltäytyä. Vai miten se nyt olikaan...

Eihän tätä jokaisessa ketjussa tarvitsisi vääntää, mutta Salminen 5 vuotta nuorempana kun saa varteen hiukan lisää voimaa, niin mitä tahansa voi uran suhteen tapahtua.

Salminen olisi pitänyt valita joukkueeseen jo ensimmäisessä vaiheessa.
 

miro33

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Panthers, Wild, Patrik Laine
Salmisen rooli?

Mielestäni Salminen ei ole toistaiseksi urallaan osoittautunut isojen pelien ratkaisijaksi.
Joka tapauksessa hän on KHL:ssä kahdeksantena olevan joukkueen paras pistemies tällä hetkellä. Bergenheim on NHL:n rupusakin rivimies.

Kauheassa maalintekokilpailussa Suomi tuskin tulee pärjäämään. Isoissa matseissa omiin saa mennä korkeintaan yksi ottelua kohden, jos voittaa mielitään.
Teukka/Barkov/OJ/JJ/Ruutu/Timonen/Salo/ hyvä tuuri. Siinä se osasto, joilta niitä kahta maalia/ottelu odotetaan jatkokierrosten otteluissa.

Se, että Salminen on osoittanut pystyvänsä ratkomaan pelejä KHL:ssä, ei anna mitään takuita siitä, että mies onnistuisi Sotsissa. Bergenheimin ja Salmisen vertaileminen ei kuulosta kovin järkevältä, pelaavathan miehet täysin eritasoisissa sarjoissa. Kyllä se on niin, ainakin Suomen kohdalla, että jokaisen NHL:n vakiokasvon pitäisi olla Sotsin joukkueessa. Sääli, että Bergenheim kieltäytyi.

Salminen on pelannut loistavan kauden KHL:ssä, tehnyt mm. enemmän pisteitä kuin muuan Ilya Kovalchuk, mutta silti Salminen on esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksiltaan todella kaukana olympiatasosta. Miehen kiekollinen rohkeus on kuitenkin todella poikkeuksellista ja Salminen on sen tyylinen pelaaja, ettei neloskentän rooli oikein sovi. Mies pitää saada mahtumaan kolmeen ensimmäiseen kenttään, jos potentiaali halutaan hyödyntää kunnolla.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tylyä hommaa. Kanada paikkaa Stamkosin poissaolon siististi viime kauden pörssivoittajalla. Ruotsia varmasti kirpaisee Sedinin ja Slovakiaa Gaborikin poissaolo, mutta kyllä Suomi meni silti heittämällä loukkaantumispoissaolotilastojen kärkeen. Onhan tuo nyt raju isku Suomelle, että poissa ovat kaksi parasta hyökkääjää, ykkösparin pakki Pitkänen ja (ennen kautta asetettujen asetelmien mukaan) kakkosvahti Rinne. Rinnettä ei kukaan nykyisellä mv-tilanteella kaipaa, mutta kyllä Pitkäselle, Koivulle ja Filppulalle vaan olisi tilausta. Saku Koivua ja Sean Bergenheimia en viitsi loukkaantumislistalle laskea, sillä kieltäytymisestähän tuossa varsinaisesti on kyse.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Joo näinhän se menee. Tervettä touhuahan se on vetää herne nenään olympiavalintojen suhteen ja kieltäytyä. Vai miten se nyt olikaan...

Eihän tätä jokaisessa ketjussa tarvitsisi vääntää, mutta Salminen 5 vuotta nuorempana kun saa varteen hiukan lisää voimaa, niin mitä tahansa voi uran suhteen tapahtua.

Salminen olisi pitänyt valita joukkueeseen jo ensimmäisessä vaiheessa.

Eli siis Salminen 25 vuoden ikäisenä vetää kunnon kuurit päälle ja pamauttaa itsellensä 20 kiloa (tai edes 10) lihasmassaa ja säilyttää samalla sen vahvuutensa eli dynaamisen luistelun. En tiedä kumpi noista olisi toista todennäköisempi, koska kumpikin vaikuttaa sen verran absurdeilta ajatuksilta.

Nuo äijäthän ovat samanpituisia (Salminen ilmeisesti jopa sentin pidempi), mutta painoeroa on se yli 20 kiloa. Kuitenkaan Bergenheimkaan ei mikään hidas köntys siitä huolimatta ole.
 

mtt

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit(tiputin Bluesin pois. Blues on paska)
Harmi että loukkaantumiset iski Suomen kapean materiaalin parhaisiin pelaajiin. Filppula, Bergenheim ja Koivut. Odotukset menestyksestä katosi samantien. Parempi näin, jokaisesssa pelissä on vain voitettavaa ja peli peliltä enemmän jännitettävää. Pettymyksiä ei ole luvassa kun odotukset on nollassa. Nyt on tilaisuus peluuttaa nuoria ja seurata heidän kasvua kokeneiden opissa. Granlund, Barkov ja Määttä, he saattaa nousta turnauksen edetessä ihan parhaiksi?
 

Zaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulipa jotenkin todella lohduton olo kun katseli noita videoita, joissa Koivu ja Filppula kommentoivat poisjääntiään. Kummallakaan ei ollut mitään vaihtoehtoja, mutta eivät olisi mistään hinnasta silti halunneet jäädä pois.

Tässä konkursissa se, onko Sean Bergenheim vai Sakari Salminen mukana on ihan yksi ja sama. Ei mitään väliä, koska Suomen menetykset ovat kolossaalista luokkaa. Mitä Bergenheimin kieltäytymiseen tulee, niin olisi se ollut minusta reilumpaa ilmoittaa jo aiemmin että häntä ei kannata edes varamieslistalle laittaa, jos kerran häntä vaivaavat vanhat vammat ja ne ovat olleet pitkään jo tiedossa.

Edelleen tosiasia on kuitenkin se, että paljon riippuu puolierävastustajasta. Erona aikaisempaan on se, että nyt mahdollisuudet hävitä esim. Sveitsille tai Slovakialle ovat suuremmat. Neljännesvälieräkin jouduttaneen pelaamaan, koska parhaaksi lohkokakkoseksi pääseminen luultavasti vaatisi sekä suurinumeroisia voittoja Norjasta ja Itävallasta että ainakin pisteen ottamista Kanadalta.
 

Fremont

Jäsen
Mission impossible vol. 5 -> Erkka tempaisee kuminaamarin kuupastaan, ja eu-hoki-höntsäsaunakaverien keskeltä paljastuu kukas muu kuin J.Jalonen.

Ei mitään, popparit esiin ja komiikkaa seuraamaan...
 

Dängleri

Jäsen
Sakari Salminen vs. Sean Bergenheim kilpailussa ei pitäisi olla kuin yksi vastaus.

Juurikin näin, jos puhutaan 3. tai 4.ketjun rouhijan/työmyyrän roolista - Bergenheim olisi sopinut siihen kuin nenä päähän.

Jos taas puhutaan Filppulan korvaajasta 1. tai 2.ketjussa - pelaajasta, jonka pitää pystyä tekemään peliä, ja ruokkimaan esim. Selännettä tai Jussi Jokista - niin näistä kahdesta siihen ei ole kuin yksi vaihtoehto - Salminen.

Kuten kaikki tietää Westerlund on kova poika roolittamaan joukkueensa, joten eiköhän hän tiedä tälläkin kertaa, ketkä ovat oikeita valintoja mihinkiin rooliin.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Mielenkiintoista laittaa Barkov nelosketjuun ja pois yv:stä. Ehdottomasti Barkov Lehterän tilalle yv:hen.
 

Itäpuu

Jäsen
Kyllä Suomi on kusessa, ei voi mitään. Aika monet ei näemmä seuraa NHL-pelejä, kun onanoivat esim. Sakari Salmisen ja ison kaukalon nimeen. Kaukalon koolla ei ole ensimmäisten pelien jälkeen hevon vitun väliä maailman parhaille pelaajille. Vähänkö mua naurattaa Sakari Salminen, JM Aaltonen, Lehterä ja Jarkko Immonen olympiajoukkueessa. Suomen taso on todellakin tässä. Huh huh...
 
Se, että Salminen on osoittanut pystyvänsä ratkomaan pelejä KHL:ssä, ei anna mitään takuita siitä, että mies onnistuisi Sotsissa.
Ei tietenkään. Tosin kenenkään pelaajan kohdalla otteet seurajoukkueissa eivät anna mitään takuita onnistumisesta Sotsissa.

