Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 238 879
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä se fakta oli jo ennen näitä menetyksiä että Suomi lähtee takamatkalta tavotteleen mitalia. Isot maat on materiaaliltaan niin omaa luokkaansa. Näiden menetysten myötä Suomen pienet mahollisuudet kultaan karisi lopullisesti. Sori jos oon jonkun mielestä pessimisti, mutta kyllä välieräpaikka on jo nyt melko kaukainen haave.

Realistisesti kun miettii, niin Suomen pitäisi ylittää itsensä totaalisesti, Raskin pelata sensaatiomaiset kisat ja ottaa 40 koppia kovissa peleissä ja siihen päälle vielä nuorten tähtien (Barkov, Granlund, Määttä, Vatanen) pelata huippukisat kovilla tehoilla ja viedä Suomi sitä myöten mitalipeleihin. Kaikki on toki mahdollista, mutta mikä sitten on enää realistista? Muistetaan nyt kuitenkin, että lasarettiin on tippunut kaksi parasta kenttäpelaajaa tähän mennessä. Suomella oli varaa menettää tasan 0 jätkää alunperinkään. Ruotsin rosteria kun katsoo tämän jälkeen, niin voisi jo melkeen itkun päästää. Kyllä se poijjat niin vain on että ihmettä vaaditaan näistä karkeloista, mikäli kotiintuomisina on muutakin kuin joku kuudes sija.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ville Leino mielummin kuin Immonen!

Millä näytöillä? Jos Ville ei pääse NHL:n paskimmassa joukkueessa säännöllisesti pelaavaan kokoonpanoon, niin ei tuo kovin hyvää hänen vireestään kerro. Immonen nyt sentään vetää ihan hyvää kautta ja omaa lisäksi vähän eri kategorian maajoukkuenäytöt kuin Leino, joka ei ole pärjännyt edes EHT-tasolla.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Hyvä tästä tulee

"Me ollaan hävitty tää pjeli!" Tai sitten ei. Nyt on hyvä iskeä puskista. Ei ole paineita, eikä odotuksia. Tässä on melkein yhtä hyvät ennusmerkit kuin ennen ensimmäistä MM-kisamitalia 1992. Se joukkue oli paljon huonompi kuin Suomen joukkue Sotshissa, myös huomioituna muiden joukkueiden taso. Suomi 1992:
Finland
Ketterer, Lindfors - Laurila, Jutila, Hämäläinen, Immonen, Rautio, Ruotainen, Laukkanen, Säilynoja, Viitakoski, Saarikoski, Riihijärvi, Varvio, Nieminen, Järvenpää, Mäkelä, Ruuttu, Peltomaa, Tuomisto, Raitanen, Lehtinen.

Tuossa joukkueessa oli todella monta ensikertalaista ja mm. yksi pelaaja silloisesta divarista. Veikkaan, että nyt Saku lähtee talkoisiin (1.-sentteriksi) ja Bergenheim nostetaan joukkueeseen. Totta kai taso laskee, kun kaksi parasta pelaajaa poistuu, mutta kyse on kuitenkin joukkuelajista. Todennäköisesti muut isot maat hieman aliarvioivat Suomea tämän jälkeen. Näillä eväillä pelaamaan kisojen nopeinta kiekkoa!
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Tuossa joukkueessa oli todella monta ensikertalaista ja mm. yksi pelaaja silloisesta divarista. Veikkaan, että nyt Saku lähtee talkoisiin (1.-sentteriksi) ja Bergenheim nostetaan joukkueeseen.

Saku on loukkaantunut eikä ole ollut aamujäillä vähään aikaa ja mies on muutenkin puolikuntoinen niin ei ole mitään mahdollisuutta sille, että miestä nähtäisiin kisoissa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Saku Koivun nimeä heitellään ilmaan nyt, mutta voidaanko miestä edes valita mukaan? Eikös sen paikkaajan pidä olla siltä listalta jossa niitä varamiehiä oli listattu (Bergenheim, Immonen, Karalahti etc.), ja Sakuhan ei sillä listalla ollut.
 
Vitju mitä pommeja tippuu niskaan.

Kaksi parasta hyökkääjää sivussa, ja ei se Suomen materiaali tosiaan kovin leveä ole, kun joutuu parhaille hakemaan korvaajia. Luo pientä varjoa menestysmahdollisuuksien ylle.
Noh, Bergenheim mukaan, ja senttereitähän riittää, niitä oli alun perin 10 hyvää tarjolla joukkueeseen. Tässä tilanteessa jo Leinoakin voisi harkita.

Kapteeniksi varmaan Seljänne, kun on muutenkin joukkueen maskotti ja Erkan ja Kalen palvonnan kohde ja sosiaalinen ihminen ja vanhin pelaaja jne.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Vittu että meni hienosti tää ilta kokoonpanon suhteen. Josko vielä joku muukin kerkeis loukkaan itsensä?

No, kyllähän Suomessa pelaajia riittää. Ilveksellä ois tarjota Kangasniemi ja Välimaa tilalle.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos näiden jo nimettyjen varamiesten eli Bergenheimin, Immosen ja loukkaantuneena olevan Hartikaisen ulkopuolelta miettii mahdollisia korvaajia, niin Niko Kapanen, Janne Pesonen, Oskar Osala ja Sakari Salminen ovat mielestäni sellaisia nimiä, jotka kaiken järjen mukaan olisivat lähimpänä olympiapaikkaa jos vielä tulee lisäloukkaantumisia hyökkäykseen.
 

IpaTeme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Noniin mielenkiintoista kyl nähdä miten Suomi pärjää "eht" tason jengillä, jos päästään välieriin niin todella todella kova saavutus.
 
Jos näiden jo nimettyjen varamiesten eli Bergenheimin, Immosen ja loukkaantuneena olevan Hartikaisen ulkopuolelta miettii mahdollisia korvaajia, niin Niko Kapanen, Janne Pesonen, Oskar Osala ja Sakari Salminen ovat mielestäni sellaisia nimiä, jotka kaiken järjen mukaan olisivat lähimpänä olympiapaikkaa jos vielä tulee lisäloukkaantumisia hyökkäykseen.

Voi eikä, nyt oli oikeesti semmonen tilanne, etten tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tyrkytät nikokapasia ja jannepesosia Olympiajoukkueesee, ja mitäs Osalakin siellä tekisi?
Joensuulla sentään on näyttöjä, Niko Kapanen oli hyvässä vireessä tyyliin 2004.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Saku on loukkaantunut eikä ole ollut aamujäillä vähään aikaa ja mies on muutenkin puolikuntoinen niin ei ole mitään mahdollisuutta sille, että miestä nähtäisiin kisoissa.

Katsotaan. On Kale näitä ennenkin hoidellut ja kieltäytyneitä puhunut ympäri. Loukkaantuminen tietenkin estää kisat, mutta jos ukko on vähänkään kunnossa, niin nyt käydään puhelinkeskusteluja.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Nyt on Barkovin nimi kirjoitettu tähtiin, mikäli minkäänlaista menestystä tulee. Ollaan odotettu sukupolvenvaihdosta mutta ei ihan näin äkkinäistä.. No näillä nyt sitten mennään ja päästäänpä myös toteamaan se kuuluisa NHL-KHL tasoerokin ihan käytännössä.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Vielä kun spekulaatioissa oli molemmat Koivut, niin joukkueen keskusta näytti erittäin hyvältä. Hetkessä sitten se tärkein osio on murentunut melko täysin ja joku Immosen Jakke helvetti nähdään todennäköisesti olympialaisissa.

No toivon kyllä, että MG menee keskelle ja sieltä kaavitaan sitten joku laituri. Tosin se tarkoittaisi Aaltosen olemista pelaavassa kokoonpanossa lähtökohtaisesti.

Kyllä tä saatanan pahalta näyttää
 

petupajis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teemu Selänne ja muut yksilöt + Stadin nivaskat
veikkaampa että erkalla on letangin kohtalo aika lähellä ja tilalle otetaan nopeesti jalonen paikkaileen. pikapostilla eht usb tikut pelaajille ja paketti valmiina.. pronssia.

mut joo.. kiinnostus kisoihin tippu 100% -> 70%. aika lähel minskiä..
 
Millä näytöillä? Jos Ville ei pääse NHL:n paskimmassa joukkueessa säännöllisesti pelaavaan kokoonpanoon, niin ei tuo kovin hyvää hänen vireestään kerro. Immonen nyt sentään vetää ihan hyvää kautta ja omaa lisäksi vähän eri kategorian maajoukkuenäytöt kuin Leino, joka ei ole pärjännyt edes EHT-tasolla.

En itse myöskään ottaisi Leinoa joukkueeseen, mutta joku roti näihin viesteihin. Leino on viimeksi pelannut maajoukkueessa kaudella 2007-2008. Kokonaissaldo on yhteensä 18 peliä maajoukkuueessa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Vaikka sentteriosasto heikkeni huomattavasti on se vieläkin lähtökohtaisesti Suomen toiseksi paras osa-alue. Mikael Granlund on pelannut sentterinä viimeiset 1½ kautta ja NHL:ssäkin on alkanut kulkemaan. Olli Jokinen pelaa suhteellisen hyvää kautta ja kolmas tärkeä lenkki on sitten Barkov. Neljäs sentteri onkin sitten joku EHT-jämä, mutta verrattuna muihin osa-alueisiin (pakit ja laiturit) niin sentteriosasto nyt on vielä kohtuullisessa kantimissa.
 

Tertsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No voidaanpahan sitten selitellä puolivälierätappion jälkeen ettei oltu läheskään parhaalla ryhmällä liikenteessä. Koska nimi tuli esille, omissakin fantasioissani Teräväinen otettaisiin jollain ilveellä mukaan pyörittämään ylivoimaa ja stunttaamaan alempien ketjujen senttereitä.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Suomi Sotšissa 2014

Jos varamiehinä oli bergenheim ja immonen, tarkottaa se sitä että:

- senttereinä pelaa OJ, Barkov, Immonen ja Kontiola.
- Granlund pelaa Immosen laidalla
- Bergenheim pelaa Barkovin ketjussa
- Komarov-Kontiola-Aaltonen

Jokiset pelaa samassa ketjussa. Näiden kanssa tod näk Ruutu ja Barkovien toisessa laidassa Selänne.

Bergenheim-Barkov-Selänne
JJokinen-OJ-Ruutu
Granlund-Immonen-Korpikoski
Komarov-Kontiola-Aaltonen

Näin varmaan Erkka laittaa ketjut.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hetkessä sitten se tärkein osio on murentunut melko täysin ja joku Immosen Jakke helvetti nähdään todennäköisesti olympialaisissa.

Mitäs kummallista tässä nyt on? Olihan Immonen mukana jo Vancouverissakin. Ei mielestäni tilanne nyt ihan paska ole jos maailmanmestaruuden takuumies ja MM-kisojen maalikuningas on se pelaaja olympiajoukkueessa, joka aiehuttaa eniten itkupotkuraivareita. Ja sitten se pakollinen kyssäri: montako peliä olet Immoselta tällä kaudella nähnyt? Muistaakseni itse olet aiemmin tässä ketjussa kritisoinut muita nimimerkkejä siitä, että he arvioivat pelaajia näkemättä heidän edesottamuksiaan. Ettet vain itse nyt syyllistyisi tähän?
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Turha itkeä ja vinkua loukkaantuneiden perään, niillä mennään ketkä on kunnossa ja luotto on kova! Nuorille vaan vastuuta.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Aivan järkyttävä takaisku tälle joukkueelle. Valmiiksi muita jäljessä materiaalissa ja nyt kaksi tehokkainta pelaajaa jää joukkueesta pois. Nyt kärkipelaajia ei ole muualla kuin maalivahtiosastolla. Ei voi mitään, näillä täytyy luoda jonkinlainen Suomen oma Miracle on Ice.

Sentterit ehdottomasti:

O.Jokinen
Granlund
Barkov
Kontiola

Kolmannen erän paikat 6-2 lukolle ja 5-3 tilanne varsin kohdillaan. 7min jälel.

Okei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös