Vuoden 1998 Naganon olympiakisojen jääkiekkoturnausta oli odotettu vesi kielellä. Olihan NHL nyt ensimmäistä kertaa mukana ja tämä takasi turnaukseen kaikki maailman parhaat pelaajat.
Suomen päävalmentajana toimi ensimmäistä kauttaan Hannu Aravirta. Alkukauden pelit eivät olleet vakuuttaneet ja osa mediasta kääntyi Aravirtaa vastaan jo alkusyksystä. Mm. eräs lehti epäili, että NHL-pelaajat tulevat lähinnä naureskelemaan kaksikolle Aravirta-Nokelainen. Aravirta oli kuitenkin valmistaunut olympiaprojektiin huolella. Mm. Jari Kurrille oli tehty hyvissä ajoin selväksi, että rooli löytyy lähinnä puolustavassa ketjussa. Samaa oli painotettu Esa Tikkaselle. Molemmat olivat silti valmiita turnaukseen, oli rooli mikä tahansa. Aravirran valinnat herättivät kuitenkin keskustelua, kun nuori Olli Jokinen jätettiin joukkueesta ulos. Samoin kävi Christian Ruutulle.
Puolustajista 6 tuli NHL:stä, yksi SM-liigasta eli Kimmo Timonen. Kapteeniksi nimettiin hieman yllättäen Saku Koivu.
Turnauksen avausottelussa vastaan tuli Tsekki. Suomalaismedian piikittely Aravirtaa kohtaan jatkui edelleen. Median mukaan Suomen valmennus - ja scouting-osasto ei ollut Tsekkien harjoituksissa tunnistanut Jaromir Jagria. Kirjassa Leijonan osa paljastuu, että tämä juttu sai alkunsa valmennusjohdon omasta "läpästä", kun he olivat pelaajille vitsailleet Tsekin kokoonpanosta tyyliin "ei me olla varmoja, kuka siinä ketjussa on". Joku pelaaja oli sitten kertonut jutun medialle.
Suomi hävisi avauspelin Tsekille 0-3. Suomen esitys ei ollut kaksinen. Yhden viisaan liikkeen Aravirta tässä pelissä kuitenkin teki, jolla oli oleva suuri merkitys turnauksen jatkoa ajatellen: ykkösketjun vasempaan laitaan tuli Jere Lehtinen Ville Peltosen tilalle. Näin syntyi ketju Lehtinen-Koivu-Selänne. Lehtistä oli median toimestakin vaadittu ykkösketjuun, mutta jostain syystä Aravirta luotti ensin Peltoseen.
Toisenkin pelin Suomi hävisi, nyt Venäjälle 3-4. Pelissä oli kuitenkin hyviä elementtejä jatkoa ajatellen: löytyi ykkösketju ja ykkösylivoima.
Ilta-Sanomien Pekka Holopainen jatkoi Aravirran mollaamista ja kirjoitti lehteen jutun otsikolla "Tule aitioon ja näytä reippaalta". Holopainen kirjoitti kuvitteellisen jutun, jossa pelaajat olivat kirjeessä kertoneet Aravirralle ketjut, joilla mennään tästä eteenpäin.
Kolmannessa pelissä Suomi löi Kazakstanin 8-2. Sijoitus alkulohkossa oli kolmas, joka tiesi puolivälierässä Ruotsin kohtaamista. Tämä ottelu on ainakin itselleni jäänut mieleen yhtenä Suomen kiekkohistorian mielenkiintoisimmista otteluista. Tasainen peli, jota kuitenkin Suomi hienokseltaan hallitsi. Ja totta kai tällaiseen peliin kuuluu tiukka loppu, jossa Ruotsi kaventaa ja hakee tasoitusta loppuun saakka. Suomi kuitenkin kesti ja vei ottelun 2-1. Teemu Selänne ja Saku Koivu samassa ketjussa, tätähän oli odotettu tapahtuvaksi jo pitkään. Nyt nähtiin, että kaksikko ajatteli pelistä samalla tavalla.
Välierä-pelistä Venäjää tuli Pavel Buren riemujuhla. Viisi maalia yhdessä ottelussa sai suomalaiset haukkomaan henkeään, järkytyksestä. Venäjä meni 3-0- johtoon, mutta Suomi tuli vielä tasoihin. Vielä 4-4:äänkin Suomi tuli, mutta sitten Bure löi lopputahdit ottelulle. Osa pelaajista oli ensimmäisellä erätauolla vaatinut isoon ääneen Burelle erikoisvartiointia, mutta siihen ei valmennus mennyt. Toisaalta Buren maalit olivat sellaisia, että vartioinnista ei mitään hyötyä juuri olisi ollutkaan. Yksi tyhjiin, yksi ylivoimalla, yksi alivoimalla. Kaksi muuta selkeistä suomalaispelaajan virheistä.
Esa Tikkanen avautui hävityn pelin jälkeen haastattelussa, että valmennusjohto oli laittanut pelaajat "käsirautoihin" voitetun puolivälierän jälkeen. Tämä oli ihmeellinen lausunto, kun kuitenkin osa joukkueen pelaajista oli ollut viettämässä iltaa Ruotsi-ottelun jälkeisenä yönä, aina pikkutunneille saakka. Valmennushan ei ollut kieltänyt pelaajia menemästä yöhön, vaikka oli suositellutkin lepoa. Aravirta kertoo kirjassaan, että ei turnauksessa tivannut keneltäkään, olivatko pelaajat viihteellä vai ei. Tämä episodi kuitenkin jakoi joukkueen hieman kahtia ennen tärkeää välieräpeliä, mutta se, oliko episodilla osuutta lopputulokseen, on arvoitus.
Pronssipelissä Suomi löi Kanadan 3-2. Kuvioon sopi hyvin, että maaliin tuli Ari Sulander, joka pelasi miltei elämänsä ottelun. Lisäksi Teemu Selänne joutui jäämään ottelusta sivuun alavatsavaman takia. Ja totta kai homman kruunasi Ville Peltosen voittomaali.
Pronssimitali oli uskomattoman hieno saavutus. Samalla Hannu Aravirta turvasi jatkon päävalmentajana, kuten hän itse on moneen kertaan todennut.