Olympiakiekon historiaa-Suomi

[benicio]

Löytyykö jostain muuten Suomen kokoonpanoja noista kisoista. Lähinnä kiinnostaisi kumpi maalivahti pelasi minkäkin matsin.

Oletko katsonut tuon Leijonien olympiamitalit jakson: Leijonien olympiamitalit: 1988 | Tv | Areena | yle.fi
Siitä selviää esim tuo myllyksen maski ja maalivahtien peluutuskin varmaan.

 

[J.Olof]

Jännä juttu sinänsä, että tuolloin suurin osa maalivahdeista käytti tuota Tretjak-maskia, jollainen Jamollakin siis oli. Ilmeisesti ainoastaan kanukeilla oli pokkaa alkaa tuota maskia mittailemaan.

Minun muistikuvani mukaan Jamon maski ei ollut mallia Tretjak vaan sellainen suorempi, joka oli aika yleinen juniorikiekkoilijoilla siihen aikaan. Syy, miksi ei ollut sääntöjen mukainen, oli se että Jamo oli hieman vääntänyt ristikkoa parista kohdasta parantaakseen näkyvyyttä.

En ole vielä ehtinyt katsoa tuota kisoista kertovaa ohjelmaa, joten saatan muistaa väärinkin. Harvinaista ja epätodennäköistä, mutta mahdollista :)



Sent from my iPhone using Tapatalk

 

[Moto]

Tuossa YLE:n olympiamitalidokumentissa käytiin ristikkojupakkaa läpi ja se oli ilmeisesti siksi laiton, että Jamo oli pyytänyt huoltajaa taivuttamaan ristikkoa näkökenttää parantaakseen. Se ei mielestäni ollut tretjak-malli, vaan sellainen missä ristikko jatkuu jonkin verran kypärän reunan yläpuolelle. Arturs Irbe taisi olla tuon mallin viimeisiä käyttäjiä. Loppupelin Jamo sitten veti perinteisellä ristikolla, oliko sitten äkkiä haettu jostain vai lainasiko kenties Tammen kypärää.

Veskareiden peluutuskin siitä selviää: Tammi pelasi ensimmäisen ja viimeisen pelin (Sveitsi, Neuvostoliitto) ja Myllys loput. Näinköhän väärin vai oliko Raipe ottamassa mitalia vastaan siviileissä? Mikähän siinä oli taustalla?

 

[Rommeli]

Jamon maski ei ollut kyllä lähelläkään tuota Irben käyttämää susirumaa tekelettä. Malli saattoi toki olla Tretjak-maskista poikkeava, mutta samaan tyyliin tuossa oli joka tapauksessa silmien kohdalla selvästi suuremmat aukot, mikä on minun papereissani tarkoittanut aina nimenomaan Tretjak-maskia.

Edit. Kiekkoareenasta löytyvä kuva, jossa näkyy Jamon maski kauden 87-88 alussa.

 

[janóz]

Myllyksen maskista ja kypärästä vastaukset jo tipahteli. Muistan, että minusta (tuolloin ala-asteella) se Jamon visiiri oli tosi hieno ja luulin sitä, joksikin moderniksi maalivahtien maskiksi, joka tulisi yleistymään lähivuosina. Eihän se ihan niin mennyt..

Veskareiden peluutuskin siitä selviää: Tammi pelasi ensimmäisen ja viimeisen pelin (Sveitsi, Neuvostoliitto) ja Myllys loput.

Matikainenhan myönsi dokumentissa, että olisi kannattanut laittaa Tammi maalin jo Tsekkoslovakiaa vastaan kun mediarumba oli käynyt Jamon kohdalla aika kovaksi ja keskittyminen ilmeisesti oli kärsinyt.

 

[Viltsu]

Näinköhän väärin vai oliko Raipe ottamassa mitalia vastaan siviileissä? Mikähän siinä oli taustalla?

Raipe loukkasi jalkansa, oliko nyt kesken Tsekki-pelin ja antoi sen jälkeen haastattelunkin. Itkuhan siinä Raipella oli silmässä, kun turnaus jäi kesken. Ei siis kyennyt pelaamaan viimeistä peliä Neuvostoliittoa vastaan.

 

[Moto]

Jamon maski ei ollut kyllä lähelläkään tuota Irben käyttämää susirumaa tekelettä. Malli saattoi toki olla Tretjak-maskista poikkeava, mutta samaan tyyliin tuossa oli joka tapauksessa silmien kohdalla selvästi suuremmat aukot, mikä on minun papereissani tarkoittanut aina nimenomaan Tretjak-maskia.

Edit. Kiekkoareenasta löytyvä kuva, jossa näkyy Jamon maski kauden 87-88 alussa.

Ylempänä linkitetyssä YLE:n dokkarissa se ristikonmittausoperaatio näytetään ja väitän, Jamolla oli silloin eri maski kuin tuossa lehtileikkeessä. En pääse nyt dokkaria katsomaan, mutta viikon takaisten muistikuvien perusteella se oli lähempänä irbeä (mikä tämän maskin virallinen nimi onkaan?) kuin tretjakia.

 

[Rommeli]

Ylempänä linkitetyssä YLE:n dokkarissa se ristikonmittausoperaatio näytetään ja väitän, Jamolla oli silloin eri maski kuin tuossa lehtileikkeessä. En pääse nyt dokkaria katsomaan, mutta viikon takaisten muistikuvien perusteella se oli lähempänä irbeä (mikä tämän maskin virallinen nimi onkaan?) kuin tretjakia.

Juuri äsken pääsin tuoda dokkaria tiirailemaan ja pakkohan se on myöntyä. Nimenomaan tuollaisella Irbe-kammotuksella Jamo kisoissa pelasi, vaikka liigaa vetikin erilaisella häkillä. Oliko tuo liigassa käytetty kenties todettu jo aiemmin sääntöjen vastaiseksi vai miksi maski oli noin paljon tavallisuudesta poikkeava? Vai olisiko Jamo sitten vaihtanut tyyppiä jo aiemmin liigassa? Muistini on hyvä, joskin lyhyt ja hatara.

Edit. Kiitos hienosta valaisusta Anzi. Yritin etsiskellä tietoa aiheesta huonolla tuloksella, mutta tuossa alla se on sitten kerrottu.

Edit 2. Toisaalta jos Siiri-kuvatietokannasta hakee kuvia vuosilta 87 ja 88, voidaan helposti todeta, että Myllys oli ainoa maalivahti (Lukon, Tapparan ja Ilveksen joukosta), joka oikeasti noudatti tuota sääntöä ja tämäkin vasta olympiakisojen jälkeen. Eli ihan tukevasti nuo kassarit liigassa pelasivat (ainakin erittäin erehdyttävästi) Tretjak-ristikolta näyttävän kapistuksen kanssa myös kaudella 87-88. Suosittelen muuten kaikkia tutustumaan tuohon tietokantaan, sillä siellä on jos jonkinmoista kiekkokuvaa Tampereen matseista vuosien varrella. Sorry lievä offari.

 

[Anzi]

Tuolle kaudelle 1987-88 IIHF teki maalivahdin maskimääräyksen, että mailanlapa ei saa tulla ristikosta läpi.

Kauden 1987-89 aikana ei kukaan maalivahti IIHF:n alaisissa sarjoissa saanut käyttää "Tretjak"-ristikkoa. Tästä syystä maalivahdit joutuivat ko. kauden käyttämään joko esim. Cooperin "Hasek"-* tai Jofan- ristikkoa. Myllys käytti Jofan ristikkoa, josta oli taivutettu näkökenttää laajemmaksi, joten ei siis täyttänyt ns. "Ei lapaa läpi"-mittoja.

Vaikka Myllys ehkä jossain syksyn 1987 lehtiartikkelissa voikin olla "Tretjak"-ristikko päässään, niin myöskään neljännesvuosisata sitten ei viestinkulku ollut nykyajan tasolla, eli lehtiartikkeliin on otettu arkistokuva edelliseltä kaudelta esim. 1986-87. Ja kyllä niitä arkistokuvia edelleenkin käytetään...

Tämä täyskielto "Tretjak"-ristikolle oli vain nuo kaksi kautta, mutta sitten taas 1989-90 kaudella sai "Tretjakilla" taas pelata. Toki esim. nykyään junnuissa ei saa OldTime-Tretjakkia käyttää, vaan junnu-Tretjakissa on tiheämpi ristikko.

*=Toki tuolloin Cooperin tuota ristikkoa ei tunnettu "Hasekkina", koska Hasek ei ollut vielä legenda, vaan tuo Cooperin ristikko oli "Se millaista Myshkin käyttää". Jos ei tiedä mikä tai kuka Myshkin on, niin Google esim. auttaa.

 

[benicio]

Vaikka Myllys ehkä jossain syksyn 1987 lehtiartikkelissa voikin olla "Tretjak"-ristikko päässään, niin myöskään neljännesvuosisata sitten ei viestinkulku ollut nykyajan tasolla, eli lehtiartikkeliin on otettu arkistokuva edelliseltä kaudelta esim. 1986-87. Ja kyllä niitä arkistokuvia edelleenkin käytetään...

Minä en noista ristikoista tiedä, mutta väitän kyllä että se Rommelin linkkaama kuva on kaudelta 87-88. Kuten muuten myös tämä kuva, kevään 88 finaaleista siis.
http://kiekkoareena.fi/sites/default/files/styles/colorbox_big/public/images/myllys_ur_88_002.jpg?itok=Nd_jnvBA

 

[Anzi]

Auts...kun muistisopukoita vähän lisää kaivelin...niin saattaa olla...että kauden 1987-88 SM-liigassa sai pelata erikoisluvalla tolla Tretjakilla, mutta ei siis kansainvälisissä peleissä, eikä Suomen muissa sarjoissa. Mutta kaudella 1988-89 Tretjak oli kielletty myös SM-liigassa ehdottomasti, mutta sitten taas 1989-90 sallittu kaikkialla tasosta ja maasta riippumatta.

 

[Rommeli]

Minä en noista ristikoista tiedä, mutta väitän kyllä että se Rommelin linkkaama kuva on kaudelta 87-88. Kuten muuten myös tämä kuva, kevään 88 finaaleista siis.
http://kiekkoareena.fi/sites/default/files/styles/colorbox_big/public/images/myllys_ur_88_002.jpg?itok=Nd_jnvBA

Ei muuten taida olla finaaleista tuo kuva. Käsittääkseni tuo juttu on finaaliennakko. Kuva on ennen olympialaisia otettu.

Joka tapauksessa tässä selvisi nyt se, miksi olympialaisissa pelattiin eri maskilla kuin liigassa.

 

[benicio]

No niin tässähän ollaan kaikki vuorollaan väärässä. Päättelin jutun aikamuodosta että ensimmäisen finaalin kainalojuttu olisi kyseessä. Ja juu, tuon kiekkoareenan jutun toinen kuva on itseasiassa viimeisestä välierästä Ilves-Lukko Hakametsästä, eli hyvinkin tuo Myllyksenkin kuva voi olla aiemmin kaudelta. Mankonen perkele.

 

[Viltsu]

1992 Albertvilleen Suomi lähti puolustamaan olympiahopeaansa. Joukkue oli edelleen Pentti Matikaisen komennossa, kakkosvalmenajana oli toista kautta Sakari Pietilä. Matikaiselle kausi oli jo viides peräkkäinen päävalmentajana. Pelitapaa oli muokattu Calgaryn jälkeen kiekollisemmaksi, josta Suomi maksoi vuoden 1989 ja 1990 MM-kisoissa kovaa hintaa. Matikaisen mukaan kiekoton pelaaminen oli unohtunut. Oikeastaan kotikisoissa 1991 ja saman syksyn Canada Cupissa pelitapa oli tasapainossa.

Joukkueen kokoamisessa oli haasteita. Edelliskausien ehdottomista runkopelaajista Hannu Virta ja Esa Keskinen ilmoittivat Matikaiselle kesällä 1991, että kausi maajoukkueessa jää väliin. Käytössä oli silti kokenutta kalustoa ja alkuvuodesta 1992 Petri Skrikokin palasi Suomeen ja sai paikan olympiajoukkueessa. Matikainen luotti erittäin kokeneeseen runkoon ja Calgaryn hopeajoukkueesta mukaan kelpasi vielä 7 pelaajaa. Lisäksi kokemusta edustivat mm. Mikko Mäkelä, Timo Jutila, Ville Siren, Raimo Summanen ja edellä mainittu Skriko.

Kisojen peliohjelma oli Suomelle edullinen. Ensin hoidettiin alta pois Saksa ja Puola, mutta sitten tuli vastaan USA, joka laittoi Suomea pataan 4-1. Ruotsia vastaan Suomi pelasi 2-2 ja alkusarjan sijoitus oli kolmas. Se tiesi puolivälierässä kovaa vastustajaa, joka konkretisoitui IVY:n muodossa. Suomella ei ollut jakoa vaan tappio tuli rumin 1-6 lukemin. Sijoitusotteluissa Suomi hävisi Ruotsille 2-3 ja voitti Ranskan 4-1 ja näin loppusijoitus oli seitsemäs. Se oli ankara pettymys.

Joukkue ei missään vaiheessa syttynyt pelaamaan taitojensa mukaan. Kirjassa Maalina mestaruus Matikainen ruoskii itseään ankarasti tästä olympiaprojektista. Valinnoissa otettiin tietoinen riski luottamalla kokeneisiin pelaajiin. Lisäksi valmistautumisleiri loi joukkueeseen liiaksi hyvän olon tunteen, kun "maisemat oli hulppeita ja aurinko paistoi". Kisoja edeltäneet treenipelit olivat liian helppoja.

Joukkueen ykkösketju oli Järvenpää-Nieminen-Selänne. Sen sijaan kakkosketju Skriko-Helminen-Mäkelä kärsi kahden ensin mainitun keskenkuntoisuudesta. Helmisen selkä oli alkanut oireilla parisen vuotta aiemmin eikä se ollut tullut kokonaan kuntoon. Skriko oli huonossa kunnossa repaleisten NHL-kausien jäljiltä. Kolmosketju Summanen-Lindroos-Tuomisto ei kyennyt kv.peleissä juurikaan mihinkään. Lindroosin valinta herätti alun pitäenkin epäilyksiä: SM-liigan yhden johtavimman sentterin vauhti ja kovuus eivät riittäneet näissä peleissä. Nelosketju Säilynoja-Saarikoski-Peltomaa täytti jotensakin paikkansa. Pakeista Blomqvist, Saarinen ja Siren alkoivat olla vaikeuksissa tällä tasolla. Sen sijaan tuolloin 36-vuotias Kari Eloranta jatkoi hyviä maajoukkue-esityksiä.

Joukkueesta jäi ulkopuolelle mm. Janne Ojanen, joka jo tuolloin oli suht kokenut arvokisakävijä. Tämä herätti ihmetystä, etenkin kun Jari Lindroos ensikertalaisena valittiin mukaan.

Tämän turnauksen jälkeen muistan, että oikeastaan ensimmäistä kertaa Matikaisen aikana, mediassa alkoi olla pientä spekulaatioita ja vastarintaa Pentti Matikaista kohtaan.

 

[Espoon Siniset]

Albertvillessa sijoituspelien kaavio oli tehty virheellisesti ja se maksoi varmaankin yhden sijan Suomelle.

Alkulohkot:
1. USA
2. Ruotsi
3. Suomi
4. Saksa

1. Kanada
2. IVY
3. Tšekkoslovakia
4. Ranska

Puolivälieräparit olivat USA-Ranska, Ruotsi-Tšekkoslovakia, IVY-Suomi ja Kanada-Saksa. Jatkoon menivät USA, Tšekkoslovakia, IVY ja Kanada. Jostain syystä sijoista 5-8 pelattaessa lohkoneloset eli Saksa ja Ranska väänsivät keskenään ja Suomi ja Ruotsi keskenään. Ruotsi ja Saksa voittivat pelinsä ja pelasivat sijoista 5-6.

 

[teemu73]

Albertvillessa sijoituspelien kaavio oli tehty virheellisesti ja se maksoi varmaankin yhden sijan Suomelle.

Tästä käytiin jotain keskusteluakin kisojen aikaan, mutta asia meni about niin, että virhe kaaviossa myönnettiin, mutta sitä ei voitu enää siinä vaiheessa korjata. Muistan kyllä ihmetelleeni jo ennen kisoja otteluohjelmaa lukiessa, että mikä logiikka tuossa kohdassa on. Toisaalta voidaan myös miettiä, että mikä järki tuollaisissa sijoitusotteluissa yleensä edes on, kun juuri on pudottu puolivälieristä. Melko turhia pelejä siis.

Yksi turnauksen mielenkiintoisimpia hetkiä oli seurata Suomen lohkon päätöspeliä Ruotsi-USA. Tuossahan Suomen puolivälierävastustaja ratkaistiin, ja tilanne oli se, että USA:n voittaessa Suomi välttää IVY:n ja saa vastaansa Tsekkoslovakian. USA johti ottelua 3-0 ja hyvältä näytti Suomen kannalta, mutta Ruotsi kuroi eron kiinni. Tasoitus tuli ilman maalivahtia 20 sekuntia ennen loppua. Tuossa vaiheessa vitutti aika suunnattomasti, koska selväähän se oli, ettei Suomella ole mitään jakoa IVY:n käsittelyssä. Tiedä sitten loppujen lopuksi, olisiko Tsekkoslovakia sen helpompi vastustaja ollut.

 

[Viltsu]

Kun kesä-ja talviolympiakisat alettiin järjestää eri vuosina, tuli talvikisat ohjelmaan jo 1994, siis vain kaksi vuotta edellisistä talvikisoista. Nyt oltiin Norjan Lillehammerissa. Tähän vuoteen piti huipentua Pentti Matikaisen aika päävalmentajana, mutta Jääkiekkoliitto oli tullut toisiin aatoksiin keväällä 1993. Suomi lähti olympiaturnaukseen Curt Lindströmin johdolla, apunaan Hannu Aravirta.

Lindström sai heti joukkueeseen mukaan kokeneita paluumuuttajia, kuten Jarmo Myllyksen, Hannu Virran, Raimo Helmisen, Esa Keskisen ja Mikko Mäkelän. Lisäksi jo Matikaisen sisäänajama nuori polvi, kuten Saku Koivu, Jere Lehtinen, Janne Laukkanen, Mika Alatalo alkoivat ottaa isompaa roolia maajoukkueessa. Nuorten maajoukkueesta tuttu ketju Peltonen-Koivu-Lehtinen koottiin yhteen heti ensimmäisistä maaotteluista lähtien. Mika Nieminen, Matikaisen maajoukkueen luottosentteri, sai komennon laitahyökkääjäksi, kun senttereitä alkoi olla joukkueessa jopa hieman yli oman tarpeen. Vähän ennen turnausta jo joukkueeseen valittu Waltteri Immonen loukkaantui ja tilalle tuli Marko Kiprusoff.

Suomi sai turnaukseen hyvän alun Tsekki-voitolla ja sama tahti jatkui Venäjää vastaan, jonka Suomi voitti 5-0. Peli kulki jopa pelottavan hyvin. Suomi pelasi liikkuvaa ja nopeaa kiekollista peliä, joka herätti ihailua paitsi Suomessa, myös muissa maissa. Suomi kohosi turnauksen edetessä jopa suurimmaksi voittajasuosikiksi.

Sitten tuli välierä ja Kanada vastaan. Kaikkien yllätykseksi Suomen maaliin luisteli Jukka Tammi. Päätös herätti ihmetystä myös Kummolassa. Hannu Aravirta kertoo kirjassaan Leijonan osa, että päätös sai Kummolan jopa soittamaan valmennukselle, kun puheenjohtaja halusi kuulla perustelut maalivahtivalinnalle. Maalivahtivalinta yllätti Aravirran mukaan osan pelaajistakin. Tammen vahvuuksina pidettiin isompaa kokoa, sekä sitä, että hän ei pelaa niin syvällä, kuin Myllys. Ja olihan Tammella alla vahva Venäjä-pelikin.

Suomen alku oli hyvä ja toisen alkupuolella Suomi meni 2-0 johtoon. Erän loputtua Kanada oli tullut tasoihin. Kolmannessa erässä jäällä tahdin määräsi Kanada, joka marssi voitolla finaaliin. Suomen ainoa erätappio turnauksessa osui juuri tähän paikkaan. Missään nimessä Suomi ei kaatunut maalivahtipeliin; Kanada vain oli yksinkertaisesti parempi ja osasi omalla tavallaan "härnätä" Suomen pois tämän vahvuusalueelta.

Aravirta muistelee kirjassaan, kuinka tappio sai Lindströmin miltei shokkiin. "Poppa-ukko" oli heittää hanskat tiskiin ja oli valmis lähtemään Lillehammerin yöhön, mutta muu johto sai päävalmentajan rauhoittumaan.

Ennen pronssipeliä Suomea kävi kannustamassa Marja-Liisa Kirvesniemi, pronssimitali mukanaan. Tämä sai Leijoniin hyvän taisteluilmeen ja Suomi otti komeasti pronssia, 4-0 voitolla Venäjästä.

Curt Lindström oli tuonut Suomen joukkueeseen uudenlaisen pelitavan. Aravirran mukaan tämä toimi ehkä parhaiten juuri tässä turnauksessa. Leijonan osa-kirjassaan Aravirta sanoo, että pelitapa perustui suurelta osalta erittäin aktiiviseen puolustuspeliin, tilanteeseen, jossa Suomella ei ollut kiekkoa. Mutta kiekko pyrittiin saamaan itselle niin nopeasti kuin mahdollista. Viisikko puolusti tiiviinä punaviivaa eikä valunut alas.

Kuitenkin tämän turnauksen jälkeen Lindström oli tullut hyväksytyksi lopullisesti suomalaisfanien ja median silmissä. Alku oli ollut vaikea ja sympatiat olivat olleet edelliskeväänä erotetun Pentti Matikaisen puolella. Totuus kuitenkin myös oli, että Lindström osui Suomeen hetkellä, jolloin kaikki taivaankappaleet olivat ikään kuin Suomen puolella.

 

[Viltsu]

Vuoden 1998 Naganon olympiakisojen jääkiekkoturnausta oli odotettu vesi kielellä. Olihan NHL nyt ensimmäistä kertaa mukana ja tämä takasi turnaukseen kaikki maailman parhaat pelaajat.

Suomen päävalmentajana toimi ensimmäistä kauttaan Hannu Aravirta. Alkukauden pelit eivät olleet vakuuttaneet ja osa mediasta kääntyi Aravirtaa vastaan jo alkusyksystä. Mm. eräs lehti epäili, että NHL-pelaajat tulevat lähinnä naureskelemaan kaksikolle Aravirta-Nokelainen. Aravirta oli kuitenkin valmistaunut olympiaprojektiin huolella. Mm. Jari Kurrille oli tehty hyvissä ajoin selväksi, että rooli löytyy lähinnä puolustavassa ketjussa. Samaa oli painotettu Esa Tikkaselle. Molemmat olivat silti valmiita turnaukseen, oli rooli mikä tahansa. Aravirran valinnat herättivät kuitenkin keskustelua, kun nuori Olli Jokinen jätettiin joukkueesta ulos. Samoin kävi Christian Ruutulle.

Puolustajista 6 tuli NHL:stä, yksi SM-liigasta eli Kimmo Timonen. Kapteeniksi nimettiin hieman yllättäen Saku Koivu.

Turnauksen avausottelussa vastaan tuli Tsekki. Suomalaismedian piikittely Aravirtaa kohtaan jatkui edelleen. Median mukaan Suomen valmennus - ja scouting-osasto ei ollut Tsekkien harjoituksissa tunnistanut Jaromir Jagria. Kirjassa Leijonan osa paljastuu, että tämä juttu sai alkunsa valmennusjohdon omasta "läpästä", kun he olivat pelaajille vitsailleet Tsekin kokoonpanosta tyyliin "ei me olla varmoja, kuka siinä ketjussa on". Joku pelaaja oli sitten kertonut jutun medialle.

