Oletko koskaan lyönyt naista (si)?

  • 11 326
  • 98

Oletko lyönyt naista?

  • Kyllä, olen lyönyt naista.

    Ääniä: 22 12,2%
  • En ole koskaan lyönyt naista.

    Ääniä: 158 87,8%

  • Äänestäjiä
    180

karttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti vlad


Kuinka niin voi? ja pitää?

Entäpä jollei se hysteerinen nainen siitä rauhoitu, turvautuako seuraavaksi nyrkkiin? Eikö rauhoittamiseen voi käyttää muita keinoja kuin avokämmentä?

Ihmetellen,

vlad#16.

Otetaan kuvitteelliset tilanteet:

Lähinnä voi silloin, jos kadulla joku tupakkaa, viinaa, rahaa, tiesmitä pummannut nainen potkaisee polveen ja aikoo seuraavaksi repiä hiuksista ja estää poistumisen paikalta.

Pitää silloin jos on potkaissut munille.

Energiankulutuksen kannalta on siis parempi läpsäistä kevyesti kasvoihin ja verbaalisesti ilmaista että ei kannata jatkaa riehumista. Hyssyttely ei auta tuollaisissa tilanteissa, siinä vain sysätään ongelma jonkun muun niskoille.

Mielestäni tällaista asiaa (saako lyödä vai ei) ei voi sitoa sukupuoleen.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta ketään ei lyödä missään tilanteessa siviilielämän puitteissa. Itse tykkään tosin käydä katsomassa esim. thai-nyrkkeilyä ja lätkäänkin tappelut kuuluvat, mutta silti: normaalielämässä ei ketään, ei koskaan eikä mistään syystä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti karttu

Mielestäni tällaista asiaa (saako lyödä vai ei) ei voi sitoa sukupuoleen.

Kiitos vastauksestasi!

Lainauksesta olemme molemmat samaa mieltä, pakottavassa tilanteessa itsekin turvautuisin viimekädessä voimakeinoihin, (hyökkääjä siis nainen), jollen pääse poistumaan paikalta tai joko oma/toisen henki on vaarassa.

Lyöminen ei kuitenkaan ole minulle se ensimmäinen, eikä edes toinenkaan, vaihtoehto. Siihen turvaudutaan äärimmäisessä hädässä, (jollaisia olen tuonut esille tämänkin ketjun kuluessa). Minä olen itselleni määritellyt rajat joiden mukaan toimin, joku voi pitää toimintaani vääränä mutta katson itse itselläni olevan oikeuden toimia näin.

Kaikkiaan, mielestäni, keskustelu aiheesta on ollut hyvin mielenkiintoista. Eritoten JypFabu'n kirjoitus oli vielä siinä mielessä erinomainen, että hän rohkeasti kertoi omista todella henkilökohtaisista kokemuksistaan.

vlad#16.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Viestin lähetti Tatzka
Kuinka moni täällä on kannattanut naisen lyömistä, tai hyväksynyt sen? En muista lukeneeni yhtään hyväksyntää. Toki pakottavassa tilanteessa sen moni tekisi, toki ihmettelen kantoja joissa joku sanoo "ei ikininä", ei edes pakottavassa tilanteessa.


EDIT : Niin, tietenkin itsepuolustus- tai muussa vastaavassa tilanteessa löisin, sehän on selvä. Ei vaan tullut aluksi mieleen.

Ajatus on jalo ja ylevä, jopa liiankin kanssa. Mielestäni se on saavuttanut yli-idealistiset, jopa naiivit piirteet.

Mutta voisin myös kuvitella, että tilanteessa, jossa joku toinen nainen olisi käynyt esim. tyttöystäväni, tai muuten

Periaate on: Naista ei lyödä, mutta rajansa kaikella - myös tässäkin asiassa, vai mitä tuumaatte?

Henkilökohtainen mielipiteeni on ettei naisia lyödä, mutta ymmärrän sen, että joissain pakottavissa tilanteissa ei kenties ole muuta mahdollisuutta selvitä tilanteesta hengissä.

Mieluiten lähden kävelemään provon, haukkumisen, sylkemisen, potkimisen ja hakkaamisen edessä, mutta mieluummin pistän kiukkuista akkaa nokkaan kuin otan itse nokkaani jos noista kahdesta on valittava.

Ei ole tullut lyötyä, mutta en kiellä, ettenkö niin tekisi tietyssä tilanteessa.

Olen samaa mieltä monen muun kirjoittajan kanssa siitä, että naisen lyöminen ei saisi olla mikään absoluuttinen tabu

En ole silti niin naiivi että lähtisin julistamaan "ei ikinä, missään tapauksessa, koskaan en kuvittelisikaan"-tyylisiä lausahduksia. Jos joku naisihminen esim. käy päälleni puukon kanssa, varmasti lyön.


Pitäisi varmaan laittaa lainausmerkit jokaisen kappaleen ympärille, kun ne ovat suoraan copypastella otettuja mutta olkoon. Yritin ottaa kultakin kirjoittajalta vain yhden lainauksen. Jos kirjoittaja sanoo että lyön naista kun häntä uhataan/lyödään, niin käsitän asian että kirjoittaja hyväksyy naisen lyömisen.

Minä uskon että pystyn selvittämään uhkaavan tilanteen ilman lyömistä vaikka joissakin tilanteissa joutuisikin käyttämään voimaa. Minusta lyömisen ja käteen tarttumisen ja väkisen maahan painamisen ja päälle istumisen välillä on iso, minulle ratkaiseva, periaatteellinen ero. Olen valmis ottamaan naiselta iskuja naamaan, jotta saan tartuttua hänen kätensä ja rauhoitettua tilanteen. Jos tämä suhtautumistapa tekee minut nössöksi niin olkoon niin.

Hiukan odotin että ihmiset olisivat puuttuneet ensimmäisen kirjoitukseni jälkiosaan, mutta näin ei käynyt.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti heikkik

Jos kirjoittaja sanoo että lyön naista kun häntä uhataan/lyödään, niin käsitän asian että kirjoittaja hyväksyy naisen lyömisen.

Minä uskon että pystyn selvittämään uhkaavan tilanteen ilman lyömistä vaikka joissakin tilanteissa joutuisikin käyttämään voimaa. Minusta lyömisen ja käteen tarttumisen ja väkisen maahan painamisen ja päälle istumisen välillä on iso, minulle ratkaiseva, periaatteellinen ero. Olen valmis ottamaan naiselta iskuja naamaan, jotta saan tartuttua hänen kätensä ja rauhoitettua tilanteen. Jos tämä suhtautumistapa tekee minut nössöksi niin olkoon niin.

Minä en aivan näin mustavalkoisesti tarkastele kyseistä asiaa.

Kuten todettua, itse varmaan löisin naista mikäli joutuisin tilanteeseen jossa ei enää muuta vaihtehtoa olisi jäljellä. En pääsisi pakenemaan paikalta, enkä muutoinkaan saisi naista rauhtoittumaan yrityksistä huolimatta. Hän olisi aseistautunut (puukko, sakset tms.) enkä onnistuisi vangitsemaan hänen käsiä jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi voisi jäädä se lyöminen. Omalla kohdallani se todella olisi se vihonviimeinen vaihtoehto, ei ensimmäinen johon turvautua. Omasta mielestäni en voi sanoa hyväksyväni naisen lyömistä normaaliolosuhteissa.

En yleensäkään ole ensimmäisenä käyttämässä väkivaltaa, jollei puhe auta eikä tilanne laukea - en pääse poistumaan - ja päälleni käydään niin vasta siinä tapauksessa turvaudun voimakeinoihin.

JypFabu'n kirjoituksesta tekee oivallisen juuri se todellisuus mikä siitä välittyy, ihminen voi joutua aivan yllättäen tilanteeseen jossa joutuu taistelemaan hengestään. Minä en ainakaan saattaisi lyödä hänen otsaansa leimaa toimintansa tähden, koska itse varmaan vastaavassa tilanteessa toimisin aivan samoin.

heikkik, periaatetta jonka olet omaksunut ei voi pitää nössöytenä, ainakaan minä en voi.

vlad#16.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Vaikka ensimmäinen viestini tähän ketjuun oli enemmänkin sarkasmia/ironiaa tms. niin silti harva jäi pohtimaan asiaa siltä kannalta.

Eikö se ole aika sovinistista/patriarkaalista ajatella että nainen täytyy asettaa erikoisasemaan "koska se on nainen". Itse näen kyseisen ajatuskulun, en niinkään paheksuttavana mutta epämääräisenä ja varsin arveluttavana maailmassa jossa kuitenkin pyritään jonkinsortin tasa-arvoon.

On todettu että nainenkin voi iskeä miehen kanveesiin, on todettu että nainen voi apuvälineitä käyttäen tappaakin miehen.

Silti täällä jauhetaan "heikommasta sukupuolesta" ym. vain tavan vuoksi. Vaikka näennäisesti kannatetaan tasa-arvoa niin silti väkivaltatilanteissa mies asetetaan selkeään johtoasemaan jossa vähän vain pitää "suojella" naista itseltään tjsp.


Missä on tämänkin stereotypian perusta, logiikka?
Ennenvanhaan naista toki piti suojella ja miehen asema oli hieman erilainen mutta vielä nykyäänkin?

Toki käsistä pitämiset ym. sitomiset ehkäisevät väkivaltaa mutta toisaalta miten ne eroavat löymisestä näin teon kannalta?
Kummassakin kuitenkin käytetään ylivertaista voimaa pakkokeinona päämäärän saavuttamiseen.

Merkityksellistä on kuitenkin se miten "naisen koskemattomuutta" perustellaan. Jos syy on heikkoudessa niin miten määritellään heikkous?
Ja miksi sitten jääkiekkokaukaloissa tappeluista kieltäytyvä leimataan pelkuriksi tms.
Miksi muka miesten välinen tappelu olisi yhtään hyväksyttävämpää jos osapuolet ovat epätasaiset.

Minulla ei olisi ilman apuvälineitä ja häijyä mieltä mitään jakoa ketään taistelulajeja harrastanutta vastaan, oli kyse naisesta tai miehestä. Kuitenkaan minun lyömiseni on ehkä enemminkin suotavaa kuin "kiellettyä". Miksi siis kuitenkin samassa tilanteessa olevan nainen eroaa minusta koskemattomuudellaan?
Mikä on se looginen ja rationaalinen syy joka erottaa heikon(en nyt varsinaisesti tarkoita itseäni, ei niin että olisin kovinkaan vahva tjsp.) miehen ja toisaalta normaalin naisen?

Itselläni ei ole mitään moraalisia esteitä löydä naista koska en löydä mitään loogista syytä siihen. Jos joku minua lyö/huitoo/läpsii niin joko juoksen karkuun tai isken takaisin, voimakkaammin jottei toiminta toistu, riippumatta siitä onko ko. osapuoli nainen tai mies...ikä tietenkin vaikuttaa asiaan, lapsiin en käytä tarpeetonta väkivaltaa jos siihen ei ole tarvetta...pöh mikä lause.

"että tuossa tilanteessa ihmispolon on pakko kuunnella ääniä jotka käskevät sitä ja tätä, joten myös vastuuton on hän myös tekoihinsa"

Miten noita ääniä saa hankittua, tahtoo...
 

acidjam

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Milan
En ole lyönyt, en.

Mutta varmastikin tilanteen vaatiessa, jos tilanne ei selviäsi puhumalla, poistumalla paikalta, varoittamalla, tai sitomalla kädet tms. olisin varmasti valmis kaatamaan naisen aivan siinä missä miehenkin maahan ja mahdollisesti lyömään vartaloon. Äärimmäisessä tapauksessa vaikkapa päähän.

Tilanne todellakin vaatisi todellista vaaraa. Hengenvaaraa tai muun pahan loukkaantumisen vaaraa. Ja on aivan sama onko lyöjä nainen vai mies. En löisi miestäkään, jollei olisi ihan pakko. (ks. yllämainittu litania.)

Sikäli kun minusta siis ko. päällekäyjälle vastusta olisi.
 

Akseli

Jäsen
Fyysinen väkivalta aiheuttaa pelkoa.
Jos parisuhteessa toinen pelkää, niin suhde ei ole enää sama.
Suhdetta täytyy tällöin jatkaa aivan toiselta pohjalta.
Kerran kun annan vaimolle turpaan raivopäissäni, niin vaimo pelkää sen jälkeen jokaista riitaa. Tuleeko taas turpaan?

Tämmöisen ei pidä olla mielestäni kenenkään elämää.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Viestin lähetti heikkik

Jos kirjoittaja sanoo että lyön naista kun häntä uhataan/lyödään, niin käsitän asian että kirjoittaja hyväksyy naisen lyömisen.

Otsikkoon vastaten, en todellakaan hyväksy, enkä myöskään ymmärrä naisen lyömistä parisuhteessa. Naisen ja miehen tekosia ja ajatuksia tällaisessa tilanteessa olen/olemme kotona miettinyt, miksi mies sitä, miksei nainen tätä. Mitään järkevää selitystä asialle en ole keksinyt.

Mutta joissain tilanteissa sen lyömisen kuitenkin ymmärrän, ja tilanteet ovat tässä tapauksessa parisuhteen ulkopuolella tapahtuvia, etukäteen spekuloituja (paitsi JypFabu), ja todellakin, äärimmäisiä. En ehkä hyväksy mahdollista tekoani silloinkaan, mutta ainakin se lievittää jälkeenpäin huomattavasti tuskaani, ettei muuta (tai siis parempaa, ainahan on tietysti vaihtoehto) vaihtoehtoa sillä hetkellä ollut.

Tämä ei mielestäni kuitenkaan tee Minusta ja muista, joita lainasit, Sinua lainatakseni: "naisen lyömisen kannattajaa, joka hakee perustelua epätodennäköisimmästä mahdollisesta tilanteesta". En todellakaan kannata naisen lyömistä, enkä usko, että muutkaan näistä kirjoittajista, joita lainasit, sitä kannattaa.

Jos väite "kannatan" tässä tapauksessa merkitsee vastaväitettä väitteelle: "en koskaan", on asettelu aika provosoiva.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En ole lyönyt naista. (paitsi siskoani 5-vuotiaana) Enkä ole kyllä lyönyt miestäkään. Jotenkin ajatus tuntuu aika kaukaiselta ylipäätänsä, no sense.
 

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Viestin lähetti heikkik

Minä uskon että pystyn selvittämään uhkaavan tilanteen ilman lyömistä vaikka joissakin tilanteissa joutuisikin käyttämään voimaa. Minusta lyömisen ja käteen tarttumisen ja väkisen maahan painamisen ja päälle istumisen välillä on iso, minulle ratkaiseva, periaatteellinen ero. Olen valmis ottamaan naiselta iskuja naamaan, jotta saan tartuttua hänen kätensä ja rauhoitettua tilanteen. Jos tämä suhtautumistapa tekee minut nössöksi niin olkoon niin.

Hiukan odotin että ihmiset olisivat puuttuneet ensimmäisen kirjoitukseni jälkiosaan, mutta näin ei käynyt.

Puututaan. Mielenkiintoista, että halveksit naista, joka ottaa kyselemättä mieheltä iskuja vastaan, mutta väität tekeväsi itse samoin, jos nainen hakkaisi sinua. Oletko ajatellut sitä, että monet naiset eivät kertakaikkiaan halua vahingoittaa toista ihmistä, vaikka itse kärisisivät siinä samalla? Oletan, että sinä jätät juuri siitä samasta syystä lyömättä naista. Kysynkin sinulta, miksi halveksit lyöntejä sietävää naista, mutta et lyöntejä sietävää itseäsi? Selvennä toki, jos olen nyt jotain väärin ymmärtänyt, koska en halua laittaa sanoja ihmisten suuhun.

Minusta sinä suhtaudut aika heppoisesti naisiin. Mitä siis teet, jos et saakaan käsistä kiinni ja rauhoitettua? Jos nokkiin tulee ja tosissaan? Naisia on nykyään vartijoina, poliiseina, sotilaina ja ties minä. Kyllä he osaavat ihmisiä vahingoittaa. Eikä naisen tarvitse olla noissa ammateissa kyetäkseen vahingoittamaan.

Selvennettäköön vielä, että en minäkään ala ketään hakkaamaan muutamasta läpsäyksestä. Enkä voisi edes kuvitella olevani parisuhteessa sellaisen naisen kanssa, joka katsoo, että hän on koskematon, mutta itse saa käydä päälle. Sellaiset tekopyhimykset eivät kiinnosta. MOLEMMAT ovat koskemattomia.
Toisaalta tästäkin asiasta on helppo puhua, kun en ole koskaan naisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut. Mistä sitä varmasti tietää, mitä sitä tekee? Muutamat täällä ovat sen kokeneet, ja kokemuspohja heillä onkin erilainen.

varjolta hyvä huomio. Vihjailin itsekin tuohon samaan suuntaan omassa viestissäni, kun sanoin, että kyse ei ole pelkästään fyysistä ominaisuuksista. Hyvä, että joku tarttui siihen. Tämä ei ole minusta mitenkään yksinkertainen asia.

Tämän linkin takaa löytyy aika liuta tilastoja ja juttuja siitä, millaista väkivaltaa miehet kokevat:

http://www.vix.com/men/battery/battery.html
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sen verran kommentoisin näitä huomioita, että usealle se tuntuu olevan niin kirkasotsaisen selvää, että jos nainen/mies on sellainen tai sellainen en sen kanssa olisi.

Varmaan on näin, mutta todellisuudessa ero on prosessi, eikä mikään hetki on/off, toisen kanssa joutuu vielä monin tavoin olemaan tekemisissä vaikka mielessä asian olisikin päättänyt ja jos on siunaantunut lapsiakin tilanne on vieläkin mutkikkaampi.

Toinen samasta asiasta tullut huomio on, että näissä kommenteissa aivan kuin himmennetään pois myös tunteet, sillä olitpa mies tai nainen ja parisuhteesi lähtee väärille väkivallan urille, rakastava ihminen ei niin vaan hylkää, vaan yrittää kaikkea mahdollista, jotta se suhde voisi pelastua ja tuskin kukaan aloittaa parisuhdetta ihmisen kanssa, jolta saa dunkkuunsa ensi kättelyssä, vaan parisuhde on yleensä kestänyt jo jonkun aikaa ilman ongelmia.

Jos taas ajatellaan lyötkö ... ja niinpoispäin näkökulmasta, että tilanne syntyisi tuntemattoman ihmisen kanssa, kai useimmilla tilanteesta poistuminen tulee mieleen eikä lyöminen, niinhän se sananlasku menee, että viisas väistää. Ja syytä tälläisessä tilanteessa on väistääkin, sillä koskaan ei tiedä mikä psykopaatti siinä vastassa on, sillä kaikenmaailman pirihuuruissa vainoharhojaan purkavat sekopäät on nykyään yhä yleisempiä, tuolla lähiökuppiloiden nurkissa soitellessaan nimittäin törmää jos jonkinlaiseen tapaukseen, ne useimmiten säälittää, mutta myöntää täytyy, joskus myös pelottaa, aseita kun on lähes joka toisella, eikä koskaan voi olla varma mitä seuraavaksi tapahtuu, kokemuksesta tiedän, ettei oo kiva tuijottaa katkastua haulikkoa piippuihin ja miettiä, että tuliko lähtö.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Jos viisi ja kuusi vuotta vanhempien siskojan kanssa pidettyjä "ohtaan lyönnin olumpialaisia" ei lasketa niin en ole lyönyt naista, koskaan. Noita kisoja kun pidettiin niin ikääkin oli sellaiset kymmenen vuotta vähemmän. Sen jälkeen aloin olla isompi ja vahvempi, joten siskot ottivat hiukan iisimmin. ;-)

Itse en usko väkivaltaan minään ratkaisuna. En kaukalossa, snagarijonossa eikä etenkään parisuhteessa. Tietenkin jos oma tai rakkaan ihmisen terveys on vaarassa, niin olen toki valmis käyttämään väkivaltaa tai muuten tarvittavia voimakeinoja jopa naistakin vastaan. Mitkä ovat sitten tarvittavia voimakeinoja? Tietenkin potku nivusiin taltuttaa ihmisen kuin ihmisen tai napakka isku palleaan. Kaikessa on kuitenkin riskinsä eikä tee mieli olla korvausvastuussa jonkun terveydestä.

Tuossa palstan kokeneemmat kirjoittajat ovatkin jo ansiokkaasti kertoneet omia kokemuksiaan parisuhteistaan ja tilanteista, joissa käämi on palanut mutta pokka on vielä kestänyt. Uskoisin että meillä nuoremmilla on kuitenkin opittavaa heiltä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti varjo

Eikö se ole aika sovinistista/patriarkaalista ajatella että nainen täytyy asettaa erikoisasemaan "koska se on nainen". Itse näen kyseisen ajatuskulun, en niinkään paheksuttavana mutta epämääräisenä ja varsin arveluttavana maailmassa jossa kuitenkin pyritään jonkinsortin tasa-arvoon.

On todettu että nainenkin voi iskeä miehen kanveesiin, on todettu että nainen voi apuvälineitä käyttäen tappaakin miehen.

Silti täällä jauhetaan "heikommasta sukupuolesta" ym. vain tavan vuoksi. Vaikka näennäisesti kannatetaan tasa-arvoa niin silti väkivaltatilanteissa mies asetetaan selkeään johtoasemaan jossa vähän vain pitää "suojella" naista itseltään tjsp.


Missä on tämänkin stereotypian perusta, logiikka?
Ennenvanhaan naista toki piti suojella ja miehen asema oli hieman erilainen mutta vielä nykyäänkin?

...

"että tuossa tilanteessa ihmispolon on pakko kuunnella ääniä jotka käskevät sitä ja tätä, joten myös vastuuton on hän myös tekoihinsa"

Miten noita ääniä saa hankittua, tahtoo...

Mitähän nyt vastaisin jotten puhu itseäni pussiin.

Nykyään eletään tasa-arvoistuvassa yhteiskunnassa jossa ei pitäisi erotella miesten ja naisten töitä tjsp. Tällaiseen ajatteluun tuo "naisten suojeleminen itseltään" tjsp ei oikein sovellu - tunnustan.

Omalla kohdallani en kuitenkaan näe asiaa niinkään siten, että suojelisin naista itseltään, oikeastaan oma näkökantani asiaan on suojella molempia mahdollisuuksien mukaan, eli pyrkiä käyttämään voimaa ongelmatilanteessa siten etten aiheuttaisi tarpeettoman vakavia vammoja. Ja, voimankäyttö omalla kohdallani on se vihon viimeinen vaihtoehto, olipa vastassa sitten mies tai nainen. Eli tässä suhteessa toimintamallini ei juuri tee eroa sukupuolille, miehiä vastaan kynnys voimankäytölle on ehkäpä hivenen matalampi.

Miksi sitten toimin näin?

Kuulun sukupolveen jolle opetettiin ettei naisia lyödä, kasvoin aikana jolloin sukupuolet eivät olleet täysin tasa-arvoisia, (vaikka niin oli tarkoitus olla). Naisen lyöminen oli häpeällistä ja tuomittavaa, mutta minulle ei opetettu sitä, että ei myöskään pidä hyväksyä sitä, että nainen lyö. Nainen siis sai lyödä miestä, mutta mies ei naista. Tämä ristiriita selvisi minulle myöhemmin, tämän jälkeen "muokkasin" itseäni niin, että äärimmäisessä hädässä annoin itselleni luvan käyttää voimakeinoja puolustaakseni itseäni naisen hyökkäystä vastaan.

Tämän luvan antaminen oli tavallaan hyvin helppoa koska olin lapsena nähnyt mitä nainen voi saada raivoissaan aikaan.

Uskoisin, että tabu naisen koskemattomuudesta muuttuu vastaisuudessa yleisemmälläkin tasolla. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että perheväkivalta lisääntyy, vaan ennemminkin sitä, että nainen joutuu vastaisuudessa ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta käyttäytymisestään, (en tarkoita etteikö nainen nykyään ottaisi, mutta hänen on helppo vedota nykyään asemaansa naisena). Näihin päiviin saakka nainen on voinut "piiloutua" koskemattomuuden verhon taa mutta tuskin enää vastaisuudessa siten kuten nykyään. Mitä enemmän naiset turvautuvat miesmäisiin otteisiin sitä vaikeampi heidän on puolustella omaa koskemattomuuttaan pidemmän päälle. Huomioikaa kuitenkin se, ettei tämä tarkoita sitä, että hyväksyn naisten lyömisen, vaan kyseessä on ennemminkin ajatuskulku siitä mihin todellinen tasa-arvoisuus lopulta saattaa johtaa. Toisin sanoen millään muulla kuin biologisella tasolla ei enää tehdä eroa miesten ja naisten välillä.

Itseasiassa aihe olisi pidemmän ja kattavamman pohdinnan arvoinen mutta tyydyn nyt tähän hahmotelmaan.

varjo, eiköhän joku ala puhua sinulle "äänillä" kunhan tarpeeksi hartaasti uskot johonkin olemattomaan.

vlad#16.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JypFabu: "Toinen samasta asiasta tullut huomio on, että näissä kommenteissa aivan kuin himmennetään pois myös tunteet, sillä olitpa mies tai nainen ja parisuhteesi lähtee väärille väkivallan urille, rakastava ihminen ei niin vaan hylkää, vaan yrittää kaikkea mahdollista, jotta se suhde voisi pelastua ja tuskin kukaan aloittaa parisuhdetta ihmisen kanssa, jolta saa dunkkuunsa ensi kättelyssä, vaan parisuhde on yleensä kestänyt jo jonkun aikaa ilman ongelmia."

Niinpä. Ulkopuolisen on helppo miettiä, että tuollaista akkaa tai ukkoa en kyllä katselisi hetkeäkään. Ajatellaan, että minä en lyö ja minua ei lyödä. En todellakaan halua vähätellä aikuisen (lapset eivät voi valita vanhempiaan) ihmisen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, tehdä hyviä valintoja ja ratkaista asioitaan positiivisesti muista riippumatta, mutta tuntuu, että välillä unohdetaan sen oman kumppanin myönteinen vaikutus asioihin. Emme me yksin parisuhdettamme pyöritä.

Eiköhän meistä useimmilla olisi joskus ollut silmä mustana, jos kumppanimme olisi taipuvainen lyömään, kun riidellään. Tarkoitukseni on sanoa, että mitä sitten, jos nuorena tyttönä olisitkin sattunut sellaisen miehen matkaan, joka olisi osoittautunut väkivaltaiseksi? Entä jos vaimosi löisi silmäsi mustaksi? Kuinka pian olisit lähtenyt tai lähtisit? Miten paljon olisit syyllistänyt tai syyllistäisit itseäsi joka tapauksessa? Löisitkö takaisin? Pystyisitko hillitsemään itsesi ja olemaan lyömättä raadollisimmissakin parisuhteen karikoissa? Kun asiat sattuvat omalle kohdalle, ne eivät välttämättä tunnukaan niin yksinkertaisilta ja helpoilta ratkaista kuin ulkopuolinen voisi ajatella.

Naista ei saa lyödä, mutta naisellakaan ei ole oikeutta lyödä miestä ja odottaa, että tämä kestää kaiken tyynesti vain siksi, että toinen on nainen. Meillä ei ole lyöty eikä ratkottu riitoja väkivallalla. Onneksi ei ole koskaan tarvinnut pelätä puolisoaan. Sukupuolesta ja iästä riippumatta kukaan ei saisi joutua pelkäämään läheisiään. Surullista, jos ei edes kotonaan voi tuntea olevansa turvassa.
 
Viimeksi muokattu:

Mace

Jäsen
varjolle:

"Miksi muka miesten välinen tappelu olisi yhtään hyväksyttävämpää jos osapuolet ovat epätasaiset."

Kerrankin olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, mutta teen silti alkuun selväksi oman näkemykseni. Itse voin kuvitella käyttäväni väkivaltaa vain silloin, jos minun tai jonkun minulle läheisen ihmisen turvallisuutta uhataan (no, kyllä ainakin tietyissä tilanteissa voin auttaa myös tuntematonta). Voisin siis periaatteessa lyödä myös naista, jos hän uhkaisi henkeäni. Uskon, että useimmissa tilanteissa naisen taltuttamiseen riittäisi "fyysinen rauhoittaminen", mutta ei suinkaan kaikissa tapauksissa. Jos hyökkääjällä on vaikkapa teräase mukanaan, tilanne muuttuu huomattavasti hankalammaksi.

Tämä näkemykseni perustuu puhtaasti siihen, että minulle itsepuolustus on jokaisen oikeus, eikä sitä voi eikä saa kukaan yksilöltä riistää. Uskon siis väkivaltaan vain puolustustilanteissa, ja silloinkin viimeisenä hätäkeinona. Mielestäni tässä kuitenkin nyt unohdetaan se, että jokainen varmaankin puntaroi tilanteen yksilöllisesti. Toiset kokevat, että heidän fysiikkansa riittää tilanteen rauhoittamiseen rauhanomaisemmin, mutta toiset saattavat kokea, että lyöminen on ainoa keino oman hengen säilyttämiseksi. En siis ymmärrä sitä, että itsepuolustusta ei hyväksytä vain sillä perusteella, että hyökkääjä on nainen. Mielestäni itsepuolustuksen hyväksyttävyys riippuu hyökkääjän aiheuttamasta uhasta, ei hänen sukupuolestaan.

En voisi ikinä elää parisuhteessa, jossa on väkivaltaa. Jos kumppanini uhkaisi henkeäni, puolustaisin itseäni tarpeelliseksi näkemälläni tavalla, mutta suhde loppuisi kyllä välittömästi siihen. On myöskin aivan turha jauhaa paskaa nalkuttavasta akasta ja henkisestä väkivallasta oman fyysisen väkivallan perusteluna. Minkä vuoksi sellaista tulisi sietää? Minkä helvetin takia ihmiset suostuvat siihen, että heitä kohdellaan kuin paskakasaa? Mielestäni noin vastenmielisestä suhteesta kannattaa lähteä välittömästi pois. Itse en ainakaan viihtyisi noin ikävästi käyttäytyvän ihmisen kanssa.

Parisuhteen tulisi oman näkemykseni mukaan olla kahden toisiaan kunnioittavan ja toisistaan välittävän ihmisen suhde, ja siihen kunnioitukseen kuuluu väkivallattomuus. Jos toisen nalkutus/oma raivonpuuska riittää syyksi väkivaltaan, voi jokainen miettiä, miten on tuon kunnioittamisen laita. Totta kai toisinaan viskellään niitä astioita, valitetaan, huudetaan ja haukutaan, mutta toiseen ihmiseen ei käydä käsiksi. Näin asian näen.

Vielä tuosta varjon kommentista: Minuakin on jo pitkään ihmetyttänyt tuo joidenkin olevinaan niin ritarillisten ja rehtien miesten "en lyö naisia enkä lapsia" -periaate. Kuulostaa lähinnä oman miehiin kohdistuvan väkivallan puolustelulta. Minkä helvetin takia miehiin kohdistuva väkivalta olisi yhtään sen hyväksyttävämpää? En puhu nyt itsepuolustuksesta enkä mistään kahden miehen tappelusta, johon molemmat ovat suostuvaisia, vaan siitä, että lyödään toista pahkaan vaikkapa baarissa sen takia "ku se vittuili mulle". Myöhemmin todetaan taas kavereille ja keskustelupalstalla, että "noi naisten hakkaajat ovat sitten säälittäviä". Kyllä vain, ovathan he toki, mutta eivätpä ole ainoita...

Lisätään vielä sen verran, että tämä kirjoitukseni ei todellakaan ole suunnattu kenellekään henkilökohtaisesti.
 

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
Ainoa nainen, ketä olen "lyönyt" on varmaankin rakas siskoni, kun joskus pienempänä on tullut riitoja, mutta muuten en ole koskaan naista lyönyt, vaikka näitä "potku,sylki,yms." juttuja on tullut eteen, jos nainen alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti sinua kohtaan on hyvä kun ottaa kädestä kiinni ja siinä sitten rauhoitella henkilöä, mutta nainen on pyhä, mihin ei todellakaan saa nyrkkiään upottaa. ;)

Bigreds. TM.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Viestin lähetti JypFabu
Toinen samasta asiasta tullut huomio on, että näissä kommenteissa aivan kuin himmennetään pois myös tunteet, sillä olitpa mies tai nainen ja parisuhteesi lähtee väärille väkivallan urille, rakastava ihminen ei niin vaan hylkää, vaan yrittää kaikkea mahdollista, jotta se suhde voisi pelastua ja tuskin kukaan aloittaa parisuhdetta ihmisen kanssa, jolta saa dunkkuunsa ensi kättelyssä, vaan parisuhde on yleensä kestänyt jo jonkun aikaa ilman ongelmia.


Tämä on ihan totta, vaikea sitä on ulkopuolelta tietää tunteiden taso.

Itse en ole naista koskaan löynyt, eikä tulisi mieleenikään. Kuitenkin erään naisystäväni kerrottua minulle miehensä häntä lyövän, ilmoitin tälle miehelle, että turpaan tulee tuplasti, jos vielä siihen mimmiin nyrkein kosket. Noh, mitä siitä muuta sai aikaan, kuin yhden ex-ystävän, jonka kanssa joutuu olemaan tekemisissä aika usein, valitettavasti. Siinä ei paljoa auttanut se, että noin 10 kundin kanssa olen asiasta kysynyt, että teinkö oikein ja jokaiselta vastaus on Kyllä. Lyönyt en, mutta uhkasin. Tilanne oli hyvin rauhallishenkinen, toki ei luonteeltaan.

Sinänsä pännii, että oman mielen mukaan toimii oikein, mutta ainoa mitä siitä palkaksi saa, on paskaa omaan niskaan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti heikkik

Minä vihaan "miehiä" jotka lyövät naisiaan ja minusta heidät pitäisi laittaa ensiksi terapiaan ja jollei se tehoa niin mielisairaalaan tai vankilaan. MUTTA halveksin naisia, jotka alistuvat hakkaamiseen ja antavat yhä uudestaan anteeksi huorittelut, hiuksista repimiset, lyönnit, potkut, savukkeella polttamiset ja kaikki mahdolliset väkivallanteot. Enkä varsinkaan pysty kunniottamaan tippakaan naista, jolla on lapsia ja joka sietää väkivaltaista miestään. Ansaitseeko nainen selkäänsä? Ei, en usko että kukaan nainen ansaitsee selkäänsä, mutta en pidä väkivaltaiseen parisuhteeseen jäävä naista syyttömänä omaan kohtaloonsa.

Mieleni teki jo aiemmin puuttua suoranaisesti viestisi tähän osaan, välillisesti eräässä viestissäni kävin läpi niitä syitä joiden tähden lähteminen voi olla hankalaa, syitä jotka tekevät lähtemisestä hankalan.

Kuten muutamat kirjoittajat ovat tuoneet julki, lähteminen tällaisestäkään liitosta ei ole helppoa. Ihminen on siitä kummallinen eläin, että monissa epätoivoissakin tilanteissa tunteet hallitsevat sen verran ettei järkevien päätösten tekeminen ole lainkaan helppoa.

Ihmistä johon on uskonut, jota on rakastanut ja johon on luottanut, on monissa tapauksissa hyvin hankala tuosta noin vaan hylätä, sivullisen on usein huomattavasti helpompi huomata tilanteen epätoivoisuus kuin itse uhrin. Ja, vaikka uhri tunnustaisi tilanteen olevan epätoivoisen, hänen on siitä huolimatta hyvin vaikea, usein tunneperäisistä syistä johtuen, lopettaa suhdetta.

Monasti uhri elättelee toivetta paremmasta, hän pistää olemattoman toiveensa lupaukseen siitä ettei tilanne (lyöminen) enää toistu. Monissa tapauksissa lyöjä käyttäytyy väkivaltaisesti vain poikkeustapauksissa, joten uhrin on helpohkoa uskotella itselleen, ettei tilanne enää toistu vaikka samalla tietää sen melkoisella varmuudella toistuvan. Ollaan oravanpyörässä josta on hyvin vaikea poistua.

Hyvin monasti uhri on vieläpä joutunut alistettuun asemaan, hänet on psyykkisellä tasolla lähes täysin nujerrettu, hän voi kärsiä ahdistuksesta ja masennuksesta, joten ei ole lainkaan ihme, että tällaisen ihmisen on likimain ylivoimaista lopettaa suhde. Tavanomainen elämä on yksin liian raskasta, voimavarat eivät yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen. Kyetäkseen tekemään ratkaisevia päätöksiä hänen olisi ensin saatava itsensä tasapainoon, se on vaan kovin hankalaa - usein lähestulkoon mahdotonta - ilman ulkopuolista apua.

Ihminen joka on henkisellä tasolla täysin nujerrettu on usein olemattomalla itsetunnolla varustettu, joten mukaan astuu vielä syyllisyys. Tällainen ihminen kohdistaa syytökset itseensä, pitää itseään syyllisenä asemaansa ja tilaansa jolloin luovuttaminen lisää syyllisyyttä entisestään. Hänelle kodin ulkopuolella ei ole mitään, joten mihin lähteä?

Voidaan tietty sanoa, että tällaisessa tilanteessa myös uhri on syypää koska antaa tilanteen jatkua ennallaan, mutta hyvin harvoin ihminen ensimmäisen iskun jälkeen ottaa eroa, vaikka tuolloin se melkein pitäisi ottaa koska useimmiten ensimmäistä seuraa toisia. Aikaa myöten uhri on sitten saatu kuvailemaani "kuristusotteeseen" jolloin hänellä ei ole enää voimavaroja eikä kykyä tehdä omia päätöksiä. Hän on ansassa josta ei omin voimin pääse pois.

Tällainenkö ihminen sitten halveksuttava?

vlad#16.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Monia minulle ajattelemisen aihetta antavia kirjoituksia, mutta osa vladin kirjoituksesta vastasi tuntemuksiani.

Viestin lähetti vlad Kuulun sukupolveen jolle opetettiin ettei naisia lyödä, kasvoin aikana jolloin sukupuolet eivät olleet täysin tasa-arvoisia, (vaikka niin oli tarkoitus olla). Naisen lyöminen oli häpeällistä ja tuomittavaa, mutta minulle ei opetettu sitä, että ei myöskään pidä hyväksyä sitä, että nainen lyö. Nainen siis sai lyödä miestä, mutta mies ei naista.

Mutta päinvastoin kuin vlad en ole onnistunut muokkaamaan itseäni irti tästä ajatusmallista. Sovinistista, patriarkaalista, naivia ja idealistista? Kyyyllä kai. Olen kuitenkin päässyt nelikymppiseksi asti ilman että olisin joutunut luopumaan tästä periaatteesta ja toivon etten joudu luopumaan siitä tulevaisuudessakaan.

Viestin lähetti Taito-Ojanen
Puututaan. Mielenkiintoista, että halveksit naista, joka ottaa kyselemättä mieheltä iskuja vastaan, mutta väität tekeväsi itse samoin, jos nainen hakkaisi sinua. Oletko ajatellut sitä, että monet naiset eivät kertakaikkiaan halua vahingoittaa toista ihmistä, vaikka itse kärisisivät siinä samalla?

Tuo vaihtoehto ei ole tullut mieleeni. Monet naiset? Ei, itse asiassa tuo mahdollisuus ei ole ikinä käynyt mielessäni.

Viestin lähetti Taito-Ojanen Oletan, että sinä jätät juuri siitä samasta syystä lyömättä naista. Kysynkin sinulta, miksi halveksit lyöntejä sietävää naista, mutta et lyöntejä sietävää itseäsi?

Osa vastausta on tuossa yllä vladin tekstistä ottamassani lainauksessa.

Ratkaiseva ero jatkuvuudessa. Olisin valmis ottamaan "turpaani" kerran, mutta en useampaa. Suurin syy on miksi halveksin väkivaltaiseen parisuhteeseen jääviä naisia on se että hakattava nainen ei reagoi tilanteeseen vaan antaa äänettömän hyväksyntänsä tapahtuneelle. Varsinkin jos nainen pakenee kolmatta tai neljättä kertaa turvakotiin ja vielä senkin jälkeen palaa takaisin miehensä luokse niin en pysty pitämään häntä syyttömänä kohtaloonsa.

Viestin lähetti Cosmo
Jos väite "kannatan" tässä tapauksessa merkitsee vastaväitettä väitteelle: "en koskaan", on asettelu aika provosoiva.

Asettelu ei ollut vain aika provosoiva, vaan harkitun provosoiva.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Lukiessani aikaisempia viestejä ja kirjoittaessani vastaustani ehti vlad jo puuttua asiaan.

Kuinka moni jatkuvan pahoinpitelyn kohteeksi joutuneista on todellakin täysin yksin? Ei sukulaisia, ei ystäviä, ei työtä, eivät käy ikinä lääkärissä hoidattamassa vammojaan, poliisi ei ikinä joudu puuttumaan tilanteeseen - siis ovat todellakin täysin muun yhteiskunnan ulkopuolella vailla minkäänlaista sosiaalista elämää?

Harva, todella harva, jos kukaan. Valtaosa hakatuista on suhteellisen normaaleita ihmisiä, joilta puuttuu aktiivisuutta repäistä itsensä tilanteesta. Väitän että suurimmalle osalle ystävät, sukulaiset tai sosiaaliviranomaiset ovat tarjonneet apuaan moneenkin kertaan, mutta siltikään he eivät halua lähteä tilanteesta. Pidätkö sinä vlad, uhria silloin täysin syyttömänä kok. tilanteeseen?

Kärjistänkö ja syyllistänkö tässä tilanteessa uhria todellisen syyllisen eli hakkaajan sijaan? En, vaan minusta että jatkuvissa perheväkivaltatapauksissa uhri ei ole syytön kohtaloonsa vaan syyllistää itseään aivan aiheesta. Ja toivon että hakattu syyllistää itseään niin paljon että saa tehtyä ratkaisun ja lähdettyä pois sairaasta suhteesta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti heikkik

Kuinka moni jatkuvan pahoinpitelyn kohteeksi joutuneista on todellakin täysin yksin? Ei sukulaisia, ei ystäviä, ei työtä, eivät käy ikinä lääkärissä hoidattamassa vammojaan, poliisi ei ikinä joudu puuttumaan tilanteeseen - siis ovat todellakin täysin muun yhteiskunnan ulkopuolella vailla minkäänlaista sosiaalista elämää?

Harva, todella harva, jos kukaan. Valtaosa hakatuista on suhteellisen normaaleita ihmisiä, joilta puuttuu aktiivisuutta repäistä itsensä tilanteesta. Väitän että suurimmalle osalle ystävät, sukulaiset tai sosiaaliviranomaiset ovat tarjonneet apuaan moneenkin kertaan, mutta siltikään he eivät halua lähteä tilanteesta. Pidätkö sinä vlad, uhria silloin täysin syyttömänä kok. tilanteeseen?

Kyllä, syyllisenä tilanteessa pysymiseen mutta en mihinkään muuhun, en myöskään voi osoittaa halveksuntaani kyseisellä tavalla käyttäytyvää naista kohtaan. Voin myös ymmärtää niitä syitä joiden tähden nainen, (miksei myös mies), pysyttelee liitossa vaikka kaikki järkisyyt puhuvat sitä vastaan. Syitä en enää ryhdy erittelemään koska niitä on käsitelty täällä minun, tai muiden, toimesta tässä ketjussa aiemmin.

Mutta, mitä tulee tuohon yksinäisyyteen, niin koen asian hivenen toisin. Vaikka ulkopuolisensilmin katsoen voi näyttää siltä ettei urhi ole yksinäinen, voi uhri kokea olonsa hyvinkin yksinäiseksi. Kyseessä ei siis ole konkreettinen fyysinen yksinäisyys vaan ennemminkin psyykkinen yksinäisyys.

Syitä tällaisiin tuntemuksiin on monia, esim. hyvin usein alistettuun asemaan joutuneet ihmiset kärsivät masennuksesta ja ahdistuksesta jolloin ihminen voi kokea olonsa yksinäiseksi vaikkei se sellainen konkreettisesti olekaan. Hänellä voi olla kontakteja toisiin ihmisiin aivan normaalilla tavalla, mutta hänen minuutensa voi olla niin nujerrettu ettei hän kykene luottamaan tai muulla tavoin luomaan suhdetta, tai pitämään niitä yllä, toisiin ihmisiin jolloin tämä alkaa tuntea ja kokea itsensä yksinäiseksi ja jopa hylätyksi. Kuinka repäistä itsensä irti liitosta kun sen ulkopuolella ei tunnu olevan mitään konkreettista?

Olen itse kärsinyt (kärsin) masennuksesta ja ahdistuksesta joten tavallaan tiedän kuinka yksinäiseksi ihminen saattaa kokea itsensä tällaisessa tilassa, vaikka konkreettista fyysistä yksinäisyyttä ei olekaan.

Tilanteen kehittyminen tällaiseksi vaatii aikansa, mutta koska se eroaminen ja liiton päättäminen ei useimmille ole helppoa, liittoa tulee jatkaneeksi liian kauan. Siinä mielessä liian kauan, että tilanne ehtii muuttua sellaiseksi jolloin itsenäisten päätösten tekeminen voi käydä ylivoimaisen vaikeaksi, jolloin ollaan jouduttu asemaan jossa ollaan siinä "kuristusotteessa".

Varsin usein perheväkivallan uhreja yhdistää masennus ja ahdistus, syyt jotka johtavat ennemmin tai myöhemmin henkisen minän nujertumiseen - periksi antamiseen. Kierre joka tämän saa aikaan on monimutkainen ja kompleksinen, selkeää vastausta on hyvin vaikea antaa. Ollaan siinä oravanpyörässä josta poistuminen on hyvin vaikeaa.


Samalla on hyvä huomioida ajan ja tapojen muuttuminen, ennen nainen alistui kohtaloonsa toisin kuin nykyään. Tämä muutos voi osaltaan olla aiheuttamassa paineiden purkautumista väkivaltaisella tavalla, eletään tavallaan murroskautta. Kaikki miehet eivät hyväksy muutosta ja näistä ongelmista sitten osa väkivaltaisuuksista johtuu, samalla tämä murroskausi aiheuttaa sen, että osa naisista alistuu kohtaloonsa koska he ovat oppineet sellaisen olevan normaalin käyttäytymismallin.

Tällaista,

vlad#16.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Aiheesta hivenen lisää.

Täsmennän vielä sen verran, ettei tarkoituksenani suinkaan ole puolustaa niitä perheväkivallan uhreja jotka pysyttelevät liitossa vaikkei siihen järkisyitä näyttäisi olevankaan, vaan koettaa osoittaa ymmärrettäviä syitä moiselle käyttäytymiselle.

Ihminen (aikuinen) on loppujen lopuksi vastuussa itse omista teoistaan, tämä on syytä muistaa, mutta samalla on syytä pitää mielessä ne "lieventävät" asianhaarat.

Tuo syyllistäminen on myös hyvin mielenkiintoinen seikka, siihen tekisi mieleni takertua laajemmaltikin, mutta käsittelen sitä nyt vain muutamalla lauseella.

Tietyyn rajaan saakka itsensä syyttäminen toimii normaalilla ts. kaikin puolin tasapainoisella ihmisellä, mutta ihminen jonka henkinen minä on nujerrettu tai nujertumassa, kokee itsensä syyllistäminen entistä ahdistavampana, joten toisin kuin tasapainoinen ihminen, hän ei saa siitä voimaa toimillensa vaan se kääntyy suurimmassa osassa tapauksista negatiiviseksi ajaen hänet näin entistä syvemmälle tähän ahdistuneeseen tilaan. Eli, toisin sanoen, henkisesti lamaantunut yksilö ajautuu entistä syvemmälle tähän ahdistuneeseen tilaan syyllistäessään itseään tekemättä jättämisistään. Tätä seikkaa tasapainoiset ihmiset harvoin tulevat huomioineeksi.

Tällaista,

vlad#16.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Olen sanonut pahasti ja hyvästi, mutta koskaan en ole fyysiseksi ryhtynyt, enkä ryhdy. Onneksi parisuhteeni ovat olleet yleensä sellaisten naisten/tyttöjen kanssa, että fyysinen väkivalta ei ole ollut mukana kummaltakaan osapuolelta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös