Kasper Soini? Alkoi syksyllä seurata kärppiä Instagramissa ja muistaakseni on ollut Mylin asiakkaana.pakistoon Myli on kuulemma naarannut ensi kaudeksi taas yhden entisen asiakkaansa, joka tasoa Mestis!!!!
Kasper Soini? Alkoi syksyllä seurata kärppiä Instagramissa ja muistaakseni on ollut Mylin asiakkaana.pakistoon Myli on kuulemma naarannut ensi kaudeksi taas yhden entisen asiakkaansa, joka tasoa Mestis!!!!
Onko tähän niinkö mitään järeämpää antaa vahvikkeeksi, että kenestä on kyse? Kyllä minäkin uskon, että Kärpillä on todennäköisesti kova ykkössentteri jo kiinnitetty ensi kaudeksi, kun budjettia kumminkin löytyy joten tuskin kyseisen paikan täyttämistä on jätetty mihinkään kesään.Huhuan edelleen, että Kärpillä on erinomainen ykkössentteri ensikaudella. Ei näytä todellakaan pahalta. Mitä keskikaistan ulkopuolelle tulee, niin maalivahtiosasto on huikea, samoin laituriosasto. Puolustuksesta en osaa huhuta juuri mitään. Kova tsekki on tulossa ainakin, kuten tiedämme.
Myli on kuulemma naarannut ensi kaudeksi taas yhden entisen asiakkaansa, joka tasoa Mestis!!!!
How low can one go? Toivottavasti nämä huhut ei pidä paikkaansa. Eihän tänne ole mitään järkeä hankkia tämän tason nimiä ulkoa, kun on omasta takaa Peltosia ja Nissilöitä puolustukseen juuri noihin ruutuihin.Kasper Soini? Alkoi syksyllä seurata kärppiä Instagramissa ja muistaakseni on ollut Mylin asiakkaana.
Näiden huhujen perusteella ennakoin:Huhuan edelleen, että Kärpillä on erinomainen ykkössentteri ensikaudella. Ei näytä todellakaan pahalta. Mitä keskikaistan ulkopuolelle tulee, niin maalivahtiosasto on huikea, samoin laituriosasto. Puolustuksesta en osaa huhuta juuri mitään. Kova tsekki on tulossa ainakin, kuten tiedämme.
Jukurit vierailulla Oulussa. Minulla pisti silmiin kaverin luistelu ja hyvin piti kiekkoa, muuta en oikein osaa sanoa.Kuka vittu on Kasper Soini? En ilmeisesti seuraa jääkiekkoa tarpeeksi, sillä en ole rehellisesti ikinä kuullutkaan.
Se vähän riippuu siitä onko kaveri hommattu pelaavaan kuusikkoon vai antamaan näyttöjä ja pelaamaan kauden lainalla Hermeksessä ellei sitten loukkaantumistilanne vaadi komennusta peliin.Kaikille kenkää jos joku vitun Kasper Soini on hommattu Oulun Kärppiin.
Soinin luistelu on todella hyvää, mutta kiekolliset taidot ja fysiikkaa ovat vailla kehitystä. Potentiaalinen pelaaja ja menisi tullessaan varmaankin tuohon Juusolan paikalle 7. pakiksi.Jukurit vierailulla Oulussa. Minulla pisti silmiin kaverin luistelu ja hyvin piti kiekkoa, muuta en oikein osaa sanoa.
Semmoinen positiivinen kuva piirtyi verkkokalvolle, tosin oli yksi peli ja en ole kaveria seurannut tarkemmin,
Olisi hienoa, jos Kärpät löytäisi oman Atro Leppäsen Mestiksestä.
21-vuotias pakki, joka on pelannut lähtökohtaisesti Liigaa edelliset kaksi kautta on aivan varmasti menossa Hermekseen. Aivan satavarmasti.Se vähän riippuu siitä onko kaveri hommattu pelaavaan kuusikkoon vai antamaan näyttöjä ja pelaamaan kauden lainalla Hermeksessä ellei sitten loukkaantumistilanne vaadi komennusta peliin.
21v kaveri joka parikymppisenä veti oikeassa valmennuksessa ihan hyvin, tulkoon antamaan näytöt ja jos ei lähde nii pelatkoot Hermeksessä.
Muistetaan kuitenkin itkeä sitten kun ei ole syvyyttä jos useampi pakki loukkaantuu samaan aikaan ja jätetään nämä hankkimatta.
No, itketään sitten yhdessä kun ei ole minkäännäköisiä syvyyspakkeja.21-vuotias pakki, joka on pelannut lähtökohtaisesti Liigaa edelliset kaksi kautta on aivan varmasti menossa Hermekseen. Aivan satavarmasti.
No, jos Peltonen ja Juusola ovat aloittavan kuusikon pakkeja ensi kaudella (Paaso mukaanlukien) niin pistän kyllä itkuksi jo tässä ja nyt.No, itketään sitten yhdessä kun ei ole minkäännäköisiä syvyyspakkeja.
Samoin, itse kun en usko sekuntiakaan että ensi kauden 6:n aloittavan pakin nimistä löytyy Kasper Soini, Janne Peltonen ja Viljami Juusola. Yksi noista saattaa jopa löytyä. Mutta eikö täällä ole jo vuosia huudeltu että omia junioreja pitää nostaa joukkueeseen, niin miksi nyt esim. Peltosen tai Juusolan nosto on negatiivinen asia?No, jos Peltonen ja Juusola ovat aloittavan kuusikon pakkeja ensi kaudella (Paaso mukaanlukien) niin pistän kyllä itkuksi jo tässä ja nyt.
Jos nyt yritän ymmärtää mitä haet, niin onhan tämä palsta ollut aika mielenkiintoinen paikka viime vuosina. Kun kaukalossa homma menee päin persettä, niin kaikki kaukalon ulkopuolellakin on tuomittu täällä täydeksi paskaksi ja sataprosenttiseksi epäonnistumiseksi.Samoin, itse kun en usko sekuntiakaan että ensi kauden 6:n aloittavan pakin nimistä löytyy Kasper Soini, Janne Peltonen ja Viljami Juusola. Yksi noista saattaa jopa löytyä. Mutta eikö täällä ole jo vuosia huudeltu että omia junioreja pitää nostaa joukkueeseen, niin miksi nyt esim. Peltosen tai Juusolan nosto on negatiivinen asia?
Hyvä esimerkki oli yhdeltä Late Marjamäen vuodelta kun Kim Hirschovits istui katsomossa. Silloin kritisoitiin kun tuon tason pelaaja hommattiin istumaan katsomoon, samoin kuin esim. Davisin tai Spangin kohdalla. Nyt valitetaan kun katsomosta ei löydy tuon tason kavereita.
Mikä pointti tässä on? Se ettei kukaan valittaisi nyttenkään jos kärkijätkät ei olisi tippunut pois ja katsomosta ei löydykään samantasoisia korvaajia.
Hyvin ymmärsit. Tässä se ero meillä taitaa tulla. Eli onko Soini tulossa pelaavaan kuusikkoon varmuudella? Tuskin. Onko Soini tulossa pelaamaan Hermekseen ja kärkkymään paikkaa Kärpistä? Tuskin. Onko Kasper Soini tulossa Kärppiin millään muulla perusteella kuin lyhyellä ig-seurannalla? Tuskin.Mutta tätä Soinin mahdollista sopimusta sen sijaan en yhtään ymmärrä. Syvyyspakiksi kahden samantasoisen syvyyspakin rinnalle ja mahdollisesti lainalle Hermekseen? Ei mitään järkeä pelaajan kannalta. Pelaavaksi pakiksi aloittavaan kuusikkoon? Aivan sekopäinen ajatus.
Toivottavasti olet oikeassa.Eli onko Soini tulossa pelaavaan kuusikkoon varmuudella? Tuskin. Onko Soini tulossa pelaamaan Hermekseen ja kärkkymään paikkaa Kärpistä? Tuskin. Onko Kasper Soini tulossa Kärppiin millään muulla perusteella kuin lyhyellä ig-seurannalla? Tuskin.
Niin, huhuketjuhan tämä on. Täällä sopinee(?) kommentoida muitakin huhuja, kuin Kunnarin huhut Iltapaskassa tai "varmat" skuuppaukset Kalevassa.Kaverin nimi on nostettu yhdessä huhussa esiin ja kaikki on jo paskaa ja tuhoon tuomittu. Siitä on vielä pitkä matka siihen että kaikki on paskaa ja tuhoon tuomittu, tai ylipäätään kaverin Kärppäsopimukseen. Ja jos tässä kävisi niin että Kasper Soini olisi Kärppien sopimuspelaaja, niin katsotaan nyt ensin ketä muita sinne tulee ja mikä Soinin rooli tulee olemaan ennen kuin vedetään ranteet auki.
Osuma.Kasper Soini? Alkoi syksyllä seurata kärppiä Instagramissa ja muistaakseni on ollut Mylin asiakkaana.
Jokainen kerta, kun mies on Raksilassa pelannut, hän on erottunut massasta aivan huikealla luistelulla. Ennakoin, että tällä kaudella iskee kunnolla läpi. No, ei iskenyt. Jukureiden kausi on ollut perin sekava ja nuoren pelaajan siinä hankala onnistua.Kuka vittu on Kasper Soini? En ilmeisesti seuraa jääkiekkoa tarpeeksi, sillä en ole rehellisesti ikinä kuullutkaan.
Se on juurikin näin. Pelkän potentiaalin takia ei kannata ulkopuolelta ketään hankkia. Totta puhuen Soinilla tuskin olisi toisessa seurassa noinkaan paljon Liiga-pelejä alla.Soinin luistelu on todella hyvää, mutta kiekolliset taidot ja fysiikkaa ovat vailla kehitystä. Potentiaalinen pelaaja ja menisi tullessaan varmaankin tuohon Juusolan paikalle 7. pakiksi.
Turhaa tuodaan muualta kuusikon ulkopuolelle omien junnujen eteen pelaajia. Toivottavasti Soinia ei ole hankittu ja annettaisiin tuo peliaika mielummin Peltoselle ja Nissilälle.
Kaverissa on kieltämättä juuri tuon luistelun takia potentiaalia. Kun koko pakisto on tiedossa, sitten voi tätä hankintaa sitten ihmetellä/puolustella lisää.Se on juurikin näin. Pelkän potentiaalin takia ei kannata ulkopuolelta ketään hankkia. Totta puhuen Soinilla tuskin olisi toisessa seurassa noinkaan paljon Liiga-pelejä alla.
Ominaisuuksiltaan Soini saattaisi sopia hyvin Karjalaisen Kärppiin, jonka pelitapa on viime vuosina ollut lähimpänä Olli Jokisen vastaavaa. OJ tuntee Soinin läpikotaisin ja on pitänyt häntä sellaisena köyhän miehen heiskasena. Soinihan oli aikoinaan Jokisen akatemiassa Floridassa, josta hän myöhemmin meni Jukureihin. Tottunut varmasti nopeatempoiseen pelitapaan.
Kaikkinensa keskeneräinen kaveri vielä eikä ole lyönyt missään vaiheessa kunnolla läpi.
Ja lisättäköön myös se että Karjalaisen mukana tulee muuttua apuvalmentajat ja harjoittelukulttuuri jotta Soinin kaltaiset pelaajat oikeasti kehittyisivät ja saisivat lihaa luiden ympärille. Kärpillä pitäisi olla omakin Sami Kaartisen kaltainen fysiikkavalmentaja.Kaverissa on kieltämättä juuri tuon luistelun takia potentiaalia. Kun koko pakisto on tiedossa, sitten voi tätä hankintaa sitten ihmetellä/puolustella lisää.
Itse ajattelen kuitenkin näin… onhan omissakin potentiaalia. Esim. Janne Peltosella NHL varaus. Miksi Kärpät eivät luota ”omaan potentiaaliin” samalla lailla. Eikä aja ja kasvata näitä pelaajia maltillisesti? Minusta jo tämän kauden aikana Peltosta olisi pitänyt ajaa sisään sen 15-20 peliä, varsinkin kun syksyllä pakistossa oli Jandus, Berglund, Kivistö. Silloin olisi ollut mahdollista nähdä kasvaako tämä oma nuori, kun saa vastuuta? Nyt hänkin lähtee ensi kauteen käytännössä ihan liigatulokkaana. Ja tämän oman lupauksen eteen tuodaan näitä Soineja…
Toki Soinin pitäisi kilpailla lähtökohtaisesti Juusolan kanssa tyyliin 6/7 pakin paikasta.
Kärpissä pitäisi aina olla top4 pakisto laatua täynnä ja siihen rooliin ei ole väliä onko oma kasvatti vai ei. 5-9 rooleista kilpailee sitten omat kasvatit ynnä muut potentiaalit. Tämä osasto on käytännössä ensi kaudelle jo kiinnitetty nyt.