Enpä ole senkään jälkeen jaksanut avata Kiven teosta enkä usko, että jaksankaan. Tuskin menetykseni on suuren suuri vaikka en koskaan kyseistä teosta lukisikaan, ei se nyt mikään maailmankirjallisuuden klassikko ole.
Itse ajattelin pitkään noin. Mitään mielenkiintoa tuohon ei ollut. Nyt kuitenkin ostin alennusmyynneistä tabletin ja päätin kokeilla tätä sinänsä karsastamaani e-kirja -toimintoa. Katsoin, mitä ilmaisia suomalaisia teoksia oli saatavilla, ja tämä oli se, jonka latasin ensimmäisenä. Sitten ihan kokeeksi päätin lukea teosta vähän matkaa. Alkuun sen vanhakantainen kieli tuntui hieman vieraalta, minkä lisäksi minua häiritsi, että veljesten väliset keskustelut on kirjoitettu kirjaan samalla tapaa kuin näytelmissä tai vaikkapa ala-asteen aapisessa. Siis siten, että alkuun tulee puhujan nimi ja kaksoispiste, sen jälkeen tämän repliikki. Mutta tähän tottui pian. Pian tajusinkin, että olen päässyt teoksessa jo aika pitkälle ihan huomaamatta. Sitten luinkin sen loppuun.
Lukukokemus oli ihan positiivinen yllätys. Ei tuo mikään lukemieni kirjojen kärkipäähän sijoittuva tekele ole, mutta kuitenkin ihan kohtuullinen tekele. Yllättävän paljon tuolla löytyi sellaisia repliikkejä, jotka ovat nykyään ihan vakiintuneita sananparsia. Liekö ne alunperin tuolta peräisin?
Ketjun aiheeseen: Raamattua en ole lukenut kokonaan, enkä edes lähelle sitä. Rippikoulussa tuota luettiin, samoin joskus uskonnon tunneilla ala- ja yläasteella, kuten myös lukiossa. Yläasteella ja lukiossa minua opetti erään kirkonmiehen vaimo, jolla tarinan mukaan oli aika paha alkoholiongelma. Tästä syystä hänen opetustyylinsä oli usein sellainen, että hän jakoi luokan kolmeen ryhmään, jotka ottivat jostain kirjasta aina yhden osion, ja opettivat sen sitten toisilleen. Hän itse vain istui ja seurasi tätä touhua. Usein tuo kirja oli ihan uskonnon kurssikirja, mutta toisinaan myös raamattu.
Olen joskus miettinyt, että raamattu voisi olla yleissivistyksen vuoksi ihan mielenkiintoinen kirja lukea, ainakin valikoiduin osin, vaikka maltillinen ateisti ja kirkosta eronnut olenkin. Uskonnollista herätystä en usko sieltä löytäväni, vaan enemmänkin vain kulttuuriperintöä. En ole kuitenkaan tähän ryhtynyt. Itse olen muuten tavannut kaksi ihmistä, joiden muistan oma-alotteisesti maininneen lukeneensa raamatun. Toinen oli luokallani ollut uskovainen tyttö, toinen taas opiskeluaikainen kaverini, joka oli täysi ateisti, eikä ollut ikinä kuulunut kirkkoon.
