Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 5 006 980
  • 20 736

Hamsallam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja lisättäköön myös se että Karjalaisen mukana tulee muuttua apuvalmentajat ja harjoittelukulttuuri jotta Soinin kaltaiset pelaajat oikeasti kehittyisivät ja saisivat lihaa luiden ympärille. Kärpillä pitäisi olla omakin Sami Kaartisen kaltainen fysiikkavalmentaja.

Boldaamastani kohdasta vaadin, että kolmosparissakin on laatua ja ainakin yksi joku rutinoituneempi ja varmistavampi kaveri, jonka vierellä nuorempien on hyvä kehittyä ja olisi yleensä tasapainoa joka parissa. Kukkonen oli tätä viimeisinä vuosinaan ja Kivistön olisi pitänyt ainakin paperilla olla. Muualta esimerkkinä Miro Heiskanen kehittyi tulokaskaudellaan Joe Finleyn vieressä. Paason, Juusolan, Peltosen ja Nissilän ympärille on sitten hyvä rakentaa omavaraista bottomia.

Soini ei oikein mahdu yhtälöön kaikkien ollessa terveinä. Ehkä tryoutille.
Samaa mieltä. Toivottavasti päättäjillä on ymmärrys muokata tuota tulevaa valmennustiimiä. Uusi osaaja tarvitaan fysiikkapuolelle ehdottomasti.

Voisiko Atte olla vielä kolmospariin hyvä mentori nuorisolle?
 

Hanslankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aktiivinen aloitteellinen rohkea sakki
Samaa mieltä. Toivottavasti päättäjillä on ymmärrys muokata tuota tulevaa valmennustiimiä. Uusi osaaja tarvitaan fysiikkapuolelle ehdottomasti.

Voisiko Atte olla vielä kolmospariin hyvä mentori nuorisolle?
Olisi. Ei se liike enää tuosta paljoa kangistu ja kokonaisvaltaisesti kun pelaa napsun kaksi paremmin niin täysin menee. Jos nyt riittää vielä nälkää.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks, Real Madrid
Juuri tuli korvanappiini huhuna, että Kärppien ensi kauden valmennustiimiin olisi kaksi vaihtoehtoa: Matikainen-Karjalainen kaksikko höystettynä Soosilla ja Hillillä tai vaihtoehtoisesti Karjalainen + hänen haluamansa tiimi. Itse arvelen jälkimmäisen vaihtoehdon olevan lähempänä lopputulemaa.

Pelaajistosta sen verran kuullut, että Turunen sekä Tardif olisivat kärkijätkistä ne ainoat, jotka jatkaisivat Oulussa ensi kaudellakin. Varmastihan Turuselle paikka löytyisi ulkomailtakin, mutta vaakakupissa painaa paljon se, että Kärpissä on hänelle tiedossa rajaton vastuu, kun taas ulkomailla se on usein kysymysmerkki.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Ens kauden pakistoon ei tainnut olla eliteprospectsin mukaan vielä kiinni kuin tuo ulkkaritsekki. Sitä myöten saadaan sinnekin aika iso reset jos näin

 

Hasek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sunderland, TerPe
Onhan se helppoa Kärpillä ja samaten myös meillä huhuilla ja tietää ens kauden vahvistuksia,
Kärpillä helppoa suurimmalla lompakolla, rahaa on, esim ostaa kenet haluaa liigasta, katsellaan tämän
kauden pistepörssi, otetaan sieltä neljä parasta ei Kärppäläistä hyökkääjää, sit kaksi pörssin parasta
pakkia, sit Junnon linja tsekkeihin, sieltä pari kaveria, Ruotsista ostetaan myös pari, Ameriikan ihmemaasta
löytyy sit vielä pari ei ihan änärin mahtuvaa, niin tässähän on nämä ens kauden vahvistukset, niin tässähän
ne sit on, kaksitoista uutta kovaa nimeä ja tämä ei ole huhu vaan varmaa tietoa!
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Olisi. Ei se liike enää tuosta paljoa kangistu ja kokonaisvaltaisesti kun pelaa napsun kaksi paremmin niin täysin menee. Jos nyt riittää vielä nälkää.
Ohtamaa on kyllä viime peleissä jälleen näyttänyt sitä miksi hän on ollut Kärpille niin tärkeä vaikean alkukauden jälkeen. On edelleen soturi molemmissa erikoistilanteissa kuten Kukkonenkin aikanaan, mutta vastuuta on Lassen tapaan pienennettävä tasakentällisin. Olisi nykyisellään täydellinen korvaaja Kivistölle.

Eihän se olisi tyylikästä lopettaa tällaiseen kauteen. Mikäli nälkää ja uskoa riittää niin kova juttu. Ymmärrän kyllä hyvin myös mahdollisen lopettamispäätöksen.
 