Salminen on pelannut loistavan kauden KHL:ssä, tehnyt mm. enemmän pisteitä kuin muuan Ilya Kovalchuk, mutta silti Salminen on esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksiltaan todella kaukana olympiatasosta.
Mikä on olympialaisten fyysinen taso?
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tietenkään. Tosin kenenkään pelaajan kohdalla otteet seurajoukkueissa eivät anna mitään takuita onnistumisesta Sotsissa.


Mikä on olympialaisten fyysinen taso?

Vajaa kori kaljaa ja täydellinen tieto siitä, miten maailma makaa kotisohvalta.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Se olikin sitten suhteellisen musta perjantai olympialätkän kannalta. No Mikon poisjäänti nyt ei kovin suurena yllätyksenä tullut, mutta Filppulan hajoaminen on kyllä käsittämättömän paskaa tuuria. Ja saatiinhan se Immosjakkekin kisoihin, ihanaa. No eipä silti, enpä minä oikein ketään parempaakaan keksi tilalle. Pitäisköhän sitä junnujärjestelmää koittaa vielä parantaa, vaikka muutama timantti sieltä onkin viime vuosina tullut ulos?

Bergenheimille pari lampaanpersettä. Kevään mm-höntsät on asia erikseen, mutta luulisi kiinnostusta löytyvän olympialaisiin, jotka on lätkän puolella maajoukkuetasolla ainoat kisat joissa kaikki parhaat ovat mukana. Ei sillä nyt mitään oikeita vammoja ole kun vetää 15-20 min/peli rapakon takana. Hyvin todennäköisesti vielä Soonille viimeinen mahdollisuus päästä pelaamaan olympialaisiin, niin ihmetellä täytyy ettei kiinnostusta löydy. Salmisen valintaan Bergenheimin ''tilalle'' pätee sama kuin Immosen valintaan, tyhjästä on vaan paha nyhjäistä.

Jos ei muuta, niin ainakin näiden poisjääntien myötä päästään toivottavasti viimeinkin toteamaan kuinka suuri ero europelaajien ja NHL-pelaajien välillä on. Erkalla lienee tarkoitus rakentaa kaksi KHL-ketjua ja kaksi NHL-ketjua, mikä on varmasti käytettävissä oleva materiaali huomioiden paras vaihtoehto. Itse toivon totta kai täydestä sydämestäni euro-osaston onnistumista, koska se näyttelee suurta roolia myös koko joukkueen onnistumisessa. Pahoin vaan pelkään että europelaajilla homma menee enemmän selviytymisen puolelle, eivätkä varsinkaan taitopelaajat kuten Aaltonen ja Salminen pääse pelaamaan vahvuuksillaan. Mielelläni olen tässä kuitenkin väärässä.

Tällä hetkellä tilanne on se, että tuolla rosterilla kaikki puolivälieräpaikan jälkeen on ylisuorittamista, eikä kukaan voi edes realistisesti odottaa parempaa. Altavastaajan asema sopii perinteisesti suomalaisille, mutta pahoin pelkään että tällä kertaa takamatka on liian pitkä.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Immosen valinta tarkoittanee sitä, että Granlundin paikka on edelleen laidassa. O.Jokinen, Barkov, Kontiola, Lehterä ja Immonen ovat sitten vaihtoehdot keskelle. Luultavasti Erkka kokoaa taas yhden "tutkaparin" eli Immosen ja Salmisen samaan ketjuun.

J.Jokinen O.Jokinen Granlund
Korpikoski Barkov Selänne
T.Ruutu Kontiola Aaltonen
Komarov Immonen Salminen
Pihlström
Lehterä

Kun Erkka painottaa näitä aiempia yhteisiä kokemuksia, niin en yllättyisi, jos Selänne olisikin samassa ketjussa Olli Jokisen kanssa. Hehän pelasivat samassa ketjussa 2008 MM-kisojen alkulohkossa. Ketju oli tuolloin Peltonen-O.Jokinen-Selänne. Tällä vaihdoksella saataisiin myös Granlund ja Korpikoski samaan ketjuun, kuten viime MM-kisoissa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös