SAK:n ja SDP:n orgaanisesta yhteiselossa on vielä se pointti, että kuitenkin ajanjaksolla 1950-1991 se oli merkittävä tekijä, joka piti Suomea ei-sosialistisena.
SDP:ssähän oli näitä radikaaleja, kaadereista 1970-luvulta alkaen jo enemmistö, jotka olisivat mielellään kokeilleet jo hyvin radikaalejakin sosialismiin tähtääviä uudistuksia. (mm. vakuutusyhtiöiden ja pankkien sosialisointi, jonka ajatuksen "myymiseksi" ehdittiin YLE:ssä tehdä jopa dokumenttien muotoon puettuja mainoksia)
Kuitenkin viimeistä jarrua näillekin ajatuksille olivat sitten hyvin usein lyömässä liittojen toverit, ja erittäin yllättävää kyllä, ei pelkästään ylin johto, vaan myös paikallisosastojen jäsenet. Jälkimmäisenä mainitut ilmeisesti "vanhasta muistista" hieman aikaisemman "Nyt riittää!" kampanjan ja senkin jälkeen jatkuneen ammattiliittojen ja -yhdistysten sisäisen kommunisteja vastaan käydyn kamppailun tuloksena.
Samaan hengenvetoon on todettava, että meillä on SAK:n sisällä hyvin erilaisilla tavoilla johdettuja liittoja. Jotkut näyttävät toimivan kuin keskiaikaiset feodaaliset läänitykset siinä mielessä, että edellinen johtaja valitsee tosiasiallisesti seuraajansa, ikäänkuin kyse oli perimisoikeudesta, näennäisistä jäsenäänestyksistä huolimatta.
Olisi varmasti tarpeellista SDP:ssä pohtia sitä suhtautumista SAK:hon ja sen jäsenliittoihin, ei toki missään nimessä mitään totaalista irtiottoa, koska on aihealueita, joissa nimenomaan nämä "liitot" tuovat sen terveen järjen poliittiseen keskusteluun. Yksinomaisiksi herroiksikaan niitä ei tulisi kuitenkaan päästää. Nykyinen malli muistuttaa valitettavasti jotakin muuta kuin aitoa "sosiaalidemokratiaa", ehkä enemmän ollaan siellä korporatiivisen fasismin puolella...