Kempton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Nick Ritchie
Ohtamaa on kyllä viime peleissä jälleen näyttänyt sitä miksi hän on ollut Kärpille niin tärkeä vaikean alkukauden jälkeen. On edelleen soturi molemmissa erikoistilanteissa kuten Kukkonenkin aikanaan, mutta vastuuta on Lassen tapaan pienennettävä tasakentällisin. Olisi nykyisellään täydellinen korvaaja Kivistölle.

Eihän se olisi tyylikästä lopettaa tällaiseen kauteen. Mikäli nälkää ja uskoa riittää niin kova juttu. Ymmärrän kyllä hyvin myös mahdollisen lopettamispäätöksen.
Lisäksi vielä alkuperäisestä kapteenistosta on poistunut/poistuu Anttila, Kivistö ja Koivisto, Turusen tilanne auki. Tuosta lähtee niin paljon kokemusta ja johtajuutta, että sekin puoltaisi Aten jatkoa. Parannus viime kauden tasolle olisi toki suotavaa ettei roikoteta pelkästään kapteeniuden takia kokoonpanossa.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Matikaisen Kärpät, Canes, Jokerit (tämän kevään)
Gardiner on ollut tosi iso pettymys kevätpuoliskolla. Kaikki merkit viittaa siihen, ettei ole jatkamassa Oulussa. Eipä jää ikäväkään, menee aika paljon samaan koriin kuin Ruiskoffi eli ei menestyvän joukkueen pelaaja vaan itsekäs ja mentaalisesti heikko.
Koska Kantner on tulossa (+ Turunen jatkanee?), ei jää yhtään ikävä Reijoa. Valitettavasti hyytynyt pahasti joulun jälkeen.

Toki jos tällä kaudella valmennustiimi olisi ollut hiukan parempi, me taisteltaisiin nyt runkosarjan voitosta ja Reijo varmaankin johtaisi maalipörssiä. Silloin varmasti jäisi ikävä, vaikka Kantner olisi tulossa. Nyt on kuitenkin ollut ruuti niin märkää niin pitkään, että ei edes muista kuinka hyvä pelaaja parhaimmillaan on kyseessä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pelaajistosta sen verran kuullut, että Turunen sekä Tardif olisivat kärkijätkistä ne ainoat, jotka jatkaisivat Oulussa ensi kaudellakin
Gardiner on ollut tosi iso pettymys kevätpuoliskolla. Kaikki merkit viittaa siihen, ettei ole jatkamassa Oulussa. Eipä jää ikäväkään
Samaa mieltä. Kuten tuossa aiemmin tässä ketjussa itsekin hahmottelin, Tardifin (varma) ja Turusen (auki) jatkaminen tulevalle kaudelle hyökkäyspään kärkiäijistä olisi varsin mairea tilanne. Näiden lisäksi Björkin haluaisin jatkavan puolustuspäässä, mutta saattaa olla tekemätön paikka. Ottajia ja maksajia varmasti löytyy Euroopasta muualtakin.

Sopimuksesta huolimatta Gardinerin siirtyminen (Kantner korvaamaan) kauden jälkeen ulkomaille, ei allekirjoittaneessakaan aiheuttaisi suuria tunteenpurkauksia. Ei ole hurjaa alkua lukuunottamatta ollut hintansa väärti kokonaisvaltaisessa pelissä (5vs5 peli), josta varastaa liikaa ja tsemppailee tilanteissa vain ajoittain tai näennäisesti. Lisäksi tuo Patu Laineen tyyppinen varsin yksipuolinen uhka YV:llä on liian helppo pelata pitkässä juoksussa pois, kuten nyt on nähty. Saanti joukkueelle jää sitä kautta aika laihaksi tai oikeastaan tehoista huolimatta miinusmerkkiseksi.

Kyllähän Kärpät on joutunut (toivottavasti) joukkuetta tulevalle vuodelle kasatessaan ja sitä nyt viimeistellessään miettimään oikeasti sitä jo hetken kadoksissa ollut seuraidentiteettiä, sitä mitä seurana ja joukkueena halutaan jatkossa olla. Joukkueen rakennuspalikat, valmentajia ja operatiivista johtoa myöden tulee sitten hankkia ja asetella sen mukaan. Oululaisuudesta on puhuttu, mutta jotain muutakin sen pitää olla. Toivottavasti tuon seuraidentiteetin kanssa tullaan kauden jälkeen myös ulos uuden strategian julkaisun yhteydessä. Mielenkiinnolla jään tätäkin odottamaan.

Lisäys: Toivottavasti ei sitten pelkästään mitään markkinamiesten “care, compete” sanahelinöitä, vaan konkreettisia identiteetti juttuja, tekoja myöden.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös