@VeeJiiJii , Kärpillä on sopimukset Nikupeterin, Korpimäen ja Alasiuruan kanssa. Kaikki pystyvät pelaamaan laidassa, mutta mieluiten pelaavat keskellä. On mielenkiintoista nähdä, minkä verran kyseinen kolmikko saa luottoa keskikaistalla. Iso kuva on hyvä muistaa myös, eli aiempaa oululaisempi porukka on Kärpillä tarkoitus rakentaa.
Nikupeteriin en kyllä luottaisi keskikaistalla vakiosentterin roolissa. Ei Nikupeteri ole esittänyt tällä kaudella mitään sellaista keskikaistalla, että hänen pitäisi ensi kaudella - lähtökohtaisesti - olla yksi Kärppien neljästä sentteristä. Eiköhän Nikupeteria ole kaikista järkevintä istuttaa ensi kaudella lähtökohtaisesti 4.-5.ketjujen laitaan, joka voi sitten tarvittaessa tuurata poissaoloja keskellä.
Jos keskikaista - ja joukkue muutenkin - on vahva ja laadukkaasti koottu, niin Alasiuruaa voisi hyvin lähteä ajamaan sisään lähtökohtaisesti kolmossentterin tontilla. Kärpillä on vielä onneksi Virta, joka pystyisi hyppäämään pelaamaan ihan kelvollisesti sentterin tontille, mikäli se olisikin Alasiurualle vielä liian kova pala. Mielestäni lähtökohtaisesti joukkueessa pitäisi kuitenkin olla Alasiuruaa/Virtaa kaksi kovempaa sentteriä johtamassa kärkiketjuja. Alasiuruan/Virran ympärille sitten vielä (monen kauden tauon jälkeen) taas laadukas kolmoslinja antamaan taustatukea ja Korpimäen johtama troikka nelosessa olisi myös varmasti vahvan solidi kokonaisuus, joka kykenee myös tehoiluun.
1. "Pelintekijäsentteri"
2. "Monipuolinen kahden suunnan sentteri"
3. Alasiurua/Virta
4. Korpimäki
(
+ Nikupeteri, Alasiurua/Virta)
Tuossa ylläolevassa olisi monipuolisuutta, laadukkuutta ja syvyyttä, kun olisi neljän ns. 'oikean' sentterin lisäksi vielä kaksikko Nikupeteri, Alasiurua/Virta, jotka voisivat hypätä laidalta tuuraamaan keskelle. Noh, Kärpät ja Kärppien arvostus laatusenttereitä kohtaan tuntien, niin on enemmän kuin mahdollista, että ensi kauden keskikaista on mallia:
1. "XXX"
2. Alasiurua/Virta
3. Nikupeteri
4. Korpimäki
(
+ Alasiurua/Virta)
Toivotaan, että se ensi kaudeksi teemaksi otettu "oululaisuuteen panostaminen" ei nyt tarkoita mitään ylläolevaa sommitelmaa ja, että Nikupeteri on nyt pakko saada ängettyä pelaavaan nelikkoon yhdeksi sentteriksi.