Olen pääosin pragmaatikko.
Olipa kysymys sitten filosofiasta, poliitiikasta yms. sellaisista korkealentoisista asioista.
Sen toteaminen, että oikeiston ja vasemmiston käsiteellinen erottaminen olisi nykypäivänä täysin redudantti, on muuten selkeästi kärjistys. Ainakin jos asiaa näytetään tarkasteltavan perinteisen "toverillisesti" ajattelevien subjektiivisesta näkövinkkelistä. Ehkä pitänee odottaa vielä kolmekymmentä vuotta tai jotain, jotta kaikki erilaisia "-ismejä" rakennelleet Vanhan valtaajat jäisivät pois yhteiskunnallisesta keskustelusta.
Sinänsähän äärivasemmistolaisissa ja äärioikeistolaisissa "-ismeissä" ei ole mitään eroa. Samaa p*sk* erilaisella kattauksella varustettuna. Tämä kommentti ei muuten ole "epä-älyllinen", miltä se saattaa vaikuttaa liialti akateemiseen diletantismiin tai metarakenteisiin uponneiden näkövinkkelistä.
Tiettyjen teoreettisten erojen korostaminen em. liikkeiden välillä - lähinnä siis puhun akatemian lehdosta - on täysin vastaavaa toimintaa kuin, mitä David Irving ja hengenheimolaiset ("holocaust deniers") tekevät toisen "-ismin" puolella. Suhtaudun suurella varauksella niihin, jotka näkevät jotakin rakentavaa Hegelin, Marxin, Engelsin tai puhumattakaan Hitlerin(sic!) ja Leninin filosofiassa ja maailmankatsomuksessa.
Eli miten tämä asettuu oikeisto-vasemmistojaottelussa? Ainakin sillä on (rajallisesti) siltä osin merkitystä, kuin todetaan, että oikeistossa on jouduttu perusrakenteita tarkastelemaan moneen kertaan uudestaan, mitä ei ainakaan "juhlapuhe" -tasolla ole vasemmistossa tehty. Riippumatta siitä, että esimerkiksi SDP:ssä on pääosaan yksittäisiä asioita "valittu" varsin järkevä suhtautumistapa.
Ylipäätään, alimman "yhteisen" nimittäjän mukaan eteneminen (esimerkiksi muukalaisviha, kateus, katkeruus, asioiden esittäminen yksinkertaisena vastoin suhteellisen kompleksista todellisuutta), on sellaista toimintaa, jota en voi kertakaikkiaan ymmärtää. Esiintyipä sitä sitten missä poliittisessa liikkeessä tahansa.
Näiden kulmalippujen määrittämänä kuulunen liberaaliin oikeistoon.