Suomi hävisi avauspelin Tsekille 0-3. Suomen esitys ei ollut kaksinen. Yhden viisaan liikkeen Aravirta tässä pelissä kuitenkin teki, jolla oli oleva suuri merkitys turnauksen jatkoa ajatellen: ykkösketjun vasempaan laitaan tuli Jere Lehtinen Ville Peltosen tilalle. Näin syntyi ketju Lehtinen-Koivu-Selänne. Lehtistä oli median toimestakin vaadittu ykkösketjuun, mutta jostain syystä Aravirta luotti ensin Peltoseen.

Toisenkin pelin Suomi hävisi, nyt Venäjälle 3-4. Pelissä oli kuitenkin hyviä elementtejä jatkoa ajatellen: löytyi ykkösketju ja ykkösylivoima.

Ilta-Sanomien Pekka Holopainen jatkoi Aravirran mollaamista ja kirjoitti lehteen jutun otsikolla "Tule aitioon ja näytä reippaalta". Holopainen kirjoitti kuvitteellisen jutun, jossa pelaajat olivat kirjeessä kertoneet Aravirralle ketjut, joilla mennään tästä eteenpäin.

Kolmannessa pelissä Suomi löi Kazakstanin 8-2. Sijoitus alkulohkossa oli kolmas, joka tiesi puolivälierässä Ruotsin kohtaamista. Tämä ottelu on ainakin itselleni jäänut mieleen yhtenä Suomen kiekkohistorian mielenkiintoisimmista otteluista. Tasainen peli, jota kuitenkin Suomi hienokseltaan hallitsi. Ja totta kai tällaiseen peliin kuuluu tiukka loppu, jossa Ruotsi kaventaa ja hakee tasoitusta loppuun saakka. Suomi kuitenkin kesti ja vei ottelun 2-1. Teemu Selänne ja Saku Koivu samassa ketjussa, tätähän oli odotettu tapahtuvaksi jo pitkään. Nyt nähtiin, että kaksikko ajatteli pelistä samalla tavalla.

Välierä-pelistä Venäjää tuli Pavel Buren riemujuhla. Viisi maalia yhdessä ottelussa sai suomalaiset haukkomaan henkeään, järkytyksestä. Venäjä meni 3-0- johtoon, mutta Suomi tuli vielä tasoihin. Vielä 4-4:äänkin Suomi tuli, mutta sitten Bure löi lopputahdit ottelulle. Osa pelaajista oli ensimmäisellä erätauolla vaatinut isoon ääneen Burelle erikoisvartiointia, mutta siihen ei valmennus mennyt. Toisaalta Buren maalit olivat sellaisia, että vartioinnista ei mitään hyötyä juuri olisi ollutkaan. Yksi tyhjiin, yksi ylivoimalla, yksi alivoimalla. Kaksi muuta selkeistä suomalaispelaajan virheistä.

Esa Tikkanen avautui hävityn pelin jälkeen haastattelussa, että valmennusjohto oli laittanut pelaajat "käsirautoihin" voitetun puolivälierän jälkeen. Tämä oli ihmeellinen lausunto, kun kuitenkin osa joukkueen pelaajista oli ollut viettämässä iltaa Ruotsi-ottelun jälkeisenä yönä, aina pikkutunneille saakka. Valmennushan ei ollut kieltänyt pelaajia menemästä yöhön, vaikka oli suositellutkin lepoa. Aravirta kertoo kirjassaan, että ei turnauksessa tivannut keneltäkään, olivatko pelaajat viihteellä vai ei. Tämä episodi kuitenkin jakoi joukkueen hieman kahtia ennen tärkeää välieräpeliä, mutta se, oliko episodilla osuutta lopputulokseen, on arvoitus.

Pronssipelissä Suomi löi Kanadan 3-2. Kuvioon sopi hyvin, että maaliin tuli Ari Sulander, joka pelasi miltei elämänsä ottelun. Lisäksi Teemu Selänne joutui jäämään ottelusta sivuun alavatsavaman takia. Ja totta kai homman kruunasi Ville Peltosen voittomaali.

Pronssimitali oli uskomattoman hieno saavutus. Samalla Hannu Aravirta turvasi jatkon päävalmentajana, kuten hän itse on moneen kertaan todennut.

 

[Roger Moore]

Välierä-pelistä Venäjää tuli Pavel Buren riemujuhla.

Mietin tuossa viikonloppuna tätä koostetta katsoessani, että miten ei Aravirran mieleen juolahtanut että olisi ehkä voinut harkita maalivahdin vaihtoa esimerkiksi ensimmäisellä erätauolla. Tai vaikka sen Buren kolmannen maalin jälkeen, joka tuli ihan toisen erän alkuun. Tai vaikka vielä myöhemminkin. Ei sillä että Jamoa voisi mitenkään syyttää esim. yhdestäkään Buren maalista tai tappiosta muutenkaan, mutta olisihan sen 3-0 maalin jälkeen voinut tuollaista peliliikettä ehkä harkita. Suomi onnistui kuitenkin kampeamaan itsensä mukaan peliin, mutta ihmeellisesti kiekko vaan löysi jatkuvasti uudestaan tiensä Suomen maaliin.

Noh, reagointi ei välttämättä ole Aran vahvuus ollut oikeastaan koskaan. Ei mies tainnut maajoukkueessa kovin usein veskaria vaihtaa. Liekö ainut kerta silloin siinä eräässä puolivälierässä vuoden 2003 kotikisoissa?

Buresta vielä, niin olihan se hurja ukko. Vaikka nyt en ihan miehen parhaita otteita muistakaan, niin silti tuon Naganon näytöksen muistan varmaan ikuisesti. Jälkeenpäin on toki tullut nähtyä paljon Buren maaleja netistä, niin se vaan vahvistaa käsitystäni että kyseessä on ollut ihan poikkeuksellisen kova yksilö. Se hurja nopeus yhdistettynä taitavaan mailankäsittelyyn ja helvetin hyvään viimeistelyyn, niin ei tuloksena voi olla mikään muu kuin saakelin kova pelaaja. Ja vaikka ei pelaajana mikään erityisen isokokoinen ollut, niin silti vaikutti ihan vahvalta jässikältä.

702 peliä NHL:ssä ja niissä lähes käsittämättömät 437 maalia. Hurjat lukemat, ja voi vaan arvailla millaiset ne olisivat voineet olla jos uralla ei olisi ollut niin paljon loukkaantumisia ja jos koko ura ei olisi päättynyt jo 32-vuotiaana.

 

[benicio]

Mietin tuossa viikonloppuna tätä koostetta katsoessani, että miten ei Aravirran mieleen juolahtanut että olisi ehkä voinut harkita maalivahdin vaihtoa esimerkiksi ensimmäisellä erätauolla.

Olikohan Jamoa koskaan vaihdettu maajoukkueessa kesken peliä pois? En tiedä oliko aihettakaan ollut, mutta aikamoisessa jumalroolissa hän muistaakseni tuohon aikaan vielä oli. Helvetin pieneltä näytti patjoineen näin jälkikäteen, kun vertasi vaikka Suloon tai Roy-nimiseen veskariin (en osaa taivuttaa). Läpiajot tai rankkarit ei muistaakseni koskaan olleet Myllyksen vahva alue.

 

[Viltsu]

Tuo Naganon välierä on kyllä jäänyt "kummittelemaan" pitkäksi aikaa. Pavel Bure oli tietenkin liekeissä, joo. Mutta harmittaa etenkin se, että Venäjä olisi silti ollut lyötävissä. Se ei joukkueena ollut, yllätys yllätys, mikään tiivis ja yhtenäinen nippu. Yksilöitä toki riitti. Päävalmentajana muuten oli Vladimir Jursinov, joka tuolloin oli myös TPS:n päävalmentaja.

Jarmo Myllykselle kyllä sattui tähän peliin yksi heikoimmista arvokisapeleistä, mitä itse muistan. Vaikka eihän maaleista käy yksin Jamoa syyttäminen, mutta hyvänä päivänä olisi muutama Venäjän maali jäänyt syntymättä.

 

[Kemikaalivirasto]

Buresta vielä...702 peliä NHL:ssä ja niissä lähes käsittämättömät 437 maalia. Hurjat lukemat, ja voi vaan arvailla millaiset ne olisivat voineet olla jos uralla ei olisi ollut niin paljon loukkaantumisia ja jos koko ura ei olisi päättynyt jo 32-vuotiaana.

Se vaan ylenmääräinen douppaaminen tuppaa paskomaan nivelet ja muut. Vai miltä kuullostaa pelkällä kauden aikaisella ylläpitotreenillä ja kesäharjoittelulla reilusti alle 50s 400m sileä tai syväkyykkysarjat lähes 250kg:llä? Esimerkkejä löytyy tietty Suomestakin, mutta enimmäkseen hiihdon puolelta.

 

[MustatKortit]

Tänään katselin tuon YLEn dokkarin Torinosta ja olihan tuo nyt Leijonilta ihan huikeaa settiä, itse asiassa vielä kovempaa suorittamista kuin muistinkaan.

Se oli jäänyt mieleen, että Saku-Teemu- akseli toimi fantastisesti, mutta oli vähän jo unohtunut, kuinka tasaisesti Suomi oikeastaan jyräsi kaikilla kentillä.

Niittymäen pelin katsominen hiveli samaten silmiä, jotenkin hänellä oli tuolloin se paketti niin kasassa, kuin vain huippuveskarilla parhaina hetkinä olla voi.

 

[Jyrla]

Kun kesä-ja talviolympiakisat alettiin järjestää eri vuosina, tuli talvikisat ohjelmaan jo 1994, siis vain kaksi vuotta edellisistä talvikisoista. Nyt oltiin Norjan Lillehammerissa.

Suomi sai turnaukseen hyvän alun Tsekki-voitolla ja sama tahti jatkui Venäjää vastaan, jonka Suomi voitti 5-0. Peli kulki jopa pelottavan hyvin. Suomi pelasi liikkuvaa ja nopeaa kiekollista peliä, joka herätti ihailua paitsi Suomessa, myös muissa maissa. Suomi kohosi turnauksen edetessä jopa suurimmaksi voittajasuosikiksi.

Sitten tuli välierä ja Kanada vastaan.

Suomen alku oli hyvä ja toisen alkupuolella Suomi meni 2-0 johtoon. Erän loputtua Kanada oli tullut tasoihin. Kolmannessa erässä jäällä tahdin määräsi Kanada, joka marssi voitolla finaaliin. Suomen ainoa erätappio turnauksessa osui juuri tähän paikkaan. Missään nimessä Suomi ei kaatunut maalivahtipeliin; Kanada vain oli yksinkertaisesti parempi ja osasi omalla tavallaan "härnätä" Suomen pois tämän vahvuusalueelta.

Lainaan hiukan Viltsun ansiokasta tiivistelmää Lillehammerin kisoista. Näistä kisoista nostetaan aina esiin fakta: yksi ainoa hävitty erä ja vain pronssimitalit.
Näinhän toki onkin koskapa Suomi pääsi toisen erän alussa jo 2-0 johtoon. Tämän jälkeen seurasi 20 minuutin jakso (yhden erän mittainen siis) jonka Suomi hävisi 5-0.

Kanada teki ensimmäisen maalinsa ajassa 35:59 ja viidennen maalinsa ajassa 54:19. Jos (ja tässä tapauksessa kun) häviää olympialaisten jääkiekkovälierässä 20 minuutin jakson luvuin 5-0, on turha haaveilla finaalipaikasta.

En kiistä Suomen hyviä esityksiä turnauksessa kokonaisuutena, mutta aina uudelleen nostettavasta "yksi erä hävittiin" jauhannasta jää (ainakin itselleni) kuva että ihan hiuskarvan varassa oli finaaliin pääsy. Ei se tainnut loppujen lopuksi niin kovin lähellä olla.

Samaa mieltä olen muiden kirjoittajien kanssa siitä, että Ylen dokumentit jääkiekon arvokisamitaleista on erinomaisen hieno. Harmi ettei Ylellä ole halukkuutta tehdä kunnon dokumenttejä nykyistä enempää. Ovatko ne kenties liian kalliita tuottaa, vai mistä kiikastaa?

 

[Jyrla]

Tänään katselin tuon YLEn dokkarin Torinosta ja olihan tuo nyt Leijonilta ihan huikeaa settiä, itse asiassa vielä kovempaa suorittamista kuin muistinkaan.

Se oli jäänyt mieleen, että Saku-Teemu- akseli toimi fantastisesti, mutta oli vähän jo unohtunut, kuinka tasaisesti Suomi oikeastaan jyräsi kaikilla kentillä.

Torinossa Suomi pelasi hienosti ja erityisesti tuossa Ylen dokkarissa nostettiin Saku-Teemu- akselia, mutta itse näen että varsinkin pudotuspelivaiheessa Teemulta jäi jotakin uupumaan. Vai miten kommentoisit seuraavaa listaa.

Puolivälierä Suomi-Usa 4-3
Teemun tehot 0+0

Välierä Suomi-Venäjä 4-0
Teemun tehot 0+1 (toinen syöttäjä yv:llä)

Finaali Suomi-Ruotsi 2-3
Teemun tehot 0+1 (syöttö yv:llä)

Eli tärkeimpien matsien tehot 0+2=2.

Dokkarissa näytettiin toki maaleja ja välillä syöttäjiäkin, mutta noissa kolmessa matsissa.

Olli Jokinen 3+1=4
Ville Peltonen 3+2=5

Ykköskenttä:

Kimmo Timonen 1+2=3

Saku Koivu 1+1=2 (Saku saalisti lisäksi pudotuspeleissä 5x2min jäähyjä joka oli eniten joukkueesta sekä -2 +/- tilastoon joka sekin oli joukkueen heikoin).

Teemu Selänne 0+2=2
Jere Lehtinen 0+0=0 (tosin taisi olla jo aika rikki tässä vaiheessa).
Sami Salo 1+1=2

Suomen kymmenestä maalista jää tuosta pois Toni Lydmanin maali tasakentällisin välierässä Venäjää vastaan. Ei ihan mahdottoman leveällä rintamalla ainakaan tehojen osalta siis.

Että kun kaikki puhuvat siitä Sakun mailan katkeamisesta finaalissa, niin kukaan ei sano että Teemu teki 0-maalia pudotuspelivaiheessa. Itse näkisin että Suomen menestyksen takaa voisi nostaa jonkin muunkin tehoduon kuin Saku-Teemu.

Tämä toki vaan huomiona. Hienosti Suomi Torinossa pelasi ja tulos oli erinomaisen hieno.

En minä halua hyviä turnauksia ja hienoja menestyksiä dissata. En vaan tykkää kun joillakin hokemilla asioista tehdään "muka" faktaa.