Odottavan aika on pitkä – keskustelua tulevista peliuutuuksista

  • 168 342
  • 832

SnT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, Ilves, Pittsburgh, Venäjä.
MW:ssä meille kerääntyi n. 20 suomalaisen pelaajan rinki jonka kanssa pelaaminen on huomattavasti mukavampaa kuin randomien, vaikka mitään taktiikoita tms. otsa rypyssä meininkiä ei olekaan.

Hyvä porukka onkin. Luulen, että joku ulkopuolinen kun olisi meidän party chatissa niin saattaisi kyseenalaistaa tuon "otsa rypyssä meiningin" aina silloin tällöin.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Näin kolmekymppisenä ei jaksa enää oikeastaan lainkaan sillä tavalla "odottamalla odottaa" mitään pelejä kuin vielä joskus lukioaikana, on jotenkin kasvanut siitä yli. Mutta silti alkaa hermo mennä Diablo 3:n tilanteen kanssa.. koska lienee että Blizzard saa sen ulos. Ensimmäiset gameplay-pätkät tulivat jo kaksi vuotta sitten, ja beta testauksessakin tuo lienee ollut jo vuoden

Toisaalta sitten taas ymmärrän myös firman tiedotuspolitiikan, että "peli ilmestyy sitten kun se on valmis". Tämä levy on pyörinyt jo vuosikausia, ja aina kun vain ilmoittaa noin niin säästyy isommilta selityksiltä..
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Näin kolmekymppisenä ei jaksa enää oikeastaan lainkaan sillä tavalla "odottamalla odottaa" mitään pelejä kuin vielä joskus lukioaikana, on jotenkin kasvanut siitä yli. Mutta silti alkaa hermo mennä Diablo 3:n tilanteen kanssa.. koska lienee että Blizzard saa sen ulos. Ensimmäiset gameplay-pätkät tulivat jo kaksi vuotta sitten, ja beta testauksessakin tuo lienee ollut jo vuoden

Toisaalta sitten taas ymmärrän myös firman tiedotuspolitiikan, että "peli ilmestyy sitten kun se on valmis". Tämä levy on pyörinyt jo vuosikausia, ja aina kun vain ilmoittaa noin niin säästyy isommilta selityksiltä..
Diablo 3 ilmestyy hyvin suurella todennäköisyydellä Q1 2012. Ihan hyvä näin, ehtiipähän saada kaiken muun elämän asetettua uomiinsa niin, ettei siihen tarvitse pariin kuukauteen puuttua kunhan D3 tulee ulos =)

Firman ulkopuolisille avatussa betassahan peli on ollut vasta pari kuukautta. Ja ottaen huomioon Blizzardin pelien käsittämättömän kovan laadun, ihan sama miten pitkään pyörittävät käsissään kunhan lopulta vain julkaisevat.
 

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
11.11.11. Tulee Elder Scrolls:Skyrim kauppoihin. On tätä odotettukin!

-Tinke-80

Rapiat 6h tuli kiskottua Skyrimiä näin alkuun. Vaikuttaisi omia odotuksiani vastaan jopa hyvältä peliltä. Tuossa ajassa ei päässyt ilmeisestikään alkua pidemmälle, joten mukavasti voi tulla mittaakin tälle pelille, kun tuo sivutoiminen puuhastelukin tuntui ihan mukavalta.

Mistäs olet pelin jo saanut käsiisi? En ole pelannut noita aiempia Elder Scrolls sarjan pelejä, ainoastaan noita muita Bethesdan tuotoksia eli Fallout 3 ja New Vegasia. Mutta kyllä silti pisti jo vähän jännittämään tänään kännykkään tullut viesti että Skyrim on tulossa postissa xAnZax:n kotia kohti. Taas saa heittää hyvästit vapaa-ajalle.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Diablo 3 ilmestyy hyvin suurella todennäköisyydellä Q1 2012.

No nyt löysin netistä mutkan kautta itsekin tosiaan saman tiedon, että alkuvuodesta 2012 tulee kauppoihin. Kiitos, tämä tieto riitti.. uskotaan nyt tähän koska muutakaan tietoa ei ole aikoihin ollut käytettävissä

Tuleekin olemaan sitten ensimmäinen uutuuspeli jonka olen ostanut yli viiteen vuoteen..
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Voisin jatkaa juttua tuosta Diablo kolmosesta.. tuli nimittäin käytyä pelin nettisivuilla ensimmäistä kertaa pitkälti yli vuoteen, sieltähän löytyvät jo esimerkiksi esittelyt pelin uudistuksista aiempiin osiin nähden, hahmoluokkien esittelyt ja niiden täydelliset taitopuut

Hahmoluokkien syvällisempi tutkailu jopa laski innostustani pelin suhteen, sillä taitopuiden perusteella ne tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän "vain" jonkinlaisia re-inkarnaatioita kakkosen hahmoluokista: barbaari on aika pitkälle sama kakkosen barbaari, demon hunter on amatsonin ja assassinin risteytys, munkki on paladinin ja assassinin risteytys, noitatohtori on necromancerin ja druidin risteytys ja velho on sama kuin sorceress. Jotenkin tämä vain tuntuu vähän laimealta.. mutta eipä siitä välttämättä sitten välitä kun peliin käsiksi pääsee, D2:sen pelaamisestakin on sitä paitsi jo aikaa. Noista hahmoluokista näin alkuun mielenkiintoisimmalta tuntuu ilman muuta noitatohtori, veikkaan että sillä pärjää helposti suuria vihollisjoukkoja vastaan mutta vähänkään isompien "päävastusten" tappaminen on aivan tuskaa (näinhän oli kakkosessa esimerkiksi necrolla pelatessa). Toinen mielenkiintoa herättävä on munkki..

Pelin uudistuksiin kuuluu mm. taitoihin kiinnitettävät riimut jotka muuttavat tai tehostavat niiden vaikutusta, esineiden entistä vapaampi customointi sillä ne voi purkaa raakamateriaaleiksi (varastettu hellgate londonista) ja sitten mukana kulkevat käsityöläiset voivat valmistaa niistä uusia uniikkeja esineitä. Mukaan voi myös ottaa kumppanin (kolme eri tyyppistä vaihtoehtoa) joka kulkee mukana paljon syvällisemmin ja persoonallisemmin, ja tehokkaammin, kuin kakkosen kasvottomat ja lyhytaikaiset palkkasoturit

Katsotaan mitä tuleman pitää, ostoon menee siis joka tapauksessa..
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Mun h-hetki koittaa kun veronpalautukset pamahtaa tilille ja saan hommattua uuden, oikeasti pelittävän koneen. Kieli pitkällä odotan pääseväni pelaamaan BF3:sta, Skyrimiä, MW3:sta ja Sonic Generationsia. Seuraavaksi toki odotellaan tulevia julkaisuja, kuten: Minecraftin versiota 1.0, Diablo 3:sta, Prototype 2:sta, GTA V:sta jnejnejne. Joo, sit pitäis käydä töissä, kavereiden kanssa oluella ja yhden naisen kans treffeillä... hmm.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Saattaa olla elämä taas uhattuna, kun tuli sähköpostissa kutsu betatestaamaan Star Wars: The Old Republicia...
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Metal Gear tietäjiä?

Metal gear-pelisarjahan on maailman paras. Ainakin meikäläisen mielestä ja niiden osien perusteella joita olen pelannut.

Uutta "Metal Gear Rising"ia saadaan vielä odotella ainakin vuoden loppuun asti, mutta Konami laittaakin HD-päivitetyt versiot METAL GEAR SOLID 2: SONS OF LIBERTY, METAL GEAR SOLID 3: SNAKE EATER, ja METAL GEAR SOLID: PEACE WALKER peleistä suomen jakoon ensi kuun alussa. Mukana on myös kaksi ensimmäistä peliä jotka kehitettiin nintendolle vai mille alustalle silloin olikaan..

Koska olen pelannut vain Metal Gear Solid, Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty, ja uusimman, eli Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots pelit useampaankin kertaan läpi, eli meikältä puuttu kokonaan kokemus noista "Big Boss" ajan peleistä jotka sijottuivat aikaan ennen Solid Snakea. Joten näitä versioita odotan innolla. Tästä johtuen kyssärini kuuluukin että nyt kun tuo HD-boxi on julkaistu niin miksi siitä puuttuu Metal Gear Solid: Portable Ops, joka wikipedian mukaan on jatko-osa Snake Eaterille? Onko jollain jotain järkeenkäypää selitystä tälle?

Ja vielä, wikipedia ei tiedä "Peace Walkerista" mitään, joten jos jollakulla on jotain infoa heittää siitä niin olisin kiitollinen.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Tuo fifa street vaikuttaa aikas kovalta ja sitä odottelee jo innolla. GTA V ja uusi Fable myös ovat tuossa samassa kastissa, että milloin pääse niitä pelaileen. Fifa street julkaistaan ainakin helmikuussa ja GTA, ehkä keväällä. Fablesta ei tietoa itsellä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kaikki jotka ropelluksista tykkäävät niin Kingdoms of Amalur niminen peli pukkaa muutaman viikon päästä. Kyseessä sellainen Fabelien ja Skyrimien risteyteys. Eli Fablemainen ulkoasu ja tyyli, mutta peli on kuitenkin "vakavampi". Lisää tietoa löytyy varmasti kaikille netistä, jotka innostuivat.

Samoin UFC 3 on omassa odotuksessa, muutaman viikon päästä sekin. Ovat kuulemma korjanneet subitussysteemin tai ainakin tehneet täysin uuden.

Ja sitten tietenkin Mass Effect 3 tulee parin kuukauden päästä ja kyllä sitä on taas odoteltukkin. Kunhan eivät ole nettipuolella munineet yksinpeliä. Itseäni kun ei mikään nettipeli kiinnosta tuon tyylisissä peleissä ollenkaan.
 

Teloch

Jäsen
Kingdoms of Amaluria odotellaan tällä suunnalla ensi kuun ensimmäiseksi rahareiäksi. Demo jätti ihan positiivisen maun Fable-pelien ystävälle. Tuon lisäksi ensi kuun julkaisuissa on vielä Final Fantasy 13-2, Darkness 2 ja Syndicate. Sitten vaan pohtimaan, mitä pitäisi haalia välittömästi hyllyyn ja mitkä jättää myöhemmälle.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kingdoms of Amaluria odotellaan tällä suunnalla ensi kuun ensimmäiseksi rahareiäksi.

Käyn tänään ennakkovaraamassa tuon Game Stopilta koska siihen saa bonuksena mukaan ihan hyvän packin. Samalla varaan Mass Effect 3 collectors editionin jossa myös aika muhkea lisäpaketti. Kympin ottavat varausmaksua joka sitten hyvitetään pelin hinnassa.

Mass Effect kakkosta hieron nyt insanity vaikeustasolla.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mistäs olet pelin jo saanut käsiisi? En ole pelannut noita aiempia Elder Scrolls sarjan pelejä, ainoastaan noita muita Bethesdan tuotoksia eli Fallout 3 ja New Vegasia. Mutta kyllä silti pisti jo vähän jännittämään tänään kännykkään tullut viesti että Skyrim on tulossa postissa xAnZax:n kotia kohti. Taas saa heittää hyvästit vapaa-ajalle.

New Vegas ei ole Bethesdan tuotos. Pelin teki Obsidian, Bethesda toimi vain julkaisijana.

Itsellä on odotuslistalla lähinnä Crusader Kings 2, Mass Effect 3, South Park: The Game ja XCOM: Enemy Unknown. Muita ns. varmoja ostoja ei tällä hetkellä ole tälle vuodelle.
 
Nyt kun Shadow of the Colossus & ICO -paketti on paukuteltu läpi niin alkaa The Last Guardianin venailu joka ilmestyy "joskus". Uskomattoman tunnelmallisia pelejä Team Ico saanut aikaiseksi ja v. 2009 julkaistun trailerin perusteella ei ainakaan huonompaan suuntaan olla menossa TLG:n kanssa kunhan nyt ongelmista huolimatta saisivat pelin purkkiin jossain vaiheessa.
 

Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings
Nostellaas tätäkin keskustelua uutisen myötä.

Borderlands 2 on nyt saanut julkaisupäivän, 21. syyskuuta. Samalla ilmoille lykättiin traileria. Uutinen ja traileri löytyy pelaajalehden nettisivuilta.

Kyllähän tuo on pakko-ostos, ykkösosaa tullut hakattua moneen kertaan läpi, yksin ja kavereiden kanssa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noniin, kaksi kolmosta kovassa odotuksessa, AC+Mass Effect. Jälkimmäinen varsinkin. Lisäksi nykyisellä kehityskaarella/vauhdilla olen malttamaton NHL28:n saapumiseen.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ensi viikolla se tulee. ME3. Launch trailer julkaistiin eilen:

http://www.youtube.com/watch?v=bG2mdZ23eP8

Peli olisi koneella mutta nyt odotetaan huomista että se virallisesti julkistetaan jolloin pelin release day check menee läpi (tai ainakin pitäisi mennä), ennakko-ostoksen kun sai ladata koneelle jo alkuviikosta. Kyllä tätä on odotettukin, saa nähdä kuinka eeppisiin mittoihin peli lopulta kasvaa, tämän jälkeen onkin aika heittää hyvästit komentaja Sheppardille - tai ainakin sille jolla peli aikanaan alkoi.

This is it!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös