Oikeasti kova pelimies

  • 35 308
  • 156

Noir

Jäsen
Power Forward

Nojoo... Tietenkin täytyy ymmärtää kuten moni muukin on aiemmin huomauttanut että NHL ja SM-Liiga ovat aiva eri liigat. Pelkkä rangaistuskäytäntö tekee jo vastaavanlaisen vertailun mahdottomaksi.
Kun SM-Liigassa hiukan nyrkkiä heilauttaa tulee NHL:ssä ottaa kunnon matsia 3 kertaa pelissä jotta pääsee samoihin minuuttimääriin. SM-Liigassa kun sukeltelee tai avautuu tuomarille, saa samat minuutit kuin kahdesta tappelusta NHL:ssä.
Eli vastaavanlainen vertailu ei onnistuisi kuin poistamalla kaikki henkilökohtaiset kympit tilastoista ja sittenkään se ei kerro koko totuutta koska suurin osa jäähyistä SM-Liigassa tulee erilaisista koukkaamisista, kampituksista, huitomisista ja estämisistä jotka eivät todellakaan kerro pelaajan kovuudesta mitään.
Niinpä mielestäni SM-Liigan Power Forwardeja tulisi etsiä hieman erilaisin kriteerein jotka kaikki eivät tosin mistään tilastoista suoraan löydy.

1. Maalit, näitähän hyökkääjien, niin voima- kuin muidenkin, tulee tehdä.
2. Taklaukset, koska suomessa pelataan vauhdikasta kiekkoa isoissa kaukaloissa on mailahäirintä valitettavasti noussut suureen asemaan vastustajan pelin horjuttamisessa. Mutta kyllä Suomeenkin vielä mahtuu pelaajia jotka osaavat antaa mojovia niittejä paikan saadessaan ja nämä pelaajat yleensä erottuvatkin massasta. Valitettavasti SM-Liiga eikä mikään muukaan taho ei taida pitää vastaavia taklaustilastoja kuin NHL.
3. Laukaukset, jotta tänä mailahäirinnän ja kahvauksen aikakautena pääsee laukomaan täytyy jo omata joitain voimahyökkääjän ominaisuuksia. Olla voimaa ja tahtoa saada tuotua se kiekko sieltä mailaviidakosta laukaisu sektoriin... Valitettavasti laukaustilastoissa korkealle nousevat myös ylivoimaspesialistit ja viivamiehet, mutta kyllä kunnon power forwardkin laukoo aina paikan saadessaan.
4. Kulmavääntäminen, nyt mennäänkin jo täysin mutu osastolle. Tällä kulmavääntämisellä tarkoitan niitä äijämäisiä pelaajia jotka kulmiin kiekon perässä mennessään sieltä myös useimmiten sen kanssa pois tulevat. Tätäkään ei tietenkään mistään tilastosta löydy, mutta vakituisesti peleissä käyvät kyllä tunnistavat nämä pelaajat ja heitä osaavat arvostaa.
5. Jäähyt, tämä on mielestäni pienin osa-alue SM-Liigan voimahyökkääjiä määritellessä kuten jo alussa perustelinkin. Eli ainakin kympit tulisi tilastoista poistaa. Suurin osa pienistä rangaistuksistakin tulee syistä joihin ei todellakaan mitään voimahyökkääjän ominaisuuksia tarvita. Tappelut taas ovatkin jälleen kiistanalainen asia. Koska tappelut ovat SM-Liigassa kiellettyjä ja jo ensimmäisestä lentää suihkuun, ei yksikään voimahyökkääjä varsinaisesti auta joukkuettaan tappeluilla (tai ainakaan sen jälkeen). Näissäkin pitäisi vain poimia sellaiset pelaajat jotka eivät haastetta pelkää, mutta eivät itse turhanpäiten aktiiviseti hae tappeluita. Eli sukeltelijat, tuomarille mussuttajat ja keihästäjät pois. Haastetta pelkäämättömille plussaa.

Siinäpä niitä kriteereitä joiden perusteella minun mielestäni voitaisiin etsiä SM-Liigan Power Forwardeja. Omasta mielestäni tällaisia pelaajia ovat mm. Mika Alatalo, Vesa Viitakoski, Roman Vopat. Erityisesti Alatalon äijämäinen pelityyli on aina miellytänyt minua.

Nämähän ovat tietysti vain minun mielipiteitäni eikä niistä pidä kenenkään hernettä nenään vetämään. Mutta eikun eriäviä mielipiteitäkin kehiin vaan.
 
Kaljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Honka, Newcastle Utd.
Re: Re: Re: Re: Oikeasti kova pelimies

Viestin lähetti Pebe

Siis... hä? Sitähän minä juuri tarkoitin, että ei Caloun ihan äkkiä kuulu tähän sakkiin.

Joo, sori... samaa mieltä ollaan. Ymmärsin kyllä sun pointin jo ihan aluksi, mutta lainasin vähän huolimattomasti. Piti lainata sitä alkuperäistä tekstiä eikä sun tekstiä.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Power Forward

Viestin lähetti Noir
Nojoo... Tietenkin täytyy ymmärtää kuten moni muukin on aiemmin huomauttanut että NHL ja SM-Liiga ovat aiva eri liigat. Pelkkä rangaistuskäytäntö tekee jo vastaavanlaisen vertailun mahdottomaksi.
Kun SM-Liigassa hiukan nyrkkiä heilauttaa tulee NHL:ssä ottaa kunnon matsia 3 kertaa pelissä jotta pääsee samoihin minuuttimääriin. SM-Liigassa kun sukeltelee tai avautuu tuomarille, saa samat minuutit kuin kahdesta tappelusta NHL:ssä.
Eli vastaavanlainen vertailu ei onnistuisi kuin poistamalla kaikki henkilökohtaiset kympit tilastoista ja sittenkään se ei kerro koko totuutta koska suurin osa jäähyistä SM-Liigassa tulee erilaisista koukkaamisista, kampituksista, huitomisista ja estämisistä jotka eivät todellakaan kerro pelaajan kovuudesta mitään.
Niinpä mielestäni SM-Liigan Power Forwardeja tulisi etsiä hieman erilaisin kriteerein jotka kaikki eivät tosin mistään tilastoista suoraan löydy.

1. Maalit, näitähän hyökkääjien, niin voima- kuin muidenkin, tulee tehdä.
2. Taklaukset, koska suomessa pelataan vauhdikasta kiekkoa isoissa kaukaloissa on mailahäirintä valitettavasti noussut suureen asemaan vastustajan pelin horjuttamisessa. Mutta kyllä Suomeenkin vielä mahtuu pelaajia jotka osaavat antaa mojovia niittejä paikan saadessaan ja nämä pelaajat yleensä erottuvatkin massasta. Valitettavasti SM-Liiga eikä mikään muukaan taho ei taida pitää vastaavia taklaustilastoja kuin NHL.
3. Laukaukset, jotta tänä mailahäirinnän ja kahvauksen aikakautena pääsee laukomaan täytyy jo omata joitain voimahyökkääjän ominaisuuksia. Olla voimaa ja tahtoa saada tuotua se kiekko sieltä mailaviidakosta laukaisu sektoriin... Valitettavasti laukaustilastoissa korkealle nousevat myös ylivoimaspesialistit ja viivamiehet, mutta kyllä kunnon power forwardkin laukoo aina paikan saadessaan.
4. Kulmavääntäminen, nyt mennäänkin jo täysin mutu osastolle. Tällä kulmavääntämisellä tarkoitan niitä äijämäisiä pelaajia jotka kulmiin kiekon perässä mennessään sieltä myös useimmiten sen kanssa pois tulevat. Tätäkään ei tietenkään mistään tilastosta löydy, mutta vakituisesti peleissä käyvät kyllä tunnistavat nämä pelaajat ja heitä osaavat arvostaa.
5. Jäähyt, tämä on mielestäni pienin osa-alue SM-Liigan voimahyökkääjiä määritellessä kuten jo alussa perustelinkin. Eli ainakin kympit tulisi tilastoista poistaa. Suurin osa pienistä rangaistuksistakin tulee syistä joihin ei todellakaan mitään voimahyökkääjän ominaisuuksia tarvita. Tappelut taas ovatkin jälleen kiistanalainen asia. Koska tappelut ovat SM-Liigassa kiellettyjä ja jo ensimmäisestä lentää suihkuun, ei yksikään voimahyökkääjä varsinaisesti auta joukkuettaan tappeluilla (tai ainakaan sen jälkeen). Näissäkin pitäisi vain poimia sellaiset pelaajat jotka eivät haastetta pelkää, mutta eivät itse turhanpäiten aktiiviseti hae tappeluita. Eli sukeltelijat, tuomarille mussuttajat ja keihästäjät pois. Haastetta pelkäämättömille plussaa.

Siinäpä niitä kriteereitä joiden perusteella minun mielestäni voitaisiin etsiä SM-Liigan Power Forwardeja. Omasta mielestäni tällaisia pelaajia ovat mm. Mika Alatalo, Vesa Viitakoski, Roman Vopat. Erityisesti Alatalon äijämäinen pelityyli on aina miellytänyt minua.

Nämähän ovat tietysti vain minun mielipiteitäni eikä niistä pidä kenenkään hernettä nenään vetämään. Mutta eikun eriäviä mielipiteitäkin kehiin vaan.

-Juurikin näin. Ihan mielenkiinnon vuoksi, ovatko Tuomainen ja Ruutu listoillasi? Ja ne taklaustilastot, olisi todella hienoa, jos SM-liigassakin olisi NHL:n tyyliin virallinen taklaustilasto. Jakke Ruutu oli joulukuussa koko NHL:n hyökkääjien taklaustilastossa toisena. Meillä kotimatseissa on pidetty epävirallista taklaustilastoa -siis vain kotimatseissa- ja eniten HIFKistä on taklannut Pasi Nielikäinen. Ja kyllä, tässä ovat mukana osumat, vaikka joidenkin asiantuntijoiden mielestä Nielikäinen ajaakin "aina" ohi, kun Hokinait kerran näytti yhden laitaanajon.

Sandy Moger myös, varauksella, listalle. Ei varsinaisesti kuskaa kiekkoa itse, mutta maalinedustalla muuttuu todelliseksi äijäksi.
 
Jet-Ace

Jäsen
Re: Power Forward

Viestin lähetti Noir
Nojoo... Tietenkin täytyy ymmärtää kuten moni muukin on aiemmin huomauttanut että NHL ja SM-Liiga ovat aiva eri liigat. Pelkkä rangaistuskäytäntö tekee jo vastaavanlaisen vertailun mahdottomaksi.
Kun SM-Liigassa hiukan nyrkkiä heilauttaa tulee NHL:ssä ottaa kunnon matsia 3 kertaa pelissä jotta pääsee samoihin minuuttimääriin. SM-Liigassa kun sukeltelee tai avautuu tuomarille, saa samat minuutit kuin kahdesta tappelusta NHL:ssä.
Eli vastaavanlainen vertailu ei onnistuisi kuin poistamalla kaikki henkilökohtaiset kympit tilastoista ja sittenkään se ei kerro koko totuutta koska suurin osa jäähyistä SM-Liigassa tulee erilaisista koukkaamisista, kampituksista, huitomisista ja estämisistä jotka eivät todellakaan kerro pelaajan kovuudesta mitään.
Niinpä mielestäni SM-Liigan Power Forwardeja tulisi etsiä hieman erilaisin kriteerein jotka kaikki eivät tosin mistään tilastoista suoraan löydy.

1. Maalit, näitähän hyökkääjien, niin voima- kuin muidenkin, tulee tehdä.
2. Taklaukset, koska suomessa pelataan vauhdikasta kiekkoa isoissa kaukaloissa on mailahäirintä valitettavasti noussut suureen asemaan vastustajan pelin horjuttamisessa. Mutta kyllä Suomeenkin vielä mahtuu pelaajia jotka osaavat antaa mojovia niittejä paikan saadessaan ja nämä pelaajat yleensä erottuvatkin massasta. Valitettavasti SM-Liiga eikä mikään muukaan taho ei taida pitää vastaavia taklaustilastoja kuin NHL.
3. Laukaukset, jotta tänä mailahäirinnän ja kahvauksen aikakautena pääsee laukomaan täytyy jo omata joitain voimahyökkääjän ominaisuuksia. Olla voimaa ja tahtoa saada tuotua se kiekko sieltä mailaviidakosta laukaisu sektoriin... Valitettavasti laukaustilastoissa korkealle nousevat myös ylivoimaspesialistit ja viivamiehet, mutta kyllä kunnon power forwardkin laukoo aina paikan saadessaan.
4. Kulmavääntäminen, nyt mennäänkin jo täysin mutu osastolle. Tällä kulmavääntämisellä tarkoitan niitä äijämäisiä pelaajia jotka kulmiin kiekon perässä mennessään sieltä myös useimmiten sen kanssa pois tulevat. Tätäkään ei tietenkään mistään tilastosta löydy, mutta vakituisesti peleissä käyvät kyllä tunnistavat nämä pelaajat ja heitä osaavat arvostaa.
5. Jäähyt, tämä on mielestäni pienin osa-alue SM-Liigan voimahyökkääjiä määritellessä kuten jo alussa perustelinkin. Eli ainakin kympit tulisi tilastoista poistaa. Suurin osa pienistä rangaistuksistakin tulee syistä joihin ei todellakaan mitään voimahyökkääjän ominaisuuksia tarvita. Tappelut taas ovatkin jälleen kiistanalainen asia. Koska tappelut ovat SM-Liigassa kiellettyjä ja jo ensimmäisestä lentää suihkuun, ei yksikään voimahyökkääjä varsinaisesti auta joukkuettaan tappeluilla (tai ainakaan sen jälkeen). Näissäkin pitäisi vain poimia sellaiset pelaajat jotka eivät haastetta pelkää, mutta eivät itse turhanpäiten aktiiviseti hae tappeluita. Eli sukeltelijat, tuomarille mussuttajat ja keihästäjät pois. Haastetta pelkäämättömille plussaa.

Siinäpä niitä kriteereitä joiden perusteella minun mielestäni voitaisiin etsiä SM-Liigan Power Forwardeja. Omasta mielestäni tällaisia pelaajia ovat mm. Mika Alatalo, Vesa Viitakoski, Roman Vopat. Erityisesti Alatalon äijämäinen pelityyli on aina miellytänyt minua.

Nämähän ovat tietysti vain minun mielipiteitäni eikä niistä pidä kenenkään hernettä nenään vetämään. Mutta eikun eriäviä mielipiteitäkin kehiin vaan.

Samaa mieltä edellisten kanssa. Power Forward on mielestäni pelaaja, joka tekee mitä hyvänsä joukkueensa maalin eteen. Oikea yhdistelmä taitoa ja TAHTOA joka tilanteessa hieman vastustajaa enemmän. Tällaisten pelaajien jäähytkin tulevat yleensä pelitilanteista ja siitä, että eivät anna periksi tuumaakaan. Keinoja kaihtamatta. Tällaisia pelaajia tulee nopeasti mieleen (nyt ja historiasta):

Mika Alatalo, Tony Virta, Vesa Viitakoski, Jarkko Ruutu, Marko Tuomainen, Veli-Pekka Ketola (kaikkien aikojen Power Forward?), Kari Makkonen, Matti Hagman jne.

Ja rapakon takaa vaikka Phil Esposito, Brendan Shanahan jne.
 
Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä hyviä miehiä ko. listalle tuli. Mielestäni erittäin arvokkaita joukkueelleen useati aliarvostettumpia kuin pistepörssin kärkinimet. Moni näistä kuitenkin pelaa pistepörssissä hyvin pärjänneiden miesten rinnalla ja ko. pelaajat tekee arvokasta likaista työtä. Pelaajat ei ole kuitenkaan ns. powerforward-tyyppiä, joka ei välttämättä kuulu suomalaiseen kiekkoon. Kapeampi kaukolo nostaa enemmän tärkeäksi maalinedusta pelaamisen. Suomessa kova luistelu ja karvaamisen merkitys nousee. Tähän kastiin kuuluu Törmänen ja Hassinen. Tuhon katekoriaan olisi kiva lisätä myös kiekoryöstöt/kaksinkamppailu voitot, maalisyötöt, varauksella taklaukset sekä +/-. Sitten alakaisi löytyä joukkueelle arvokkaita pelaajia.
 
Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lisätään vielä, että nuo mussutusjäähyjen kanssa ollaan samoilla linjoilla. Jos jäähystä saa pisteen kaikista muista mainitemistani pitäisi saada ainakin 2.
 
Noir

Jäsen
"Ihan mielenkiinnon vuoksi, ovatko Tuomainen ja Ruutu listoillasi? "

Ilman muuta Tuomainen ja Ruutu kuuluvat listoille, pohdiskelinkin vain näitä tämänpäivän liigapelaajia.
J.Ruutu onkin omasta mielestän parhaita esimerkkejä millaisia voimahyökkääjiä SM-Liiga parhaimmillaan tuottaa. Maaleja tuli tasaisesti ~10 kaudessa, taklaukset muistaa varmasti kaikki ja vaikka Ruutu tappelikin melkoisesti hän harvemmin tarkoitushakuisesti etsi näitä kahakoita. Vaikkakin Ruudulle joitakin ylilyöntejä sattui, nousi niistä suhteettoman suuri kohu verrattuna esim. tämän liigakauden tapahtumiin. Tuomaisen lisäksi myös M.Elomo HIFK kaudellaan vaikutti erittäinkin lupaavalta, vaikkakaan en paikanpäällä pelejä nähnyt, mutta sittemmin tuntuu hukanneen ajatuksen pelistään täysin.
 
JiiGeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo & Raha
änhööällä on änhooällä ja ässäm-liiga ona ässäm-liiga.

Itse arvostan noita vähemmän agressiivisia pelaajia, jota voittavat kaksinkamppailuja, vääntävät tahtomaaleja sekä taklailevat järkevästi ja puhtaasti. Jos nyt tarvii antaa esimerkkejä sellaisista pelaajista, niin ilveessä viitakosken vesa ja meilä Jypparassa muidenmuassa ojasen janne (aika paljon maalejakin syöttöjen lomassa) Muissakin joukkueissa näitä toki on, mutta en ala listaamaan...

Jäähyilemällä nyt yleensä harvoin voitetaan, ainakaan jos vastassa on kahvara:D
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
26.1.

bubbling under listalle nousi Joonas Vihko 7 maalia ja 84 min.

Minustakin nhl on nhl ja sm-liiga on jotain ihan muuta. Täällä saa nykyään aina pelikieltoa, kun saa ottelurangaistuksen. Tämä on pienestä hanskauksesta aika raju tuomio.

Jos olisitte hankkimassa joukkueeseenne sm-liigaan pelaajaa johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa, niin eikö tämä pf-tilasto kuitenkin jotain kerro.

Kokeneemmat ketut osaavat tietysti pelata vähän fiksummin eli ilman jäähyjä. Minustakin kunniajäseninä power forward-klubiin pääsisivät ainakin Janne Ojanen ja Vesa Viitakoski.

Eikö joku jyväskyläläinen voisi olla niin ystävällinen ja kertoa jotain Thomas Chlubnasta.
 
more

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Varsinaisesti mihinkään tilastoon en mielipidettäni perusta, mutta varmasti jokainen Erkki Rajamäen pelejä seurannut tietää, että hän on juuri sen tyypin pelaaja, jota tässä ketjussa haetaan. Taklaa kovaa ja usein, vääntää kulmissa, ottaa haasteita vastaan, ei pelkää ketään eikä todellakaan filmaa ja mussuta! Tehojakin löytyy, ja joka vaihdossa peräänantamatonta asennetta ja voimaa. Ja kyllähän Janne Ojasessa yhdistyvät kaikki loistavan pelaajan ominaisuudet. Jos joku, niin Ojanen on OIKEASTI kova pelaaja, ilman yhtään tappeluakaan.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt väitä olevani mikään asiantuntija, mutta kun Chlubnasta pyydettiin kommentteja, tässäpä niitä:

Ei ole todellakaan mikään perinteinen tshekkimarmattaja. Jäähyjä tulee pitkälti romuluisen pelityylin vuoksi, menee tilanteeseen joskus liiankin innokkaasti. Onhan mies isokokoinen. Totuuden nimissä on sanottava, että mailakin on melko usein ylhäällä ja toisaalta ronkkimassa vastustajan mahan seutua. Ei mikään tappelijatyyppi. Ärsyttämisellään saa kyllä vastustajan raivoihin. Suu käy koko ajan.

Viime peleissä kuitenkin totaalisesti jäässä, tänään saldona yksi jäähy...
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Something about Tomas

Ottiatuota. Chlubnan luokittelu johonkin valmiiseen kategoriaan on vähän ongelmallista. Perinteinen power forward hän ei minusta ole, vaan enemmänkin puhdasverinen sniper, eli maalintekijä isolla M:llä. Äijä on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tekee valtaosan maaleistaan maalinedustalta. Toki Chlubna löytyy kulmaväännöistäkin suht' useasti, mutta enimmäkseen hän hakee maalipaikkoja. Puolustuspäässä Tomas ei sitten olekaan erityisen näkyvä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti more

Varsinaisesti mihinkään tilastoon en mielipidettäni perusta, mutta varmasti jokainen Erkki Rajamäen pelejä seurannut tietää, että hän on juuri sen tyypin pelaaja, jota tässä ketjussa haetaan. Taklaa kovaa ja usein, vääntää kulmissa, ottaa haasteita vastaan, ei pelkää ketään eikä todellakaan filmaa ja mussuta! Tehojakin löytyy, ja joka vaihdossa peräänantamatonta asennetta ja voimaa.

Olen ehdottomasti samaa mieltä Ekistä!

Vieläkään en käsitä sitä suunnatonta viisautta, mikä oli sen Pentin ratkaisun takana, jonka seurauksena Eki pelaa nyt Kerhossa eikä IFK:ssa. Viime kaudellahan Eki oli yksi niistä harvoista IFK-pelaajista, jotka yrittivät tosissaan loppuun asti joka tilanteessa.

Eki ei ilmeisesti sopinut Penan palettiin, mutta älyllinen kapasiteettini ei riitä Ekin poispotkimisen ymmärtämiseen.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Nyt

kun saipaa kupataan, niin mä haluan ifk:hon Mika Kauppisen. Keskushyökkääjä 182 cm 85 kg. 8+8=16 ja 79 min. Kauppinen voi stuntata Ciprusta, kun hän lähtee Latvian maajoukkueen mukana Salt Lake Cityyn 1.2. jokerit-ottelun jälkeen. Ikää on 30 v.
 
Wolves

Jäsen
Re: Nyt

Viestin lähetti Johannes

Lähetäppä postia Kaarnan ilille niin eiköhän diiliin päästä.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Jäähyt eivät kerro

Jäähyminuutit eivät mielestäni kerro, onko kaveri power forward. Enkä noista tappeluistakaan niin tiedä, kun ei niitä liigassa voi harrastaa ilman pelikieltoja. Kaksi nimeä: Viitakoski ja Alatalo. Vielä kun Cam Neelyn saisi kerhoon...
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pf vuosimallia 2002-03

Otetaanpa tämä aihe esille vajaan vuoden takaa, kun "the ketjussa" syntyi tästä hieman keskustelua.

Pf ei ole Nielikäinen, eikä Tenkrat. Hän on pelaaja, joka on yhdistelmä näistä kahdesta. Verkot heiluvat ja jäähyboksikin on tuttu.

Kuinka tällä kaudella. Onko ehdokkaita pf-tyylisiksi hyökkääjiksi sm-liigassa. Otetaan rajaksi tähän mennessä 5 maalia ja 22 min jäähyjä. Löytyykö tällaisia hyökkääjiä:

Blues: ei ketään, Marko Tuomainen on aika lähellä 4 maalia ja 22 min.

HIFK: Vopat 5 maalia ja 47 min

HPK: Kucharchik 6 maalia, 28 min; Louhi 5 maalia ja 24 min

Ilves: Nemirovsky 9 maalia, 22 min

Jokerit: ei ketään

Jyp: Chlubna 8 maalia ja 38 min; Pihlman on aika lähellä 8 maalia ja 20 min.

Kärpät: ei ketään; Juntunen lähellä 4 maalia ja 22 min

Lukko: Saarela 8 maalia, 26 min; Torkki 5 maalia ja 26 min

Pelicans: ei ketään

Saipa: ei ketään

Tappara: ei ketään

Tps: ei ketään; Mika Alatalo 4 maalia ja 24 min lähellä

Ässät: Korpisalo 5 maalia ja 30 min; Tähtinen aika lähellä 8 maalia ja 18 min.

Hyökkääjiä, jotka kelpaavat pf-nimikkeen alle, on tosi vähän. Jos haluamme Vopatille kotimaisen korvaajan, olisi tilalle hankittavan pelaajan oltava esim. Mika Alatalo, Jari Korpisalo tai Marko Tuomainen. Pasi Saarela on enemmän sniper-tyylinen pelaaja kuin Vopat. Sami Torkista ja Jyrki Louhesta en osaa sanoa kuuluvatko oikeasti pf-pelaajien joukkoon.
 
piikki

Jäsen
Re: Pf vuosimallia 2002-03

Viestin lähetti Johannes
Pf ei ole Nielikäinen, eikä Tenkrat. Hän on pelaaja, joka on yhdistelmä näistä kahdesta. Verkot heiluvat ja jäähyboksikin on tuttu.

Hyökkääjiä, jotka kelpaavat pf-nimikkeen alle, on tosi vähän. Jos haluamme Vopatille kotimaisen korvaajan, olisi tilalle hankittavan pelaajan oltava esim. Mika Alatalo, Jari Korpisalo tai Marko Tuomainen. Pasi Saarela on enemmän sniper-tyylinen pelaaja kuin Vopat. Sami Torkista ja Jyrki Louhesta en osaa sanoa kuuluvatko oikeasti pf-pelaajien joukkoon.

Pari tossa on jotka ei oikeen vastaa mielikuvaa. Korppikin on jo vanha äijä joka vetää viimesiään, vaikka oli se yksinäinen kypärätemppu joka nosti tällekin listalle kova juttu. Ja vaikka onkin yks liigan vahvimmista jätkistä nii ei Saarela taida olla PF sellasenaan :D

Sami Torkki on just sitä mitä sä haet PF:ltä. Ei jätä tilannetta ikinä kesken ja vie taklaukset loppuun. Taistelija viimesen päälle. Kovempi painos Torkin veljistä.

Arajuuri nimesi sen tänäkin syksyllä prospectiksi maajoukkueeseen. Eipä olis suuri yllätys vaikka Toke lähtisi Moskovaan saunomaan. Pääseehän maankuuluun saunaseuraan täytemiehenä jo kaiken maailman alkukauden ihme tähtösiä :D

Edit: Kaipainenkin on muuten bubling under 5 maalia ja 20 minuuttia. Siinä on toinen jätkä joka ei ikinä jätä hommaa kesken.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Uskotaan Torkista ja uskotaan Kaipaisestakin, että kuuluvat listalle.

Kun käy tilastot läpi, tulee mukaan aina sellaisiakin pelaajia, joita ei tule yleensä seurattua. Siinä mielessä tämä onkin juuri mielenkiintoista.

Hpk:n ja lukon pelaajat ovat esillä. Nämä kaksi joukkuetta ilmeisesti yrittävätkin pelata vähän fyysisempää lätkää tällä kaudella. Onnitteluni kannattajille. Saatte parempaa viihdettä seurattavaksi.

ps. Antti Mietttinenkin taitaa olla aika lähellä rajaa.
 
Carlos

Jäsen
Sitten kun näen tämän saman tilaston siten että jäähyistä on poistettu koukkaaminen, kampitus, sukeltaminen, pelin viivyttäminen, huitominen ja vaikkapa suunsoittaminen, alan uskoa näitä tilastoja. Siihen vielä lisäksi taklausten määrä, niin sitten aletaan puhua, tämmöisenään näistä ei ole kovin paljoa iloa.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä tämä pf-lista jotain kertoo. Pelaaja, joka esiintyy tällä listalla vuodesta toiseen, on varmaan ihan aito pf.

Power forward on erittäin arvostettu pelaajatyyppi NHL:ssä. Meillä tälle listalle voi tietysti päästä satunnaisesti joku sukeltelijakin. Yhtä suurta painoarvoa en antaisi tälle listalle sm-liigassa kuin NHL:ssä.

Pf on pelaajatyyppinä kai hieman eri asia kuin taklaaja. Jarkko Ruudusta Vancouver teki taklaajan joukkueen nelosketjuun, kunnes siirsi miehen katsomoon. Esim. Nielikäinen on enemmän tällaisen NHL-taklaajan tyylinen pelaaja kuin pf, hyvä ja arvokas pelaaja toki omassa roolissaan.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sm-liigan rangaistus käytäntö vaan on hieman erilainen kuin Nhl:ssä.Täällä kun sukeltaa pari kertaa ja saa niistä kympin niin pääsee jo korkealle jäähytilastoissa (Esim Nemirovsky) ja kun hanskaamisia on niin vähän niin aika arvelluttavaa on näistä tilastoista tehdä mitään vakavampia huomioita.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Nemirovskyn rangaistusminuutit muuten koostuvat väkivaltaisuus 14 min (2+10 ja 2), korkea maila 4 min, poikittainen maila 2 min ja koukkaaminen 2 min.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että SM-liigassa ei tilastoista lainkaan pysty power forwardeja erottelemaan. Ainakaan pintaa syvemmälle katsomalla. (eli pois kaikki koukkaamiset, kampitukset, suunsoitot ja sukeltamiset nyt aluksi)
 
Necrolyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Leijonat, Caps
Kova äijjä =)

Minulle kova jätkä on jypin Tuomas Pihlman. Siitä miehestä kuullaan vielä, sanokaa minun sanoneen. Maajoukkue-esiintymisestä olisi voinut antaa samanlaisia kunniamainintoja. Sellaisia annettiin esimerkiksi Kukkosen puolivillaisesta peruspelistä (johon muuten sisältyi joitakin puolustussinisen virheitä).

Eli Pihlman on kyllä kunnon äijä. Taklaukset ovat hyviä (aina eivät tosi puhtaita) ja tällä kaudella pisteitäkin on alkanut syntyä mallikkaasti, olihan häneen jo viime kaudellekkin asetettu paljon lupauksia. Tämän päivän Keskisuomalaisessa olikin hyvä haastattelu maajoukkuekokemuksesta miehen silmin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös