Mainos

Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 4 718 104
  • 19 534

Juholan Mikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuo Jasekin tapaus on kyllä jäänyt itseäni mietityttämään. Kävin MoDon foorumilla lueskelemassa mainintoja Jasekista ja kääntäjän kautta luettuani sain sellaisen käsityksen, että ei viihtyisi Örnsköldsvikissä. Joitain ongelmia mahdollisesti myös pukukopissa ja jossain paikallisessa kiekkopodcastissa on puhuttu kuinka Jasekista oltaisiin varmasti Suomessa kiinnostuneita. En jotenkin vaan usko, että miehellä olisi nyt kiinnostusta käydä trollaamassa Kärppien kannattajia Instagramissa. Enemmän mutuilisin, että neuvotteluja on käyty ja ne ovat vielä liian aikaisessa vaiheessa. Ja tämä seuraaminen toi liikaa huomiota tähän asiaan ja miestä ohjeistettiin poistamaan seuraus. Kärpät kuitenkin hyvin luonnollinen vaihtoehto Jasekille, kun joukkueessa on tuttuina kasvoina Silander ja Kovarcik.
Näin siihen seuraamiseen saisi jonkin järkevän logiikan, mutta ei taida olla Jasek tänne ainakaan tälle kaudelle tulossa.
Kovarcikin kanssa näkyy olevan ehkä vähän liiankin samankaltainen naismaku, joten noinkohan enää samassa seurajoukkueessa pelaisivat.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Tuo Jasekin tapaus on kyllä jäänyt itseäni mietityttämään. Kävin MoDon foorumilla lueskelemassa mainintoja Jasekista ja kääntäjän kautta luettuani sain sellaisen käsityksen, että ei viihtyisi Örnsköldsvikissä. Joitain ongelmia mahdollisesti myös pukukopissa ja jossain paikallisessa kiekkopodcastissa on puhuttu kuinka Jasekista oltaisiin varmasti Suomessa kiinnostuneita. En jotenkin vaan usko, että miehellä olisi nyt kiinnostusta käydä trollaamassa Kärppien kannattajia Instagramissa. Enemmän mutuilisin, että neuvotteluja on käyty ja ne ovat vielä liian aikaisessa vaiheessa. Ja tämä seuraaminen toi liikaa huomiota tähän asiaan ja miestä ohjeistettiin poistamaan seuraus. Kärpät kuitenkin hyvin luonnollinen vaihtoehto Jasekille, kun joukkueessa on tuttuina kasvoina Silander ja Kovarcik.
Toki siellä voi olla vaikka mitä taustalla... Luonnollisesti Kärpät on varmaan kartoittanut omista verkostoistaan mahdollista paikkaajaa Turuselle. Ja varmasti myös Jasekilla / MoDolla on omat intressinsä hommassa mukana. Voihan siellä olla esimerkiksi Jandus / Berglund osastoa tarjolla naapuriin, ja keskustelua mahdollisista purkamisen ehdoista. Tai MoDo saattaa kartoittaa paikkaajaa Jasekille... Samoin Kärpät on varmasti etsimässä sitä pakkia / pakkeja, ja siinä mielessä täältä saattaisi olla tarjolla esimerkiksi Berglund Ruotsiin... Tuossa voisi olla kaikille sopiva "treidi", joka mahdollistaisi sitten Kärppien pakkihankinnan tähän lisäksi. Toki palkat pitäisi saada molemmille pelaajille mieluisiksi.

Olisiko Jasekin hankinta esimerkiksi 1+1 mallisella sopimuksella mikään ennennäkemätön veto keskellä kautta, tai hullumpi ratkaisu Kärppien tilanteessa? No ei mun mielestä olisi. Onko tämä erittäin todennäköistä? No ei se välttämättä ole. Mutta onhan tuossa paljon syitä miksi tuo voisi toteutua, eikä homma Jasekilla ihan kauhean hyvin näytä kulkevan... MoDo on myös jonkinlaisessa kriisissä, joten painetta muutokseen on.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Selvisikö tämän herran Cody Almondin mysteeri? Tykkäileekö vain muuten Kärppien sometoiminnasta vai oliko tässä jotain muutakin taustalla?
Onkohan tässä nyt kyse sitten siitä ulkomaalaislain muutoksesta ja maahanmuuttolupaa odotellaan!? Tiedä häntä, mutta toki tuon sopimuksen voisi julkaista, vaikka tarkka tänne tulon päivämäärä ei olisikaan tiedossa. Tietoa minulla ei ole varsinaisen sopimuksen olemassa olosta, mutta kyllä tuo somejuttukin jostakin kertoo.

Jännää, ettei Myliä tai kumppaneita ole haastateltu tuin lakimuutoksen vaikutuksista. Kalpan UTJ ei kuulostanut olevan siihen oikein tyytyväinen näiden epämääräisten viiveiden takia.
 
murri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Edmonton Oilers, Pulju
Tämä menee nyt vähän arvailun puolelle, mutta sopisi aivan liian hyvin koko pelleilyyn, että Mäntymaa siirretään apuvalmentajan paikalle (koska raha) ja tänne tulee joku kiireellä hankittu seppo, eikä kokonaisvaltaista muutosta tule. Mene ja tiedä, täyttä spekulaatiotahan tämä, mutta olisi jotenkin kokonaiskuvaan istuvaa.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Teemu Hartikainen näköjään palaamassa ensi kaudeksi Suomeen ja KalPaan. Ensimmäinen ajatus oli samantien että olisiko siellä seurakaveri Mannisen kanssa poristu että eiköhän tämä Sveitsi ole nähty, ja saataisiin mekin tässä talven mittaan yhtä iloisia uutisia kuin kuopiolaiset tänään...
 
McTorso

Sama tuli mulla mieleen. Mannisen paluu olisi kyllä huikea pommi. Kärpät tarvitsee eturiviin pohjoisen poikia.
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Onkohan tässä nyt kyse sitten siitä ulkomaalaislain muutoksesta ja maahanmuuttolupaa odotellaan!? Tiedä häntä, mutta toki tuon sopimuksen voisi julkaista, vaikka tarkka tänne tulon päivämäärä ei olisikaan tiedossa. Tietoa minulla ei ole varsinaisen sopimuksen olemassa olosta, mutta kyllä tuo somejuttukin jostakin kertoo.

Jännää, ettei Myliä tai kumppaneita ole haastateltu tuin lakimuutoksen vaikutuksista. Kalpan UTJ ei kuulostanut olevan siihen oikein tyytyväinen näiden epämääräisten viiveiden takia.
Eikös tämä koskenut vain Pohjois-Amerikasta tulevia? Näin ainakin Urheiluruudusta käsitin. Ihme hommaa, jos Euroopan sisäinen muuttaminen työn perässä on tehty noin vaikeaksi.
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Turunen-Manninen-Granlund
Tardif-Kovarcik-Gardiner
x-Alasiurua-Rueschhoff
Täytemiehet

x-Hakanpää
Ohtamaa-Pokka
Paaso-x
Ei tommikivistö

X
Vedenpää

Ihan snadisti haaveilua, mut ois kova juttu hei!

...ja sitten penkin taakse Havu, Soosi ja Siltsu ja koko paska Merikoskeen.
 
Lemé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Kiekko-Espoo, Pittsburgh, Caroline
Turunen-Manninen-Granlund
Tardif-Kovarcik-Gardiner
x-Alasiurua-Rueschhoff
Täytemiehet

x-Hakanpää
Ohtamaa-Pokka
Paaso-x
Ei tommikivistö

X
Vedenpää

Ihan snadisti haaveilua, mut ois kova juttu hei!

...ja sitten penkin taakse Havu, Soosi ja Siltsu ja koko paska Merikoskeen.
Voi pojat!
Sama, kun sua kiusoiteltaisi makkarissa aktiivisesti ja juuri ennen h-hetkeä sulle sanotaankin, että ei sittenkään! *Itkunauru hymiö*
 
Micol

Jäsen
Turunen-Manninen-Granlund
Tardif-Kovarcik-Gardiner
x-Alasiurua-Rueschhoff
Täytemiehet

x-Hakanpää
Ohtamaa-Pokka
Paaso-x
Ei tommikivistö

X
Vedenpää

Ihan snadisti haaveilua, mut ois kova juttu hei!

...ja sitten penkin taakse Havu, Soosi ja Siltsu ja koko paska Merikoskeen.
Tällä viiden miljoonan rosterilla olisi varmasti mahdollista jo 'hyökätä paremmin'.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jotenkin en usko että kun Suomessa muutetaan lakeja niin se koskee kaikkia EU-maita.
Eikai siinä muita EU maita olla ohjeistamassa jos Suomi itse määrittää uuden työlupakäytäntönsä koskevan EU:n ulkopuolisia hakijoita.

Ei kuulu EU:hun Sveitsi, mutta kuuluu silti siihen Schengen-alueeseen. Mutta en ole kovin tietoinen näistä SM-liigan ulkomaalaisrajoituksista, että kuinka monta pelaajaa saa olla EU/Schengen-alueelta ja montako sen ulkopuolelta?
Ei taida Shengen sopimukset vaikuttaa näihin työlupakäytäntöihin millään lailla. Eikä Liiga itsessään ole asettanut mitään ulkomaalaisrajoitteita missään kohtaa.

En edelleenkään väitä olevani mikään asiantuntija näissä asioissa ja olisi kyllä hyvä haastatella jotain UTJ:ta näistä vielä tarkemmin, että miten tuo lakimuutos oikeasti käytännössä hankaloittaa EU:n ulkopuolelta tulevia pelaajia/sopimuksia nyt. Ymmärrys on, että työlupahakemus pitää tehdä kotimaasta käsin kun sen aiemmin oli voinut tehdä Suomessa jo ollessaan. Työt voi aloittaa kun lupahakemus on käsitelty hyväksytysti, kun aiemmin käsittelyaikanakin pystyi aloittamaan työn tekemisen ja hoitaa homman loppuun 6kk (tai jotain sinnepäin) sisällä maahantulosta.

Nythän on erinäisissä haastateluissa ollut arvioita, että työlupahakemuskäsittely noille EU:n ulkopuolisille kestää ~2kk, joka esimerkiksi Mantelin tapauksessa tarkoittaisi sitä, että jos hakemus on laitettu sisään lokakuun alussa, niin mies pellailee Oulussa joukukuusta alkaen. Tämä siis esimerkkinä. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, onko tuon Almondin kanssa tehty sopimuksia vai ei.

Mutta jonkinlaista ajallista haastetta näissä EU ulkopuolisista sopimuksissa nyt mitä ilmeisemmin ilmenee. Olisi tosiaan mukava kuulla esim. Mylin käytännön kokemukset näihin liittyen jos niitä nyt 1.9. jälkeen on tullut.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Ei taida sveitsiläinen tarvita mitään työlupia Suomeen. Pikaisella googlauksella tämä. Samat säännöt koskee kuin EU-kansalaisiakin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko Markus Granlund joskus esittänyt että haluaisi Kärpissä vielä pelata? Sinnehän se Hifkiin meni veljensä perässä aikoinaan. Ei siinä kelpaisi kyllä tänne, mutta onko veljensä kohtelu vaikuttanut myös häneen? Treenaako ylipäätään Oulussa vai Helsingissä kesät?
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Onko Markus Granlund joskus esittänyt että haluaisi Kärpissä vielä pelata? Sinnehän se Hifkiin meni veljensä perässä aikoinaan. Ei siinä kelpaisi kyllä tänne, mutta onko veljensä kohtelu vaikuttanut myös häneen? Treenaako ylipäätään Oulussa vai Helsingissä kesät?
Tuntuu että suurin side pohjoiseen on korkeintaan kaveruus Mannisen kanssa.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Onko Markus Granlund joskus esittänyt että haluaisi Kärpissä vielä pelata? Sinnehän se Hifkiin meni veljensä perässä aikoinaan. Ei siinä kelpaisi kyllä tänne, mutta onko veljensä kohtelu vaikuttanut myös häneen? Treenaako ylipäätään Oulussa vai Helsingissä kesät?

On ilmaissut että Kärpät on hänen seuransa. Sanoi myös että Kärpissä olisi kiva vielä pelata. ( tää Putkosen NHL ohjelma)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös